Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

27.12.2019

Ponin tuoksu

Rakastan laittaa nenäni kiinni ponin pehmeän lämpimään kaulaan. 

Kaivelin koneelta julkaisemattomia kuvia Kottin kuusivuotis keväältä

Aina puhutaan paljon joulun tuoksusta, kesän tuoksusta. Sateen jälkeen raikkaan ilman tuoksusta. Mutta minä puhun ponin tuoksusta. Jokainen tietää, mille joulu tuoksuu. Se piparkakkujen, glögin ja rasvaisen joulukinkun tuoksu, kera hyasinttien. Mieleen painuu heti lämmin, jouluinen fiilis ja kilisevät kulkuset. Mutta mitä mieleen tulee ponin tuoksusta? Suurelle osalle ei mitään, 



Minä nuuhkin ponejani. Nuuhkin niitä siksi, että ne oikeasti tuoksuu hyvälle. Mutta ne tuoksuvat myös toteutuneille lapsuuden unelmille, Niissä on pehmoisen lämmin tuoksu, ja painaessani nenäni kiinni ponin kaulaan voin tuntea talvipakkasillakin sen kesän auringonlämmön, kiitolaukassa poskille virtaavien kyynelten kosteuden. Kuulla naurun, hevosen hörähdyksen ja tuntea itseni hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Ponin tuoksu on ainutlaatuinen. Toisin kuin joulun tuoksu, joka tuo meille kaikille jo sanana tietynlaisen tunnetilan ja ajatuksen, ponin tuoksusta vain harvat saavat samanlaista fiilistä. Harva on edes koskaan saanut kokea ponin tuoksua, joulun moni on kokenut. Se tuleee aina joka vuosi samaan aikaan uudelleen, ihan meille kaikille halusimme tai emme. Ponin tuoksua kaikki eivät pääse koskaan kokemaan. 



Ponin tuoksu tuo aina mieleen kesän, ilon ja valon. Se tuo aina mieleen lämmön, lintujen laulun ja kukkakedon. Ponin tuoksu saa aina hyvälle mielelle. Jos ponin tuoksua voisi purkittaa, olisi se maailman paras masennuslääke. Sitä voisi laittaa ripauksen keppareihin, jolloin ne heräisivät henkiin aivan toisella tavalla. Ponin tuoksua ei kuitenkaan voi purkittaa. Pelkkä tuoksu tuskin riittäisi saamaan sen fiiliksen, mikä tulee, kun posken ja nenän painaa kiinni ponin pehmeään kaulaan ja vetää lämpimästä kaulasta keuhkot täyteen ponin tuoksua. Sen jälkeen ihminen herää vasta henkiin ja tiedostaa olevansa elossa. 


24.12.2019

Rauhaisaa Joulua!


Hyvää Joulua 
teille kaikille blogini lukijoille! 

20.12.2019

Jouluteemaa puomitreeneissä

Sanotaan, että kouluratsastajilla on puutteellinen mielikuvitus, olen vahvasti toista mieltä. 


Joulukuusi oli kera koristeineen eksynyt eräs, ei niin kaunis päivä, maneesille. Maneesilla käydään toistaiseksi niinä päivinä, kun päivät ovat rumempia, taivaalta tulee shittiä ja paikat on aivan jäässä. Onni on maneesi, joka on aivan lähistöllä. Vaikka viime reissulla sekin matka tuntui auton kanssa pitkältä, kun kuski ei laittanut nelivetoa päälle liukkaaseen ylämäkeen ja tunsi sen pelosta tutisevissa punteissaan auton perän lähtiessä sutimaan.  

Kotona ei ole maneesia, eikä joulukuusta koristettuna kentällä. Mutta tällä kertaa päätin inprovisoida ja tehdä erilaisen joulukuusen; puomeilla. Kavaletti kuusen latvassa kuvastaa tietenkin joulutähteä. Ponit ymmärsivät heti puomirakennelmani ajatuksen. Miehelle puomirakennelman visuaalista ilmettä piti valaista vähän enemmän.. 



Oivallukseni oli äärimmäisen monipuolinen treeniväline ja sitä pystyi käyttämään niin Kotti 7v. Kuin täysin noviisin Frodo 3v. kanssa, linjoja muuttamalla. Tähän versioon meni 14 puomia, mutta sitä on helppo muuttaa suuremmalle puomimäärälle tai pienemmällekin puomimäärälle. Kunniaa idean keksimisestä en kuitenkaan voi itselleni ottaa, sillä sain inspiksen netin syövereistä. 

