Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

18.3.2016

Vähemmän on enemmän ja sitä rataa..


Olemme Simon kanssa olleet valmennuksessa kaksi kertaa viikon sisällä. Viime viikon puolella meillä oli super onnistunut valmennus. Lopputulemana oli rento, pehmeä hevonen ja ratsastaja, joka oli istunut koko tunnin harjoitusravissa ongelmitta. Käsittämätöntä, mikä vaikutus valmentajalla on omaan ratsastukseeni. Olen tottakai koko ajan tiennyt valmentajan tärkeyden, mutta että tällaisia tuloksia tässä ajassa. Täysin käsittämätöntä!

Viime viikon valmennusta edeltävän ajan olimme Simon kanssa vain enemmän humputelleet käynnissä ja ravissa, kentän pohjan takia. Simo on ollut nyt jonkinlainen diesel-moottori. Ravissa menee aikansa, ennen kuin herra herkkämieli saa vauhdin päälle. Siksipä otimme valmennuksessa melko alussa laukkaa, sillä laukka on se Simon juttu, josta se todella syttyy. Verryttelyihin on siis tehtävä hieman muutosta ja lisättävä laukkaa jo aikaisessa vaiheessa. Tätä olen silloin tällöin jo itseasiassa tehnytkin, mutta usein ongelmaksi on tullut se, ettei hevonen sitten enää pysykään pelihousuissaan ja sen ratsastaminen "työskentely moodiin" on hyvin hankalaa.

Alkulaukkojen jälkeen saimme levähdystauon. Simo on alkanut pelata kielellään. Ennen niin kova narskuttelu on vaihtunut kielen ulos heittoon. Tätä tosin tapahtuu vain, kun hevonen ei ole täysin avuilla ja rehellisesti töissä, jännittäessä ja hermostuessa. Vaihdoinkin kuolaimen hetkellisesti tämän valmennuskerran jälkeen ja varasin samalla hevosille hammashuollon.

Lepohetken jälkeen jatkoimme työskentelyä harjoitusravissa. Tällä kertaa istuin satulassa jo melkolailla hyvin. Minulta ei loppunut happi - en siis puristanut ja jännittänyt itseäni satulaan kiinni, jolloin muistin hengittää koko ajan. Täytyi ratsastaa pohkeesta kohti kättä. Käsi määräsi ohjalla kaulan pituuden, leikkien sivuohjaa. Sivuohja vertaus sopi mieleeni täysin, sillä ymmärsin idean todella hyvin. Hevonen sai tulla raskaaksi kädelle, jos se itse alkoi painaa. Minä en saanut vetää hevosta kuolaintuelle. Pohkeella ratsastus korjasi hyvin sekä painamisen, että tyhjäksi jäämisen. Jään  vain helposti varmistelemaan hevosen kuolaintukea elämällä kädellä suun mukana. Nyt olikin tarkkaa pitää käsi koko ajan satulan etupuolella, pitää ohjat kädessä ja käsi paikallaan rentona. Ohjia ei saanut lyhentää tai pidentää määritellystä pituudesta. Minulla oli vain pohje, jolla ratsastin hevosta takaa eteen, niin että se hakeutui tuntumalle, jonka paikallaan oleva käsi tarjosi. Kun hevoselle oli määritelty raamit, jotka se lopulta hyväksyi, oli meno varsin miellyttävää. Kevyttä, helppoa ja iloista.

Ja sama meno jatkui laukassa. Mikään ei saanut muuttua askellajin lisäksi. En saanut antaa hevoselle enempää ohjaa, sillä koko paketti olisi levinnyt käsiin. Vain pohje, jota hieman raipalla avustettiin alkuun, jotta saimme täsmällisiä nostoja ja laukassa oli tärkeää jatkaa ratsastusta pohkeesta ohjalle. Minulla on paha tapa antaa liikaa tilaa sisäohjalla, jolloin koko paketti lähtee painumaan ulospäin ja parhaimmassa - pahimmassa - tapauksessa nousee väärä laukka, vain sen takia. Laukkaympyrällä haettiin hevoseen tasapainoa ja suoruutta, jottei se kanttaa sisällepäin.

Simo oli pehmeä, yhteistyöhaluinen, eikä se koskaan ole tuntunut yhtä hyvältä kuin nyt. Ja minä istuin melkolailla ongelmitta koko tunnin satulassa, myös laukasta raviin siirtymisissä. Ja mieli korkealla uuteen viikkoon,  täynnä ahaa-elämyksiä ja oppia. 

Kaikki ei aina mene kuin elokuvissa. Vaikka kuinka yritän yksinäni toimia samoin, kuin valmennuksessa, ei homma vaan suju yhtään niin jouhevasti. Itselleen täytyy toki armollinen olla ja huomasin hevosen kyllä tulevan paljon kevyemmin pohkeesta kohti kättä, pehmeästi. En silti ole aivan tyytyväinen omineen ratsasteluihini. Niinpä päätin tehdä radikaalin suunnitelman muutoksen. Me treenataan vain valmennuksissa. Muun aikaa me sitten höntsäillään, hölmöillään kavalettien seassa ja pidetään vain hauskaa, ilman paineita onnistumisista, ilman dressage-moodia ja hikipisaroita puurtamisesta. Ilman kummankaan mielen lannistusta epäonnistumisilla. 

Niinpä uuteen valmennukseen lähdettiin meiningillä "ei me olla tehty juuri mitään järkevää, mutta haittaakos?" Ja valmentaja ymmärsi heti pointin; vähemmän on enemmän. Silloin, kun treenataan, niin tosissaan treenataan kunnolla ja ennen kaikkea oikein. On turha puurtaa ja väkertää puoli huonosti kaksi kertaa, kun kaiken voi tehdä kerralla kunnolla. Kumpikaan ei rasitu turhaan ja mieli pysyy hyvänä, kaikilla. Saimme siis luvan jatkaa humputteluja valmennusten välipäivinä. 

Edellisenä päivänä meillä oli takana iloiset kavalettitreenit, ensi kertaa sitten.. No kauanhan siitä edellisestä kerrasta taas oli. Hevosella oli mieletön meno päällä ja iloinen elämän asenne vielä valmennuspäivänäkin. Puomeilu ei siis ole yhtään huono juttu. Niinpä tänään pääsimme aloittamaan varsin jouhevasti alkukäyntien jälkeen ravityösketelyä. Hevosen diesel-moottorista ei pahemmin ollut tietoakaan, vaan se oli niin menossa. Alkuun teimme pääty-ympyröitä, perusasioita eli asetusta, taivutusta, tasapainoa. Korvat samalle tasalle, sisäohjaan tuntuma, lavat ulospäin ja ravi säilyy. Kummassakin suunnassa teimme hetken aikaa ravityöskentelyä, joka sujui lämmittelyraveiksi yllättävänkin helposti. Ei takkuilua, ei ohjien kiskontaa. Ei kielellä leikkimistä tai sitruunan syöntiä. 

Ravailujen jälkeen otimme taas vähän laukkaa. Laukassa meillä on vielä vauhtia liikaa. Vauhti korvaa puutteellisen kantovoiman ja tasapainon. Ensimmäistä kertaa sain oikeasti vaikuttaa, sekä valmentajan, että hevosen luvalla laukan vauhtiin, ottamalla pienillä pidätteillä vauhtia pois ja samalla tukemalla pohkeilla hevosen kylkiä, ikään kuin kannatellen vauhdin myötä tippuneiden viimeisten tasapainon rippeiden takia hevosta pystyssä. Pitkän sivun alussa en saanut päästää hevosta pois lyhyellä sivulla ja ympyrällä saadusta temmosta. Simolla on taipumus vähän hyökätä pitkille sivuille valtavilla laukka-askelilla, mutta nyt laukan oli pysyttävä samainlaisena. Ja minä olin se, jonka kuului ja joka sai vaikuttaa siihen, ilman, että herne meni palkoineen ja juurineen sieraimiin. 

Kummassakin suunnassa laukasta löytyi varsin "maltillinen" vaihde, jossa hevonen kantoi itse itsensä, ilman, että se kävi ottamassa kulmissa maasta tasapainoa päänsä kanssa. 

Kun alkulaukat oli saatu onnistuneesti päätökseen, oli välikäyntien aika. Nyt oli viimein se päivä, kun jouduin puuttumaan vaatetukseeni heittämällä kesken ratsastuksen toppatakin pois. Tällä kertaa oli kuitenkin huomattavasti viileämpi päivä, kuin edellispäivänä, jolloin oli yli kymmenen astetta lämmintä. Kevät on siis oikeasti täällä.

