Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.11.2018

Iloisen ponitytön jumppaohjeet - sinne mistä ratsastajat löytää


Kuulun siihen joukkoon, joka on koko hevoshistoriansa pysynyt vain tallilla ja hevosten selässä. Ei minulla ole ollut aikaa urheilla muutoin tai tehdä mitään muutakaan ratsastuskuntoni hyväksi. Toki oma talli syö ihan oikeasti sitä aikaa merkittävästi ja vaatii paljon aikataulutusta. Onnekseni olen koko lapsuuteni kuitenkin ollut urheilullinen, harrastanut liikuntaa monessa eri muodossa ja mm. hiihtänyt ihan kilpaakin. Kunnes hevoset tulivat vakavammin kuvioihin.. 

Vielä onnekkaampi olen siitä, että olen kropastani todella liikkuva ja joustava, vaikken hirveästi ole elämäni aikana venytellyt. Täytyy toki tunnustaa, että jokunen vuosi sitten otin itseäni vähän niskasta kiinni ja aloitin hölkkälenkit ja pienet venyttelyt. Ja tänä syksynä menin sinne salille hankkimaan lihaskuntoa. 

Venytellä ja jumpata voi muuallakin kuin jumppasalissa, vaikka siellä ponin selässä! Tässä muutama, varmasti kaikille tuttu jumppavinkki niistä alkeistunneista lähtien. Mikä parasta, et tarvitse edes jumppavaatteita!


1. Maailmanympärysmatka

Tehdään tietenkin kumpaankin suuntaan ja nostetaan jalat sen verran korkealle, 
ettei ne osu ponin peppuun tai kaulaan. 






 Kahden ratsukon kanssa voi kilpailla, kumpi on nopeampi. Minä häviän lapsilleni aina.. 


2. Venytys eteen - korvista kiinni

Yhdellä tai kummallakin kädellä kerrallaan. 


3. Venytys taakse - hännästä kiinni

Kummallakin kädellä vuorotellen. Yllätkö häntään asti? 



4. Venytys varpaisiin

Ristikkäiset raajat käyttöön, eli vasen käsi oikean jalan varpaisiin ja toisin päin. 


Äläkä huijaa! ;) 



Muista, että iloinen mieli on kaikkein tärkeintä!


Ja ei muuta kuin jumppailemaan!

23.11.2018

Black Friday - ponitytön selviytymisvinkit

Shoppailijan paras päivä! Ja samalla älä osta mitään -päivä. Kumpaan sinä kuulut? Perinteiset -20% alennukset löytyvät lähes joka puodista. Ne samat on jokaisena pyhänä, ystävänpäivänä, synttäreinä, inventaariota ennen jne. Ei houkuttele shoppailukärpästä edes nuolaisemaan, saati puremaan.


4v. Nyffi tamma Hillside My Precious

Itse tein vain tarpeelliset ostokset, jotka olisin joutunut ostamaan ilman tarjouksiakin. Tosin en odottanut perjantaille, vaan tilasin ne jo torstaina. Tallitukun -30% kaikista tuotteista, joka on muuten aika hyvä tarjous, kun pääasiassa rehuja myyvät, tilasin Vetcaren luonnon e-vitamiinin sekä psylliumia. Meinasin hairahtaa ostamaan vähän kaikkea muutakin, mutta onneksi sain itseni kuriin. Harkitsin myös Uhipin takkia, mutta lupasin sellaisen ensi vuodeksi, josko Hippos maksaisi yhtä kivasta edeltävänä päivänä palkinnot, niin kuin nyt kävi. Ensi vuonna olisikin tulossa muutamia satasia enemmän kuin tänä vuonna. Joskin kovasti viime vuotinen ykköspalkinto tilipussia lämmitti. 

Kuinka hallita itsensä kaikkien "ostan kun halvalla saan" -ajatusten keskellä? Tässä muutama hyväksi havaittu vinkki, joilla köyhä ponitäti on selvinnyt tilipäivästä toiseen jo useita vuosia. 

Katteettomia kortteja

Niitähän ponitädeiltä ja hevosihmisiltä löytyy. Vai löytyykö? Valitettava tosi asia, ainakin meidän perheessä "ei ole rahaa" tarkoittaa sitä, ettei rahaa ole, jos kyseessä on jokin muu kuin hevosasia. Jos poni tarvitsee jotain, niin kyllä sieltä kortin takaa raha siihen löytyy. Ja valmennuksiin ja muihin hevosmenoihin. Eli mites se nyt sitten olikaan.  Harkitsin kyllä yhden luottokortin kohdalla painavani nettipankissa painiketta poista kortti. Ei siksi, että olisin älytön tuhlari, vaan siksi, etten koe tarvitsevani sitä. En kuitenkaan painanut, sillä mitä jos joskus ponini klinikkalasku kasvaa suureksi ja tarvitsenkin sitä todella palavasti? Olen kuitenkin taitavasti onnistunut piilottamaan kortin itseltäni, joten sitä ei vahingossakaan tule käytettyä alennuspäivien ostoksiin. 

Tarvitsenko tätä todella

Olen opetellut kysymään itseltä useamman kerran, onko tuote tarpeellinen. Miten olen pärjännyt ennen ilman sitä? Ja miksi en pärjäisi jatkossa? Toimii hyvin esimerkiksi uusien Lemieuxin värimalliston saapuessa markkinoille. Ei yksi tai kaksikaan ponia tarvitse jokaista väriä ja etenkään mätsääviä pinteleitä, kun käytössä on Zandonan 300€ suojat!!  (Joista toisen parin ostin tosi edullisesti käytettynä ja toiseen sain suuren avustuksen seurani lahjoittamalla lahjakortilla..) Kun ostoksensa tarpeellisuuden voi kunnolla perustella itselleen, voi sen ostoksen painaa ostoskärryn kautta kassalle. Monen monta turhaa ostosta olen onnistunut jättämään väliin sillä, että mietin viisi minuuttia, tarvitsenko todella. Toisaalta tässä on vielä jokseenkin kehitettävää, sillä olen äärimmäisen hyvä keksimään syitä, miksi tarvitsen neljännen valkean huovan.. 



Onko tuote sitä mitä haluan

Olen merkkiuskollinen. Meillä on pääasiassa vain tietyn merkkisiä varusteita. On todella helppo kieltäytyä superhyper loimialeista, kun ne ovat väärää merkkiä. Sama pätee huopiin, suitsiin, suojiin jne. Ratsastusvaatteissakin käytän vain tiettyjä housuja. Tämä vain, koska tiedän niiden istuvan ja sopivan meidän käyttötarkoituksiin hyvin. Loimet on tosi helppo tilata, kun tietää mitä kokoa ponille ko. merkistä menee. Tällöin ei tule väärän koon takia hukkaostoksia. Eikä myöskään ylimääräisiä ostoksia.

Saisiko jostain käytettynä

Edellistä kohtaa sivuten, on helppo selata Facebook kirppikset, laittamalla hakuun merkin jota etsii. Ostan tosi paljon tavaraa käytettynä, ja toki myös myyn itse. Nykyisin se on todella helppoa, sillä kuvan otto ja ilmoituksen laitto nettiin ei vie kauaa aikaa. Kun tietää mitä kokoa itselle tai ponille menee, on nettikirppareiden selaus tosi helppoa. Kierrätys kannattaa muutoinkin. Vaikka posti hieman hankaloittaa omalta osaltaan kierrätystä hukkaamalla paketteja. BF tarjouksien tuotteita löytyy tosi paljon käytettynä ja vielä halvempana kuin uutena. Lisäksi tänään kun shoppailee voi tarjota pyyntihinnasta vielä omaan mieleen, linkkaamalla alle sivun, josta uuden saa lähes samaan hintaan! ;) Kirppareilta ostoa voi ripotella pitkin vuotta ja kuukautta, eikä tarvitse samalla tavalla budjetoida ostoksiaan yhtä hyber-päivää varten.  



Toivottavasti näistä oli sinulle apua, vaikka eilenhän tämä olisi pitänyt jo julkaista! Mutta jos nyt tänä vuonna lähti käsistä, muista ensi vuonna ottaa ponitytön BF-päivän selviytymisvinkit käyttöön!