Alla vähän muutamia linjoja joita ponit suorittivat tällä kertaa niin ravissa kuin laukassakin. Ja uskokaa pois, niin mulla, kuin poneillakin oli ihan super hauskaa! Pahoittelen paint taitojani, mutta toivottavasti tuosta saa jotain selkoa. 


Ympyrälinjoja




Suorat linjat kaikkiin suuntiin


Vinot linjat, piirrettynä nyt vain yhdestä suunnasta, ja siitäkin huolimatta tuli aika suttua.


Puomitreenit on tällaiselle laiskalle kouluratsastajalle oikeasti ihan työn takana. Vaikka olen lupautunut ottamaan treeniviikoille mukaan puomi- ja estetreenit, käy kuitenkin helposti niin, että ne jää tekemättä. Periaatteessa puomitreeneihin tarvitsee aina jonkun "puomipojan" mukaan, joka säätää välit kouluratsastajan ratsun askeliin sopivaksi ja siirtelee puomit paikalleen, kun niitä otetaan matkaan. Mutta tämän tehtävän suoritin ajatustasolla yksin. Siksi, että mieheni onnistui kesken treenihetkeni kotiutumaan töistä ja tuli katsomaan mitä täti duunaa. Puomitreenien hyödyistä on kai aivan turha edes mainita, ne sopivat äärimmäisen hyvin aivan jokaiselle hevoselle. 

Niin risaa ratsua ei voi olla, ettei se voisi puomeja mennä.

Mitäs tykkäsitte tällaisesti postauksesta, tehdäänkö lisää treenien sisältöä avaavia postauksia, vai pysytäänkö arjen ja mietteiden hömppäilyssä, jota blogi on viimeisen vuoden pitänyt sisällään? 

16.12.2019

Ruusukkeen hinta


Isäni kysyi puoliksi vitsillä käydessään, olenko laskenut hintaa yhdelle ruusukkeelle. EN todellakaan! Jokainen hevosihminen ymmärtää, ettei sellaiseen voi vastata mitään muuta kuin ympäripyöreästi "maksaahan se jääkiekkokin." Olen kyllä usein miettinyt, että ilman hevosia voisin jäädä kotiin ja elää pelkällä miehen palkalla. Ollen jollain mittarilla vielä rikaskin. 

Jäin kuitenkin miettimään kysymystä syvemmin. Mistä alkaisin, jos siitä kertoisin? 
Pikaisesti kelataan ruusukkeen saantihetkestä taaksepäin. Osallistumismaksut, kilpailuluvat, jäsenyydet ja rokotukset. Ne pakolliset, you name it. Eikä unohdeta sitä autolainaa, traileria, ja yhdistelmän vetämiseen tarvittavia byrokraattisia toimenpiteitä ja muoviläpysköjä kukkarossa. 

Siinä konkreettiset asiat, joille voi määrittää melkotarkan hinnan helposti. Yhden ruusukkeen hinta kaupassa on pari euroa. Ulkomailta saa vielä edullisemmin. #onkotässämitäänjärkeä? #noeitodella 

Ruusuke. Usein melko rupuinen. Ei se ole se pointti. Vaikka upean ruusukkeen kohdalla se on ihan kiva bonus. Ruusuke on symboli. Se symboloi paljon suuremmasta asiasta, kuin pelkkä kilpailu ja menestyminen. Se symboloi sitkeydestä, kovasta työstä, onnistumisesta, iloista, surusta, rakkaudesta lajiin. Sitä viimeistä tässä eniten tarvitaan. Rakkautta lajiin. Olipa ruusuke saavutettu miltä tasolta tahansa, se on vaatinut saajaltaan töitä, opettelua, toistoja, rohkeutta, sinnikkyyttä. Uskallusta luottaa oma kehonsa hevosen selkään. Ei se ole mitään helppoa, edes se selkään meneminen. Joillekin se nousee kynnyskysymykseksi. Hevonen on eläin, aina. 

Ruusuke symboloi onnistumisesta. Se muistuttaa heikoimmilla hetkillä siitä, miksi kaikki työ kannattaa tehdä, ja kuinka se lopulta tuottaa tulosta. Eläimen ja ihmisen välisestä luottamuksesta. Siitä, että ihminen luottaa hevoseen ja nousee sen selkään. Ja siitä, että hevonen luottaa ihmiseen ja antaa ihmisen hallita sen neljää jalkaa. Siitä ratsastuksessa on kyse, molemmin puolisesta luottamuksesta. Jos erehdyt unohtamaan sen, erehdyt ruusukkeen merkityksestä. 

 Hevosta ei voi pakottaa suorittamaan hyvin, mutta menestyäkseen on suoritettava hyvin.

Suvi Laitinen 
Ruusukkeelle ei voi laittaa hintaa. Yhden ruusukkeen eteen on tehty paljon töitä. Matkalla on opittu elämän eri osa-alueilla. Koettu iloja ja suruja. Ennen kaikkea eletty hetkessä, edetty askel kerrallaan ja pääosin nautittu matkasta. Matkasta, jolle ei ole määritelty etukäteen loppua, ei kotiin paluuta. Lajia ei harrasteta kisojen takia. Hommaa tehdään rakkaudesta. Rakkaudesta lajiin. Rakkaudesta ainaiseen matkalla oloon, jonka päämäärä on täysin avoin. Matka ponien kanssa on elämän mittainen, eikä se pääty koskaan. Ja kyllä, uskon, että olen rikkaampi kuin moni miljonääri. Rikkautta ei voi mitata rahassa. Eikä ruusukkeelle voi laittaa hintaa.  

Ainahan sen ruusukkeen voi ostaa myös kaupasta. Sieltä sen saa parilla eurolla. Sen ne siellä maksaa.  Seuraavaa kysyjää varten olen laskenut ruusukkeelle tarkan hinnan, jota kysyjä ei todellakaan halua edes ajatustasolla vitsinäkään kuulla. #kaikellaonhintansa #parineuronharrastus #rakkaudestalajiin #luxuselämä

14.12.2019

Oma poni toivelistalla

Tämä teksti sopii niille joulupukin apulaisille, joille on käsiin päätynyt toivelista, josta löytyy oma poni. Sekä niille, jotka eivät ole vielä keksineet, mitä voisi toivoa. Oma poni on mitä mainioin toive ja tämän tekstin tarkoitus on laittaa toiveiden perään päteviä perusteluja, miksi oma poni olisi loistavin joululahtatoive. Nyt laitetaan hetkeksi unholaan kaikki ne kulut, vastuut ja velvoitteet, joita oma poni toisi tullessaan. Ja keskitytään siihen, mitä hyvää omassa ponissa olisi. Tämähän on vain pintaraapaisu, mutta joulupukilla ei ole aikaa lukea pitkiä toivelistoja, joten tällä mennään!

Joulupukki, poni on mitä parhain joululahja.
Oikea joulun pelastaja.

Poni on paras ystävä. Se voi olla jopa ainoa ystävä. Poni tervehtii aina hörähtämällä, kun tapaamme. Se ei koskaan kerro muille salaisuuksiamme, eikä se koskaan tarkoituksen hakuisesti pilkkaa tai tuota pahaa mieltä. Poni ei koskaan lipsauttele vahingossa suuresta suustaan epätosia väittämiä, eikä saata minua koskaan huonoon valoon muiden keskuudessa. Poni on ystävä, johon voi luottaa 110% Poni on ainoa, oikea ja aito ystävä, joka on aina läsnä ja hetkessä mukana. Poni odottaa aina tapaamistamme innoissaan.




Poni on edullinen terapeutti. Tiedätkö paljon terapeutin kertakäynti maksaa? Minä en tiedä, mutta tuskin minulla varaa sellaiseen olisikaan. Poni ei laskuta tunneista, eikä kerroista. Poni ei laskuta yhtään mistään. Poni ei luo diagnoosia mielenhäiriöistäni, eikä saa minua tuntemaan itseäni jotenkin virheelliseksi. Poni ei kirjoita minulle reseptiä pilleripurkkiin, eikä pyydä menemään jatkotutkimuksiin. Poni ei kirjaa paperille vastauksiani, eikä kysele turhia. Mutta sen sijaan poni poistaa masentuneen mielentilani jo hoitotiloissaan vallitsevalla tuoksullaan. Poni tarjoaa kokonaisvaltaista tukeaan, kun pahanmielen tullen tarvitsen jonkun johon nojata. Poni saa aurinkoisenkin päivän loistamaan paremmin ja syksyn synkkyydestäkin poni löytää kirkkauden. Ponilla on ainutlaatuinen kyky poistaa masentavat ajatukset mielestä, luomalla aivan toisenlaisia huolia omalla terveydellään. Kun ponilla on karva katki, siinä muut ajatukset unohtuu ihan täysin ja arjen huolet ovat kerralla pois pyyhitty. Pystyykö muut terapeutit samaan? Tuskin. Laittaisin heidän hintataksan kyllä heti uusiksi -> hinta-laatusuhde kohdilleen..


Poni pystyy jakamaan tukeaan samanaikaisesti useammalle sitä tarvitsevalle!


Poni on monikäyttöinen. Ponista on moneksi. Poni sopii koristeeksi pihanurmikolle. Se on samalla erinomaisen ekologinen ruohonleikkuri, puutarhuri, maankääntäjä, lannoittaja ja kateuden aiheuttaja.  Poni luo perheelle enemmän yhteistä aikaa, vapauttamalla perheen edellä mainituista toimenpiteistä. Moniko ruohonleikkuri pystyy samaan? Poni on samalla myös ympäristöteko. 

Eikä ponin monikäyttöisyys siihen lopu. Tarvittaessa poni toimii vaikka kahvikuppitelineenä, mikä on tallilla inhottavampaa, kuin se, ettei sieltä löydy pöytätasoa, johon laskea aamukahvikuppi? Niinpä, mutta ponin omistajalla onkin oma pöytä aina mukana. Siinä on hevosen omistajat kateudesta vihreinä, kun lattiatasolta kahvikuppiaan kaivelevat. Poni toimii myös lenkkikaverina koiran sijasta (koiran ruokkiminen on överikallista!!) ja toimii samalla kätevänä personal trainerinä. PT-hintataksoista puhumattakaan. Kaiken tämän hyödyn lisäksi ponilla voi myös harrastaa monessa eri lajissa, ihan yhtä pätevästi kuin hevoselllakin, ja jopa yhtä pätevästi kuin koirallakin. Poni on siis hevonen, koira, pihavastaava ja sisustuselementti samassa paketissa. Säästyy sitä lahjapaperiakin, kun paketoi vain yhden lahjan usean sijaan!



Loppuun lainaus Miia Lahtisen tekstistä 

Jos joku haluaa lahjaksi ison hevosen, hän ei tiedä mistä puhuu. Hevonen tarvitsee valmentajan ja eläinlääkärin ja kilpailusuunnitelman. Hevosenomistaja suorittaa pikku E:n, ottaa autolainan ja ostaa puolentoistahevosen trailerin ja lähtee Ypäjälle tai Boeen tai Tahkolle, jossa hän saa kuulla istuntavirheistään ja hitaista reaktioistaan. Poninomistaja lähtee poninsa kanssa sinne, minne ponin pienet ja lujat kaviot hänet vievät. Ystävyyteen. Onneen.


Poni on kuin histamiini, jonka kanssa ihmisellä on ikuinen joulu!


Joulupukki, jos joku voisi tehdä aatosta takuulla onnistuneen, niin se olisi oma poni. Edes joulupukki sinä et pysty samaan, valitettavasti. Oma poni voittaa jopa sinutkin!

Oma poni tekee joulusta Joulun!

30.11.2019

Kansallinen poninäyttely 2020 Lahdessa



Jokimaalla tavataan, kun ravataan! Niin ja ensi vuonna siellä tavataan myös näyttelyiden merkeissä. Samana päivänä, kun julki tuli info ponibreederssin lopettamisesta, saimme myös iloisempia uutisia ponitapahtumien rintamalla. Kansallinen poninäyttely ilmoitti itsestään. Huhut siitä, että näyttelyä ei järjestettäisikään jäivät onneksi vain huhuiksi.

Kansallinen poninäyttely on 8.-9.8.2020 Lahden Jokimaalla. 

Kaakkois-Suomessa, aivan Venäjän rajalla asuvan ponitädin mielestä tämä on ihan mahtava uutinen. Ypäjä on erittäin hieno paikka järjestää tapahtumia, myös tätä. Etenkin, jos tiloja ja treenimahdollisuuksia haluaa hyödyntää samalla kertaa. Mutta ehkä hieman hankala usean ponin kanssa matkaaville. Ja toisaalta joka toinen viikonloppu Ypäjän maisemissa alkaa se itseäkin jo kyllästyttämään. Siellä on jo kaikki muut kohokohtaiset kisat ja matka meiltäkin jo sen verran pitkä, ettei sinne joka pippaloiden takia enää halua ajaa. 

Lahteen mukaan pääsee, joutuu tai saa lähteä, kumpikin rotuponi. Kotti olisi lähtenyt jo tänäkin vuonna, mutta sen suunnitelmissa oli alunperin muuta juuri kyseiselle viikonlopulle. Ja lopulta toteutunut loma oli ponille juuri silloin se, mitä se eniten tarvitsi.  Ja nyt Ypäjän paikkaa valittaneet, tuokaa ihmeessä joka ikinen poni mukaan tapahtumaan, että tämä "kuollut" tapahtuma pääsisi taas loistamaan. Nyt on se jaloilla äänestyksen paikka - osallistujamäärät nousuun. Sitä odotellessa puunaan ponejani kauneuskilpailuihin pitkän, pimeän talven. 


Nähdään viimeistään elokuussa, treffipaikkana siis Lahti! 

29.11.2019

Astutustilastot karua katsottavaa NF ponien osalta


Hippos on julkaissut alustavat astutustiedot viime kesältä. Alustavat siksi, että aina maailmaan mahtuu mattimyöhäiset, joiden oriit muistaa astuneensa tammoja vasta sitten, kun varsa on jo maailmassa.

Astutustilastoista itseäni kiinnostaa luonnollisesti oman rodun edustajat, eli Forestit. Sekä toki katson myös muut ratsukokoiset ponirodut. Ei ne herkulliselta näyttäneet muidenkaan tilastot, joskin Connemarat saavat olla ylpeitä omasta määrästään huikeat 35kpl, vertailuna astutustilastoissa oli edellinen vuosi, jolloin connemaroja laitettu alulle 27 kpl. Tässä kohtaa tosin numerot kertovat vain orien saaman tammamäärän, joten ihan tarkkaa lukua puhtaasti syntyvistä Connemaroista en selvittänyt. Hatunnosto Connemara oreille silti!


Forestien kohdalla meinasin tukehtua kahviini. Ehkä järkytyksestä, ehkä epäuskosta. Harmista, suuttumuksesta ja jopa vihasta! Jos Suomenhevostammoja ei katsota hyvällä astuttaa muilla roduilla, pitäisi forestitamman käyttö risteytyksiin olla vähintään yhtä häpeää! Okei, meillä on asiat paremmin kuin Suomenhevosilla, täytepopulaatiota ja suurempaa jalostusta löytyy ulkomailta, joten rodun säilyminen ei ole meidän tammojen, tai jalostukseen varassa. Se onkin ehkä ainut lohduttava asia tässä kohtaa. Forestien syntyvyys on ollut laskussa koko ajan, mutta tämä vuosi saisi olla aivan pohjanoteeraus. Suomen yksi suosituin ponirotu on kokenut vuosien saatossa karmivan kadon. Missä kaikki forestit on, missä on kasvattajat, tammat, oriit?

Tänä vuonna oriit olivat saaneet tammoja on vain 13 kpl. Eniten tammoja (7kpl) sai ori Lunnalyckans Artist. Kolmella tammalla, meilläkin yhden kesän viettänyt ori Horshaka Je t'Aime on tilastoissa toisena. Kahden tamman ori Klockas Zimon on kolmantena ja yhden tamman saanut ori RIP's Debut De La Vie pitää neljättä ja samalla listan viimeistä sijaa. Näistä kaikki syntyvät eivät kuitenkaan edes ole NF poneja, vaan osa on ratsuponeja, jolloin Forestien todellinen määrä on yhdeksän kappaletta. Vain kolme Artistin tammaa ovat foresteja. Toivon todellakin jokaisen tiineyden onnistuvan loppuun asti ja tuloksena terveen, elossa syntyneen varsan. 


On ymmärrettävää, ettei kasvatus ole kannattavaa. Varsat jäävät kasvattajien käsiin, niille ei ole kouluttajia ja kaikki maksaa. Mutta miten Connemarat onnistuvat kuitenkin myymään varsansa ja lisäämään oriensa käytettävyyttä? Onko Connemarojen kasvattajilla rajattomat rahavarat ja tallitilat?

Forestien osalta orien valikoimaa syö geenitestivaatimukset. Kaksi jalostukseen hyväksyttyä oria on tänä vuonna Suomessa menettänyt lupansa. Eikä Suomi ole ainut maa, josta oreista on kantajia löytynyt. Suuri osa oreista ei ole käytettävissä, sillä testit pssm1 osalta on tekemättä, ja tänä vuonna se tuli pakolliseksi jalostukseen käytettäville oreille. 16 oriin valikoimasta poistui siis ainakin kaksi.

Poneja saa aina ulkomailta, se on toki hyvä juttu. Mutta kotimaiselle kasvatukselle, sen arvostukselle ja kehittymiselle tällaiset määrät eivät ole juhlan paikka. Eikä kyse ole pelkästään meidän rodusta, vaan ihan kaikista.



Millä saada ponivarsat myyviksi ja kasvatustoiminta kukoistamaan? Kasvatuksen tilanteesta kertoo karua kieltä sekin, että ponien kasvattajakilpailu ponibreeders on järjestetty viimeistä kertaa viime vuonna. Ja nyt kilpailu lasketaan kuoppaan, päälle mullat ja mieliin muistot. Nyt jos koska olisi aika rotuyhdistysten aktivoitua. Puhaltaa yhteen hiileen ja tehdä poneista, ponikasvatuksesta ja ennen kaikkea ponivarsoista myyviä. Muuta en sano, mutta voisin todeta, että markkinointi on suuri sana!

Huomisen menestyjiä ei kannata hakea ulkomailta, jos samaa on mahdollisuus tehdä kotimaassa!

18.11.2019

Varsaponin matka aikuisuuteen

Ottaa taas askeleen eteenpäin huomenna. Frodolle on kerrottu, että huomenna tapahtuu jotakin ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa varsaponi pääsee maneesille treeniin. Ja ihan oikeaan treeniin, nimittäin valmennukseen naapuritallille. Frodoa vähän mietitytti, voiko ruunikkona mennä Liinakkotallille, mutta yritin lohdutella nuorta ponia sillä, että Kottikin on menossa. 



Ville Vaurion valmennuksessa ollaan Kottin kanssa käyty vuoden ajan ja nyt halusin ottaa myös nuoremman ponin mukaan. Vaikka kyse onkin vielä kolmivuotiaasta nuoresta, haluan sen treenin olevan alusta asti oikeiden asioiden äärellä. Välillä on itse vaikea hahmottaa, mihin kaikkeen kiinnittää enemmän huomiota, ja minkä antaa vielä olla. Kaikkea nuorelta ei voi vaatia, mutta askeleet pitäisi ottaa oikeassa järjestyksessä. Uskon, että Villeltä saamme Frodon kanssa oikeita avaimia jatkoa varten.


Samalla ori saa hyvää harjoitusta vieraista paikoista, rutiinia matkustamiseen ja kaiken lisäksi ihastella komeuttaan peileistä. Jaiks!

Tänään kaivoin varsaponin tarhasta pitkästä aikaa treeniin, jottei huomenna ihan kylmiltään mennä. En olekaan saanut  tuon ponin kanssa noin kivoja pätkiä ikinä! Se tuntui taas kehittyneen vapaillaan aivan älyttömästi. Voisi sanoa, että tasapainoon on löytynyt jo punaisen lankakerän alku. 

16.11.2019

Vuoden harmainta aikaa


On vaikea käsittää, kuinka pitkälle vuoden aikana olemme ponin kanssa päässeet. Poni, tässä blogissa on aina ollut ja tulee aina olemaan Kotti. Vuosi sitten mietin todella, mitä hittoa teen. Meillä oli valtavia vaikeuksia kommunikaatiossa, perusasioissa, tuntumassa, pyöreydessä ja oikeinpäin liikkumisessa. Meillä ei ollut mitään, mitä olimme jo vuosia rakentaneet. Eikä meillä ollut mitään, minkä päälle rakentaa uudelleen. Se söi motivaatiota aivan mielettömästi. En edes silloin ymmärtänyt, kuinka suuren perusongelman äärellä olimme. 

Saimme kuin taikaiskun, avun ongelmiimme. Ja maailman parhaimman neuvon - älä tee toistuvasti samaa ilman oikeaa reaktiota. Muuta jotain. Ratsastus, sen opettaminen ja oppiminen olisi helppoa, jos meillä olisi Kyran käsikirja ohjelmoituna ratsuihimme. Jos kaasupoljin olisi ohjelmoitu kaasupolkimeksi ja heti ensi ajolla se toimisi samoin kuin sadantonnin kohdallakin, eikä se muuttuisi koskaan. Aivan kuin autoissa. Hevonen ei vain ole kone. Ja vaikka se on ratsastajan itse ohjelmoitavissa, ei se aina mene ihan kuin käsikirjoissa. Matkalla on paljon muuttujia.  


Nyt ollaan vuosi taaplattu eteenpäin vuoden harmaimmasta päivästä uuteen. Olemme vuoden aikana tehneet kovasti töitä. Ja toisaalta jättäneet tekemättä. Olen kilpailuhenkinen, suorituskeskeinen perfektionisti henkeen ja vereen. Oli kova paikka laittaa poni kesken kuumimman kisakauden kokonaan lomalle. Kisakautta varten oli treenattu ja tehty töitä paljon. Mutta se oli yksi parhaimmista teoistani tänä vuonna. Kuukauden loma teki ponista aivan uuden, ja niin myös minusta. Ja elokuun jälkeen olemme edistyneet mielettömästi. Oikeastaan koko vuoden edistyminen on tapahtunut vasta yhteisen pidemmän loman jälkeen. 

Olemme oppineet laukanvaidot. Ei ole enää tuurista, planeettojen asennosta ja kuunkierrosta kiinni, tuleeko vaihdosta puhdas vai takaa jäljessä. On enää kiinni vain siitä, että poni pysyy seitsemännen vaihdolla suoritetun lävistäjän jälkeen vielä nahoissaan. Se on oppinut vaihdot teknisesti erittäin hyväksi ja suoritusvarmuus paranee koko ajan. Sileällä treenatessa ponin vaihdot voi sanoa olevan 90% puhtaita, se 10% tulee takaa lyhyenä, joskin puhtaana nekin. 

Olemme oppineet rakentamaan uusia sfäärejä askel kerrallaan. Ei Kiinanmuurikaan hetkessä valmistunut, eikä ponikaan voi heti esittää parastaan. Meillä on estetreenit tulleet pysyäkseen ponin ohjelmaan. Olen treenannut esteiden parissa viimeisen kahden kuukauden aikana enemmän, kuin kymmeneen vuoteen. Ja se näkyy ponissa, ihan sen seisoessa käytävälläkin. Sille on tullut takaisin kadotettuja lihaksia, sen raviin on tullut joustoa ja lennokkuutta ja sen kantokyky on aivan toista kuin kesällä. Monipuolinen treeni on todella tärkeää, jokainenhan sen tietää. Mutta en uskonut, että viikottaisella tikkutreenillä on näin valtavia vaikutuksia, näinkin lyhyessä ajassa. Enää taon vain päätäni seinään sen vuoksi, etten käsitä, miksi ne vain "jäi" pois ponin treeniohjelmista. 


Olen itse oppinut olemaan armollisempi. Ennen tyydyin vain täydellisyyteen, ja sitä tavoiteltiin viulun kireänä, jonka vuoksi sitä ei oikeastaan koskaan saavutettu. Syksyn aikana olemme tehneet parhaimmat ratamme kisoissa, sillä en enää yritä saada ponista irti enempää, kuin mitä voimme rennosti hymy huulilla esittää. Pienet rikot eivät kaada enää maailmaani, eikä tee suorituksestamme huonoa. 

Ponilla asiat alkaa olla aika hyvällä mallilla. Olemme löytäneet sopivan tasapainon treenien ja palautumisen kanssa. Sitten onkin ratsastajan vuoro laittaa omat korret kekoon ja alkaa rakentamaan urheilullista kroppaa ja tervettä suhtautumista mm. ravintoon. Se on ensi vuoden projekti. Tämän vuoden projekti - koulu on saatu päätökseen ja valmistuin koulusta suorittaen liiketoiminnan ammattitutkinnon. Ehkä nyt tosiaan saan aktivoitua taas täällä, kun koneen aukaisemisen yhteydessä ei enää tarvitse miettiä rästiin meneviä koulutehtäviä ja näyttöjen kuvauksia. 

3.11.2019

Hengissä ollaan edelleen

Välillä ihan pelottaa ajatella, mikä matka Kottin kanssa ollaan kuljettu. Ja mikä työmaa Frodossa onkaan edessä. Jos saisin valita, ottaisin ehdottomasti tässä kohtaa valmiimman ratsun, kuin kolmivuotiaan projektin. Mutta haluamaani valmiinpaan ratsuun minulla ei tuskin koskaan ole varaa. On sanonta, että hevoseen kannattaa laittaa rahaa vain sen verran kuin on valmis heittämään kankkula kaivoon. Siksi minulla on ensimmäisen hevoseni jälkeen tullut vain nuoria hevosia. Ne ovat hankintahinnaltaan huomattavasti edullisempia, kuin yhtä laadukkaat jo koulutetut hevoset. 


Nuoret projektit on osittain myös intohimo, on mahtavaa saada tehdä puhdasta tarinaa, ihan alusta asti. Mutta ei se mitään ruusuilla tanssimista aina ole, työmäärästä ja ajankulusta puhumattakaan. En ole pahoillani siitä, että minulla on taas kolmivuotias projekti, täytyy vain olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että edessä on aivan valtava työmaa. Toisaalta se on myös viitta, jonka taakse voi helposti piiloutua "minulla ei ole näyttöjä taidoistani, koska minulla on aina ollut vain projekteja." Tuttu lause, eikös? Niinpä. Ei varsinaisesti tarvitse osatakaan ratsastaa, kun työstää ikuisuuden "projekteja". Missä kohtaa ne lakkaavat olemasta projekteja? Nelivuotiaana, viisivuotiaana, kymmenvuotiaana? Mitä pidemmälle pääsemme Kottin kanssa, sitä enemmän alan tykätä valmiimmista hevosista. Ja sellaisen rinnalla minun seitsemänvuotiaskin on vielä täysin projekti. Jonkun toisen mielestä se voisi olla jo ihan valmis etenkin, kun kyse on ponista. Poniahan on Suomen mantereella aivan turha kouluttaa helppo A tasoa pidemmälle, kuulema.  Ja Kottin kanssa olen nimenomaan opetellut ratsastamaan. Viimeisen parin vuoden aikana ihan tosissaan opetellut. Enkä väitä vieläkään osaavani, siksi minulla on edelleen tallissani nuoria projekteja. 

