Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

9.10.2015

Äidin valinta, itsekäs ja väärä?



Lähes neljä vuotta äitinä. Tarkkaan ottaen juhlimme esikoisen syntymäpäiviä huomenna. Äitiys muuttaa ihmisiä ja elämää. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Meidän kohdalla elämä on toki muuttunut, mutta en koe itse muuttuneeni. Toki kasvan ja koen elämän joka vuosi erillaisin silmin, mutta en varsinaisesti lapsen,tai sen toisenkaan jälkeen kokenut, että olisin muuttunut kovasti. Ehkä siksi, että tärkein asia on pysynyt elämässäni koko ajan, hevoset.

Hevoset ja äitiys koetaan jollakin tapaa mahdottomaksi. Eritoten olen huomannut, että toiset hevosharrastajat, äidit, jotka ovat tehneet toisenlaisen ratkaisun, ovat katkeria niille, jotka eivät tee samaa ratkaisua. Jotenkin tuntuu, että voit ottaa vain toisen, joko lapset tai hevoset. Mutta molempia et voi saada, tai olet jotenkin huono äiti.


Minulla on sekä lapset, että hevoset. Kummatkin täysipainoisesti elämässäni. Eikä mitä tahansa hevosia, vaan nuoria hevosia. Ratsastus koetaan jollain tapaa riskialttiina lajina. Se alkaa jo siitä, kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa. Saat kuulla ulkopuolisilta kysymyksiä, joihin he ovat jo itse vastanneetkin. Ethän vain hevostele? Miksi en hevostelisi? Yhtä hyvin voin loukata itseni kaatuessani liukkaissa rappusissa. Ei ne hevoset itsessään ole vaarallisia, eikä hevoset ole yhtä, kuin ratsastus. Toki jätin ratsastuksen, sitten kun en vatsaltani päässyt hevosen selkään. Vauvamaha oli kyllä sen verran pieni, että asiakkaat luuli minun jäävän kesälomalle, kun olin jäämässä äitiyslomalle. En halunnut olla itsekäs tai kapinallinen, harrastaessani hevosia loppuun saakka. Minusta vain tuntui  siltä, että pystyn siihen. Ja niin pystyinkin.

Minulla on ollut paljon nuoria hevosia, ei pelkästään omia vaan myös vieraita. Ensimmäisen lapsen jälkeen minulla oli kolmivuotias fwb ori, joka aloitti uhmaikänsä juuri silloin, kun olin saanut itseni takaisin ruotuun. Valmennuksissa hypittiin tikkuna pystyyn ja tehtiin mitä ihmeellisimpiä koikkaloikkasia. Pääasiassa pysyin kyydissa. Sitten on ne neljä harmillista kertaa, kun kävi toisin. Ensimmäisellä kerralla tunsin hieman kipua häntäluussa, niin käy, kun mätkähtää maahan persus edellä. Toisella kerralla, saman vartin sisällä, tuntui niskassa. Sekin johtuu siitä, että maantauduttiin estetolppaan jalat taivasta kohti. Sitten tuli se toinen valmennus ja hevonen otti kirjaimellisesti hatkat kaksi kertaa. Ja maahan mätkähdettiin molemmilla kerroilla persus edellä. Silloin, ajaessani kotiin mies etupenkillä, pieni nyytti takapenkillä, persus hyvinkin kipeänä, ajattelin, kuinka näppärää olisi, jos mieheltäkin löytyisi tähän yhdistelmään vaadittu kortti. Ihan kaiken varalta..


Pieni nyytti oli jotakuinkin kolmen kuukauden ikäinen, kun äiti oli toimintakyvytyn. Häntäluu, kuinka turha kapistus onkin, saa helposti ihmisen sänkykuntoon. Kyllähän sitä liikkumaan pystyi ja makoilemaan, mutta ehei tullut kuuloonkaan, että olisi istunut saati nostellut nyyttiä syliinsä.

