Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

29.4.2015

Tuot superlatiivejä mun elämään


Maanantai aamuna todellisuus iski vasten kasvoja. Kun on tammikuusta 2014 saanut olla ja elää, sen oman mielen mukaan, ilman kellon katsomista tai ajantajua, on vaikea muuttaa yht'äkkiä takaisin kello kourassa kulkijaksi. Maistelin todellisuutta joulukuussa, mutta hyvin vähän. Paluu töiden ääreen on siis tapahtunut, eikä kolme peräkkäistä herätystä, vähän viiden jälkeen, ole juuri se juttu minun elämässäni. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun sain lyhennettyä velkalistaa, unipuolella, kiitos kurjan kelin!

Mutta tämähän on ainoastaan tottumisesta kiinni. Olen saanut nukkua miltei puolitoista vuotta aamu-uniani yhdeksän paikkeille, tai vähintään kahdeksaan. Ruudun takana on siis melkoisen univajeen omaava kirjoittaja, joten nyt on pakko pahoitella, jos tekstistä tulee epäselvä ja virheinen. 


Hevosrintama on saanut positiivista lisäystä ratsujen osalta. Ehkä jopa liikaakin, sillä nyt työt alkavat haittaamaan harrastusta. Mutta mahtavinta minulle on se, että nyt on tarjolla nuoria vähän joka suunnalta. Blogi kuitenkin jatkaa aiheessaan tavalliseen tapaan, eli omien hevosten ympärillä. 

Kevät on edennyt muutamassa päivässä aivan mielettömästi. Täällä oikeasti vihertää ja luonto herää henkiin. Ja jossain sataa vielä luntakin! Onneksi ei täällä, sillä Nemo ja Kotti ovat jo käyneet maistiaisia laitumelta. Eli totutus laitumeen on aloitettu, tosin hyvin varovasti ja nyt sateiden takia se on vähän jäänyt, sillä laidun on mielettömän märkä. 

Simo ei ole vielä päässyt maistelemaan muutamaa kortta enempää, sillä meillä oli piikityksen takia kävelyä, enkä sitä rehellisyyden nimissä uskalla laittaa laitumelle, ennenkuin pohja on varmasti pitävä. Narussa ruuna ei osannut käyttäytyä.


Simon kävelytys kesti neljä päivää, johon mahtui ohjasajoa, täysin vapaa päiviä ja maasta, sekä selästä (maasta avustaen) kävelyä. Ennen klinikkareissua Simolla oli vapaa päiviä, joten pikku ruuna alkoi kiehumaan jo liiaksikin. Etenkin kun ruokintaa lisättiin, jotta ruuna lihoisi. Ja lihonnut se kyllä onkin, ihan muutamassa päivässä on selkeästi nähtävillä, kuinka kylkiluut peittyy. Lihotuksen tukena on ollut öljy, sillä muuta ei enää ruokintaan voi lisätä. 


Maanantaina meillä oli ensimmäinen oikea ratsastus, sillä saimme jo ravata. Alkuun vaikutti kyllä siltä, ettei hommasta tule mitään, sillä naapurissa on pientä remontointia, eikä vasaran naputus ole ainakaan tässä kohtaa se rauhoittava asia. Mutta vaihtoehtoja ei ollut, hevosta ei voi juoksuttaa tässä tilassa, sillä siinä se vasta itsensä rikkoisi riehumalla, joten selkään oli noustava. Se oli ainut keino hallita hevosta, sillä maastakäsin ei kovin turvallista ole talutella ratsua, jonka etujalat kauhoo reilusti pään yläpuolella.   

Taluttajan kanssa pääsimme kuitenkin turvallisille vesille ja uskalsimme ravatakin, itseasiassa aika kivaa ravia. Jouduimme tosin pysymään kentän toisessa päässä, sillä Simoa jännitti kovasti portin puolella. Sain hevosen avuille, rennoksi ja se ravaili varsin mukavasti hetken aikaa kumpaankin suuntaan. 


Tiistaina meillä oli ihan mieletön keli! Kaikki postauksen kuvat ovat tiistailta.  Aurinko paistoi, mittarissa oli reilusti yli kymmenen astetta ja hevoseni vaikutti varsin leppoiselta kaverilta. 

Vaikka harvoin mietin mitään, ennen kuin nousen selkään, tein sen eilen. Ajattelin tehdä laukkaa, ja oikeastaan vain laukkaa. Ravia vain pakollisen oppimäärään verran, eli verryttelyn. Mutta se oli vain sellainen ajatus, jonka toteuttaisin, jos kaikki olisi niinkuin niiden pitäisi olla! 


Ja mites muuten ne olisikaan, kuin juuri niin? Hevonen oli ihan mielettömän hyvän tuntuinen ja oli samalla aaltopituudella kanssani, sillä en kerennyt kuin ajatustasolla miettiä laukkaa, kun hevonen jo nosti laukan. 

Teimme ensin vaikeamman suunnan, eli vasemman kierroksen. Siinä laukka nousee heikommin, hevonen kyttäilee, jännittyy ja myös ampaisee tilanteen tullen pois jalkojen välistä. Alkuun ei rentous ollutkaan sitä, mitä olisin toivonut, mutta pääasiassa ihan hyvä. Eihän liikaa saa vaatia tällaisilla hetkillä. 


Ravissa pääasia oli tarkastaa puhtaus. Koska sitä energiaa varastossa oli paljon, tuli muutamia, askeleen kestäviä tahtivirheitä mm. korjatessani hevosta suoraksi jalalla, se hapuili jo laukan nostoa. Sallin ne, sillä tiesin, että kyse on nyt vain siitä positiivisesta eteenpäin pyrkimyksestä ja ylimääräisestä energiasta. Kun saimme hetken laukkailtua, ei enää moisia ongelmia ollut. 

Laukka nousi vasempaan yllättävän hyvin, teimme itseasiassa ensimmäistä kertaa valmisteluja käynnistä nostoihin ja yhden käynti noston saimmekin aikaiseksi, tosin nostossa tuli väärä laukka. Käynnissä ruuna jännittyy niin kovasti, etten tohtinut yrittää uudestaan, joten teimme ravin kautta nostoja.


Laukka oli varsin hyvää. Vikalista siinä on vieläkin sama kuin aina; etupainoista, tasapainotonta, säätely järjestelmä ei ole priimaa.. Mutta se oli hyvää tähän hetkeen, näillä treeneillä. Itseasiassa parasta mitä koskaan, ja sen näkee laukka kuvistakin.




Laukan jälkeen teimme ihan vähän vielä ravissa askeleen pidennyksiä ja mikä mahtava takaosan työskentely tuolla hevosella onkaan. Se on vasta kuitenkin neljä vuotias! Pahoittelen kuva paljoutta, mutta noista en vaan saa silmiäni irti!



Suunnan vaihdos ja samat jutut helpompaan suuntaan, eli pari kierrosta ravia, jotta saimme näytettyä vasemmalle silmälle kentän ulkopuoliset möröt, ja sitten laukkaa. Tähän suuntaan hevonen oli huomattavasti rennompi ja takaosan työskentely etenkin ravissa on aivan mieletön.


Laukat nousi todella hyvin. Itseasiassa tähän kierrokseen taisimme nostaa vain kolme laukkaa, sillä hevonen oli niin hyvä. Kysehän oli kuitenkin ensimmäisestä kunnon ratsastuksesta vapaiden jälkeen, edellispäivän hölkkäilyn lisäksi. Joten liikunta-aika oli hyvin lyhyt ja tehokas. 



Oikeassa kierroksessa lyhyet sivut ovat se heikko lenkki. Hevonen valuu niin mahdottomasti edestä alas, että oli pakko päästää välillä ohja kokonaan pois, jotta hevonen kantaisi etuosaansa. Nyt se nimittäin vain painoi ja nojasi käsiini ja oletti että kannattelen sen tasapainossa ohjilla. Hyvin nopeasti, melkein turpa maassa käyneenä totesi, että parempi olisi tehdä kummankin vain omat työt, eikä olettaa ratsastajan kannattelevan.






Kaiken kaikkiaan hevonen oli ihan super! Ei riitä sanat kertomaan, kuinka mahtava tämä ötökkä on. Se on antanut ratsastukseeni aivan uusia ulottuvuuksia, sen lisäksi että osaa kiristää kukkaron saumoja ratkeamiseen asti. Mutta tässä on se palkkio, tämän takia sitä jaksaa yrittää ja toivoa parempaa tulevaisuutta.










Se on vain sellainen positiivisuuden tuoja! Ilmoittauduimme ensimmäisiin oikeisiin kilpailuihinkin. 3-tasolle, Laaksoon 10.5. Jaiks! Toivottavasti sama fiilis saataisi sinnekin.

4 kommenttia:

  1. Wau, ei uskoisi että toinen on vain 4-vuotias! Upean näköistä menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ei hetikään uskoisi, etenkään kun alla on oikeasti hyvin vähän ratsun treeniä. Mutta Simo on luonnon lahjakkuus liikkujana ja erittäin nopeasti oppiva :)

      Poista
  2. Olipa kiva löytää omanikäinen bloginkirjoittaja! Vaikka itselläni ei jälkikasvua ole, niin allekirjoitan täysin tuon työn haittapuilet; vievät kallista aikaa harrastuksen parista ;)

    On kyllä upea nelivuotias! Oma puskaratsuni ei kyllä tällaiseen työskentelyyn pysty minä selässä :D

    Liityin lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja tervetuloa lukijaksi!
      Työt on haittapuoli, mutta tässä lajissa myös pakollista ;)

      Poista