22.11.2018

Kohta kolmevee

Postauksen kaikki kuvat hertjekker.net Mirella Ruotsalainen
Meidän varsamme Frodo, tai nelivuotiaan omistajan sanoin Voro, alkaa olla varsa-ajan tiensä päässä. Ihan kohta se kääntyy jo nuoreksi poniksi ja sitten sen täytyisi osata jo sitä sun tätä. Vai pitäisikö?Mitä kaksivuotiaan pitää osata? Onko jossain määritelty opetussuunnitelma hevosille ikävuosittain? Jos ei vielä ole, niin olisiko aika tehdä sellainen. Ohjenuora nuoren kanssa elämiseen. Enenevissä määrin tieto ja tutkimus hevosten terveydestä ja kasvusta lisääntyy. Mutta samalla nuoret hevoset päätyvät tätä tietoa vailla olevien käsiin, kuten meille!

Kaksivuotiaan selkään ei ole yhtään mitään asiaa, yhtään kenelläkään Suomessa. On turha avata suutaan ja kertoa jotain laukkahevosista. Tässä maassa ei ole laukkaurheilua ja hyvä niin. Meillä täällä Pohjolassa ei ole mitään tarvetta nousta varsojen selkään. Ei etenkään, mikäli hevonen ei edusta rotunaan puoliveristä ratsua ja tähtää alkuvuonna killuttimiensa kanssa oripäiville. Jos jotain olen nuorilta hevosiltani oppinut, niin sen, ettei niiden kanssa ole tarvetta pitää kiirettä. Varsan on saatava olla varsa. Ja myöhemminkin laatu korvaa määrän.

Maaginen loppu vuodelle lähenee. Tammikuusta varsastani puhutaan kolmeveenä. Ei ole mitään puolikkaita vuosia, en tosin käytä sellaisia lapsistanikaan. On vain selkeä vuoden vaihtuminen, jolloin numero iässä vaihtuu yhden suuremmaksi. Virallisestihan toki hevonen täyttää sen tasavuoden syntymäpäivänään, mutta sillä ei liioin ole merkitystä onko se eläin syntynyt kesäkuun kolmas vai heinäkuun neljästoista. Jos mielii ikäkausisarjoihin, on kyettävä olemaan saman ikäisten tasolle niin fyysisesti- kuin henkisestikin. Kolmivuotiaaksi kääntyvän nuoren kanssa sitä ei tosin vielä tarvitse edes miettiä. Ravureilla toki, mutta tämä onkin ratsutädin blogi. Kolmivuotiaille on tarjolla yksi ainoa kilpailu, jossa ne esitetään ratsain. Sitä ei kannata ottaa vakavasti tavoitteeksi ja kiirehtiä nuoren kanssa sen takia. Yhden käden verran siellä osallistujia kuitenkin vain on.


Satula selkään ja totuttelemaan.. 

Voihan sen niinkin tehdä, tapoja on monia. Puoliveriset olen kaikki totuttanut pidemmälti satulaan. Eli niitä on juoksutettu satula selässä, ensin jalustimet ylhäällä, sitten alhaalla ja vaikka miten. Omat ponini on opetettu kärryille. Ne ovat oppineet siinä sekä varusteisiin -> valjaat, rintaremmi, häntäremmi, mäkivyö, että myöskin kylkiä koskeviin aisoihin ja paineeseen, jota kärryjen vetäminen vaihtelevassa maastossa aiheuttaa. Painetta rintaremmiin eli eteen, ja mäkivyöhön eli taakse. Sen kaiken lisäksi ne kärryt lepää siinä valjaissa, josta uskoisin jonkinlaista painetta syntyvän valjaisiinkin.  Kaiken lisäksi varsa oppii myös kääntävät ohjasavut ja tottuu ääniin, sillä kärryistä muodostuu aina jonkinlaisia ääniä. Kotti on käynyt ajo-opetuksessa ennen meille tuloa, mutta Frodo on täysin oman perheen taidoilla kärryihin opetettu. 

Kärryopit on tehty tosi maltilla Frodon kanssa, sillä siihen on aina tarvittu minun lisäksi mieheni ja tässä kohtaa aikataulut ovat syöneet Frodon kärryaikaa. Vanhemmat ponit ovat menneet edelle. Eikä se Frodoa ole haitannut muuten kuin henkisesti. Se on aina ensimmäisenä tulossa vastaan korvat hörössä kysyen "pääsisinkö minä tänään?"  Frodo on hyvin motivoitunut työskentelemään ihmisten kanssa. Se tykkää tosi kovasti, että sen kanssa touhutaan, mutta olemme tarkoituksellakin jättäneet sen vähälle huomiolle, ettei se vahingossakaan koe tympääntymistä ihmistä kohtaan. Mikään muu ei ole ikävämpää, kuin kyllästyttää varsa jo tässä vaiheessa ihmisen kanssa olemiseen. 



Frodo on äärimmäisen kiltti ja yhteistyöhaluinen. Se seistä töpöttää paikallaan, kun sitä valjastaa tai säätää valjaiden säätöjä sopivammaksi. Siinä sujahtaa nopeasti kymmenen minuuttiakin. Ja minun kaksi vuotias vain seisoo paikallaan ja odottaa ilman häsläämistä. Meillä on ollut useita kertoja taluttaja mukana, Frodon turvana ja toisaalta myös turvaamassa kokonaisuutta. Jotta ponista saadaan luottavainen ja turvallinen, on turha ottaa mitään riskejä etenkin, kun joudumme ajamaan liikennöidyillä teillä. Poni on pinkonut jo raviakin kärryjen edessä, eikä säikähtänyt ensimmäistäkään raviaskelta. 

En ole aivan heti satuloimassa poniani, sillä se olisi aivan turhaa. Frodo ei osaa erotella satulaa ja valjaita toisistaan, joten mitään satulaan totuttamisviikkoa poni ei tule tarvitsemaan. Eikä sitä totutella ratsastajaankaan ennen kuin sisäänratsutuksen yhteydessä. Minulla on kuitenkin tarkoitus ratsuttaa Frodo ensivuoden aikana. Sitä ennen Frodolle ajetaan lihaksistoa ja kuntoa, jotta varsalla olisi valmiudet kantaa taakkaa selässään. Tämän kanssa en usko joutuvani ojasta allikkoon, tehdessäni hyvän pohjakunnon ja lihaksiston ennen ratsu-uran alkua, jaksaapa sitten riekkua ratsastaja selässään pidempään. ;)  


Millaisia suunnitelmia sinulla on nuoren kanssa? 

11.11.2018

Kauden päättäjäiset

Parhaat kaverit Happy Helge ja Gottfrid

Hyvässä seurassa, Ravijärven ratsastajien seuran mestaruuskisoissa. Kisoja on odotettu kuin kuuta nousevaa, sillä nyt saa virallisesti julistaa treenitauon alkaneeksi. Paketti onkin ollut jo tovin treenimoodissa, eikä niin sujuvaa ja harmoonista menoa kaikilta osin. Se miksi kisoja odotettiin kovasti ei koskemut minua, vaan nuorta kopiotani. Ainoa ja hänen kisadebyyttiään, ah niin hankalalla ponirodulla kuin new forest, eli Gottfridilla. Ja tottakai myös Eppolla. Siis kaksi starttia, kahdella ponilla. Raviohjelmassa. 

Edellisenä iltana ponikaksikko kaunistettiin. Eppolle tehtiin jopa 18 sykeröä, instasta voit tsekata valmista lopputulosta! ;) Aamulla vain ponit kyytiin ja menoksi. Ponit eivät ole aiemmin matkustaneet yhdessä. Kotti olikin alkuun kovin hämillään, miksi kaveri tuli hänen traileriin. Perinteiseen tyyliin alkumatka mökötettiin, koska ponin rutiineja oli muutettu. Niin hienohelma!


Aino ja Eppo olivat ensin meidän poppoosta aloittamassa omaa urakkaansa. Hetken verryttely ulkokentällä, ennen maneesiin pääsyä. Eppo oli täpinöissään, mikä oli aivan odotettavaa. Se tarvitsee paljon rutiinia kisatilanteisiin, ennen kuin on valmis kuskaamaan ratojen sisällä tyttöjä ilman avustajaa. Tuomaripöytä oli niin todella pelottava ja hetken Eppo mietti vaihtoehtoisia pakokeinoja paikalta. Onneksi päättäväinen ratsastaja sai ponin rauhoiteltua hienosti. 



Aino ja Eppo suoriutuivat hienosti radasta. Tuomarin loppukommenteilla "Reipas ratsastus. Selvisit hyvin vaikka ponia jännittikin." 55,79% ja luokan neljänneksi. 

Seuraavaksi olikin vuorossa ponin vaihto. Kotti oli satuloitu samaan aikaan kuin Eppo, joten vain jalustimet satulaan ja tyttö selkään. Kotona Kottilla on ratsastettu hyvin säästeliäästi. Olisiko Aino ollut yhteensä viisi tai kuusi kertaa ponin selässä. Mutta hän on edistynyt ratsastajana jo niin paljon, että on kyennyt ratsastamaan Kottia ilman avustusta. Tarkoitus olikin, että tyttö ratsastaisi myös kisoissa ilman taluttajaa, sillä herkkä Kotti ei oikein siedä vierellä juoksijaa, jos selässä on ratsastaja. Ponihan ei pelkää radalla mitään, joten sikäli ajatus oli turvallinen ja mahdollinen. Kotti kuitenkin innostui kouluaitojen sisällä nostamaan ratsastajan pohkeesta laukan, jonka vuoksi minun oli mentävä ratsukon avuksi myös tähän suoritukseen. Kotitreeneissä on sujunut jo näin mallikkaasti:



Kotti jännittyy taluttajan kanssa niin kovasti, että siinä oli aikamoinen kiinni pitäminen. Mutta alusta loppuun mentiin ja tulokseksi 56,05% jolla luokan kolmanneksi. Tuomarin kommenteilla "Reipas esitys. Harjoittele jo alas istumista, että voit istua seuraavissa kisoissa perusistunnassa."  Kertaalleen kotona harjoiteltiinkin ennen kisoja. Aino ei kuullut, kun pyysin sitä keventämään, sillä meno pitkän sivun jälkeen alkoi näyttää pompottavalta. Ja kuinkas ollakaan, tyttö tipahti maahan ja poni jäi ihmettelemään mihin se matkustaja hävisi. 



Aino palkittiin Kaakon neula&naskalin sponsoroimalla tsemppipalkinnolla, josta tyttö sai uudet talviratsastushousut. Sekä toki myös ruusuke tarttui matkaan, sillä raviohjelmassa palkittiin kahden sijoittuneen lisäksi kaikki muutkin osallistujat ruusukkein.

Raviluokan jälkeen Eppo traileriin ja Kotti satulan vaihtoon. Aino ratsastaa Kottilla estesatulassa siipien pituuden vuoksi, vaikkei jalat yllä siinäkään ponin kylkiin. Niinpä ponille oli laitettava koulusatula, ennen kuin kipusin poniinin selkään. Lyhyt verryttely ulkokentällä, jonka jälkeen maneesiin. 

Seuran seniorimestaruudesta oli tällä kertaa kilpailemassa kaksi ratsukkoa. Luokkana oli A merkin kouluohjelma. Luokassa ratsastettiin myös juniorimestaruus, joten meitä oli yhteensä kolme ratsukkoa kilpailemassa luokkavoitosta. Kottin kanssa ollaan nyt viikko otettu tosi iisisti ja se näkyi suorituksessakin. Tulokseksi reilut 62% joka riitti hyvin sekä luokan voittoon, että seniorimestaruuteen. Siispä jo kolmatta vuotta peräkkäin mestaruustitteli myös seuran mestarina nimiini ja kolmas kiinnitys upeaan kiertopalkintoon. Tämän jälkeen patsas saakin pölyttyä meidän sisustuselementtinä jatkossakin. 



Ponde on tottunut olemaan luokkansa pienin.

2.11.2018

Laji vaatii luonnetta


Saakelin syksy! Pimeys ja hyytävä tuuli! Se tuuli, joka tuntuu etenkin, kun asut täysin laakealla plantaasilla, ilman minkään metsän suojaa. Tuuli on hyytävän kylmä. Sellainen, ettei täysjärkinen ihminen lähde edes kauppaan. Syysmyrsky, joka meillä on aika arkista, eikä edes lueta myrskyksi. Sitä ei ihan jokainen edes ymmärrä, kuinka täällä voi tuulla aina ja kovasti. Sisämaassa asuvat vanhempani eivät riisu takkejaan sisälläkään, koska on niin kova ja kylmä tuuli. Ja se tulee seinistäkin läpi. Että sillä tavalla..

Mitä tekee poniäiti? Pyytää miestä suolaamaan kentän ja varaa valmennuksen, ihan kuten aina ennenkin. Tuuli ei lopu, joskus se on vain vähemmän hyytävä. Poni satulan alle ja menoksi. Muutaman kirosanan saattelemana sitä yhdessä tuumin valmentajan kanssa mietitään, jos voittaisi lotossa.. Tasan ois talli, maneesi ja tarhat saman katon alla. Yhtään en ulos nenääni pistäisi, muuta kuin kävelisi talosta tallille ja takaisin.

Sitten kun täti osaa istua suorassa, piirretään valtava rasti seinään!
Valmennuksessa tulee lämmin, eikä varsinaisesti edes huomaa kelin olevan suoraan sieltä ja syvältä. Perperistä. Lopetellessamme onnistuneita vaihtotreenejä, tallustelee kaksi tomeraa pientä tyttöä kentän laidalle. "Arvaa montako paitaa mulla on päällä? Ihan vaan, koska täällä vähän tuulee ja mä aion ratsastaa tiiketitiistaina Kottilla!"

Seitsemänvuotiaan sisulla ja halulla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Vaikka kuinka kauniisti yrität sanoa, että mitä jos joku toinen päivä..? Ehei, sinne on hyytävään tuuleen jäätävä hikisenä seisomaan ja laitettava ponin selkään pieni tyttö, joka on itse saanut koko ratsastuskerraston päällensä tiptop -tyylikkäästi ja lämpimästi. Poni saa hyvät loppuverryttelyt, se on hyvä.


Siinä kohtaa, kun tyttö pohtii, tuleeko Epolle pahamieli, jos sitä ei tänään ratsastetakaan, kerkeän onneksi väliin muistuttamaan, ettei Eppo liioin tykkää tuulesta. Mutta harjaus tallin lämmössä varmasti pienelle ponille maistuu. Mitäpä tässä enää lisäämään. Tomera nuori neiti! Itse olisin mieluummin käpertynyt koko päiväksi peittojen alle. 


Valmennuksessa tehtiin paljon vaihtoja. Onnistuneita ja epäonnistuneita. Nykyisin vain kaikki puhtaat vaihdot luetaan onnistuneiksi, ennen meille riitti, että takaosa vaihtaa saman päivän-, kierroksen- tai viiden askeleen sisällä. Nyt ei enää mene läpi. Ei kelvannut sarjavaihdotkaan, ei yksi, risti, kaks - tyyliset koreografiat, eikä muutkaan ponimoovit. Vain puhdas vaihto silloin, kun sitä pyydetään. Kolmikaarisella keskilinjaa ylittäessä sekä lyhyillä lävistäjillä, keskihalkaisijan tuntumassa. Suoralla ponilla, suora vaihto säilyttäen linja. Milloin tämä ratsastus muuttui taas näin vaikeaksi?  Tai pitäisi ehkä asetella kysymys toisinpäin. Milloin se muuttuu taas helpoksi?


Yhtä kaikki, rakkaudesta lajiin. Ja ehkä tähän ei pelkästään rakkaus edes riitä. Tämä vaatii intohimoa, luonnetta, itsepäisyyttä ja  jonkinlaista sairasta huumorintajua. Mutta on tämä vaan aina yhtä ihanaa, ja palkitsevaa. #ulkoilmakuntosali

Kuvituksena käytetty syyskuun valmennuskuvia, kun poni alkoi tuntua mahtavalta.