Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

7.6.2015

Kiitos, anteeksi ja muut käytöstavat, ponille


Tallin nuorison maastakäsittelypäivä = ohjasajoa. Ensin oli operaatio ponin pyydystys laitumelta. Poni lähentelee rajaa, jossa soitetaan herralle nimeltä ruunaaja. Olen ponille sanonut, että kuusenkoristeet tippuvat heti, jos käyttäytyminen sen vaatii. Minulla ei ole tarvetta pitää tallissa oria vain ori-statuksen takia, en siis tarvitse ehdoin tahdoin ongelmia. Poni on tähän asti saanut pitää killuttimensa, sillä niistä ei ole ollut haittaa ja haaveena olisi käydä näyttämässä ponia oripäivillä.

Tällä kerralla poni koetteli rajojaan ensin kiinni ottamisessa. Se on taas aloittanut viimekesäisen "en anna kiinni, juoksen karkuun" -pelleilyn. Vaikka ongelma ei ole suoraan kiinni takajalkojen välissä, on siellä kuitenkin osansa asiasta. Nuorisoa pyydystäessä Nemo tuli herkuttelemaan herkkutaskuille ja söi kaikki namit, joita taskut olivat pullollaan. Ja, kun viimeistä leivän palaa Nemon nautiskellessa, poni tuli katsomaan, mitäs täällä syödään, sain sen riiviön viimein kiinni.

Olin kävellyt laidunalueen päähän, kauas siis todella kauas, portista. Tai siis könkännyt. Voin kertoa, että pienesti alkoi houkuttamaan soittaminen ruunajalle heti, mutta kello oli ylittänyt jo virka-aikansa monta tuntia sitten. Kun sitten tallustelimme ponin kanssa porttia kohti, oli meillä matkassa kaksi härvääjää. Ja poni tietenkin väisteli Simon hyökkäyksiä, milloin mihinkin suuntaan. Eikä aina ollut selvillä ihmisen raja.

Tallissa käyttäytyminen oli kuitenkin täysi kymppi. Hyvä niin, sillä muuten kentälle olisi ollut turha mennä kaivamaan verta nenästä. Jonne kuitenkin kävely tuotti hieman keskustelua siitä, kuka kävelee missä ja ketä seurataan. Ai mistä tietää, että poni on ollut tekemättömä kuukauden?


Ponilla ilmeni edellisillä työskentely kerroilla päänviskelyä. Aloin jo pienessä mielessä miettimään vaihtoehtoja kuten headshaking sydroomaa, mutta tällä kertaa, hyvin aurinkoisella, tuulisella ja ötökkäisellä, kaikkein pahimmalla kelillä hs-syndroomaiselle, ei moista pään viskelyä ollut havaittavissa ollenkaan. Voinkohan huokaista helpotuksesta? Eihän tämän ikäisillä sitä pitäisi vielä ilmetäkään. Ravistelusyndrooma epäilys sai kuitenkin minut miettimään jo vaikka mitä. Tässäkö oli ponin elämä? Syndrooma on kivulias, usein hermostoperäinen ongelma. Ja kun periaatteeni on, ettei meillä katsota kivuliaita ihottumaisia, ei meillä katsottaisi muitakaan kivuliaita, sairaita hevosia.

Mutta ehkä kyse oli kuitenkin ensimmäisistä pörriäisistä, joihin ei vielä oltu keretty tottua. Tai sitten suussa oli jotakin. Pääasia, että ilmojen huonontuessa hs-sairaille, ponin ongelmat hävisivät. Aiheena oli tosiaankin ohjasajoa, sillä ylipitkillä päivillä varustettu työviikko ei tee ainakaan hyvää jalan parantelulle. Yritin siis säästellä vielä jalkaani ja olla nousematta ponin selkään. Sekä kolmen liikkumattoman viikon aikana, on myös sen näköinen - lenkille mars, heti kun koipi kestää!

Ensin työskentelyä ympyrällä vasempaan kierrokseen. Se on ponille vaikeampi suunta. Työskenneltiin hetki ravissa, tehden tempon muutoksia. Poni on todella hyvä lisäämään ravia, vaikka se todellinen wow-fiilis siitä usein jää puuttumaankin, mutta sille lisääminen ei kuitenkaan tuota vaikeuksia. Takaisin perusaskellajiin siirtyminen tuottaa vähän hankaluuksia, sillä poni on niin herkkä ottamaan pidätteet vastaan, ja siirtyy helposti käyntiin tai tekee stopin. Kun ravityöskentely tuntui hyvältä, otimme vähän laukkaa. Laukka on ponille askellaji, jossa kenttä saadaan rullalle alta aikayksikön. Mutta tänään pysyttiin maltillisella mielellä, eikä kovin pahasti kauhottu kentän hiekkoja. Samaa ravisiirtymistreeniä teimme myös oikeaan kierrokseen, jonka jälkeen annoin vielä ponin juosta hetken ympyrällä liinan jatkeena, jolloin se sai venytellä vapaasti kroppaansa.


Kun päivän urheilutuokio oli suoritettu, jatkoimme vielä hetken perusasioiden kertauksella. Asia nro 1. Ihmistä väistetään pyynnöstä. Mitä laidunelämä tuo tullessaan positiivisten asioiden lisäksi, on huonot tavat ihmisten kanssa. Ponin kohdalla se tarkoittaa sitä, että käyttäytyminen on samanlaista ihmistä kohtaan, kuin hevostakin. Kun Simo kiusaa Kottia, Kotti kääntää pyllyä Simoa kohti. Kun ihminen pyytää Kottia väistämään, kääntää Kotti pyllyn ihmistä kohti. Tämä ei käy! Ei siis koskaan. Olikin ehkä viimeinen asia, missä kohtaa todella ajattelin, että ruunana tätä ongelmaa ei olisi. Siispä treenattiin vielä sitä, että Kotti on se joka väistää. Koska pylly on se, mitä poni tarjoaa, painottui väistämisteema pyllyyn. Apuna minulla oli valjakkopiiska, joka oli todella kätevä. Sen pää on kokenut kovia, ja siinä on kutitteluun sopiva huiska päässä. Seisoin ponin edessä, sillä raippaa se yleisesti väistää eteenpäin. Tässä kohtaa en tahtonut ponin singahtelevan eteen, vaan ottavan vain takajaloilla väistöliikkeen, olin stoppina edessä. Raipan päällä kutittelin ponia. Reaktio oli painon siirto kutitusta vastaan. Siis täysin päinvastainen, kuin mitä olisi pitänyt olla. Niinpä kutittelu aste nostettiin kevyeen naputukseen. Aste asteelta kovemmin täytyi ponia naputtaa, ennen kuin oikea reaktio syntyi. Siitä isot kehut ja uusiksi. Pikkuhiljaa poni taas ymmärsi mitä piti tehdä. Kumpikin puoli työstettiin samalla tavalla. Lopulta poni oivalsi ja muisti asian niin hyvin, että väistöliike tuli ensin raipan huiskapään kutituksella, ja sen jälkeen myös käden kevyestä painalluksestakin. Oppi siis meni perille, ainakin hetkeksi. Poni takaisin laitumeen, jossa se vietti yksin yönsä. Sillä muiden tullessa sisälle poni pinkoi taas karkuun. Olkoon siellä jos niin kovin huvittaa. Paljon oli ötököitä ja kaikkea, mutta ei sitä yötä myöten jahdata, jos poikaa ei kiinnosta sisälle tulo.

Dominique Barthelaix, jonka valmennukseen olen mieheni ja Uunon, joskus sen ollessa kolmivuotias, vienyt. Opetti silloin, että ensin pyydetään hipaisulla. Jos ei reaktiota tule (tässä tapauksessa kyse oli pohkeesta eteen) kovennetaan apu asteasteelta, niin kauan, että reaktio tulee.  Itse en ihan tätä allekirjoita pohkeesta eteen ratsastukseen, mutta tähän maastakäsin tehtävään väistättämiseen se oli oiva apu.

Kuinka oppi oli mennyt perille? Varsin mallikkaasti, sillä eilen toistimme samaisia harjoituksia, ilman muuta työntekoa. Eli pelkkää väistämistä. Poni väisti heti pienestä pyynnöstä ja oli oikein mallikkaasti. Siispä ori sai vielä jatkoaikaa olla orina. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi7/6/15 12:47

    Tuttua tuo pään viskely, meillä tamma hermostuu ötököistä (kentällä) niin paljon, että viskoo päätään ja epäilin myös head shaking- syndroomaa. No ei sitä tuulisella säällä tapahdu tai muuten, vaan vain kun pörrää ötökät ympärillä. Apu löytyi onneksi turpaverkosta (tai sierainsuojukseksi kutsutaan). Niitä saa ihan vaikka hööksiltä kuudella eurolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi ei ötökät enää *kopkop* tunnu haittaavan, kun tottui niihin. Mutta kesän ensimmäiset ötökkäparvet saa kyllä itse kenetkin ärsyyntymään. Täytyy harkita turpaverkkoa, jos niistä alkaa enemmän haittaa olemaan :)

      Poista