Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

30.7.2015

Tänään oli hyvä päivä!


Alkuviikko meni pienen lomamatkailun merkeissä, joten hevoset saivat viettää leppoisaa aikaa useamman päivän. Arki kuitenkin koitti vihdoin ja viimein, laitumelta narun perässä asteli talliin varsin savinen otus. Aamu sujui varsin spontaanisti, sillä univelkoja lyhennettäessä ei herätyskelloja tunneta. Hupsista hei ja kello oli jo varsin paljon herätessäni. Onneksi olen vapaalla koko tämän viikon, mutta mieheni valitettavasti ei. Tapoihimme kuuluu tehdä hevosia yhdessä tai ainakin niin, että molemmat ovat kotosalla, jotta apu on lähellä jos jotain sattuisi. Koska kello tosiaan oli juossut, toisin kuin minä, en kerennyt edes ajattelemaan mitä tänään puuhastelisin, kun olin jo vetänyt ratsastushousut jalkaan ja kantamassa suitsia ja satulaa talliin. Päätin varsin nopeasti ottaa sen kaikkein kuraisimman kaverin Kottin. Poni on onneksi pinta-alaltaan pieni, joten vaikka se olisi kuinka likainen tahansa, saa sen melko nopeasti ratsastuskuntoon. Kentällä oli vielä puomitreenikerralta puomit, joten ajattelin lähteä maastoon. 

Poni viime syksynä
Siinä laitellessani ponia valmiiksi yhdessä mieheni kanssa, muistutin laatuponikisoista, joihin ei oikeasti ole aikaa enää kovinkaan paljon. On siis aloitettava valmistautuminen, jotta poni on tapahtumassa edukseen. Siis täytyy oikeasti alkaa suunnittelemaan ponille viikko-ohjelmaa, josta yrittää pitää myös jollain tapaa kiinni. 

Maastoon lähdettiin varsin innokkaasti ja mieheni lähti mukaan lenkkeilemään. Poni on varsin hidas kävelijä, etenkin aluksi. Se vaatii pitkän vertymisen, ennen kuin se venyttää liikettä lavoista asti. Joka näkyy tietenkin etenkin käynnissä. Otimme ravipätkää, josta pikkuhiljaa innostuimme myös laukkaamaan. Kottilla ei olla maastoiltu vielä selästä kovinkaan monesti, eikä kertaakaan laukattu siellä. Meillä on kuitenkin ihan mahtavat maastot, joita olisi todella kiva hyödyntää. Niinpä meillä oli baana auki, pitkää suoraa edessä. Siinä me sitten laukkailtiin, kunnes yks kaks yllättäen metsän siimeksestä ryntäsi tien yli hirvi, joka jatkoi omaa urheilutuokiotaan viljapellon kautta takaisin metsään. Minä säikähdin kyllä, mutta poni jäi vain ihmettelemään, että mikä tuolle tädille nyt tuli? Niinpä pienen pysähdyksen jälkeen jatkoimme laukkaamista pienen mäen ylle, josta tallustelimme kotiin koko pitkän matkan käyntiä. 

On kyllä kiva, että on ratsuna myös sellainen otus, joka ei ota sykettä korkeammalle, vaikka nenän edestä pomppaa hirven kokoinen otus ohitse. Simon kanssa olisimme olleet varmasti ainakin kuussa, ehkä kauempanakin. Mutta Kotti vain ihmetteli, miksi ratsastaja pysäytti hyvän laukan. 


Mieheni täytyi lähteä töihin, joten muut hevoset jäi tekemättä. Tai niin oli tarkoitus, mutta innostuin kuitenkin vielä harkitsemaan Simolla ratsastusta. Tavoistani poiketen otin ratsuni laitumelta ja lähdin ratsastamaan. Ensin täytyi toki raivata puomit pois kentältä, sillä aamulla kipaa selatessani huomasin, että meille olisi aluemertaruuksissa oma luokka. Ratana on helppo B:3. Hetken harkittuani päätin, että ainakin yritämme mennä sinne. Jos hevonen ei ole valmis, niin sitten ei ole, mutta yritystä täytyy kuitenkin olla. 


Niinpä suunnittelin tämän päiväisen treenin pitävän sisällään jotakin, mitä radalla on vastassa. Ihan ensimmäisenä siellä usein on sisääntulo ja tervehdys sekä liikkeellelähtö. Siinäpä sitä olikin työsarkaa vaikka kuinka. Herra herkkämieli oli myös vapaillut useamman päivän, joten pientä sähläystä oli havaittavissa heti alkuun. Käynti oli hätäistä eikä oikein malttanut juuri rauhoittua. Lopulta vielä niskaan kaadettiin taivaalta vettä saavista, joten fiilis oli varsin "olisi pitänyt vain antaa olla huomiseen". Sadekuuro sai kuitenkin ruunan rauhoittumaan ja kuuntelemaan, joten pääsimme työskentelemään ravissa. Hevonen oli varsin innokkaasti menossa kaasu pohjassa kiihdyttäen, joten siirtymiset olivat varsin hyvä harjoitus. Koska radalle sisääntulo on ravissa ja alkutervehdys kuuluu rataan, teimme ravi - seis - ravi -siirtymisiä. Tai yritimme. Hevoselle ravista pysähdykseen siirtyminen on suht helppoa, mutta pysähdyksestä liikkeelle lähtö ja varsinkin raviin, aiheuttaa närää, etenkin jos olemme vasemmassa kierroksessa. Se jää puskemaan pohjetta vastaan ja ilmoittaa selvästi aikeensa olla kuuntelematta. En tiedä, mikä tässä kierroksessa nyt on oikein ongelma, mutta se ilmenee siis raviin siirtymisessä. Minulla ei tietenkään ollut edes raippaa mukana, sillä hevoselta löytyy eteenpäin pyrkimystä ilmankin ja raipan kanssa minun on hankalampi pitää kädet rentoina. Jouduin kuitenkin laskeutumaan ratsailta ja ottamaan raipan avuksi, jotta saan siirtymiset tehtyä halutusti. Eikä hevonen tarvinnut kuin yhden muistutuksen siitä, miten pohkeeseen vastattiin, kun homma alkoi taas sujumaan. 

Tein pysähdyksiä keskihalkaisijalla sekä uralla, kummassakin suunnassa. Välillä otimme keskihalkaisijalla vähän askeleen pidennyksiä tai ihan vain ravasimme suoraan, jottei hevonen ala ennakoimaan pysähdystä. Suoraan ratsastaminen, ilman aidan tukea onkin hieman haastavaa, joten sitä täytyy treenata. Otimme myös molempiin suuntiin hieman laukkaa, joka tuntui tällä kerralla huomattavasti paremmalta, kuin viimeksi laukatessamme. Ei vielä työstämiskuntoista, mutta asteen verran kantavampaa. 

Lopuksi vielä teimme käynnissä pitkän aikaa takaosan väistätystä ympyrällä ja uralla. Simolla ei väitöjä ylipäätään olla tehty paljoa, mutta nyt alkaa olla aika aloittaa etu- ja takaosan hallitsemista asteittain. Simo hermostuu hyvin helposti kaikesta uudesta ja aloittaa narskuttelun, niin tänäänkin. Lopettelimme kuitenkin vasta sitten, kun hevonen rentoutui ja lopetti narskuttamisen, jottei hevonen yhdistä narskutusta siihen, että täti hyppää alas selästä ja hommat loppuu. 

Kaikesta huolimatta minulle tuli todella hyvä fiilis ratsastettuani Simolla. Vaikka se onkin kisoja ajatellen, jotka kuukauden päästä olisivat, hyvin kesken eräinen, uskon, että saisin sen ratakuntoon tässä ajassa, jos itse maltan mieleni treenatessa. Täytyy vain miettiä tarkasti mitä tekee ja miten sekä muistaa olla tyytyväinen, vaikka kaikki ei menisikään juuri niinkuin kuvittelin. Oma mieleni on kuitenkin tämän tiimin heikoin lenkki, joka horjuu ja ottaa osumaa herkästi. Sitä täytyy eniten vahvistaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti