Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

18.8.2015

Itkupotkuraivarit tai jotain sinnepäin!


Tuo timanttiotsapannan kantaja tuottaa suuremman luokan päänvaivaa. Miten se voikin toisessa hetkessä olla täydellinen ja hetken päästä tunkiolle valmista tavaraa? 

Aina täytyisi muistaa syyttää itseä, ei hevosta. Eikä sillä, en minä hevosta syytäkään, mutta vikaa saa varmasti etsiä myös sieltäpäin? Vaikka ehkä itsekkään leiman otsaani otan, tunnen hevoseni ja tiedän, jos ja kun se ei ole kunnossa! Nyt se ei ole. Tai ei se ole ollut pidenpään hetkeen. Jollain tapaa asiat ja tilanne on sivuutettu aina niillä hetkellisillä, jopa viikkojakin kestävillä onnistumisilla. Se tunne, kun hevonen on tuntunut paremmalta, on saanut taas huijattua minua sillä, että kaikki olisikin kunnossa. 

Hirveen hauska vitsi!
Hevonen on ollut nousujohteinen koko tämän vuoden, jollain tapaa. Mutta aina mukana on ollut jokin negatiivinen sävy. Jokin, joka pistää jarrua etenemiseemme. Jokin, joka saa hevosen kiehumaan toisina päivinä, ottamaan kärpäsestäkin viimeisen ärsykkeen ja pistämään hommat ihan ranttaliksi syystä, että ? 

Ja mikä siellä hevosen jaloissa painaa? Jos etujalat kipeytyvät ilman jaloista löytyvää vikaa, on sitä lähdettävä etsimään muualta. Tieto lisää tuskaa ja koska en hevostani saa heti-tänne-nyt vauhdilla klinikalle, on tietoa täynyt etsiä netistä. Epämääräiset oireet -haulla ei löydy yhtään selkeää aiheuttajaa. Sain onnekseni varattua lisäaikaa ensiviikon kllinikka-ajallemme, sen verran, että hevosen maha tähystetään ja selvitetään, löytyykö oikuttelulle syytä sieltä. 

Hevosen älytön hermostuneisuus ei kuitenkaan ole normaalia. Vaikka Simo onkin aina ollut hyvin säpsy ja herkkä reagoimaan kaikkeen, myös laitumella, menee tällainen hermoilu kuitenkin yli ymmärryksen. Mahahaavalla voisi selittää useimmat kaikki oireet. Sieltä vatsalaukusta olisi siis syytä löytyä jotain, jonka voi hoitaa rahalla, tai siis lääkkeellä, mutta joka on paljon rahaa. Mutta mitä jos sieltä ei löydykään mitään? No voin kyllä tuudittautua helpotukseen, sillä kesän aikana kasvanut hermoilu on varmasti tuottanut tulokseksi mahahaavan, mutta toki tilanne voi olla syy seuraus suhteessa toisinpäin, jolloin hermoilu on syy mahahaavaan. Sitä en toivo, vaan nimenomaan toivon mahahaavan olevan syynä seurauksiin. 

No, se selviää ensiviikolla, joten siihen asti elämme epätietoisuuden vallassa tästä asiasta. Voin vain toivoa, että löydöksiä on ja ne ovat positiivisen kaltaisia - hyvä laatuisia ja helppoja hoitaa. 

Ratsastuksellisesti hevonen on ollut vaihteleva. Olemme aloittaneet uuden asian opettelun, laukannosto käynnistä. Nelivuotiaan hevosen ei ole tarvinnut hallita sitä taitoa kouluradoilla, mutta näin syyslukukauden alkuun on hyvä aloittaa viisivuotiaana osattavien asioiden alkeet. En ole koskaan ollut aivan vakuuttunut siitä, että Simo hallitsee laukka-avut. Kyllähän sen saa laukkaan juuri silloin, kun olen halunnut, mutta olen pyytänyt hevosen laukkaan aina siinä kohtaa, kun se on tuntunut siltä, että nyt nousisi laukka. 

Ensimmäinen käyntinosto tuli Simolle hieman puuntakaa, sillä alkuravailujen jälkeen otimme hetken välikäynnit, keräsin ohjat ja pyysin laukkaa. Kahden laukan sekaisen askeleen jälkeen hevonen siirtyi vakuuttavaan laukkaan, jossa sain ratsastettua sen todella hyvin avuille ja kantamaan itsensä edestä kevyenä ja säkä ylhäällä. 


Laukka on niin suurta hottia pojalle, että toistamiseen ei moista kannattanut edes käynnin kautta yrittää, joten ravin kautta toiseen suuntaan ja vielä parempaan laukkaan. Pakko myöntää, että laukkaan on löytynyt vihdoin tasapainoa ja kantokykyä. Hevonen liikkuu siinä edestä kevyenä, ylös- ja eteenpäin. Siis niin mahtavasti! Koko kesä meillä on Laakson jälkeen ollut laukka ihan sieltä tännepäin menoa, lähinnä hevosen juoksua alta pois samalla, kun itse yritän ja yritän saada hevosta pidettyä edes jotenkin aitojen sisällä. Laukka on ollut maahansidottua ja etupainoista, jonka takia olen vähän jopa vältellyt laukkaamista, etenkin kun hevonen hermostuu siitä niin kovasti. 

