Vähän flow'ta synkkään syksyyn

Jos joskus, niin etenkin eilen  meillä oli hyvin ristiriitainen treenihetki. Heti alkuun maastakäsin kävellessä kenttää ympäri, oli planeetat lähteneet väärälle kiertoradalle. Joku kurjimus oli eilisen ponin irtohypytystreenin jälkeen jättänyt yhden tolpan hieman vinosti seisomaan kentän ulkopuolelle. Hevoseni on todistettavasti perfektionisti, eikä voinut sietää moista epäjärjestystä! Ongelmasta pääsimme, kun hevosen henkilökohtainen avustaja tajusi, mistä kana pissii ja korjasi tolpan suoraksi. 

Toissapäivänä hevonen oli hieno, aina siihen asti, että pääsin kehumaan kovasti ja annoin jopa herkkupalankin. Jostakin syystä hevonen päätti, että nyt on akan aika tulla alas, eikä se liikkuminen kanssani enää maistunut. Pohkeelle kuuromykkä hevoseni jämähti seisomaan. Ongelmasta pääsimme kuitenkin lopulta yli, mutta tälle päivälle päätin ottaa kaapissa pölyttyneet kannukset matkaan. Minun jalalleni ei mykäksi tulla, vaikka mikä olisi. Kannukset ovat tämän hevosen kanssa olleet aina kaapissa. Niitä ei ole käytetty missään, milloinkaan. Ainoastaan Laakson kisoihin täytyi kannukset kyytiin napata, mutta niitä ei silloinkaan käytetty. 

Ravi oli upea, megamagea, sellainen, jota sanat ei riitä kertomaan. Minulla oli hetken aikaa fiilis, että nyt se edellisen postauksen oravanpyörä pysähtyi. Allani oli hevonen, joka liikkui, se liikkui tasapainossa, isosti itseään kantaen. Se liikkui niin isosti, että mukana oleminen tarvitsee selkeästi treenaamista. Kumpikin kierros sujui ravissa kohtuullisen hyvin, joten oli aika ottaa vähän laukkaa. Mutta hevonen, se selkeästi on tervehtymään päin.

Jokin ratsastuksessani muuttuu, kun alan suunnittelemaan laukkaamista, sillä hevonen alkaa jännittämään, häseltämään ja ennakoimaan. Vika on siis minussa, sillä hevonen ei voi ymmärtää puhettamme, jossa kerron, että kohta voisin laukata. Vaikka kuinka haluaisin uskoa, että hevonen sen ymmärtää, ei se vain mene niin. Minä teen jotain, jota en vain ole vielä ymmärtänyt. En rehellisesti sanoen tiedä, mitä itsessäni muutan. Tämä on kyllä todella herkäksi todettu hevonen, joten pienikin puristus, istunnan muutos tai pidätys saa sen hermostumaan, jos se on sen mielestä ns. turha tai ymmärtämätön apu. Sen seurauksena ravista saatiin pari askelta tyylipuhdasta passagea, ihan tahtomattamme.

Laukannostot eivät sitten sujuneet ollenkaan. Yritimme ensin oikeassa laukassa, jossa hevonen nostikin koko ajan vasenta laukkaa. Vaikka nostot pääosin olivat ihan hyviä ja suuntautuivat voimalla ylös eteen. niin että välillä tuntui jo omassakin kropassa, ne olivat aina väärään laukkaan. Lopulta hevonen hermostui ja sinkosi aivan pienestä istunnan korjauksesta. 

Eilen

Oli aika tulla alas selästä ja ottaa tilanne haltuun maastakäsin. Mahahaava diagnoosia ennen hevonen alkoi olla vaikea juoksuttaa, sillä viimeistään laukannostossa se suuttui todella ja hyökkäsi korvat luimussa kohti. Juoksutus ei siis tuntunut varmalta avulta ongelmiimme, mutta pakko oli yrittää. Ja pian henkeä haukkoen katsoin, kuinka uupeasti hevoseni ravasi ja tarjosi laukkoja ympyrällä. Laukka näytti muuttuneen todella kovasti. Se ei ole enää maha alhaalla juoksua, vaan hevonen kantaa itseään, käyttäen vatsalihaksiaan. Sen huomasi myös suuremmasta ilmavuudesta, etujalkojen koukistuksesta ja koko hevosesta. Laukka oli tasapainoista, rytmikästä ja valtavan voimakasta. Kumpaankin suuntaan hevonen oli yhtä upea. 

Sitten takaisin selkään, sillä periaate on, että hommat lopetetaan onnistumiseen. Niinpä ensin rento kierros ravissa ja laukannosto. Taas niin valtavalla ilmalla ja voimalla, että tarvitsen todella toistoja toistojen perään, että pysyn itse mukana ja se laukka, se todella tuntui joltain aivan muulta, kuin minun muruni laukalta. Se oli tasapainoinen, hallittavissa ja laadukasta.

Toukokuulta 2015

Koska olin jo onneni kukkuloilla, en sieltä alas tahtonut, joten oli aika lopettaa tältä päivältä. Ihanasti ajattelin mieheni kuvaavan, mutta kentän laidalta kuului alkuravien aikana "tästä on akku loppu!!" Jes, tosi kiva, kun juuri nyt oli sellainen fiilis, että tämä olisi todella pitänyt saada ikuistettua!