Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

19.2.2017

Ponitallin turinoita


Ponien täyteinen talli sai vieraakseen eläinlääkärin, jonka olin itse kutsunut paikalle. Ponit tarvitsevat huoltoa ja niimpä nyt oli aika hoitaa alta pois muutama rempallaan oleva asia. Minulla on tapana käyttää tuttua ja turvallista hoitajaa, siksi kuskaan hevoseni joko Porvoon hevosklinikalle tai kutsun kotiin eläinlääkärin, jota olen käyttänyt pitkän aikaa. Parasta on, kun eläinlääkäri tietää ja tuntee asiakkaansa pitkältä ajalta, jolloin hoitaminenkin on helpompaa, kun historia on tiedossa. Tällä kerralla eläinlääkäri sai tutustua myös uuteen asiakkaaseen.

Frodo, tuo pieni varsa sai elämänsä ensimmäisen rokotuksen ja samalla heppa-järjestelmään elon merkkejä itsestään. Hevosten rokotukset ovat siitä hauskoja juttuja, että niissä ei ole päätä eikä häntää. Ratsuhevosten ja ravihevosten rokotussäännöt poikkeavat toisistaan ja sen lisäksi, jos taudit mielisi pitää oikeasti poissa, pitäisi rokotusohjelman olla vielä vaadittua tiukempi. Ennalta ehkäisy on paras tapa hoitaa taudit!

Meillä on pitkä historia eläinlääkärin kanssa. Hän tietää varsin tarkasti, millaista meidän harrastaminen on ja mitä me tältä harrastukselta haluamme. Ja oli varsin tietoinen kahdesta varsasta valittaessa, kumpi niistä oli meidän. Sinänsä hassua, sillä emme ole ostaneet valmista varsaa, vaan olemme ostaneet sen spermasta lähtien. Sieltä olisi siis voinut tulla myös jotain muuta, kuin mitä tuli. Ehkä meillä tosiaan on tietynlaisia hevosia ollut kautta aikojen, kaikissa on jotain yhteistä.   


Frodo rohkea antoi eläinlääkärin tuikata piikkinsä oikein kiltisti. Seuraavan kerran vuorossa on toinen perusrokote muutaman kuukauden päästä.

Ratsutuksessa oleva Tahvo sai myös osansa eläinlääkärin hoidosta, rokotuksen ja raspauksen kera. Kun kotitallin asukkaat oli huolettu ja hoidettu, matka jatkui Kottin luokse. Kottin suuhun täytyi katsoa, jotta mahdolliset suusta tulevat ongelmat saadaan eliminoitua. Ponin suu olikin melkoinen aukko. Sain itse kokeilla hammasrivistöt ennen kuin eläinlääkäri sieltä mitään kerkesi tekemään. Eikä siellä mitään tehtävää ollutkaan.

Olen pyrkinyt säännölliseen puolenvuoden rytmiin hevosten hampaiden kanssa, mikäli ongelmia ei ilmaannu  aiemmin. Viimeksi poni on lokakuussa hoidettu, joten nyt alkoi olla otollinen aika tarkastuttaa purukalusto, etenkin kun kyseessä on nuori poni. Nuorilla hevosilla vaihtuu hampaat ja suu voi olla nopeastikin melko hurjassa kunnossa, jos hampaiden vastaparin kanssa on jotain ongelmia. Kottilla ei tällä kertaa ollut suussaan oikeastaan mitään hoidettavaa. Pientä alkavaa epätasaisuutta oli, jonka kanssa se olisi hyvin pystynyt jatkamaan elämäänsä seuraavatkin puolivuotta. Poni oli kuitenkin rauhoitettu, melko tujakastikin, joten epätasaisuudet poistettiin.


Kottin hampaita tutkittiin tarkemmin peilin avulla mahdollisten muiden ongelmien vuoksi. Poskihampaista löytyi purupinnalta "alkavaa kariesta" astetta 0-1. Tämän vaiheen ongelmille ei vielä tarvitse tehdä mitään muuta kuin seurailla tilannetta. Kyseessä on infundibulaarinen karies, joka muodostuu hampaiden purupinnalle. Pahimmillaan ne voivat edetä niin pitkälle, että lopulta hammas halkeaa ja/tai juuri tulehtuu. Näitä voidaan hoitaa mm. paikkaamalla, mutta ponin kohdalla kyseessä ei ole vielä paikkaamiseen kelpaavia ongelmia. 

Tässä kohtaa kyseessä on siis toinen hevoseni, jolla todetaan karieksen alkua. Simon kohdallakin kyseessä oli samankaltainen, vielä täysin ongelmatonta alkavaa kariesta. Mutta laittaahan se miettimään mistä moinen johtuu. Hevosten karieksesta tiedetään tänä päivänä vielä hyvin vähän, joten arvailuja voi vain heitellä. Ruoka - teolliset rehut, sokeriherkut jne. Meidän kohdalla aika minimaalissa, sillä teollista on vain greenline, jota hevoset tällä hetkellä saavat. Tosin sitäkin on ollut ruokinnassa vain muutamia viikkoja, hyvin pienellä annostuksella. Leipää meillä kyllä on syötelty herkkupaloina silloin tällöin, sekä hevosnameja. Muttei niitäkään liiaksi.

Sanotaan myös, että vatsan kunto korreloituu suoraan hampaiden kuntoon. Jos vatsa ei ole kunnossa, ei suussakaan asiat ole hyvin. Menee läpi Simon kohdalla, mutta en laittaisi ponin harteille samaa ongelmaa. Joka tapauksessa namit ja leivät on nyt kokonaan pois meidän ponien elämästä. Herkutella voi porkkanalla, jos herkutteleminen on välttämätöntä. Karkit jääköön kauppaan.

Miten suuta sitten seuraillaan? Samalla tavalla kuin tähänkin asti. Puolen vuoden päästä hammashuolto, tosin voi olla, että käymme tutulla klinikalla Porvoossa, jossa on yksi Suomen parhaimmista hevosten hammashuoltajista samalla, kun Kotti käy vuositarkastuksessa.

Elämä on jatkunut Simon puuttumisesta huolimatta. Olen pitänyt itseni kiireisenä. Lauantaina otimme tyhjän kopin auton perään. Se oli tarkoitus tuoda kotiin yhtä ponia täydenpänä. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Frodon kasvattajalla oli tallissaan nuori poni, mutta eipä ole enää. Rajoittuneella maailmankuvalla varustettu neljävuotias tietenkin foresti, lastattiin traileriin elämänsä ensimmäistä kertaa. Tamma, mikä tietenkin tarkoittaa, että Simon tuoma vajaus tallin asukkaissa yritetään täyttää vuoden päästä kesällä. Tammalla on sama isä kuin Kottilla, Pioneeri. Nään niissä hyvin paljon samaa, vaikka uskon, että vertaileminen on vielä helpompaa, kunhan Kotti tulee kotiin reilun kuukauden päästä. Tamman emä on Frodon mummo, se samainen läsipäinen mummoheppa, jonka jälkeläinen nappasi kenttäratsastuksessa SM-mitalin viime vuonna.

Tammassa yhdistyy siis minun molempia ponejani. Sillä on kokoa enemmän Kotilla ja se liikkuu varsin mukavan näköisesti, tarhassa. Katsotaan, kuinka maailmankuvan avartaminen lähtee sujumaan ja millainen ratsu siitä vielä saadaan leivottua.

Niin se vain menee, että yhden forestin jälkeen seuraa toinen. Ja pian on talli täynnä foresteja!

2 kommenttia:

  1. Jes, lisää foresteja! 😍 Mulla saa niiden haaliminen vielä odotella, mutta kyllä mulla vielä joskus on oma pikkutalli täynnä nyffejä! ♥

    Minkäs niminen tämä uusi tamma on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpukka on kasvattajansa aarre nimensä mukaankin, Hillside My Precious. Forestit on kyllä niin näppäriä, että niillä täyttäis mielellään oman tallin lisäksi muidenkin tallit! :)

      Poista