Ja sitten olikin taas töiden jatkamista. Tänään aiheena oli kolmikaarinen kiemuraura, koska Simon on opittava vaihtamaan suuntaa rennosti, tasapainoisesti ja pysyen avuilla. Ja koska ratsastajan on todellakin uskottava, että vähemmän on enemmän, eikä suuntaa vaihtaessa tarvitse muuttaa yhtään mitään muuta, kuin suunta. Vuorossa oli siis taas harjoitusravia. Tänään se tuntui aivan karmivalta, mutta lopulta löysin syyn housuista. -Syyhän ei tietenkään voinut olla minussa! Mutta joka tapauksessa, uudet Montarin grippipöksyt ovat liian terhakkaat pitämään persus paikallaan, eikä ne silloin salli "peurannahka" satulassani hölskymistä, joka taas estää minun pysymisen rentona. Gripit vaatii siis hieman kulutusta, jottei ne ole yli-innokkaasti pitämässä tädin persettä satulassa, kun täti on juuri saanut luvan hölskyä siellä just niin paljon kuin hölskyttää, kunhan pysyy rentona! 

Löysin kuitenkin yhteisen sävelen hevoseni kanssa harjoitusravista, vaikka ulkopuoliset tekijät yrittivät pistää kynsin ja hampain vastaan. Kolmikaaristen ratsastus oli varsin mukavaa. Oli kiva taivuttaa pehmeää ja rentoa hevosta puolikas ympyrä. Suoristaa ja mitä sitten tapahtui? Hevoseni muuttui kirahviksi, ja valmentaja muistuttaa takajalkojen aktivoinnista, jotta ravissa säilyisi tahti. Samaan aikaan piti pitää pehmyt tuntuma, tasainen käsi, asettaa, taivuttaa ja istua. Puolikas ympyrä menikin jo, sitten sai taas suoristaa ja tehdä viimeinen kaari ennen uraa, joka sujui taas täydessä balanssissa. Ai miksi meidän tosiaan tarvitsee treenata tätä suuunnan muuttelua?! 

Kun saimme kolmikaarisen sujumaan ihan miellyttävästi vasemmassa kierroksessa, oli vaihdettava suuntaa ja tehtävä sama oikeassa. Ratsuni kääntyi selvästi vasemmalle paljon paremmin tasapainossa, sillä oikeat kaaret ei meinanneet sujua ollenkaan, mutta vasemmalle se sujui hienosti. Pitkällä sivulla kokeilimme keskiravin poikasta, josta tulikin laukka. Laukka tuli toisellakin yrittämällä. Kolmannella alkoi sujua jo mallikkaasti, mutta takaisin harjoitusraviin siirtyminen oli ongelma ratsastajalle. Hevonen tulee takaisin paljon vähemmilläkin pidätteillä. Ja lopulta se herne sitten menikin nenukkiin, kun täti ei osannut päättää haluaako se kaasua vai jarrua, katsos kun kahta ei voi saada. Vai voiko? 

Ihan vain muutama kiukkupukki, ei sen pitkävihaisempaa tällä kertaa, joten hommat jatkui pienen iloittelu laukkapätkän jälkeen vielä ravin ja laukan kanssa. Laukassa teimme lisää puolipidätteitä, hevosen on kannettava itsensä. Täsmällisiä nostoja, jotka tänään sujuivat hyvin. Rauhallisia siirtymisiä takaisin raviin jne. Kaikkea sellaista, mitä viisi vuotiaan Simo-Petterin treenihetkeen tässä vaiheessa elämää kuuluukin. 

On kai taas turha sanoa, että hevonen on edistynyt hurjia harppauksia. Vielä joulu- ja tammikuussa painittiin vähän jokaisen siirtymisen ja pohkeen käytön kanssa, eikä hevoseen voinut vaikuttaa ollenkaan. Ja mitä me nyt maaliskuussa teemme? Paljon siirtymisiä, hevosen ollessa avuilla koko ajan.

Tästä jatketaan taas seuraavaan viikkoon intoa täynnä. Joskus on vain luotettava siihen mitä tekee, vaikka välillä tuntuisi vaikealta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti