Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

21.1.2017

Ota hetkestä kii, koska se ei tuu takas

Elämän tasapaino on pidettävä yllä. 
Joten pari sanaa Kottista.
Kotti on super!


Ja sitten muihin aiheisiin, niin kuin uutisissa tupataan sanoa. Hajoitin tietokoneeni, tusoillessani uuden päivityksen kanssa. Totesin, että yksi kunnon nyrkin isku keskelle kannettavan näppäimistöä on parempi, kuin jatkuva simputus. No olihan se, sillä kone alkoi toimia, mutta hiiri meni rikki. Ei siitä sen enempää, se ei varsinaisesti hevosplokiin kuulu, mutta toisaalta on olennaisin osa koko bloggaamista. Minä olen melko käsi tekniikan kanssa, etenkin mobiilijuttujen, joten tarvitsen blogini päivitykseen tietokonetta. 

Samaisena päivänä, kun tusasin konettani ojennukseen, ostin pitkästä aikaa greenlinea. Tuo hevosmedioissa parjattu sinimailaspelletti on juuri sitä ehtaa Suomalaista Racingin kuraa. Sitä minä mussukalleni kertaa kolme syötän.  Syksyllä sitten ihmettelen hiekkakertymiä suolessa ja päheimmät pääsevät nostamaan tämän postauksen uudelleen esiin, sanomalla "mitäs itse sanoit??!!" Tottahan se on, kaikki kotimainen on ehtaa kuraa, koska ulkomailta samaa tavaraa saa huomattavasti hienommissa pusseissa ja paljon päheämmällä hinnalla! Mitä tähän rehupussiin tulee, syötän sen kokeillakseni olisiko siitä apua Simon vatsan hallintaan. Ainakin tässä nelisen päivän kokeilujakson aikana olen löytänyt karsinasta kakkaa, joka on selvästi tunnistettavissa kakaksi. Tai saattaahan ne olla suuria pyöreitä kiviäkin.


Varsat ovat eläneet tasaisen paksua varsa-aikaa. Vähän olen hipaissut niitä silloin tällöin harjalla, mutta pääosin niitä on vain syötetty, juotettu ja tarhattu. Niiden tarhakaveri Tahvo on harjoitellut ratsun saloja ja väläytellyt estehalukkuuttaan. Olisiko siitä Kottille tulevaisuudessa esteradoille haastajaa?

Simo-Petteri on ollut siellä missä seuralaisetkin, tarhassaan. Se on käynyt yöt tallissa ja mennyt aamulla takaisin tarhaansa. Olemmehan me sen satuloineetkin ja laitoin mieheni hevosen selkään. Selkään nousua harjoiteltiin, sillä edellisellä kerralla hevonen teki pukkirodeoita siinä tilanteessa. Tällä kerralla sujui paljon paremmin, vaikkei täysin priimasti ehkä kuitenkaan. Tai voihan se olla, että lakunamit tuoksuivat liiaksi taskussani ja sai hevosen täysin sekaisin niistä. Simo nimittäin ei luovu namuistaan, ja kyllä kerjää niitä, suorastaan vaatimalla vaatii. Niinpä päätin ottaa nyt uuden suunnan tässä koulutuksessa ja lopettaa, siis todellakin lopettaa karusellimaksut täysin. Ainakin toistaiseksi. 


Viimeisimmällä häirintä kerralla Simo pääsi liinaan. Se on liinassa nyt mennyt puomeja ja kavaletteja ja huomattavissa on suurta kropanhallinnan kehittymistä. Enää se ei tule puomeille "tuhoan kaikki tieltäni" -taidoilla, vaan suorittaa puomien ylityksen pääasiassa kunnialla. Joskus tulee erimielisyyksiä suunnasta, temmosta ja tuulen nopeudesta, jonka seurauksena greenlinesta suolistoon kertynyt hiekkamassa suorastaan patistaa hevosen hyppäämään taivasta päin. Sinnehän se todella on menossa, jos se pidemmän aikaa hiekkaa säkistä syö. Mutta onhan sen kiukuttelut loppujen lopuksi aika vähäisiä tällä hetkellä. Onneksi.


 Joka tapauksessa tällä menolla jatketaan, askel kerrallaan. Ehkä minulla on viiden vuoden päästä ihan ratsastettava Simo-Petteri.


1 kommentti:

  1. Voin suositella kokeilemaan rehua nimeltä progut. On edullista, ei tarvitse syöttää paljoa ja ainakin oman hevosen vatsalle ollut tosi hyvä lisä stressin aikana.

    VastaaPoista