Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

10.1.2016

Takaisin harrastelemaan


Olen mukavuuden haluinen ja silloin, kun kyse on harrastuksesta, haluan sen olevan mielekästä. Tai ainakin edes teoriassa sen pitäisi voida olla mielekästä. Siksi en kiusaa itseäni vuoden kylmimmillä keleillä, sillä huonon ääreisverenkierron omaavana jo pienempikin pakkaslukema saa raajat irtoamaan. Olen pitänyt hyvin kauan itselläni ratsastuskoulun rajat harrastuksessa: -15 tai enemmän, perutaan ratsastushetki. Tänään kuitenkin alkoi tuo -20 asteen lukema tuntua varsin lämpimältä, joten löysin itseni ratsun selästä, kaksi kertaa. 

Ensin oli Kottin hetki. Koska keli tuntui niin lämpimältä, niin sutaisin oikein pintelit jalkaan. Väriksi valikoitui tällä hetkellä talon ainoat ehdat pintelit, minäkö muka kouluratsastaja?! Kotti näytti pinteleissään varsin komealta, kertakaikkiaan. Kirosin aivopieruani siinä vaiheessa, kun tuli hetki poistaa varusteet, nakit yhtä valkoisena kuin ponin jalkaan käärityt pintelitkin.





 Ponin kanssa aloittelimme reippailemalla käynnissä kenttää ympäri. Pojat ovat olleet lomalla miltei koko alkaneen vuoden. Noustessani selkään, tunsin kuinka poni odotti hetkeä, jolloin keskittymiseni herpaantuisi ja se voisi vaikka heittää hetkeksi viihteelle. Niin ei onneksi käynyt, vaikka poni oli vielä ensimmäiset ravi askeleetkin hyvin viritetty jousi. 


Ravissa teimme siirtymisiä keskiravin ja harjoitusravin välillä, (tekstissä harjoitusravi on ravin tempo, ei ravia jossa istutaan alas satulaan!) Kottin ravi on kovin hätäistä, eikä sitä tietenkään helpota se, että lähden omalla kevennykselläni helposti siihen hätäisyyteen mukaan. Ponilta kuitenkin löytyy todella hyvin vaihteita raviin, joka on hyvä asia. 

Laukassa paikansimme ongelmaksi siirtymiset. Sekä ravista laukkaan, että laukasta raviin, siirtymiset ovat heikkoja. Ravista laukkaan siirtyessä poni ottaa helposti kiihdytyksen ennen nostoa. Suurin ongelman aiheuttaja on varmasti nyt takakengättömyys, sillä silloin poni ei saa ponnistavaan jalkaan riittävää tukea ja pitoa maasta, mutta halusin silti paneutua asiaan tänään enemmän. Ongelma on suurempi vasemmassa kierroksessa. Siispä teimme paljon nostoja, osa sujui todella hyvin, mutta välillä tuli todella huonoja nostoja. Laukasta raviin on samanlaista ongelmaa, poni ei tule riittävästi takajalkojen päälle siirtymisessä, jonka takia raviin siirtyminen tulee etuosa edellä ja sen vuoksi ensimmäiset raviaskeleet ovat hapuilua tasapainon ja tahdin kanssa. 


Menimme ponin kanssa kertaalleen myös kisoissa olevan radan läpi. Vaikkei se nyt varsinaisesti hyvin mennyt, on Kotti huomattavasti tasaisempi suorittaja, kuin Simo. Kotti puurtaa omalla tasollaan tasapaksua menoa, kun taas Simo säväyttelee wow-efektejä, mutta toisinaan pistää ranttaliksi koko homman. Mitään suuria rikkoja ei tullut, mutta meno on hätäistä. 



Kottin ja lämmittelytuokion jälkeen oli herra hapannaaman vuoro. Simon selässä on käyty viimeksi vuoden ensimmäinen päivä. Sen jälkeen hevonen oli epäpuhdas takaa ja ne pakkaset. Epäpuhtaus johtui kengättömyydestä, niin kuin vähän arvelinkin. Matalat kannat ja arat anturat olivat saaneet tarpeekseen kovasta maasta. Heti kenkien laiton jälkeen hevonen oli taas puhdas liikkeiltään, mutta en päässyt sitä kelin takia ratsastamaan. 


Ajattelin Simon olevan katapultti, joka pelleilee koko ratsastuksen ajan, se olisi varsin luonnollista ja odotettavaa. Nuori hevonen, pakkaset ja vapaat = ei niin mahtava yhdistelmä. Tai niin voisi luulla. Mutta minä sain hetken Uunoa. (Uuno - Rozeroy "Rosenstolz-Royal Olymp" ensimmäinen nuori hevoseni).

Olen katsellut kipaa ja viisivuotiaiden ratoja. Siellä on keskiaskellajien lisäksi kootut askellajit. Koottu on toki nuorten hevosten kanssa hieman eri juttu, kuin avoimissa luokissa, mutta askellajeista on löydyttävä selkeästi kolme eri vaihdetta harjoitus-keski-koottu. Simon kohdalla olen pakkaspäivinä pähkäillyt kohtia "koottu", etenkin laukka. Ja miten ikinä saisin sen laukasta käyntiin, tänä vuonna ratakuntoisesti? 

Simon kanssa aloitettiin työskentely hyvin rauhallisesti. Hevonen ei osoittanut minkäänlaisia merkkejä katapultiksi, joten tovin kävelyjen jälkeen otin ravia. Niin, tai siis ajattelin ottavani. Hevoseni ilmoitti syöneensä päiväheinien sijasta viisi kiloa sitruunoita. Sitten, kun sitruunoiden pahin vaikutus lakkasi, saimme ravin päälle, jonka jälkeen tein useamman siirtymisen käynnin ja ravin välillä. Kun Simon diesel moottori käynnistyy hapannaamaisuudesta eteenpäin liikkumiselle, se on todella kiva ja avuilla oleva. Mutta sitten tulee se välikäynti, jolloin hevonen vetää vatsan pohjalta sitruunan hapot takaisin nenukkiinsa ja olemme taas alkutekijöissä. Hirveän kiva hevonen, mutta ei kestä lepotaukoja!


Nyt ongelmamme on muuttanut muotoa, jollain tapaa positiivisemmaksi. Hevonen ei enää *kopkop* heittäydy potkimaan tai pomppimaan, se ei reagoi kiukkuisesti pohkeeseen. Sen lisäksi pohjetta saa käyttää, se saa osua kylkeen ja välillä sitä joutuu oikeasti käyttämään. Nyt hevonen on enemmänkin ikiunessa, se vetää itsensä lukkoon avuilta, korvat luimuun ja happaman ilmeen naamalle. Aivan kuin sillä olisi suojamuuri, jonka läpi se ei ota apuja vastaan ja vain tallustelee sitä tahtia eteenpäin, mitä huvittaa. Positiivista siis sinällään, ettei se heittäydy tuhmaksi, vain kuuroksi. 

Taas, kun vauhti vaihteen saa lopulta päälle, on meno varsin mukavaa. Paitsi, kun tuli se hetki, jolloin piti nostaa laukka. "Jaa, niin mikä?"  Liian viisaita hevosia, liian hitaalla ajatuksella. Nyt, kun sitä pitoa on kavion alla, sitä voisi hyödyntää muuallakin, kuin tarha temmellyksissä. Ohjelmassa oli kadonneen askellajin etsintää. Laukka, se oli hukkunut jonnekin, mutta arvatkaas mitä, se löytyi ihka ensimmäisen liikkeessä tehdyn pukin jälkeen! (Kyllä, pukki se on pienikin pukki!) Ja tämä tasapainon taidonnäyte tuli vielä videollekin. Mutta tähän riittänee nämä ratsastajan kanssa tehdyt takajalan kevennykset. 


 

Kun se laukka sitten löytyi, oli olo kuin Uunon selässä. Sen lisäksi, että allani oli klipattu tylsän värinen rautias. Uunossa hienointa oli ja on, sen rauhallisuus. Sen askellajit eivät koskaan ole kiireiset, koskaan sen pöytäkirjassa ei lukenut hätäistä tai kiireistä. Toisin kuin Simolla. Sen lisäksi, että olin juuri aiemmin miettinyt, onko hevoseni tänä vuonna ikäistensä tasolla, saadaanko laukkaan rauhallisuutta = tasapainoa ja voimaa riittävästi. Vauhti korvaa puutteet.

 Ja sitten se ratsureimani, rautias Simo-Petteri näyttää, että se on todellakin kääntynyt viisi vuotiaaksi. Laukassa oli aivan käsittämätön muutos, sillä kiireisestä ja hätäisestä, juoksen minkä jaloistani pääsen, laukasta ei ollut tietoakaan. Tuntui aivan siltä, kuin olisin istunut Uunon selässä. Laukassa oli niin paljon Uunoa, niin paljon rauhaa ja rentoutta. Niin paljon vaihteita. Hevoseni tarjosi minulle rennot, rauhalliset keskilaukat ja tuli takaisin harjoituslaukkaan. Leikin harjoituslaukalla vielä vähän kohti koottua laukkaa ja selässä tuntui siltä, että jos olisin istunut käyntiin, olisi hevonen siitä käyntiin siirtynyt, tasapainossa. 


Koska flow tunteet saavat nälkäiseksi, otimme laukkaa toiseenkin suuntaan. Tein välillä siirtymisiä raviin ja otin laukkaa uudelleen. Härnäsin itseäni, sillä ajattelin, että onneani kestäisi vain yhden tai kahden laukan verran, kunnes joku puhkaisisi kuplan. Kupla ei kuitenkaan puhjennut. Vaikka nostelin laukkaa ties kuinka monta kertaa, tein erinäisiä kuvioita, otin pätkän vastalaukkaa ja vaikka mitä, pysyi laukan flow yllä. 

Laukkaamisen jälkeen leikin vielä ravin kanssa, sillä hevonen tuntui tosi hyvältä. Ravista löytyi todella hyvin kolme vaihdetta, hevonen kokosi helposti, lähti keskiraviin ja tuli tasapainossa myös takaisin harjoitusraviin. Olin varmasti ratsastellut reilun tunnin verran, mutta mitä pidempään ratsastin ja mitä vaativampaa vaadin, sen paremmin hevonen alkoi kulkea, eikä sitruunoista ollut enää mitään tietoa. 


Mahtavia hevosia!

4 kommenttia:

  1. Ihana Kotti! <3 :)
    Ja kiva postaus muutenkin! ^_^
    T. 25v lukija :)

    VastaaPoista
  2. Nopealla vilkaisulla en löytänyt sähköpostiasi, heittäisitkö minua siis spostilla niin saan laitettua sinulle asiani paluuviestillä? kaskinenblogi@gmail.com :)

    Ja pstt. Rautias ei ole laisinkaan huono väri! Tähän sydänsilmähymiöitä rivillinen ;)

    VastaaPoista
  3. Rautias on tosiaan aikas kiva

    VastaaPoista