Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

20.12.2015

Päivä jolloin ponilta lähti korvat

 Ei kun siis karvat!


Iho-ongelmat ovat ikäviä. Tällaisena syksynä, tai oikeastaan talvena, niitä ilmenee normaalia enemmän. Kosteus on ongelma, joka yltää eläimiin asti. Meidän eläimet eivät seiso kurassa, ehei. Tarhat eivät ole koskaan aiemmin olleet kuivat, mutta tehtiinhän niihin uudet pohjat, onneksi. Nyt ne todella on kuivat, ei siis lätäkön lätäkköä yhtään missään. Kenttäkin on paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin, mutta siitä tuli täysin tuurilla noin toimiva. Ei rapakon rapakkoa missään. Kura ei siis ole ongelmana enää, toivottavasti koskaan. Mutta, kun yhdestä ongelmasta päästään, on toinen jo oven takana. 

Kuraa ei tarvita, kun kosteutta on ilmassa riittävästi. Kurarupi suorastaan nauttii kosteudesta. Kottin kanssa kurarupea on ollut jonkin verran myös viime vuonna, mutta tänä vuonna sitä on selvästi enemmän. Ponin tiheä villoitus tuntuu kyllä kuivalta, mutta kosteus pääsee kuitenkin iholle asti, eikä siinä enää parane paljon hikoilla treeneissä. Tällä kertaa päätin ottaa kuraruvesta vallan. 

Vanha klipperimme irtisanoi sopimuksensa reilu vuosi sitten. Selvisin tänne asti ilman konetta, mutta nyt oli pakko shoppailla joulualennuksista uusi kone. Nyt "hieman" hiljaisemmpi ja modernimpaa mallia, käteen paremmin istuva Listerin kone. 

Kottin klippaushistoria on yhtä lyhyt, kuin Simolla. Sitä ei ole. Joten hieman jännityksellä, uuden klipperin kanssa aloitimme hommat. Miten poni suhtautuisi? Muistissa oli vielä kirkkaasti toisen ruunikon klippaukset tai siis yritykset. Silloin klipperi kädessä pääsi parhaimmillaan metrin päähän hevosesta, klipperin ollessa kiinni. Ei puhettakaan, että sillä olisi saanut karvan karvaa katkaistua! Joissain tilanteissa näen Kottissa paljon samaa, kuin Nemossa. Ja tietenkin päässäni oli jo skenaariot siitä, kuinka poni reagoi klipperiin samalla tavalla. 

Leipäkori mukaan ja poni sisälle katselemaan klipperin surinaa. Alkuun tilanne oli Kottista vähintäänkin hieman epäilyttävä, mutta leipä oli niin houkuttelevaa, että klipperillä sai leikkiä rauhassa ponin iholla. Kotti osoittautui hetken päästä varsin suvaitsevaiseksi ja leipäkin alkoi kyllästyttää. Klippaus onnistui ponin puolesta varsin mainiosti, tosin klippaajalla oli vähän visiot hukassa, sillä ajatus oli, että vain vähän totutellaan ja jatketaan seuraavana päivänä.. Niinpä ensimmäisestä kyljestä tuli vähän paljaampi kuin toisesta, joka onnistui paremman vision avulla paremmin.
Miten meni omasta mielestä?
Kotti sai nyt alkuun pitää suurimman osan karvoistaan, mutta jossain siltä on ajettava kaikki karvat, sillä kurarupea on joka puolella ja pojat tuppaavat painimaan tarhassa niin kovasti, että ovat ihan märkinä hiestä sisälle tullessa. Ja täytyyhän tuo klippaajan huojuvasta silmästä johtuva symmetrisyyden puute korjata!


Simolla oli tänään samainen operaatio vuorossa, heti treenin jälkeen. Treeni ei mennyt niin kuin Strömsössä, taaskaan.. Hevonen on ollut taas kolme päivää vapailla, ja se on selvästikin liikaa. Simon kunto on kasvanut mielettömästi tarhapainien myötä, sillä ne liikkuvat Kottin kanssa ihan jatkuvalla syötöllä, paitsi ruoka-aikaan. Se on kasvattanut todella nopeasti hevosen kuntoa, mikä näkyy sitten ratsastaessa, etenkin vapaiden jälkeen. Tänään oli pelottava naapuri huomioasussaan pellon perällä, yliherkät kyljet ja menohaluja enemmän ylöspäin kuin eteen. Lopputulos on hyvin hermoja riistävä, turhautumista ja pään pudotusta pilvistä. Oli meillä hyvätkin hetket, sen jälkeen, kun hevonen oli laukannut itsensä litimäräksi liinassa. Sen jälkeen malttoi tassut pysyä maassa, ne vierekkäiset jalkaparit, pohjettakin sai aavistuksen ajatella käyttävänsä ja ravissa pääsimme kenttää ympäri, kummassakin suunnassa.. Taudin aiheuttaja: Liika energia, lääke: Lisää liikuntaa! Ei reseptilääke, saatavilla hyvin varustelluista tavarataloista, tai jotain. Arg! No, mutta ilokseni saanen todeta, että ihan just ja kohta alkaa päivän pidentyminen! Ja sitten näkee taas ratsastella vaikka keskellä yötä.

Ratsastuksen jälkeen oli märän hevosen kuivatus ja siinä odotellessa kylmäsuojien kylmäysohjelman ajan ajattelimme totuttaa hevosta vähän klipperiin. Ihan vain siltä varalta, jos sattuisi niin, että herra hevonen ei olisi yhtä suvaitsevainen surinakoneelle. Alkuun järkytys oli kovin suurta, jopa niin hurjaa, että oli reagoitava heti vatsalla. Tilanne näytti jo siltä, ettei hyvältä näytä, sen osalta, että saataisiin niitä karvoja joskus leikattuakin. Mutta mamman rapsuttelut ja rauhoittelut ovat tepsiviä, ehkä myös se heinäverkko nenän edessä auttoi hieman. Ja pian klipperi katkoi jo karvoja uljaan ruunan takalistosta, sieltä missä oli kuivia kohtia.

Oli kuin olisi joulu. Sellainen paketin aukaisu fiilis. Ei voi koskaan tietää mitä sieltä paketista löytyy.. Tai iholta. Kurarupi oli tosiaan saanut hevosestani vallan ja takalisto oli täynnä kurarupea. Siinä hevosen kuivuessa klippausalue laajeni ja pian olikin koko ratsu klipattu kauttaaltaan, jalkoja ja päätä lukuun ottamatta. Jalat on vielä otettava, sillä ne ovat myös rupea täynnä. Jospa nyt ihon saisi pidettyä kuivana ja ruven taltutettua. Mutta kumpainenkin nuorukainen selviytyi ensimmäisestä klippauksestaan hengissä, niin kuin klippaajakin, siis mieheni.

2 kommenttia:

  1. Ihan huikee otsikko! :D
    Nää kurakelit on todella raastavia, onneksi oma ei ole kauheen herkkä kuralle, mutta tiedän pari joiden jalat ihan mätii kuran vuoksi. Tsemppii teille ja toivottavasti saatte rajat tasattua ja tulis lunta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Automaattinen tekstin syöttö on toisinaan varsin hauska :D
      Saisihan se jo oikea talvi tulla, mutta ei parane valittaa, sula kenttä on aikas ihana! KottiPOtti menetti viimeisetkin karvansa ;)

      Poista