Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

22.7.2015

Onnenhippuja


On iloittava silloin, kun siihen aihetta on. Vaikka ilot ovat joskus pieniä ja merkityksettömiltä tuntuvia asioita. Olen päässyt takaisin rakkaan ruunani selkään, tai oikeastaan takaisin omaan satulaani. Ensimmäistä kertaa nousin hevosen loman jälkeen, eilen sen selkään. Kävelimme kaksi kierrosta hevoselle henkisesti helpompaan suuntaan, jonka jälkeen otimme myös pienen pätkän ravia. Ihan vain vähän ja ihan vain sen verran, että hevonen pysyi koko ajan mieleltään positiivisena. 

Eipä siinä kerennyt sen koommin ajattelemaan muuta, kuin sitä kuinka kotoisalta satula tuntui. Aivan liian lyhyillä jalustimilla, joita kyllä pidensin jo ennen selkään nousua viidellä reiällä. Täytyisi vielä toinen moinen tiputtaa alaspäin, jotta olisi edes lähellä sopivaa pituutta. Mutta en halunnut aloittaa jalustimien säätelyä, lyhyt jalustin on ihan kiva ainakin loman jäljiltä olevan nuoren kanssa. Vaikka jalka ei pääsekään tippumaan alas, jolloin satulan polvituki ottaa vastaan ja samaisesta syystä satulassa ajautuu liian taakse istumaan. Mutta hevonen, se oli kiva. Se tuntui samalta kuin vuosi sitten, jolloin olin sen kanssa yhtä hymyä. Silloin se parani päivä päivältä, oli loman jälkeen asteen enemmän ratsu ja sai hymyn huulille, aina! 


Viimeisen kuukauden aikana niin ei ole ollut. Vaikka hevonen onkin parantunut tietyiltä osin, en ole nauttinut sen selässä olemisesta. Enemmänkin se on ollut tunnemyrskyä ja miettimistä siitä, missä mättää? Jokin ei ole hyvin, jos tämän pojan kanssa ei hymy  naamalle tule. Niin se vain on, tämä on hyvän mielen hevonen ehdottomasti. Kun hevosella on kaikki hyvin, hommat sujuvat leikiten. Selässä ei tarvitse miettiä kikkakolmosia selvitäkseen suoritettavista tehtävistä. Jokin on ollut huonosti, mutta mikä? 

Olen kokenut jo aiemmin hevosen herkkyyden. Herkkyyden sopimattomalle satulalle. Satulassa ei tarvitse olla paljon vikaa, kun hevonen protestoi. Mutta se protestoi tällä kerralla eritavalla kuin viimeksi, enkä ihan taas osannut lukea riittävän ajoissa. Toisaalta jäin myös miettimään oliko vika todellakin vain satulassa vai oliko kyseessä jotain suurempaakin ongelmaa. 


Tänään nousin herkkämielen selkään uudelleen. Ajatuksena oli taas vain pysyä mukavuusalueella, siellä missä hevonen pysyy jotenkin rentona tai ainakin on pahemmin jännittämättä. Ilman konflikteja, ihan vain humputtelua. Sitähän saa harrastaa tämän ikäisen kanssa vaikka kuinka paljon. Aloitimme taas henkisesti helpompaan suuntaan, joka on siis fyysisesti vaikeampi. Mutta henkinen puoli ennen kaikkea, jotta hevonen pysyy rentona. Käyntiä ensin niin, että hevonen rentoutuu ja jää vähän odottamaan ratsastajaa. Positiivisena huomiona mainittakoon, että ennen itseään vain koonnut ja luotiviivan taakse pyrkinyt hevonen on vihdoin oppinut vähän venyttämään. Jokin oppi on mennyt kuitenkin liian pitkälle, sillä ruuna venyttää koko ylälinjaasa, myös ylähuultansa. 

Riittävän rennon käynnin löydyttyä lähdimme kokeilemaan ravia. Raviin siirtyminen oli hiukan työlästä. Tämä paikalleen tysähtäminen raviin lähdössä ja etenkin kulmassa ilmeni lainasatulan kanssa. Voisin kuvitella sen painaneen hevosta ja nyt epämielyttävä tunne yhdistetään juuri tähän tilanteeseen? Joka tapauksessa pienellä työllä - yhden pitkän sivun pituisella viiveellä, pääsimme haluttuun askellajiin. Ensin hyvin varovaiset askeleet, aivan kuin hevonen kuulostelisi painaako johonkin, jonka jälkeen ravi lähti rullaamaan varsin kivasti. 


Siinä me sitten ravattiin ja kuulosteltiin toisiamme. Miltä se hevonen tuntuu, liikkuuko se puhtaasti, onko sillä sytytyslanka palamassa? Hyvin liikkui, varsin tahdikkaasti, enemmän kuitenkin eteenpäin kannustettavana mallina, kuin jarrutettavana, joka on ihan hyvä asia. Sillä turha jarruttelu saa sen niin helposti hermostumaan. Kuolaimeen ei purtu, vain kerran kuului pieni narsk, mutta se jäi yhteen ainoaan kertaan. Hevonen oli siis mieleltään varsin hyvä ja mikä parasta, se ei hakeutunut kuolaimen alle.

Vaihdoimme rauhassa suuntaa, sillä edessä oli ensi kertaa selästä, vaikeampi suunta. Oikea kierros on Simolle ollut aina se vaikeampi paikka, siinä se ottaa helpommin ärsykkeitä ulkopuolelta ja hyppii uralta sivulle päin. Siispä taas ensin käynnissä kenttää ympäri. Oli odotettavissa, että pois hävinnyt maa-kasan paikka tuotti pientä jännitystä, eikä uralle asti ollut sillä sivulla asiaa. Mutta varsin hienosti nahoissa pysyttiin, vaikka vähän jouduimmekin kenttää kaventamaan. Siispä raviin, johon siirtyminen onnistui hyvin. Hevonen pysyi rentona ja ravasi poukkoilematta myös pelottavat kohdat. Eikä se aloittanut jännitysnarskutusta kuolaimella. Eli varsin onnistunut ratsastustuokio.


Ennen kuin saan oman blogini arvonnan suoritettua, kerrottakoon toisesta arvonnasta. 
Blogini tekee jatkossa yhteistyötä Lunar Graphicsin kanssa. Jokainen, joka asioi Lunar Graphicsin kanssa tämän kuun aikana, osallistuu arvontaan! Lisätietoja voit lukea täältä.

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää kivalta! :) Sattumusten kautta löysin blogisi sen murheellisen Laakson kisan jäljiltä. Olin oman ponin kanssa siellä myös ja pelottava paikka se oli tuollaisella maalaistollolle ponille ;) Liityin lukijaksi. Oman blogini avasin hetken mielenhäiriössä julkiseksi, siellä lauma nuoria welshejä. http://ripaushulluutta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, tervetuloa blogini pariin! Laakso on kyllä hankala paikka, opinpa sen kantapään kautta, toisaalta minulla on ennen ollutkin niin erilaisia hevosia, etten ole edes ajatellut erikoisemmin tällaisia asioita. Aina teltat, kajarit jne. tulee kyllä katsottua ja mietittyä, mutta ei maanmuodot niinkään. Toisaalta en kyllä ole aiemmin tuollaisilla kisapaikoilla käynytkään. Tsekkailen sinunkin blogisi :)

      Poista