Eilen ratsastin ruunan hyvin flunssaisena. Olen ollut koko viikonlopun sairaana, mutta jostain keräsin voimia ratsastaa Simon. Teimme vain alkukäynnit löysin ohjin, jonka jälkeen pyysinkin heti oikean laukan. Ja mitä vielä, poika nostaa sen paremmin kuin koskaan ja laukkaa erittäin hallittua ja mahtavaa nelivuotiaan tasoista laukkaa. Siirtyminen laukasta alaspäin onnistui parin raviaskeleen kautta käyntiin! Hetken tauko ja uusinta yritys, sama toistui, hevonen nosti laukan, rauhallisen laukan, jossa se kuunteli, malttoi ja antoi jopa tuntuman olla täysin vapaa, eikä se kiihdyttänyt tahtiaan. Siirtyminen alaspäin sujui taas pienestä pidätteestä, istunnasta ja raviaskelten kautta "suoraan" käyntiin. 


Selässä tuntui, kuin hevonen olisi ottanut suuria harppauksia muutaman päivän sisällä eteenpäin. Toiseen suuntaan tilanne oli kuitenkin jo aivan toinen. Hevonen hermostui jo siitä, että otan ohjat tuntumalle ja laukka-avun tullessa se stoppasi täysin kiukustuneena. Huoh ja vatsahaava epäilyni vain kasvoi, sillä aina kun käytin jalkaa, hevonen kiukustui milloin potkimaan, milloin repimään ohjia kädestä tai jos päädyimme laukkaan, oli se pään viskelyä sivulta toiselle, jolloin tasapaino horjui ja sorruimme kaahotusraviin. Se siitä fiiliksestä sitten! Mutta toiseen suuntaan ruuna oli kyllä super! Lopetimme muutaman yrityksen jälkeen, sillä hommasta ei tuntunut tulevan mitään ja samalla omatunto sanoi, että on väärin pyytää enempää, jos toisen olo on oikeasti kivulias. Kyllä harmitti suunnattomasti se, että edes menin ja kokeilin toista kierrosta. Olisihan minun pitänyt tajuta lopettaa silloin kuin homma sujui hyvin, eikä sohia tikulla jäätä, vaikka aina toitotetaankin sitä, että asiat olisi tehtävä symmetrisesti. Ne voi tehdä symmetrisesti kahden päivän aikana, ei sen tarvitse olla saman tunnin sisällä tehty! 


Ruuna reipas poseerasi myös kameralle taannoin. Ei se missään lihakkaassa kunnossa ole, mutta selvästi kuitenkin lihonnut kesän mittaan. Ei kuitenkaan riittävästi, etenkin, kun tämän kropanmalli on tyyppiä sotanorsu. 

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti ei ole vatsahaavaa tai mitään muutakaan. Jos olisi vain nuoren hevosen "oikuttelua". Niitä ei niin tasaisia päiviä.
    Olen pikkaisen kade laukannostoista, meiltä kun katosi. Ainakin käynnistä ja siistit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jotenkin vain toivoisin, että olis vatsahaava - helppo hoitaa pois. Meillä kun taustalla on nämä paastotukset, operaatiot ja lääkitykset paaston perään, joten potenttiaalinen vatsahaavailija kyllä tämä on niiden takia. Muuten ei elämässä pitäisi olla sellaiseen syytä - lähes vapaata ruokaa, ei väkirehuja, säännöllinen rytmi ja rauhallinen talliympäristö kivoine kavereineen.

      Kyllä ne teidän laukannostot tulee takaisin, niin meilläkin kävi :)

      Poista
  2. Kunto kasvaa ja ideat lisääntyy - nelivuotiaan uhmaa saattaisi olla ja seuraavaa voinet odotella siinä viisi-vuotis syksyllä..hirveen kivaa kun sitten niillä on jo tasapainoa ja voimaa vielä enemmän ja viileä syysilma on yhtä kuin tuulenpuuska ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että kiukuttelee huvikseen, mutta olen hyvin skeptinen sellaiselle. Siksi haluan tutkituttaa nyt ainakin vatsahaavan pois, kun sitä on vähän ennenkin epäilty, lievemmillä oireilla ja lihomattomuudella. Sitten kun tietää, että kaikki on ok, niin uskaltaa komentaa, mutta ennen ei :S

      Poista
  3. Ootko tutkituttanut selän? Mun entisen ruunan kissing spines kuulosti tuolta, säpsyilyä ja totaali stoppauksia. Eihän sen tarvii olla edes ks mutta esim joku jumi lantiossa, kun sun ponnyllas on niin mahtavan ilmavat takaräpylät että ehkä lihaksisto ei oo pysynyt ihan perässä? Lantion jumi kuormittaa etujalkoja ja jumittaa rintarankaa, niin että paketista voi tulla etupainoinen ja etujalat ikäänkuin oireilla, vaikka syy on muualla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkää tsekkailtiin sillon Laakson jäljiltä. Täytynee se sitten seuraavaksi tehdä, jos vatsasta ei löydy mitään. :/

      Poista