Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

26.9.2018

Kiireisen arjen vastapaino



Eppo on tehnyt valtavan hienoa työtä opettajan roolissa. Muutaman kuukauden aikana pieni tyttö on oppinut hallitsemaan oikeaa ponia, kaikissa askellajeissa. Pienen tytön kasvu ratsastajaksi on ollut huimaa, voi kunpa itsekin olisin saanut kokea lapsena jotain tuollaista. Elämää ponien ympäröimänä. Ratsastusta omilla ja vierailla poneilla, ihan niin paljon kuin itse haluaa. Vaikka en olekaan vuoden äiti, olen kuitenkin saanut tarjota lapsilleni jotain sellaista, mistä moni muu ei tiedä edes yhtään mitään. Ja mikä tärkeintä, lapset tykkäävät ponitouhuista. Se on koko perheen yhteistä aikaa. Ja minusta on tärkeää, että lapset oppivat kunnioittamaan luontokappaleita, hoitamaan ja huolehtimaan poneista ja kantamaan vähän kerrallaan vastuuta eläimestä. 



Kun vanhemman tyttären rohkeus ja itseluottamus kasvoi uusiin sfääreihin, alkoi enenevissä määrin kuulua kysymys, koska saan ratsastaa Kottilla? Ja vastauksena oli aika tylykin "kisaputken jälkeen.." Kun vihdoin koitti se päivä, että ponilla on kisoista useamman viikon tauko, oli lupauksien lunastuksen paikka. Kotti satulaan ja tulevaisuudessa toivottavasti ponin pääratsastaja selkään. 


Hetkeäkään ei mielessä käynyt, että ratsukko tarvitsisi talutusta. Kotti osaa olla todella hienosti lasten kanssa ja tytär hallitsee jo pientä ja vauhdikasta Eppoakin niin mallikkaasti, etten uskonut Kottin hallinnan olevan ongelma. Ja oikeassa olin. Ainoastaan pohjeavut eivät meinanneet mennä täysin perille, sillä ratsastajan jalat eivät käyneet lähelläkään ponin hipiää. Sen lisäksi herkkääkin herkempi poni oli päättänyt ottaa roolinsa vakavasti, eikä aivan täysin uskaltanut luottaa ratsastajan päätöksiin vauhdin lisäämiseksi. 

Heillä olisi yhteisiä ponivuosia 9 täyttä vuotta edessä.
Meillä tulee vielä tyttöjen kanssa kova taisto siitä, kuka saa ratsastaa Kottilla. Toistaiseksi sovimme vanhemman tyttären kanssa, että Kotteilut voidaan ottaa Eppoilujen rinnalle kerran viikkoon. Poni pysyy siis vielä minun pääratsunani ainakin vuoden. Tänä vuonna uudella ratsukolla olisi kuitenkin jo ensimmäiset kilpailut edessä, ratsastajan kisatessa myös toisella ponillansa samaisessa luokassa. 




Kotti on nyt virallisesti siinäkin roolissaan, johon se alun perin on ostettu, tyttärieni luottoratsuksi. Voiko parempia poneja tähänkään tarkoitukseen olla? Monitoimiponi toimii joka lajissa kisaratsuna, valmentautuu tavoitteellisesti ja siinä ohella vielä sivutoimenaan toimii lasten ratsuna. Tällainen kultakimpale meillä on ja tiedän sen olevan arvokas ja ainutlaatuinen harvinaisuus. 

24.9.2018

Mestari on aina mestari!

Kaakkois-Suomen nuorten hevosten mestaruus vielä kertaalleen Gottfridin nimiin!
 Poni on hallinnut mestaruutta koko nh-uransa ajan, vuosina 2016, 2017 sekä 2018!


Blogi laahaa nyt niin jäljessä, että otetaan se tällaisilla pikapostauksilla kiinni tähän hetkeen. Aluemestaruuden lisäksi kävimme ponin kanssa viikkoa aiemmin Kotkassa voittamassa 2-tason avoimen helppo B luokan tismalleen samalla tuloksella 69,773% Nyt ponin viimeiset helppo B luokat on ihan virallisesti kisattu ja samalla päätämme nuorten hevosten kilpailuissa kilpailemisen. Aivan huikean hienon matkan olemme ponin kanssa kulkeneet hienojen hevosten joukossa. Ei voi olla kuin onnellinen siitä, millaisen kultakimpaleen olen onnistunut itselleni saamaan. 

13.9.2018

Lähes turistina kenttäkilpailuissa

Vesiesteellä nelivuotiaana
Olen saanut tutustua Kottin myötä ratsastusurheilun eri lajeihin, eri rooleissa. Helpointa kaikista on ratsastaa itse, olla itse se suorituksen herra tai rouva, mikäli poni päättää olla herrana. Penkkiurheilu sopii monille, mutta kyllä se omalta kohdaltani vaatii vielä treeniä, vaikka kovasti tässäkin lajissa on kehitystä tapahtunut. Koulu- ja esteratsastus on lajina tuttua omalta kohdalta jo ajalta ennen Kottia. Mutta Kottin kanssa olen päässyt tutustumaan uuteen lajiin, kenttäratsastukseen.

Nyt oli vuorossa viikonloppu Harjun hulppeissa maisemissa 3-tason kenttäkilpailuissa. Viime vuonna saimme jo kahdet maistiaiset kenttäkilpailuiden tunnelmasta, osallistuessamme 60cm maastoesteille. Mutta nyt oli ponin ihan ensimmäiset oikeat kenttäkisat edessä, se hetki jolloin ponista tulisi oikeasti kenttäratsu, tai sitten ei. 80cm luokkakorkeus, koulukokeella ja rataesteillä höystettynä, siinä viikonlopun agenda. Jotta pääsisimme todelliseen kisafiilikseen ns. kotikisoissa, sai poni yöpyä kisapaikalla.  

Valmistelut kisoihin ovat sujuneet sangen surkeasti. Poni hyppää hyvin ja kaiken, mutta sileällä meno on ollut ponibreederssin koulukokeista lähtien sangen kankeaa. Mietin jo hetken, että olisiko parempi vain tässä kohtaa vetää peli seis, poni vuodeksi lomalle ja miettiä ensi syksynä ratsastuksen alkeita uudelleen. Perjantai-iltana oli Heidin kouluvalmennus, johon keksin laittaa ratsastajaksi estekuskimme. Ehkä siksi, että olin jo itse luovuttanut ratsastamisen suhteen, toisekseen siksi, että ratsastajan itse tuntiessaan, kuinka huonolta poni tuntuu, on helpompi perustella koko tiimille, miksi jätettäisiin kisat välistä ja siirryttäisi vuoden talvilomalle. Ja kyllä kieltämättä ratsastajakin yllättyi kuinka huono niinkin hyvän ratsastettavuuden omaava poni kuin Kotti, voikaan olla. Lopputunnista meno alkoi kuitenkin parantua ja sellainen pieni pilkahdus siitä todellisesta Kottista alkoi näkyä. 

Lauantaina oli aikainen herätys, sillä poni aloitti oman luokkansa ja urakkansa 8.30 koulukokeella. Edessä oli armoton helppo C, jossa millään muulla ei ollutkaan väliä, kuin sillä, että kaikki sujuisi tanssinlailla sujuvasti ja harmoonisesti, pehmeällä tuntumalla. Eli juuri se, mikä nyt on ollut suurin ongelma, pehmeys, tuntuma ja harmonia. Mutta verryttelyä katsoessani aloin jo salaa miettiä, että poni itseasiassa näyttää tosi kivalta. Ja helppoakin helpompi rata kouluaitojen sisällä sujui yhtä kivan näköisesti. Pehmeä, avuilla oleva poni. Pieniä "olisi voinut olla parempi" -kohtia rataan tuli, mutta ei rikkoja, ei tuntumaa vasten kulkemista, eikä niskurointeja. Ja tulokseksi 72,1% eli 27,9 virhepistettä. Koska poni oli luokkansa ensimmäinen, eikä minulla ollut aiempaa kokemusta kenttäkisoista, en tiennyt ollenkaan onko se sitten hyvä vai huono tulos. Luokan puolivälin kohdilla aloin kuitenkin jo hahmottaa, että tulos oli ihan hyvä. Koulukokeesta suoraan satulan vaihtoon ja kohti estekoetta. Esteradalla oli valtava määrä esteitä sillä suorituksia tehtiin kahteen luokkaan samaan aikaan, joten ratapiirrosta näkemättä tehtävä vaikutti todella hankalalta. Rata oli varmasti Kottille tähän astisista, vähistä radoista vaikein. Verryttelyssä poni loisti tekemällä yhden täydellisen vaihdon! Minä olin jo niin tyytyväinen siinä kohtaa ponin menoon, ja siihen, kuinka se näytti hyvältä ja pehmeältä, että olisin ollut valmis vaikka kotiin lähtöönkin. Mutta katsottavahan se on, saadaanko edes kenttäkilpailun kohokohtaan osallistua, vai katkeaako tie ennen kuin alkaakaan. Rataesteet meni aikalailla nappiin. Jokunen puomi kolahteli, mutta  jäi varmasti kannattimilleen ja poni hurvitteli puhtaalla suorituksella tuloslistan kärjessä, sillä loppujen lopuksi ponin koulukoe oli luokan paras.


Poni jäi yöksi jabakarsinaan. Illalla kävimme vielä kävelyllä ja poni vaikutti vihdoinkin omalta energiseltä ja maailmaa tarkkailevalta itseltään. Voi mikä huoli putosi harteilta. Tässä on mietitty omassa päässä tovi jos toinenkin, missä on vika, kun poni ei ole hyvän  tuntuinen. Vaikka hyvin tiedostan lajin vuoristorata-efektin, ollaan nyt kyllä todella pohjalla käyty. Iltapusujen saattelemana poni jätettiin nukkumaan, sillä aamulla koko päivä starttaisi Kottin suorituksella. 

Kävelin maastoradan ratsastajamme kanssa. Esteet oli pitkälti Kottille tuttuja, mutta niitä oli tietenkin koristeltu kovasti, joka sai ne näyttämään valtavilta ja erilaisilta. Lisäksi edessä oli heti alkuradasta este, jota oli koristeltu korkeammaksi risuilla. Tovi siinä mietittiin, onko Kotti koskaan nähnytkään moista, mutta kertahan se olisi ensimmäinenkin. 

Sumuinen sunnuntai alkoi 05.00 herätyksellä, sillä poni oli ruokittava hyvissä ajoin Harjussa, ennen suoritusta. Olin luvannut varustaa Kottin valmiiksi tasan kahdeksaksi verryttelyä varten, sillä ponin startti olisi 8.30 Aamun heiniään rouskutteleva poni sai 13 sykeröä harjaansa ja hokit kenkiinsä. Poni oli valmiina just in time, ja verryttelyssä ratsukko sai vielä apua Tuija Rosenqvistilta, suuri kiitos siitä! Muutama hyvä verryttelyhyppy ja lähtökarsinan kautta sumuisen sunnuntain sumuiselle kisaradalle, jonne ei tosin ollut sen sumun seasta mitään näköyhteyttä, ehkä parempi niin. Hetken päästä puhelimen kautta otettu yhteys maalialueella olevaan ponin huoltojoukkoihin paljasti sen verran, että ratsastaja on tyytyväinen ja poni suorittanut esteet virheittä! Ainoastaan huolta alkoi aiheuttaa aika, sillä ratsukko oli saattanut edetä radalla hieman liian lujaa. 

Tulokset tulivat vasta reilun tunnin päästä luokan päättymisen jälkeen, eli jokunen tovi elettiin jännityksessä, vaikka olimmekin selvitelleet jo, että ratsukko oli alittanut ihanneajan tasan 20:llä sekunnilla, joka alitettaessa osuu sekunnilleen marginaaliin, ennen kuin virhepisteitä alkaa herua! Ja niinhän siinä sitten kävi, että ponin nimi ratsastajineen keikkui lopulta edelleen ylimmäisenä! Luokkavoitto heti ensimmäisistä kenttäkilpailuista! Ja vaikka poni on jo miljoonia kertoja kuullut olevansa paras, se sai sitä kuulla tänäänkin. Vaikeuksien kautta voittoon ja sitä rataa.

My little pony <3