Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

3.1.2016

Varsasta ratsuksi ja kaikkea siltä väliltä Simon tarina I


Viisivuotias ratsuni on ikäisekseen ihan hyvällä mallilla ratsun urallaan. Miten tähän on päädytty? On aika muistella menneitä ja sitä minkälainen työ on takanapäin. Edessä on vielä pitkä tie, mutta välillä on hyvä pysähtyä muistelemaan jo taakse jäänyttä aikaa. Simo ei ole ensimmäinen nuori hevoseni, jonka olen rakentanut itse. Jokaisen hevosen kanssa tie on kuitenkin erilainen. Hevoset eivät ole koneita, jotka tulevat samoilla ominaisuuksilla tietyllä muotilla valmistaen, vaan jokainen on erilainen. Tie varsasta ratsuksi ei siis kulje aina samalla reitillä, eikä samaa tahtia. Lopputulokseen kuitenkin pääsee montaa eri reittiä - kaikki tiet vievät Roomaan. 

Nyt aion valoittaa tarkemmin minun ja Simon kulkemaa reittiä. Voisin joskus muistella Uunon kanssa tehtyä matkaa ja tehdä siitä oman version. Vertaukseksi näiden kahden reiteistä, on Uunon kartassa melko suoraa linjaa Suomesta Roomaan, kun taas Simon kanssa olemme kiertäneet kaikki maat ja mantereet tässä välissä. Kirjoitan joskus Kottinkin tarinan, se poikkeaa kahdesta edellä mainitusta täysin.

Nyt siis kuitenkin keskitymme Simon kanssa kuljettuun matkaan, vähän haikeinkin mielin. Teen kuitenkin kertomukset osissa, käsitellen aina yhtä yhteistä vuottamme kerrallaan. Pyrin kirjoittamaan hyvin havainnollistavasti kaikkia koulutuksen vaiheita, jonka vuoksi en millään pysty laittamaan koko historiaamme yhteen postaukseen. Toivottavasti jaksatte lukea, teksti olisi mielenkiintoista ja saisitte siitä jotain ideoita myös oman nuoren kanssa tekemiseen. Tai edes jonkinlaista vertaistukea, jota tässä harrastuksessa saa valitettavan vähän. Muistuttaisin kuitenkin, että jokainen nuori hevonen on omanlaisensa. Kaikille ei sovi sama tyyli, jokaisen kanssa on edettävä hevosta kuunnellen, näin pääsee parhaiten lopputulokseen. Ja sinä itse tiedät parhaiten, mikä sopii nuorellesi ja mikä ei.

Simo on tullut minulle yksi vuotiaana, syksyllä 2012 suoraan poikalaumasta laitumelta. Siellä se on saanut telmiä kesän ikäistensä kaverusten kanssa ja nauttia huolettomasta elämästä. Tarkkaan ottaen olen nähnyt hevosen livenä ensimmäisen kerran 8.9.2012. Kuvista tuota pientä "pirunsarven" omaavaa poikaa oli ihailtu jo kuukausia. 9.9.2012 olemme lastanneet pienen rautiaan otuksen traileriin ja lähteneet ajamaan kohti kotia. Uuden kavioliiton solmimispäivä on siis kutakuinkin 9.9.2012. 

Ja koska käsittelen aina vuotta kerrallaan, on siis ensimmäinen teksti kutakuinkin ajalta syyskuu 2012 - syyskuu 2013
Simo oli tuolloin yksivuotias orinkoltiainen, hyvin hontelo, mutta niin määrätietoinen itsestään. Silloin toinen etujaloista oli hyvin hurjan näköinen, sillä hevosella oli kasvu kesken ja kokkapolvi oli selkeästi esillä. Väsyessään koko jalka tärisi, sillä lihaksisto ei kovin kummoinen tuon ikäisellä voi olla. Oli tiedossa, että hevonen on riski sijoitus, sillä sen rakenteessa oli huomattavan selkeä ongelmakohta, etujalat, joissa oli pitkä vennohko vuohinen ja kokkapolvet. Mutta kukaan ei ole täydellinen ja etsin itselleni kouluratsua tulevaisuuteen, jonka vuoksi hevoselta täytyi löytyä liikettä. Sitä tältä hevoselta todella löytyi. 

Ensimmäisen kuukauden pikku Simo saikin viettää uudessa laumassa laitumella. Kaverina orilla oli Nemo ja Uuno, joista Nemo otti heti roolikseen laittaa tulokas kuriin, jottei se pääse hyppimään nenille. Uuno taas vain oli oma itsensä - Uuno, joka ei tuon taivaallista välittänyt siitä, onko tulokas arvojärjestyksessä toinen vai kolmas, jonka vuoksi yhteenotoilta vältyttiin täysin, sillä tulokas tyytyi heti alkuun toiseen sijaansa ja Uuno oli tyytyväinen pahnan pohjimmaisena, kunhan sai vain olla rauhassa ilman kyykytystä. 

Minulla ei ole tarkkaan edes tiedossa, missä Simo on viettänyt ensimmäisen talvensa vieroituksen jälkeen, tallissa vai pihatossa, mutta olin asennoitunut siihen, että se on ollut pihattoeläimenä, joten harjoittelimme tallielämää kaikessa rauhassa. Pienen kokonsa vuoksi Simo sai karsinakseen tallin pienimmän karsinan, jossa on vaivaiset 9 neliötä, kun muissa on 11. Samaisessa karsinassa Simo asusti nelivuotis syksyyn asti, mutta sai muuttaa Nemon vanhaan karsinaan, sen vapautuessa.

Tarhaksi Simolle valikoitui tarharivin keskimmäinen tarha, sillä uskoin hevosen tarhanneen aikaisemmin laumassa. Näin ollen orilla oli kummallakin puolella tarhaa kaveri. Vaikkei ne saman aidan sisään päässeetkään, sai nuori ori rapsutella ja rupatella kummankin ruunan kanssa. 

Meille tullessa pienellä orilla oli varsin vähän koulutusta alla. Sitä oli kuljetettu trailerissa useaan otteeseen, olihan varsa käynyt jo maitovarsa ikäisenä Viikissä, tekemässä tuttavuutta henkilökunnan kanssa ja katsomassa, että hyvä hoito on taattua. Sekä matkustellut laitumille yms. Joten kuljettaminen ja lastaus oli hevoselle tuttua. Ei tarvinnut stressata pitkän matkan takia varsan kuntoa. Hevosta oli luonnollisesti myös talutettu ainakin jonkin verran sekä tehty tarvittavat hoitotoimenpiteet - kaviot, rokotukset jne. 

Varsinaisesti sitä ei kuitenkaan oltu enempää koulutettu. Kasvattajalla, jolla varsoja syntyy joka vuosi useita, ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä mahdollisuutta ylimääräiseen paijaamiseen ja lässyttelyyn. Asiat tehdään varsalle helpoksi - se saa olla hevonen, jonka kanssa tehdää vähän, mutta silloin niin, että ne tehdään kunnolla. 

Ensimmäisen syksyn aikana oli uuden hevosen omistajan lempipuuhat taas edessä - sai shoppailla varusteita! Eihän minulla mitenkään voinut olla Uunon vanhoja varsa-ajan loimia tallessa, eikä suitsia tai mitään muutakaan. Siispä shoppailukärpäsen puraisemaksi ja hommiin. Ensin täytyi mittailla varsaa. Minkä kokoiset loimet? Tarvitaanko kaulallinen vai ilman? Mitä loimia tarvitaan? Selvitäänkö sadeloimella vai ostetaanko myös talviloimi. Entäs talliloimi? Kasvatetaanko kunnon karva vai loimitetaanko joka päivä? Ja mitä se varsa muuten sanoo loimista? Sellaista sillä ei varmuudella ole koskaan ollut päällä. Mitä jos se hajottaa sen heti? 

Varsalle loimen osto on ehkä kaikista hankalinta, ainakin minun mielestäni. Varsat voivat olla selkämitaltaan jo kovinkin hevoskokoisia, mutta ne ovat kapeita edestä ja oikeastaan joka puolelta. Selkäpituudella ostetut loimet ovat sitten telttoja helmoista ja kaula-aukosta. En ole vielä markkinoilla törmännyt varsojen (1-2 vuotiaat) loimimalleihin, sen sijaan maitovarsoille kyllä löytyy rättiä jos toista. Päädyin fullneck malliseen loimeen, sillä minua harmittaa kovasti nähdä hevosten kastuvan kaula-aukoista sisään menevästä vedestä. Löysin vielä sattumalta alennusmyynneistä Bucaksen loimen, jolla oli kokoa 125cm ja se oli hiukan iso yksivuotis syksynä, kun loimea ekan kerran hevoselle sovittelimme. Positiivista oli, että kaula-aukko oli riittävän pieni, joten varsa ei hukkunut siihen. Kaikki säädettävät remmit pienimmilleen ja takki niskaan syksyn sadepäivinä. 

Simo oli märkäpuvussaan varsin no, näky. Läsi ja valkoiset jalat vain vilkkuivat vihreän loimen alta. Muuta varsasta ei oikeastaan näkynytkään. Aluksi esiintyi pientä hampaiden kokeilua, saisiko takkia pois päältä. Siitä muistona takki saikin ensimmäisen käyttöpäivänsä aikana jäljen kankaaseen. Mutta hyvin pian kaatosateessa pikku heppa huomasikin, ettei vesi olekaan niin märkää eikä siellä olekaan niin kylmä, vaikka kelinä oli syysmyrskyt, joten takki olikin ihan ok kaveri. 

Hevosen kanssa harjoiteltiin päivittäin talutusta, aamuisin tallista tarhaan ja illalla tarhasta talliin. Alkuun tarhaelämä oli hevosen mielestä varsin tylsää ja mieltä osoitettiin illalla hyppimällä kahdella jalalla taluttajan vieressä. Joskus ampaistiin pierupukkilaukkaan ja harvemmin kuljettiin ihan nätisti ja säädyllisesti. Pikkuhiljaa kuitenkin rutiinit päivittyivät varsan aivoihin ja tarhamatkat sujuivat ihan maltillisesti. Aamuisin kuitenkin karsinasta poistuttiin useinkin vauhdilla. Pitihän varsan päästä katsomaan onko jo lunta tullut, onko kohta joulu vai kenties laidunkauden alku. 

Ensimmäinen yhteinen talvemme menikin hyvin pitkälle ihan vain rutiinien opetteluun. Siihen, että aamulla loimitetaan karsinassa jos keli sen vaatii ja sen jälkeen tallustellaan tarhaan aamuruokia syömään. Päivällä palvelijat tuovat lisää heinää, jossa nuorin piti kiinni periaatteesta, että hänen arvonsa saa ensimmäisenä heinät. Illalla pimeän tullen tallustellaan takaisin talliin, jossa märkäpuku riisutaan pois ja vasta sen jälkeen saa koskea ruokaan. 

Simon kanssa teimme myös ajoittain pieniä hoitotoimenpiteitä, kuten harjailua ja jalkojen nostoa. Mutta ei päivittäin, sillä hevosen hermorakenne ei selvästikään ollut vielä kypsä sellaiseen. Myös tottakai hoidimme kaviot säännöllisesti. Välillä harjoittelimme myös pieniä pätkiä käytävällä seisomista, johon muodostui aamuisin rutiini loimituspäivinä - hevonen käytävälle loimituksen ajaksi ja illalla käytävällä loimen pois ottamisen ajaksi. Treenihetket käytävällä seisomiseen olivat siis hyvin lyhyitä, jottei herkkämieli kerennyt tympääntymään. 


Meillä oli samaisena talvena, joulukuussa kentän rakennusprojekti, jonka jälkeen pääsi Simokin tutustumaan kentällemme ja puomeihin. Kun hevonen kääntyi kaksi vuotiaaksi, oli aika vähän opetella lisää asioita. Niinpä pienet kuolaimet kaivettiin esiin ja hevonen totutettiin suitsiin. Se oli hyvin helppoa, sillä olihan hevonen tottunut jo riimuun. Kuolaimista ei tehty ongelmaa, ne vain laitettiin suitsien mukana suuhun ja annettiin nuoren pojan mutustella niitä hetken aikaa, jonka jälkeen ne otettiin pois. Kuolaimista tai ylipäätään suitsista ei tehty hevosen silmissä hirviötä, vaan riimun kaltainen huoleton asia. Suitset pääsivät luonnollisesti myös kentällä käynteihin mukaan, mutta riimu laitettiin niiden päälle, jotta kuolaimesta ei kieleen muodostu painetta. Jalkoihin laitettiin myös suojitusta, vain sen takia, että nuori mies tottuu siihen, että kintuissakin voi olla jotain ja silti voidaan liikkua ihan normaaleilla askelilla.

Kaksivuotis kesän Simo vietti laidunlaumassa Uunon ja Nemon kanssa. Siellä sai vapaasti telmuta, syödä ja kiusata vanhempia hevosia, jotka kyllä leikkiin lähtivät melko usein. Laidun ajan hevoset olivat sisällä yöt ja ulkona päivät, joten rutiini päivittäisissä käsittelyissä säilyi.

Olen siinä onnellisessa osassa, että kavioiden hoito on meillä aina tullut mieheni puolesta. Minulla ei siis koskaan ole ongelmia irronneiden kenkien tai muiden kavioasioiden kanssa. Nuorten, etenkin varsa ikäisten kanssa tämä on ollut suuri etu, sillä kaviot on voitu huoletta hoitaa vaikka yksi kerrallaan, ilman että varsa kerkeäisi väsyä tai tylsistyä kolmella jalalla seisomiseen. Sen takia Simo onkin ollut äärettömän hyvä kengittää ja huoltaa kavioistaan.


Ensimmäisen kerran meidän omistuksissa Simo tarvitsi eläinlääkäriä muuhunkin kuin rokotuksiin, kun hevosen leukakuoppa, poski ja imusolmukkeet turposivat jalkapallon kokoisiksi. Hevosen toinen poski oli aivan muodoton. Pelkäsimme käärmeen puremista, eikä asiaan auttanut täysin ulalla ollut päivystävä eläinlääkäriopiskelija, joka ei tiennyt hevosista yhtään mitään eikä edes vaivautunut lopulta paikalle saman vuorokauden sisällä.

Seuraavana päivänä pää oli yhtä turvoksissa ja saimme vihdoin myös eläinlääkärin paikalle katsomaan tilannetta. Puremaa ei onneksi ollut, mutta suun sisältä, poskesta löytyi pitkä, syvä haava. Joku paksumpi terävä tikku oli sen aiheuttanut. Samalla hevosen hampaat tuli pikaisesti katsottua ensimmäisen kerran ja hammaslääkärille tuli tarvetta.

Simon ensimmäinen kunnollinen hammashuolto suoritettiin siis kaksivuotis kesällä hevoshammasteknikon toimesta. Hampaat olivatkin odotettua huonommassa kunnossa ja eläinlääkäri jo ihmetteli kuinka hevonen on saanut syödyksi, kun vastakappaleet eivät kohdanneet ollenkaan. Siitä alkoi purukaluston kuntoon laittaminen, joka vaati puolen vuoden välein hoitoa. Samalla kerralla poistettiin myös valtavan kokoiset sudenhampaat. Simo, tuo pieni otus on kompensoinut kokoaan tekemällä ylimääräisyyksistä valtavan suuria - irtopala, sudenhampaat, klinikkalaskut..

Kaksivuotis kesän jälkeen ei käynyt mielessäkään, että hevosen selkään olisi kivuttu tai laitettu edes satulaa. Simo oli hyvin varsamainen ja keskenkasvuinen. Niinpä ori sai olla laidunlomalla täysin rauhassa ja tekemättömänä. Varsan ruokinta aiheutti myös vähän harmaita hiuksia. Mitä sille nyt olisi syöttänyt, jotta se saisi kaikkea riittävästi, muttei liikaa. Päädyimme yksinkertaiseen ratkaisuun, "vapaa" heinä, suola, vähän proteiinia, kivennäinen ja vettä. Ei ylimääräisiä rehuja, vain tarpeellinen. Vuoden aikana varsa kasvoi hitaasti ja näytti uhkaavasti siltä, että se jäisi nippanappa ponirajan yläpuolelle. Etupolvet suoristuivat pikku hiljaa, mutta kokkapolvi oli edelleen selvästi näkyvissä.


Vuoden aikana hevosen kanssa olikin tehty kaiken näköistä:
* Säännöllistä kavioiden hoitoa
* Hampaiden ensihuolto sekä sudenhampaiden poisto
* Totutus suojiin, loimiin, suitsiin
* Säännölliset rutiinit talli - tarha/laidun elämään.
* Muutaman kerran irtojuoksutus ja puomeihin tutustuminen.
* Kuljettaminen

Vuosi hurahti yllättävän nopeasti ja pian minulla olikin jo kohta kolmivuotiaaksi kääntyvä nuori ori tallissa. Simo oli heti tullessaan ruunauslistalla, mutta se oli tullessaan ja vielä kaksi vuotiaanakin niin rääpäleen oloinen, että päätin vielä katsoa seuraavaan kevääseen tilannetta.


6 kommenttia:

  1. Anonyymi3/1/16 18:58

    Mielenkiintoista lukea teidän elämästä tarkemmin :) Olen vielä aika uusi lukija joten nämä on kyllä hyödyllisiä postauksia! ^^

    VastaaPoista
  2. Jee, ihan huippu tää! Mulla just nelivuotiaaksi kääntyvä ponitamma, jolla hiukan sisäänratsastuskin kesken, kun aika herkkä ja tarvinnut kauheesti hakea rentoutta ja luottamusta. Nyt melko fiksu jo ja kohta voisi olla aika alkaa laukkaamaan ja siitä sitten jatkamaan.
    Niin tosi kiva lukea teidän kehityksestä ja innolla odotan loppuja postauksia tästä. Nyt vasta sun blogis löysin, mutta ihana hevonen sulla ja hienoa työtä olet tehnyt, kun kattoo mitä siitä on tullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Näissä menee jonkun aikaa kirjoittaa, etenkin seuraavien vuosien osalta, kun niihin vuosiin mahtuu niin paljon kaikkea, vaikka silloin tuntui, ettei oikeastaan mitään tehty. Mutta eiköhän se helmikuun puolella voisi olla jo julkaisukelpoinen :)

      Rauhassa hyvä tulee nuorten kanssa. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa, se niille suotakoon :)

      Poista
  3. Onpa kivaa luettavaa, kun omani on juuri ruunattu ja 3-vuotiaaksi kääntynyt. Rauhassa katsotaan miten edetään - vielä en ole ajatellut selkään kavuta, kun kasvaa aika hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, meilläkin kiivettiin Simon selkään vasta alku kesästä, kun näytti aiemmin niin keskeneräiseltä. Hyvin olisi kerennyt vielä myöhemminkin. :)

      Poista