Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

9.8.2015

Jäitä hattuun kaveri


Niin se ihana läsipääni minulle tänään sanoi. Oli kuulemma saanut liikaa hehkutusta hyvin menneistä treeneistä, joista tietenkin oli kuullut myös tallikaverit. Noloa. Ihan posket punaisena nolostuen Simo-Petteri tänään talsi laitumelta talliin, ja poistuessaan laumasta huikkasi vielä kavereilleen, että tänään näyttää mistä kana pissii. 

Siispä shhh! Ei saa kertoa kenellekkään hehkutuksistani hevosta kohtaan! Some on siitä paha paikka, että kaikki leviää kuin kulovalkealla, vaikka kuinka rajaisi vain ylimmät ystävät näkemään päivitykset. Ei nuoren pojan mieli kestä sitä naureskelua, mitä kaverit harrastavat, kun kuulevat mamman mussukan olleen taas ihan super lööv!

Tarkkaan ottaen en tiedä vieläkään mistä se kana pissii, mutta ei sen niin väliä. Rakkaudessamme oli miltei ryppy, tai sanotaan suoraan, silitysrautaa tarvittiin. Silitysrauta on siita jännä kapistus, että sillä saa aikaan erilaista jälkeä. Pahimmassa tapauksessa sillä saa pilattua koko silitettävän asian. Jos rauta on liian kuuma, se polttaa, jos silitettävä pinta on kuiva, siihen jää kuitenkin pieni rantu. Jos taas liian märkä, kuuluu vain sihahdus ja paksu höyrypilvi nousee ylöspäin. Joka tapauksessa, silityksen jälkeen on silitetty asia aina kuuma. Joskus se jopa polttaa ja parasta olisi, jos sen voisi ripustaa hetkeksi jäähtymään ja muotoutumaan. 


Silitysrauta vertaus osuu aikalailla Simoon tänään. Ensin meillä on varsin mukavaa yhdessä, nousin selkään ja menoksi. Kokonainen kierros kerettiin jo tanssahdella käynnissä löysin ohjin, kun IIK! Yksi oranssi kartio oli tupsahtanut ihan tyhjästä maahan! Eihän se siinä olekaan ollut kuin viimeiset kaksi viikkoa, mutta tänään se oli pelottava. Pääsimme kartiosta jo varsin mukavasti yli, kun sitten jo seuraava peloke ilmestyi näköpiiriin. Tietä pitkin lähestyi jokin aivan kummastuttava kapistus! Miltei sapelihammastiikerin veroinen otus, joka loppumetreillä osoittautuikin lenkkeileväksi ruokkivaksi kädeksi. Mutta se mieli oli jo järissyt niin paljon, että meillä oli todellakin suuri silitettävä ryppy käsissämme. 

Koska heti alku oli hyvin takkuilevaa - pelokkeita täynnä, ja herkkämielen mieli oli järissyt tutustu ja turvallisesta kaikkeen muuhun, oli luonnollisesti alla aikamoinen atomipommmi, joka odotti yhtä pientä rapsahdusta, heinänkorren heilahtamista, ihan mitä vain, jotta sai syyn ampaista alta. Ja se kartio.. Koko pitkä sivu oli tänään paikka, jonne ei ollut asiaa. 

Niinpä yritin rauhoitella herkkämieltä pääty-ympyröillä ja lävistäjillä. Alkuun ravi oli hyvin jännittynyttä ja lyhyttä, mutta korkeaa. Sellaista, josta tunsi, kuinka hevonen vain nousee ja kokoaa energiansa ylös, ei eteen. Ja rentous todellakin oli tipotiessään. Pikkuhiljaa ruuna kuitenkin antoi vähän viitteitä siitä, että voisi huokaista syvään ja rentoutua, mutta mitä tekee ratsastaja? No käyttää pohjetta, jotta liike suuntautuisi eteenpäin! Kuinka idioottimainen temppu se voikaan olla. Juuri sillä hetkellä, kun olen saamassa ratsuuni jonkinlaisen tuntuman, jotain kontaktia, menen ja pilaan sen ottamalla "ilon irti" ja pyytämällä sitä pohkeella vähän eteenpäin. Ei, ei, ei! Jos ei ole saanut käyttää jalkaa yhtään ennen tätä, ei sitä ollut vielä lupa käyttää silloinkaan. Ja siitä se sitten ampaisi, lävistäjän alussa eteenpäin, vetäen puomit kentän reunasta sieraimiinsa. 

Kuinka tulikin taas sellainen hetki, jolloin teki mieli nielaista oma toimintansa takaisin. Jos olisi ollut taaksepäin kelausnappi, se yksi sadasosasekuntti, se olisi voitu pyyhkiä meidän ratsastuksista tänään pois. Hitto, kun kadutti, pilasin koko paketin. Vain koska ravissa kuuluu liikkua enemmän eteenpäin! Niin, ehkä kuuluukin, mutta ei tässä kohtaa, ei vielä, ennenkuin rakkautemme on taas sileä, rypytön. 

Meni tovi jos toinenkin, ennen kuin kolmemetriset puomit saatiin sieraimista pois. Ja ravia oli lupa mennä enää oikeassa kierroksessa, vain ympyrällä.. Siinä sitä sitten mentiinkin lopulta jo varsin sujuvasti ja melko rennosti, pidemmässä muodossa ja riittävästi eteen. Ja se meidän aikaisempi ongelmakohta, käynnistä raviin siirtymiset, ne voidaan unohtaa ongelman kohdalta, sillä siirtymiset sujuvat. 

Nyt olisi ollut tarpeen hevosen kokoiset pyykkipojat ja naru, jokon sen olisi voinut hetkeksi ripustaa jäähtymään ja oikenemaan. Välillä kävi jo epätoivo mielessä, kun kello juoksi yli puolituntia, mutta lopulta me saimme ryppyämme hieman sileämmäksi, joten päätimme lopettaa. Loppukäynnit sai kuitenkin mennä jo ihan uralla, kummassakin suunnassa, joten eiköhän me tästä ojasta vielä nousta. 



Tänään on tasan vuosi siitä, kun talliin tuli ori Gottfrid

Kottin kanssa tätä kavioliiton vuosipäivää juhlistimme missäs muuallakaan kuin maastossa kirmaillen. Jos lähes jokaisen hevosen kohdalla on ollut pieniä hetkiä, jolloin on miettinyt, miksi ihmeessä on tuonkin otuksen hankkinut. Ja sitä, kuinka nopeasti siitä pääsisi eroon, jos nyt ilmoitusta laittaisi? Ei Kottin kanssa sellaista hetkeä ole tullut. Se on yksinkertaisesti ollut poni, joka on tasan sitä, mitä myyjä sanoo ja paljon enemmän. Se on poni, joka sopii meidän käteen kuin nakutettu. Siitä voisi jopa sanoa, että se on kuin ihmisen mieli (eli meidän tapauksessa vissiinkin kovin kieroutunut, eikai muuten näitä otuksia edes katselisi?) 

Kotti on ollut kaikkea sitä, mitä me ponilta olemme halunneet. Käsiteltävyyteen ja koulutukseen olemme toki itse olleet osallisia, mutta noin kilttiä ja ihana luonteista hevosta ei pelkällä koulutuksella saa aikaiseksi, se on luontaista ja siitä olemme kiitollisia.   


6 kommenttia:

  1. Ongelmansa kullakin. Minä voisin ottaa hiukan sähäkkyyttä ja antaa vastineeksi ämpärillisen mielenrauhaa. Mitenhän sellainen vaihtokauppa onnistuisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilo mielin annan säpäkkyyttä sinnepäin! Mulle alkaa pikkuhiljaa kelvata jo rauhallinen tätikuljetin, tai jokin sellainen :p

      Poista
  2. Anonyymi9/8/15 20:01

    Haha. Hevoset. Tän viikon alussa maastoilin hevosellani viereisen tallin ratsastustiellä kolme päivää putkeen. Herra keksi sitten viimeisenä päivänä, useamman kierroksen jälkeen, että maassa oleva valkoinen muovi on jotain todella pelottavaa! No, mutta olihan se nyt ihan eri juttu lähestyä sitä käynnissä, kun muilla kierroksilla oltiin menty ravilla ohi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, ihana! On niillä kyllä välillä vähän omituisia aivoituksia, mutta toisaalta, koskaan ei ole tylsää :D

      Poista
  3. Sinut on haastettu!
    http://sannajahepat.blogspot.fi/2015/08/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! Yritän parhaani keretä vastaamaan haasteeseen.

      Poista