Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

14.6.2015

Ville Vaurion kouluratsastusklinikka


© Jenni Santanen
 Perjantaista 12.6.15  Playsson.netin järjestämää Ville Vaurion kouluratsastusklinikkaa ja koko reissua on täytynyt hieman sulatella. Mitä siitä kirjoittaisi? No ainakin se oli elämäni tähän astisista valmennusreissuista pisin. Himpun vajaat 700km ja aikaakin kului noin 13 tuntia sekä tietenkin lisäksi kaikki se valmisteluun kulutettu aika. Oliko reissu sen väärti? Ehdottomasti!

Myönnettäköön, jokainen osaa katsoa karttaa, laskea kilometrejä ja todeta minun olevan aivan väärässä. Virolahti-Hämeenlinna -väli ei millään ole 350km. Mutta me teimmekin pienen koukkauksen matkan varrella, Simon kasvattajan luona ja otimme kyytiin "pienen" kolmivuotiaan rautiaan ruunaan. No pieni se ei ole, mutta väri, ikä ja sukupuoli täsmää! Rautiaiden tuloa ei voi estää..

Simo ja uusi tuttavuus saivat hetken tutustua tarhassa toisiinsa, ettei kopissa tarvitse tuttavuutta tehdä. Ja tokihan Simo sai esitellä itseään kasvattajalle "minusta on tullut näin iso ja hieno!" Oli letit ja kaikki ja hevonen puunattu edustavaksi. Toisin kuin metsäläiskaverinsa.

© Jenni Santanen
Matka jatkui hyvin nopeasti kohti Aulankoa, sillä olimme vähän myöhässä aikataulusta. Aulangolle saavuimme kuitenkin ihan ajallaan. Metsäläinen sai avartaa maailmaa ja käydä pyörähtämässä maneesin tallissa, sen aikaa kun Simon kanssa valmentauduttiin.

Olimme ryhmässä nuoret hevoset. Itseasiassa olimme ryhmämme, neljän ratsukon seasta, joukkomme nuorimpia. Sekä hevonen, että ratsastaja. Meidän ryhmällä aloitettiin koko klinikka ja kyllä jännitti. Jännitin jo koko viikon, mietin millä verukkeella peruisin osallistumiseni. Torstaina kuvittelin hevoseni tahdittavan, mutta  vain kuvittelin. Ei sillä, ettenkö olisi halunnut osallistua tapahtumaan. Tottakai halusin. Mutta minua pelotti ihan valtavasti. Mitä jos Simo taas säikähtää, heittää minut selästä tai tekee jotain? Pelkäsin ihan tolkuttomasti jo etukäteen kaikkea. Mutta jotenkin vain uskalsin lähteä. Ehkä siksi, että meidän täytyi käydä mehtäläinen hakemassa. En siis voinut perua monen ihmisen kanssa sovittuja aikatauluja. (Vaikka ehkä hellällä kaasujalalla yritinkin myöhästyä, tiedostamatta?)

© Jenni Santanen
Piha-alueella varusteet päälle. Simo käyttäytyi varsin asiallisesti, ei turhia hötkyillyt eikä hermoillut. Satulahuopa pysyi selässä sen aikaa, kun hain satulaa kaapista. Sain suojitettua ratsuni hyvin ja kuljetuspintelitkin käärittyä jaloista, ilman väistöliikkeitä. Hevonen seisoi siis varsin mallikkaasti paikallaan. Joka uusissa paikoissa on suoranainen ihme.

Mieheni lähti taluttelemaan Simoa maneesiin, siksi aikaa kun itse laitoin varusteita päälleni. Onneksi! Sillä hevonen oli saanut paskahalvauksen nähdessään kävelykoneen käytössä. Onnekseni en ollut sitä tilannetta näkemässä, olisin muuten jänistänyt. Yritin kysellä miten hevonen reagoi paikkoihin, kunnes tajusin, että katsomo on pitkällä sivulla ja toinen sivu on yhtä pitkää peiliä. Siis apua! Hevosen ulkosilmäkulmassa vilistää kokoajan juoksevaa kuvaa! Kyllä, ruokin pelkoani ja jännitystä mielessäni jokaisella asialla. Sen sijaan, että olisin miettinyt hyviä asioita, kuten rauhalliselta vaikuttavia treenikavereita, hyvän kokoista maneesia tai jotain muuta, mietin vain kaikkea negatiivista. Etsimällä etsin kaikkea sellaista, mihin hevoseni voisi reagoida. Ai miksi? Pakkohan minun on! En Laaksolla älynnyt tehdä tarkkaa tutkimustyötä ympäristölle, ennen selkään nousua. En aio samaa virhettä toiste tehdä. Vaikka se tarkoittaisi sitä, että koko päivän kestänyt reissu olisi ollut turha. 

© Jenni Santanen
Vielä selkään noustessakin sanoin miehelleni, että tulen heti alas ja homma loppuu samantien, jos hevonen alkaa pelleillä. Kävelin selästä käsin, taluttajan avustuksella maneesia ympäri. Kun hevonen alkoi tuntua jollakin tavalla rentoutuneelta, annoin luvan päästää irti, mutta koskaan mieheni ei saanut lupaa lähteä ratsastusalueelta pois. Aivan kuin hän olisi pystynyt tekemään maastakäsin, maneesin toisesta päädystä yhtään mitään, jos hevonen jotakin alkaa tekemään. Mutta se henkinen tuki ja turva, tieto siitä, että homman saa jotenkin haltuun, jos jotain käy, oli tärkeä.

© Jenni Santanen

Villen kanssa vaihdettiin muutama sananen, ennen valmennuksen alkua. Kerroin, että hevonen on nelivuotias, säikähdyksiin taipuvainen ja sen, että heitimme voltin selällemme Laaksolla. Sekä sen, että itseäni jännittää nyt tilaisuus ihan älyttömästi Laakson tapahtumien takia. Ville rohkaisi, sanomalla, että tällaisten hevosten kanssa pitää juurikin antaa aikaa katsella ympärille. Monesti virhe tulee siinä, että hevosta lähdetään ratsastamaan ravissa tai laukassa, jottei se katselisi ja kyttäilisi, eikä ehtisi nähdä mörköjä, mutta se on väärä tie. Tällaisen kanssa kuuluu nimenomaan kävellä, antaa katsella ja tutustua rauhassa, jotta hevonen rentoutuu.

Penina esitteli vielä yleisölle ratsukot. Olimme etukäteen laittaneet pientä infoa itsestämme. Itse laitoin sellaisen sepustuksen, että täytyi ihan ihmetellä, kuinka Penina oli saanut siitä koottua kasaan sellaisen infopaketin meistä. 


© Jenni Santanen
 Pian aloittelimmekin ravissa. Ville katsoi vähän aikaa hevosiamme ja kertoi hyviä puolia siitä mitä meissä näki ja antoi vinkkejä ongelmakohtiin. Simon kanssa mm. siihen, että vaikeista ja pelottavista asioista pääsemme helpoiten ohi ajattelemalla vähän avotaivutusta ja asettamalla hevosta poispäin pelokkeesta. Ja kuinka saan sen oppimaan sisäpohkeen ympärille taipumisen, johtamalla ulkokädellä reilusti ulospäin ja käyttämällä jalkaa reilusti, eikä vaan jäädä painamaan ilman reaktiota. Etenkin laukannostoissa, sillä Simo nosteli ensin vääriä laukkoja ja painoi itseään täysin sisäpohjetta vastaan.

Ville kehui Simon käyntiä sekä ravia. Käynti kulkee koko kropan läpi, hevonen astuu hyvin alleen ja on aktiivinen. Passimaiseen taipuvasta yliaktiivisesta käynnistä olemme pääsemässä pikkuhiljaa eroon. Ravissa hevosella on hyvä tahti ja kaikkinensa hevonen on omalla tasollaan. Osaa eteenpäin ja pidättävät avut, sekä kulkee oikeinpäin. Nyt täytyy vain aloittaa se taivuttaminen!

© Jenni Santanen
 Kun olimme saaneet näytettyä kumpaankin suuntaan kaikki askellajit, jaettiin meidät kahteen ryhmään, joista toinen ryhmä meni maneesin toiseen päätyyn odottelemaan. Hetken aikaa työskentelimme ympyrällä ravissa ja laukassa, kumpaankin suuntaan. Vähän harjoitusraviakin, jossa lainasatulani saikin jo palautetta karmeudestaan! Ja sitä se todella on. Tärkeintä on minun muistaa ratsuni kanssa, etten missään nimessä jää millään kohtaa liikettä vastaan, vaan päästän liikkeen läpi kropastani. Hevosellani on iso, tahdikas ja voimakas ravi, jossa on lennokkuutta ja joustoa. Sitä ei saa pilata omalla tekemiselläni.

© Jenni Santanen
Simo sai paljon kehuja, mutta pientä miinusta koosta. Pienihän se on, mutta se on minun onneni. Ilman sitä, meillä ei olisi tätä hevosta! Kaiken kaikkiaan klinikka oli todella onnistunut ja antoisa. Mitään salatiedettä ei sielläkään jaettu, vaan ihan perusasioita ja jokaisen omia ongelmakohtia ratkottiin ja Ville antoi työkaluja tulevaisuudelle. Hän painotti myös sitä, että on ihan sama, istuuko satulassa vai onko kevyessä istunnassa, hevosen selässä on saman verran painoa. Liike on tärkeintä päästää kropan läpi.

© Jenni Santanen
Kotimatkalle lähdimme heti meidän valmennuksen jälkeen, sillä Simolle ei ollut karsinapaikkaa ja pitihän kotiin keretä saman vuorokauden aikana. Hevoset matkustivat hienosti ja mehtiläinenkin, jolle ei vielä olla keksitty nimeä, on kotiutunut hyvin.

© Jenni Santanen
 Villestä jäi valmentajana varsin positiivinen kuva. Hän oli rehellinen ja kertoi asiat ymmärrettävästi sekä hauskasti. Ville sanoikin lopuksi, että seuraavan kerran, kun nähdään (ja mehän varmasti nähdään!) täytyy hevosen osata taipua sisäpohkeen ympäri, hyvin!

© Jenni Santanen

© Jenni Santanen

© Jenni Santanen

Video on jaettu kahteen osaan. 



4 kommenttia:

  1. Siis mitä, tuliko teille uus hevonen? :D Etkö oo siitä vielä mitään maininnu vai oonko mä jotenki onnistu skippaamaan sen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, jep. Uusi heppa tuli, mutta ei omaksi. Ratsutus- ja myyntiprojekti :)

      Poista
  2. Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan, mutta mikä mehtiäinen? Uusi ratsun alku?
    Niin ja tosi upeaa, että kaikkineen meni noin hyvin, luotto palaa pieneen ja pippuriseen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehtiläinen on ratsutusprojekti, joka myytävänä. Iso kiva ja kiltti rautias, jonka kanssa kaikki aloitellaan alusta. (totuteltiin juuri suitsiin :D

      Pikkuhiljaa saa tuota luottoa takaisin. Täytyy vaan uskaltaa osallistua kaikkeen mahdolliseen :)

      Poista