Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

10.9.2015

Mitä huominen tuo tullessaan?

Viimeiset viikot ovat olleet ihan älyttömän raskaita. Ylipitkiä työpäiviä liian vähäisellä porukalla ja kotona murheita turpaterapeuttien vuoksi. Välillä sitä miettii, miksei joskus voisi olla hetki, jolloin kaikki olisi hyvin, eikä olisi huolia, väsymystä ja muuta ikävää. 


 Blogin puolella on myös paljon keskeneräisiä asioita, joita kaiken kiireen keskellä olen edes mielessäni vähän miettinyt. Kirjoitin jo kuukausi sitten osan yhdestä isommasta kokonaisuudesta, se piti julkaista eilen, sillä eilinen oli yksi vuosipäivä kavioliittojen merkeissä. Mutta niin vain kävi, etten saanut sitä viimeisteltyä, sillä juuri nyt ei kuitenkaan tuntunut olevan koko aiheelle sopiva hetki. Vähän myöhemmin sitten, kun aika on hyvä.

Blogiin on tulossa myös tuotetestauksia ja esittelyjä sekä sponsoroituja, että täysin sponsoroimattomia. Kiinnostaako kuulla koulusuojista tai "namupala" kivennäisestä? Magneettituotteista tai monikäyttöisistä kylmäyssuojista? Näistä kaikista tulossa lisää myöhemmin. 

Lisäksi tosiaan tulossa myös useampi osainen teksti pienestä, pippurisesta, ketunvärisestä ferrarista, jossa käsitellään meidän kulkemaa matkaa vuosi kerrallaan.

Eikä siinä vielä kaikki, sillä minulla on kunnia kuulua blogiportaaliin, eikä portaalimme ole mikään linkkilista, vaan aktiivinen toiminnan järjestäjä. Siispä, syksyksi riittää säpinää. 

Ensimmäisenä tarjolla on Katri Syvärisen Psyykkisen valmentautumisen luento, Tampereella. Mukaan mahtuu vain 30 ensimmäistä ja hevosbloggaajille on vielä tarjolla 5€ alennus lippuhinnasta. Huomioi, että tarjous koskee kaikkia hevosbloggaajia, blogin koosta tai lukijamäärästä riippumatta!

Ja miten olisi Tallinnan matka? Nyt saat edullisista lipuista vielä vähän alennusta, käyttämällä alennuskoodia. Ja eikun hyvää matkaa ja hauskaa reissua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti