Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.10.2018

Tavoitteet kaudelle 2019

Kuiskeen.net
Kisakausi 2018 ei ole vielä täysin taputeltu, sillä edessä on vielä yhdet kilpailut, seuramestaruudet. Sen sijaan, että koostaisin kesken kauden katselmusta menneestä, kerronkin tulevasta. Tavoitteista ensi kautta varten. Treenikausi on jo pitkällä. Viimeiset 2-tason kilpailut peruttiin järjestäjän puolesta, joten aluejoukkuemestaruus ja sieltä tuotu henkilökohtainen neljäs sija, jolla luokassa myös sijoituttiin, jäi meidän tämän vuoden viimeiseksi. 

Vahva helppo A tasoinen poniratsuni, joka debytoi kesällä vaativa B -tasolla saa ensikaudella jatkaa samaa rataa. Sen sijaan, että yrittäisimme edes pienessä mielessä 7-vuotiaiden hevosten tasolle, joka on jo vaativa A -tasolla, jäämme mieluusti tässä kohtaa ikähevosista ja sarjakilpailusta pois. Meillä on aikaa, toivottavasti ainakin, mennä sille tasolle vuotta tai kahta myöhemmin. Sarjavaihdot ja puolipiruetit talven aikana olisivat liikaa, sillä poni on vasta nyt oppinut puhtaat vaihdot kumpaankin suuntaan. Nekin vielä 50/60 varmuudella. Olisi aivan turhaa kiirehtiä ja vaatia ponilta liikoja. Vaativa B - kyllä, vaativa A - ei kiitos!

Sen lisäksi, että poni on vasta oppinut, täytyy muistaa ratsukon toinen puolikin - ratsastaja. Me olemme Kottin kanssa aivan kokonaan uuden edessä. Vaikka poni pystyisikin oppimaan asiat riittävän nopeasti, minä en olisi se, joka pystyisi niitä opettamaan sillä tahdilla, koska itse en osaa. Matka on tarkoitus kulkea yhdessä, vaikka muutaman mutkan kautta, joten aikaa joudumme varaamaan enemmän. 

kuiskeen.net
Tällä kaudella kisasimme pääasiassa avoimia helppo A luokka 2-tasolla ja nh helppo A -luokkia 3-tasolla. Ensi kaudella meidän on aika ponnistaa avoimen A-ohjelman pariin kansalliselle tasolle. Ponille ei enää 7-vuotis kaudella ole nh-luokkia tarjolla helpolta tasolta. Ja ehkä nyt alamme jo olemaan sillä tasolla, että voimme avoimissa A-luokissa mennä häpäisemättä itseämme maan rakoon. 

Budjetti sanelee kovasti sen, mitä kisataan ja missä kisataan. Ympäri Suomea emme ala kiertelemään ja viikonloput olisi silloin tällöin hyvä kerryttää kisakassaa töissäkin. Siispä alueellinen tarjonta 2-tasolla kelpaa mainiosti. Olemme tällä kaudella sijoittuneet lähes jokaisessa 2-tason A-ohjelmassa, joten ensi vuodelle olemme päättäneet nostaa luokkatason vaativa B -tasolle. Se, kuinka hyvin meillä alkukaudesta sujuu, määrittelee pitkälti myös sen, kuinka vauhdikkaasti lähdemme kokeilemaan vaativaa kansallisella tasolla. Ehkä ei vielä ensivuonna. 

kuiskeen.net
Soisin ponille vain hyviä tuloksia. Kauden helppo B -radat, yhtä turvakutosen tuomarointia lukuun ottamatta ovat olleet lähellä 70%. Helppo A ja Vaativa B menivät sen yli. Sellaisia tuloksia minä ponini kilpailutietoihin haluan. Tottakai, kun nostamme tasoa ylöspäin ja olemme kummatkin aivan uuden edessä, tulokset voi tippua roimastikin alaspäin. Tai sitten ei. Jos kisoihin mennään vasta, kun kotona on treenattu riittävästi ja olemme tehtävien tasolla. Sen näkee sitten, kuinka hyvin suoriudumme. 

kuiskeen.net
Avot, sulut ja vaihdot. Siinä on talven tavoitteet, oppia yhdessä. Luulin osaavani, ainahan niitä on ratsastettu. Kunnes koin sen aivan toisella tavalla. Avotaivutuksen alkeita on vaadittu meiltä jo viisivuotiskaudella. Ja sitä on ajan kanssa vaadittu asteen verran enemmän ja enemmän. Pelkkä taivutus ei riitä, kun alla on oltava suurempia ja suurempia askelia. Aktiivinen ratsu, joka kulkee tasaisena, suurilla askelilla eteenpäin. Vasta siinä kohdassa, kun poni tuntui lentävän allani, valmentaja tokaisi, että tuossa on vasta oikea avotaivutus! Lentävän ponin fiiliksen täytyy jatkua läpi ratsastuksen. Se ei ole sellainen lentävä hollantilainen, josta ei tiedä, minne päin se sinkoaa ja koska se sinkoaa. Enemmän sellainen lentävä englantilainen, joka liitää pehmeänä ja rentona, mutta jäntevänä eteenpäin. Sen jalat käy tahdikkaasti maasta lisää voimaa. Poni tuntuu paremmalta kuin Singleton ollessaan parhaimmillaan. Se on samalla mahtavaa, mutta äärimmäisen haikeaa. Ne hetket tuo mieleen mahtavan hevoseni, joka ei koskaan päässyt puhkeamaan kukkaan.  

Sulkutaivutukset tulivat mukaan treeneihin alkuvuonna. Ne ovat olleet siihen asti vähän hämärän peitossa. Niitä on yritetty valmennuksissa eri ratsujen kanssa tehdä, mutta kukaan ei aiemmin ollut avannut niiden toteuttamista minulle sen tarkemmin. #teetvaan joo, mutta miten?  

kuiskeen.net
Sulkutaivutukset ovat ponille helppoja. Vielä helpompaa niistä tuli, kun ratsastajana opin käyttämään apuja täsmällisemmin. Muutama treenikerta kohdistuen pelkästään omaan kroppaani, on auttanut kummasti ratsastuksen kanssa. Kun tiedostat omat raajat paremmin ja opettelet käyttämään jokaista omanaan, auttaa se todella paljon ratsastamisessa. Sulkutaivutukset ovat olleet ehkä konkreettisin paikka tähän mennessä, jossa salilla käynti mm. hävyttömän aikaisin sunnuntai aamuina on näkynyt. 

Vaihdot, ne pistää ponin jalkoihin vipinää ja pään pyörälle. Poni ajattelee aivan liikaa. Se tekee sitä esteillä ja sileällä. Koska perfektionisti haluaa onnistua täydellisesti, ja sitä tämä poni on, jos mitään. Ponin ajatukset vilisevät eteenpäin nopeammin kuin jalat, jonka vuoksi vaihtojen harjoittelu on ollut sellaista on-off. Niitä on tehty pätkissä, sitä mukaa mitä radoilla on ollut tarve esittää. Mikäli edessä on ollut vastalaukkaa enemmänkin, on vaihtotreenit laitettu täysin tauolle. Ja nopeasti muutamassa valmennuksessa muisteltu vaihtoja ja jätetty ne taas muhimaan ponin päähän. Omaan tuntumaani hevonen on huomattavasti helpompi opettaa vaihtoihin. Niiden tasapainoa on helpompi horjuttaa, ja luontaisesti ne laukkaavat pääasiassa puhdasta laukkaa, poni voi mennä 10 metrin voltinkin ristilaukkaa, mitä tempoa hyvänsä. Hevoselta on myös helpompi tuntea, oliko vaihto puhdas vai myöhässä takaa. Ponilta tunnet ainoastaan silloin, kun vaihto on äärimmäisen hyvä. Muuten se on kaikki sivusta katsojan silmästä saadun infon varassa. 

Vaihdot ovat eniten rempallaan ja ne vaativat paljon toistoja ja toistoja. "Niitä vaan tarvii ruveta tekemään.." Niinpä. Vaihdot ei vaihtamatta parane, se nyt vaan on karu fakta. 

kuiskeen.net
On kunnia saada olla ponin virallinen personal trainer, mutta palkkasinpa sellaisen myös itselleni. Pelkkä ponin treenaaminen ei vaan enää riitä, vaan oma kroppakin on saatava toisenlaiseen kuntoon. Ei pelkästään ensi kautta varten vaan tulevaisuutta muutenkin. Ei meidän tarkoitus kuitenkaan ole ensi vuonna olla huipullamme. ;) Kovasti on talven aikana tehtävä töitä, jotta saavutamme tavoitteemme ja suoriudumme niistä kunnialla. 

Tässäpä tavoitteita ensi vuodelle, Kottin ja minun osalta. Frodon ja Eppo teamin tavoitteet jääköön seuraavaan postaukseen. Sen lisäksi pieniä tavoitteita on Kottilla ja sen toisella omistajallakin. 

23.10.2018

Kivi, sakset, Eppo

Netin keskustelupalstat täyttyvät entistä enemmän aiheella hevoskaupanhuijaus. Ostaja tuntee olevansa huijattu, kuinka saan peruttua kaupat. Jo ennen hevosen ostoa mietitään, mitä mahdollisuuksia on kaupan perumiselle, hevosen palauttamiselle ja rahojen takaisin saannille. Miksi ostaa hevosta, jos lähtökohta on jo ennen ostoa tämä?!

Keskustelupalstoilla ei liiemmin kerrota onnistuneista kaupoista. Kun poni oli sitä mitä luvattiin, sitä mitä etsittiin ja sitä mistä maksettiin. Jos eläisi vain keskustelupalstojen sisällöllä, voisi ajatella, että ponikaupat on aina epäonniset. Koskaan ei saa sitä mitä luvattiin, eikä onnea tule ponin myötä, korkeintaan vain suuri ja kallis riitatilanne myyjän kanssa. 



On pakko antaa edes muutaman ponin verran onnistuneiden kauppojen kokemuksia. Ponikaupoissa voi mennä metsään ja pahasti, mutta vika ei useinkaan ole ponissa eikä myyjässä, vaan siinä kuvassa, joka peilistä katsomalla näkyy. On sanonta, ettei tervettä ponia ole olemassakaan. Totta toinen puoli. Meistä kukaan ei synny virheettömänä, mutta valtaosa pystyy elämään virheidensä kanssa. Aivan sama pätee nelijalkaisiin ystäviimmekin. 

Kotti on tutkittu korvista hännänpäähän, eikä sekään virheetön ole. Sillä on aavistuksen supussa etujalat ja lantio aavistuksen vino. Ei ihan mahdottomasti ole vaikuttanut meidän elämään, koska nämä on otettu ponin elämässä huomioon kengityksen ja treenien muodossa. Ihan samalla tavalla minäkin istun vinosti ja korjaan sitä jatkuvasti, jottei vino istuntani pahene, vaan pikemminkin suoristuisi. Kaikesta huolimatta meillä on ponin kanssa tavoite, jota ei ääneen vielä sanota, ennen kuin ollaan muutama pykälä lähempänä sitä. Kaikkine vikoineen ja virheineen. 

Täytyy tunnustaa, että tuon otuksen kohdalla en oikeasti kuuna päivänä voinut kuvitella, mitä sain. Me ostimme vain pienen ponin, joka liikkui videolla omalla moottorillaan ja hyvällä työmoraalilla. Niitä vaalimalla ponista on saatu kuorittua aikamoinen otus. Hetkeäkään en ole katunut kauppoja, kuten en minkään hevosostokseni kohdalla. Mutta Kottin kohdalla olen enemmän vain kiitellyt siitä onnesta, joka meitä kohtasi, että ponin löysimme ja ostimme. 


Koska Frodoa ei varsinaisesti ole ostettu, vaan se on kasvattajan kanssa yhteistyössä tehty alusta asti, en katso sen olevan varsinainen ponikauppa. Ostin siemenet, maksoin kulut ja lopputuloksena oli onnistunut orivarsa. Varsa oli siis tilaustyö. 

Eppon kanssa taas tehtiin ihan viralliset kaupat, niin kuin Kottinkin kohdalla. Erona vain oli, että Kotti ostettiin varsana, Eppo jo koulutettuna vanhempana ponina. Kun on etsimässä lastenponia, turvallista sellaista, on kriteereissä oltava tosi tarkka. Ihan kaikkea ei ponilta voi vaatia. Samassa paketissa ei voi olla reaktiokykyä ja pomminvarmuutta. Poni ei osaa erotella tahatonta ja tarkoitettua apua. Se on joko - tai. Jos haluat pohkeisiin helposti reagoivan ponin, se reagoi niihin pohkeisiin aina samalla herkkyydellä, myös silloin, kun sitä ei ole toivottu. Tämä yksinkertainen ruohojuuritason teorian ymmärtäminen tuntuu nykyisin olevan mahdotonta. Kukaan ei ratsastuskoululaisen äidille ole sanomassa, kuinka eläin toimii. Ja ponikaupat on taputeltu tuhoon jo ennen kuin alkavatkaan. Jos myyjä katsoo paremmaksi olla myymättä ponia juuri ko. perheelle, saa myyjä kuulla kunniansa ja perästä tulee säkillinen paskaa. Nykyisin ponit ostetaan samalla tavalla kuin kultakalat. Ei niistä mitään tarvitse tietää etukäteen. Ruokaa ja akvaario, poneille karsina. Sillähän pääsee jo alkuun.


Toisaalta myös myyjistä on moneksi. Etsiessäni Epon ratsastajille turvallista ponia, sain jopa tarjouksia 3v. welsh poneista. Mikä mahtava yhtälö taitamaton poni ja vielä taitamattomampi ratsastaja. Ja minut haukuttiin, kun kerroin faktan siitä, että nuori poni ja täysin noviisi ratsastaja eivät todellakaan kuulu yhteen. #ikäonvainnumeroita Toivon todella, että ko. poni, jota kovasti yritettiin kaupata maailman toimivimpana lastenponina, on päätynyt kotiin, jossa ei ihan heti joudu niihin tehtäviin.

Eppo, tuo maailman mainioin moniponi. Miten sen nyt sanoisi? Hiekkaa on ratsastajista vanhempi päässyt jo maistelemaan kahteenkin otteeseen, mutta sehän kuuluu vahvasti tähän lajiin. Eppo ei ole automaatti, jolta voi pyytää mitä mieleen juolahtaa ja poni koneen omaisesti suorittaisi. Ehei. Itseasiassa voisin sanoa Eppon olevan hyvinkin vaikea lasten ratsu. Se ei sovellu aralle lapselle ollenkaan, sillä Eppo itse on kovin arka ja epäilevä tyyppi, jonka vuoksi se tarvitsee paljon tukemista ratsastajaltaan. Eppo ei sovellu äkkipikaiselle ratsastajalle, vaikka itse onkin hyvin rauhallinen tyyppi, on se myös erittäin herkkä poni, etenkin eteenpäin menoon. Vauhtia ponilla riittää vaikka muille jakaa, mutta jarrut ovat toisinaan hyvinkin hanakasti ruostuneet kiinni. Kaikesta huolimatta, Eppo on juuri sellainen poni, jota lapsilleni hain. Se opettavainen. Kaikkea ei saa heti eikä varsinkaan käskemällä, vaan pitkäjänteisellä rauhallisella työllä. Se on kiltti. Vaikkakin omaa ponimaista pilkettä silmäkulmassaan, se tekee työnsä tunnillisesti, eikä mieti kentän alusten syömistä työaikana. Se luottaa ratsastajaansa, siihen vanhempaan. Eppo ja Aino ovat kuin paita ja peppu, pieniä ja päättäväisiä kummatkin. Ja he tulevat niin hyvin toimeen keskenään, vaikka poni välillä viekin ratsastajaa 6-0. Nuorempi ratsastaja on Epon kanssa oikein toimiva pari maastakäsin, mutta vielä ei taidot ole niin hyvin karttuneet, että voisi ratsastaa Epolla ilman maa-apua.


Kaiken kaikkiaan olen Eppoon erittäin tyytyväinen. Se on opettanut ratsastajiansa todella paljon ja on toivottavasti opetustiensä alussa. Voiko enempää ponilta toivoakaan? Se on luotettava ja turvallinen, tai niin turvallinen kuin elävä eläin voi olla. Olen tippunut keinuhevosenkin selästä, paljon pahemmin, kuin tyttäreni Epon selästä. Eppo on kiltti ja kuuliainen, juuri sellainen, millaiseksi myyjä sen kuvaili.

Ostaako lapselle poni
 vai 
hevonen?

Lasten ratsuihin ei osteta kasvuvaraa samalla tavalla kuin luistimiin. Pikkuponi, joita meillä on itseasiassa kaksin kappalein, on lapselle ehdottomasti se oikea vaihtoehto. Me olemme toki tällaisia pienikokoisia, aikuisiälläkin poniratsastajia, mutta Eppo on 116cm korkea ja ratsastaja on n. 120cm pitkä. Poni näyttää ratsuna vielä aika suurelta tytön alla, joten kasvunvaraakin vielä on. Ponia joutunee jossain kohtaa vaihtamaan, se on selvä. Mutta mieluummin harrastelee aikansa sopivalla ponilla, ja vaihtaa sitten vähän isompaan. Jos vaihtoehtona on ratsastaa ylisuurella ratsulla, jonka kanssa ei yksinkertaisesti edes pysty käyttämään apujaan oikein. 

Minä ajattelin Kottin ostossa lapsiani. Heille on sitten kivan kokoinen poni odottamassa. Ja nyt olen erittäin tyytyväinen tilanteeseen, jossa vanhempi tyttäristäni ratsastaa pääsääntöisesti Eppoa, mutta kerran viikkoon saa myös ratsastaa Kottilla, joka on vielä aivan liian iso, mutta rauhallisen luonteensa vuoksi erittäin hyvää harjoitusta ratsastajalle. Kotti ja Eppo ovat ratsain kuin yö ja päivä, kun pieni ihminen on selässä. Siinä missä Eppo lähtee pukkilaukalla karkuun, kun ratsastaja on maantautunut, jää Kotti katsomaan, mihin se matkustaja oikein jäi?!

 Pienet lapset, vuorotyö ja oma talli. Tämäkö on niitä ruuhkavuosia? Niin tai näin, minusta juuri tämä on elämäni parasta aikaa! Vai voiko muka tulla jotain vielä parempaa?


Kuvat on ratsastajan virallisia 7-vuotis syntymäpäiväkuvia. Minkäs muunkaan kuin parhaan ystävän, Eppon kanssa 10.10.2018.

Edellisenä yönä Eppo kävi lähes kuoleman rajoilla, sillä vanha höppänä  oli unohtanut juoda riittävästi ja iltatallilla karsinassa oli hyvin kivulias ja heikkovointinen poni. Eppo hengitti tiheästi, pumppasi kyljillään, tärisi ja oli aivan hikinen, sekä yltä päältä kuivikkeissa. Jokunen tunti yön pimeässä ponia kävelytettiin, juotettiin ja kävelytettiin. Pikkuhiljaa ponin olotila alkoi kohentua. Hetken mietin jo sitä, että olenko valmis lähtemään ponin kanssa klinikalle, sillä eihän pienelle tytölle voi antaa syntymäpäivänään suru-uutisia ponistaan. Ja olisin ollut valmis sen tekemään, viemään tarvittaessa ponin klinikalle. Onneksi kuitenkaan ei tarvinnut. Jo toinen ähky koko omistajuushistoriassani. Miksi nämä ponit eivät juo riittävästi? Nyt niitä pakkojuotetaan mashvellillä jokaisena päivänä, kun työvuorot pakottavat pidemmän ruokintavälin, joka tarkoittaa suurempaa heinämäärää kerrallaan. Kumpikin ähkyistämme on ollut seurausta pitkästä ruokintavälistä ja kuivasta, kylmästä kelistä. En oppinut ensimmäisestä kerrasta, mutta tästä toisesta päätin ottaa opikseni. 

Koko tekstin pääpointti oli kiittää ponieni kasvattajia ja myyjiä! 
Kiitos teille, että onnen saimme ponien myötä meille! 

5.10.2018

Ponilandiassa tarhataan nykyisin laumana



Haaveena oli kauan ponilandia, jossa jokainen ponimme voisi elää sulassa sovussa, samojen aitojen sisällä. Pienenä laumana. Mutta ajatus ja etenkin sen toteutus eivät tuntuneet mitenkään olevan realistisia. Kuinka yhdistää kolme ponia, kaksi ruunaa ja yksi ori, Ilman ylimääräisiä sairaslomia tai eläinlääkärilaskuja.  

Hevoset ja tietenkin myös ponit ovat laumaeläimiä. Laumassa ne saavat toteuttaa luontaisia tarpeitaan ja kommunikoida lajitoveriensa kanssa aivan toisella tapaa kuin yksin tarhauksessa. Laumaelämä on poneille luonnonmukaista ja hyödyllistä. Luonnossa hevosia ei kuitenkaan kengitetä eikä varsinkaan hokiteta. Niitä ei myöskään loimiteta tai edes väkisin yhdistetä tiettyjä yksilöitä samaan laumaan. Luonnossa hevonen valitsee itse laumansa ja paikkansa. Minä en kuitenkaan kykene tarjoamaan poneilleni aivan sellaista luxusta, ja tilatkin ovat lopulta rajalliset. 

Tallin kuningas Kotti on laiduntanut ja tarhannut yksinään siitä asti, kun Simo lopetettiin. Sopivaa kaveria ei ole ollut. Tänä kesänä Kotti kuitenkin sai arvoisensa kaverin ja Eppo sai luvan tunkeutua Kottin plantaaseille. Siitäkös yksinäiseen ylhäisyyteen tottunut poni otti aluksi nokkiinsa. Pian kuitenkin tunkeilijasta tuli Kottin paras kaveri. Eppo on ollut mainio ystävä, se tyytyy olemaan pienen lauman toinen, kaikessa, joten ongelmia ei näillä kahdella ponilla ollut. 

Iso pää, korvat eivät mahtuneet kuvaan.

Frodolla taas on ollut kaverinaan koko ajan  orivarsa. Kesän alussa varsa vaihtui toiseen, mutta meno jatkui samanlaisena. Seura on ollut ponioriin kehitykselle erittäin tärkeää. Frodo on ollut se joka määrää, joten se on saanut oriiseen tiettyä karskeutta ja itseluottamusta. Pomon roolissa Frodosta on kasvanut iso, nuori ori. Ei kuitenkaan mikään karski, onneksi. Mutta selväksi on tullut, ettei Frodo ole pahnanpohjimmainen luonteeltaan. 


Missio kolmen 
ponin yhdistäminen.


Kuinka kaksi vanhempaa ruunaa ja nuori ori tulisivat toimeen. Kolmesta ponista, joista kaksi on ollut koko ajan oman elämänsä johtajia, pitäisi saada sopuisa lauma. Se oli alusta asti selvää, että Kotti ei luopuisi vallastaan edes suuremmassa hädässä, oli siis vain Frodosta kiinni, kuinka homma toimisi. Ja ajatuksissani jo näin, ettei toimisi. Frodo on kesän aikana opetellut hyppäämään kaverin selkään. Ja sellaisen erehdyksen tehdessään Kottin kanssa, jälki voi olla todella karmivaa. 

Ajankohdaksi kaavailtiin loppukesää, kun tärkeimmät kisat olisi takana. Siltä varalta, jos jotain sattuisi. Tärkeintä oli, että ponit olisivat vielä laitumella, jossa on tilaa reilusti kirmata karkuun, ennen kuin aita tulee vastaan. Tarhassa yhdistäminen ei mitenkään onnistuisi, siellä ei olisi riittävästi tilaa selvitellä arvojärjestystä. 


Ponit päättivät kuitenkin toisin. Eräänä aamuna laitumelta alkoi kuulua epämääräistä melua. Kotti komensi nuoren oriin ruotuunsa ja piti huolta joukon pienimmästä, parhaasta kaveristaan Eposta. Muutaman päivän ajan Kottin oli varmisteltava, että tulokas on varmasti ymmärtänyt paikkansa lauman alimmaisena. Ja niin simppeliä se oli. Kesken kiireisimmän kisakauden.

Ei siihen tarvittu muuta kuin Frodon kutiava kankku ja aitatolppa, johon ihan vähän pyllyä rapsutettiin. Hupsista vain ja aita oli maassa ja Frodo väärällä puolen aitaa. Kotti oli samantien etujalat ojossa kertomassa nuorelle miehelle paikkaansa ja Frodo tyytyi kohtaloonsa.  

Nyt ponit ovat siirtyneet jo tarharuokintaan täysin, vaikka laitumet huutaisivat syöjiään. Liian viileät yöt ja aurinkoiset päivät kuitenkin alkavat olla terveysriski ja laiduntaminen sai jäädä ensi kesään. Tarhassa poneilla on tilaa ja kesällä rakennettu sääsuoja. Mikäs sen parempaa, että kaikki tulevat toimeen hyvin keskenään. Leikkisät ponit painivat välillä keskenään, mutta jo seuraavassa hetkessä rapsuttelevat toisiaan onnellisena. 


Ryhmätarhaus aiheuttaa pieniä haasteita, mutta niistä lisää tuonnempana. Muistakaa seurata meitä instagramissa, siellä mm. Ainon ja Eppon ensimmäisistä estetreeneistä videoita!