Kun homma lähtee käsistä, se lähtee ihan kunnolla. Tai niin ainakin minulla. Olen neljän vuoden aikana ratsuttanut useamman nuoren, aivan ensimmäisestä selkäännousu kerrasta lähtien. Sinänsä jännää, että ennen esikoista olin tehnyt hyvin vähän nuoria hevosia ja nyt kahden lapsen äitinä, lista on jo melkomoisen pitkä.

Nuoret hevoset tulivat elämääni jäädäkseen. Minulla on unelma hevosesta, jonkalaisen joskus haluan. Mutta minulla ei ole varaa ostaa sellaista, vaan se täytyy tehdä itse. Tallimme on nytkin täynnä, keski-ikä on 3,5 vuotta. Simo on tallin vanhin, ja jollain tapaa myös henkisesti kaikkein epäkypsin. Kotti taas on osoittanut olevansa painonsa arvosta kultaa ja ansainnut suuren luottamuksen kohdalleen. Kotti on hyvin asiallinen ja ikäisekseen mielettömän kärsivällinen ja yhteistyökykyinen. Simo on kaikkea muuta, se on sähelö, söhelö ja sen hermorakenne, onko sillä edes sellaista?


Sain osakseni henkisen syytöksen kesällä. Miksi olen näin itsekäs äiti ja leikin hengelläni nuorten hevosten kanssa. En tiedä, se ehkä tuli katseransuolaiselta äidiltä, joka lastensa syntymän jälkeen jätti oman elämän ja harrastuksen, tai sitten ei.

Lähtökohtaisesti hevonen on aina hevonen, ikään katsomatta. Se vanha pystyyn kuollut kopukka voi yhtälailla säikähtää, hypätä pystyyn ja kiekaista ratsastajan kanssa ympäri. Paitsi, että se ei ehkä olisi yhtä vetreästi takaisin jaloillaan, vaan jäisi siihen ratsastajan päälle.

Toisaalta pidän itse tärkeänä sitä, että tiedän hevosen historian, eikä väliin jää mystisesti seitsemää hiljaista vuotta, joista kukaan ei tiedä, mitä eläin on sinä aikana kokenut. Teen itse nuoret alusta asti. Silloin tiedän, mitä ne osaa, mikä on niille ok ja mikä vaatii lisää töitä. Silloin niiden kanssa toimiminen on hyvinkin turvallisella pohjalla, niiltä ei vaadi sitä, mihin ne eivät kykene. Enkä kyllä itse koe nuorten hevosten olevan sen vaarallisempia, kuin vanhempienkaan. En usko, että Simosta tulee koskaan pystyyn kuollutta, kaikki käy -tyyppiä. Toki se varmasti tasoittuu iän ja harmaiden karvojen myötä, mutta reaktiivisuus siitä ei varmastikaan koskaan häviä. Kotti taas on varsin rennosti asioihin suhtautuva ja ennen kaikkea se luottaa ja turvautuu tiukan paikan tullen ihmiseen.


Tallin kolmas asukas, poni, isolla P:llä ja tamma isolla T:llä. Tutummin siis pt, on vielä kovin vieras. En ole päässyt vielä sen sielunelämään kiinni, vaikka olen sitä kohta kuukauden katsellut. Jollain tapaa se on osoittanut olevansa herkkis, sähäkkä ja reaktiivinen, mutta toisaalta se on myös osoittanut tasoittuvansa rutinoituessaan uusien asioiden kanssa. Sitä katselen vielä tovin jos toisenkin, jalat visusti maan tasalla. Kokemuksesta olen todennut, että ne kyllä kertovat itse, kun ovat valmiita siihen, että selkään on ihan ookoo nousta.

En koe vaarantavani omaa terveyttä, enkä olevani itsekäs jatkaessani harrastusta, vaikka minulla onkin kaksi lasta, jotka tarvitsevat äidin. Jos jossain vaiheessa alkaa touhu tuntua liian vaaralliselta, tai pelkokärpänen puraista, täytyy harrastusta miettiä uudelta kannalta, mutta juuri nyt, juuri tässä hetkessä, tämä on sitä mitä minä haluan ja pystyn tekemään. Sitä, mistä minä nautin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti