Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

12.11.2015

Mieleni, kun joskus malttaisin..



Menin ja ilmoitin meidät Simo-Petterin kanssa sunnuntaiksi kouluradalle. Ihan vain rataharjoituksiin, mutta Simolle täysin vieraaseen paikkaan, eli oivaa harjoittelua tulevaisuuteen. Luokaksi valitsin heti raviohjelmasta seuraavaksi helpoimman, sillä rata ratsastetaan lyhyellä radalla. Tuuppailemme tai ainakin yritämme, harrasteluokan kouluohjelman helppo C:n, joka on ehdottomasti tähän astisista radoistamme lyhin, tosin samalla se on takkuilevampi. Aikaisemmat radat ovat olleet eteenpäin ratsastettavia ja tehtäviltään nelivuotiaille helppoja. 

Ongelma kohtia radassa on jokunen, heti aluksi ensimmäisen lävistäjän käynti siirtymä viideksi metriksi. Simon kanssa on tehty hyvin vähän lyhkäisiä siirtymisiä ja se suorastaan inhoaa tuollaisia lyhyitä siirtymiä asjellajista toiseen. Toinen ongelmia lievästi aiheuttava asia on laukkaosuus. Laukka nostetaan lyhkäisten sivujen keskipisteestä. Nelivuotiailla on omat radat syystäkin, eikä vähiten siitä, että niille annetaan liukumavaihe siirtymisiin kahden kirjaimen välille, jolloin askellajin voi vaihtaa juuri silloin, kun hetki hevosen kanssa tuntuu optimaalisimmalta. Toki tämä on harjoitustilaisuus, jossa saan ja voin antaa hevoselle aikaa, eikä minun tarvitse raadollisesti noudattaa ohjelmaa ja annettuja tehtäviä.

Tänään meillä oli pieni treenihetki radan ja sen osien parissa. Alkuverryttelyn aikana hevonen puhkui intoa ja halukkuutta mennä. Ja me vähän myös mentiin, iloista ravia eteenpäin. Lämmitellessämme aloin työstämään vähän siirtymisiä lävistäjillä, hetkeksi käyntiin ja takaisin raviin. Ensimmäinen kerta sujui ihan kohtuullisesti, mutta treenatessamme lisää, hevonen oli sitä mieltä, että akan on päätettävä haluaako se ravata vai kävellä. Kaikkea ei voi saada! Fiilistä kohennettiin hetki laukalla, jonka jälkeen taas yksi joten kuten sinnepäin siirtyminen onnistui. Eniten siinä konkreettisesti takkuilee se takaisin raviin siirtyminen. Mutta ehkä se käyntiin siirtyminen on kuitenkin se kaiken alku ja juuri. Hevonen ei täysin vastaa käyntisiirtymiseen rentona, jolloin käynti askeleet noin viiden metrin matkalta eivät myöskään ole rentoja ja siitä onkin sitten vaikea saada enää sujuvasti ravia. Hevonen jää vähän kyselemään apuja, että mitä se ratsastaja nyt oikein pyytää ja sitten se on vähän hämmentynyt, kun periaatteessa ymmärtää, mutta ei kuitenkaan aivan ymmärr, mitä siltä loppupeleissä vaaditaan. 

Siirtymisiä askellajin sisällä voi tämän kanssa tehdä todella nopeallakin tahdilla, ihan parin askeleen verrankin, mutta askellajista toiseen sen ajatus ja itsevarmuus ei säily mukana nopeassa tahdissa. Simossa on myös itsessään perfektionistin vikaa. Se haluaa onnistua ja olla tietoinen onnistumisestaan, mutta tuollaisissa tilanteissa siitä tulee vielä hyvin epävarma, eikä se oikein luota itseensä ja siihen, että osaa. Ja jotenkin se vaikeiden asioiden äärellä ei oikein uskalla edes yrittää. 

Ratsastin radan pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla lähdimme alitempolla liikenteeseen ja hevonen jäi vähän pohkeen taakse. Saattoi johtua siitä, että juuri ennen otimme välikäynnit ja tsekkasin vielä radan, josta hevonen asennoitui jo treenien loppumiseen. Tähän astihan sillä on taas tehty vain askellajit läpi ja talliin meiningillä.

Simo otti selvästi vähän nokkiinsa siitä, ettei me lopetettukaan vielä ja jäi sitten vähän kuuroksi pohkeelle ja kyselemään, että olinko tosissani. Ensimmäisen laukan jälkeen kuitenkin meno lähti taas rullaamaan ja loppurata meni hyvin. Otin vielä toisen kerran, jolloin aloitus lähti paljon paremmin, mutta ensimmäinen laukannosto tulikin vääränä. Siitä kuitenkin otettiin uusinta yrittämä ja jatkettiin rataa hyvin loppuun asti. Laukkatehtävät sujuivat yllättävän hyvin, laukka nousi pisteessä, sain ratsastettua hyvät, tasaiset ympyrät ja raviin siirtymiset pisteessä. 


Olisi pitänyt tyytyä siihen, kun hevonen suoritti hyvin oli vielä menopäällä. Mutta mitä vielä, halusin tehdä vielä yhdet laukannostot ja siirtymiset raviin, niin ettei hevonen juokse raviin siirtymisen jälkeen puolipidätteitä vastaan. Kun se ratsu niin tykkää laukata, ja sitä rataa..

Siinäpä se sitten oli, hetkemme yhteistä säveltä, päätökseen saatettiin. Seuraavaksi laukannostoissa alkoi seurata väärää laukkaa, uusinnoista pukkeja ja lopulta jäätiin jo paikalleen. Hevonen ei enää halunnut tehdä yhteistyötä, kun väärät laukat eivät kelvanneet ja yrityksistä huolimatta ratsastaja ei kelpuuttanut levade liikkeitä, ei kiukkupotkuja eikä mitään. Lopulta päädyin hieman maastakäsin juoksuttamaan, jottei pukittelikiukuttelu jää päälle ja sain hevosen ajatuksen taas eteenpäiin, jonka jälkeen nousin vielä hetkeksi selkään ravailemaan, jolloin hevonen liikkui taas mallikkaasti eteenpäin. Kerrasta oppineena, en lähtenyt enää kaivamaan lisää verta nenästäni, vaan päätimme lopulta hyvillä mielin treenihetkemme. 

Loppujen lopuksi hevonen todennäköisesti väsähti niin kovin laukkaamisesta, sillä eihän siltä ole nyt vaadittu samanlaista kontrollia askellajissa, jota tänään pyysin ympyröillä. Eikä sillä nyt voi olla hetkessä kuukauden takainen kunto käytössään. Minun olisi pitänyt älytä lopettaa aikaisemmin, muttavirheistään oppii!

Huomenna täytyy löysätä taas pipoa vähän reilummin ja ottaa taas iloista höntsäilyä mukaan. Ja ehkä pari ylimääräistä lepyttely porkkanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti