Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

26.5.2015

Kukkulan kuninkaita

Jollakin tavalla päästy normaaliin elämään kiinni. Olenhan pystynyt jo muutamana iltana auttamaan  tallihommissa sekä siivoamaan siellä. Tykkään pitää tallin tiptop kunnossa. Jokaiselle tavaralle on paikkansa, ja jos ei ole, ei tavara silloin talliin kuulu.

Eilen sitten tein sen; Nousin takaisin satulaan. Tai ensin täytyisi sanoa, että luovuin kepeistä, mutta vain hetkeksi. Könkkäillen mennään eteenpäin, kirjaimellisesti askel kerrallaan. Ja samalla tavalla noustiin myös selkään. Samaan aikaan, kun puhuin puhelimessa kunnostani kesän ratsutusprojekti- omistajan kanssa; "kykenenkö tänä kesänä ollenkaan.." Vedin heppapöksyt jalkaan ja siitä se sitten lähti. Housut menivät varsin helposti jalkaan, mutta heppakengät olivatkin toinen lukunsa. Turvonnut jalkapöytä, joka ei kestä vääntöä mistään suunnalta, ei ole aivan helpointa laittaa kapeaan johdpuriin. Totesin kyllä ratsastelun jälkeen, kenkää pois ulvoen vetäessä, ettei se laitto ollutkaan se vaikein osio.


Ratsuksi valitsin ponin. Siispä satula selkään ja kentälle. Pienen juoksutuksen kautta selkään nousuun. Sain jopa "edunvalvojaltani" luvan, kun sanoin ponin tarvitsevan rutiinia selkään nousuun. Ja siihen kykenisin ihan hyvin. Niinpä löysin itseni lähes täysissä ratsastustamineissa into piukeana ponin kylkeä taputtelemasta sieltä täältä ja vähän hyppyjä yhden jalan varassa, kummallakin puolen. Poni seisoi paikallaan varsin mallikkaasti, vaikka ötököitä oli tuhoton määrä. Selkään menin penkin päältä. Arvatakin voi, ettei jalka kestä nousta maasta asti. Poni seisoi nätisti paikallaan, kun kipusin selkään. Olin sitten satulan sovituksen jälkeen, ensimmäistä kertaa ponin selässä.

Teimme yhden ison käynti ympyrän, avustajan läsnäollessa. Avustaja oli minua, ei niinkään ponia, varten. Ja koska poni osasi olla varsin mainiosti ja pääsin selästä alaskin, oli hommat ponin osalta tehty. Jalkani huusi hoosiannaa ja kaikesta ajattelusta ja innostumisesta huolimatta, oli luovuttaja Simon selkään kiipeämisestä. 

Sen sijaan Simo pääsi satulan sovitukseen ja juoksutukseen. Sovitukseen sikäli, että fiksailin satulaa sopivaksi romaanin avulla. Nyt on käytettävä sitä penkkiä minkä käsiinsä saa. Valinnan varaa ei liiemmin ole. Onneksi satulan sai selkään edes jollakin tavalla, hetkelliseen ratsastukseen, sopivaksi. Töitä täytyy siis pääasiassa tehdä maastakäsin, niin kauan, kuin oma penkki on korjauksessa. 

Simo pääsikin sitten satulan fiksailujen jälkeen vähän hölkkäilemään. Edellispäivävänä se oli ottanut Nemon kanssa omaehtoisen tehotreenin, joten mitenkään vetreän oloinen poika ei ollut, päin vastoin. Noviisille maastoilu olisi parempi suorittaa helpommassa maastossa, ei ehkä taimikko ryteikössä. No, virheistä oppii, ehkä hevonenkin? Siis pieni verryttely hölkkä, joka todellakin oli hevoselle tarpeen.. Ei liiemmin vetreää liikettä näkynyt, eikä ollut pahemmin intoakaan liikkua. 

Mutta kuka oikein valtasi kukkulan? Todistettavasti toinen ruunikoista, toisen valtauksesta ei kukaan saanut todisteita, muutamaa silmäparia enempää. 



PS. Tallikissamme halusi antaa meille hääpäivälahjan.







4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Näitä saa 3kk päästä hakea ;) on kaksi pitkä karvaista; musta ja harmaa. Kirjava jää kotiin. Sit on tuo toinen lyhyempi karvainen harmaa :)

      Poista
    2. Harmi että meillä on jo kaksi.. :)

      Poista
    3. Ei kahta ilman kolmatta ;) Kaksi tyttöä vapaana :)

      Poista