Pian vuosi vaihtuu. Siis oikeasti, meillä on Frodon kanssa kutakuinkin kuusi kuukautta ensimmäiseen oikeaan ratsastuskilpailuun. Mikäli ori on siinä mallilla, että se nelivuotiaana on ikäluokkansa mukana radoilla, mikä toki on tietyllä tapaa tavoitteena.


Pienen hiljaiselon jälkeen koitan taas saada blogini aktivoitua. Kisakauden päättymisen jälkeen iski lamaannus ja stressin purkaus, tuntui, ettei olla saatu mitään aikaiseksi. Ettei olla oikeastaan yhtään mitään. Tarvittiin vähän aikaa ja ymmärrystä tajuta todellisuus. Se mitä tämä vuosi piti sisällään ja kuinka me menimme läpi harmaan kiven. Selviytyen voittajina tästäkin vuodesta, joka tosin ei vielä ole aivan lopussa, mutta lähestulkoon kuitenkin. 

1.10.2019

New Forest Combined Champion 2019

Noin kolme viikkoa takaperin sain jokseenkin hullaannuttavan idean. Poni tarvitsi monipuolisuutta treeneihin, joten kentälle eksyi kavaletteja ja puomeja. Ja niistä se ajatus sitten lähti. Miksi en lähtisi rotuponillani mestaruuksiin? Pelkästään kouluun osallistuminen olisi tuntunut jokseenkin tökeröltä. Mennä nyt kansallisella tasolla kilpailleena viemään tikkareita 1 tason kilpailuihin. Mutta kun lisäsin siihen mahdollisuuden osallistua myös esteille ja kilpailla yhdistelmämestaruudesta, olin heti mukana.


Taustatietona jo blogissakin monesti mainittu, etten ole hypännyt sitten Nemon esteuran päättymisen jälkeen joulukuussa 2009. Uunolla kokeilimme vähän hypätä, mutta se ei ollut missään määrin hevosen juttu. Kottilla on hypännyt ainoastaan sen esteratsastaja, joka on sekä rohkea, että erittäin taitava. Auttaa ja rohkaisee ponia aina tarvittaessa, eikä koskaan jätä sitä yksin. Taito ja rohkeus, ne puuttuvat minulta esteillä täysin. Eikä hahmotusongelmani etäisyyksien kanssa auta asiaan ollenkaan. Kerkesimme hyppäämään kotona muutaman kerran ja kävimme yhdellä estetunnilla muutama päivä ennen kisoja, saimme vihreää valoa mennä hyppäämään kisoihin, joten miksi ei? Tähän kohtaan kuuluisi sanoa, että lahjattomat harjoittelee.. Ponini on lahjakas.  

Lauantaina kilpailut alkoivat kouluratsastuksella. Forestiratsukoilla on kolme luokkavaihtoehtoa, joista valita oman tasonsa mukaan. Helppo C, B ja A. Koska poneilla voi kisata kaiken ikäiset, saavat poniratsukot tasoitusta seuraavan kaavan mukaan helppo C +0%, B +1% ja A +2%, joka lisätään ratsukon saamaan tulokseen. Senioriratsastajilta taas otetaan vähän pois. Helppo A -0%, B-1% ja C -2%, joka miinustetaan ratsukon saamasta tuloksesta. 


Gottfridin kanssa taituroimme Harjuun kaksistaan. Sen kanssa on niin helppo lähteä ja olla kisoissa, ettei apukädet ole välttämättömiä. Vaikkakaan niistä ei haittaakaan olisi. Ponilla oli jostain kumman syystä vatsassa ongelmia, jonka vuoksi se oli ärtyisä ja jännittynyt. Enkä saanut sitä verryttelyssä täysin rennoksi, joten radallakaan ei täysin 100% suorittamista nähty. Vähän hätäistä, välillä jopa vasten apuja oleva poni yritti kuitenkin parhaansa. Enkä mä voinut tai edes halunnut ahdistaa ponia yhtään enempää, kun sillä ei selvästikään kaikki ollut aivan kunnossa. Kuitenkin 69,167% jolla kirkkaasti, lähes kymmenellä prosentilla, luokan voittoon. Olin itse pettynyt radan jälkeen, en niinkään siihen, että poni ei suorittanut parastaan tai lähellekään, vaan siihen, että jokin oli vialla ja se todella vaivasi mieltäni koko radan ajan. Enkä uskonut kyllä suorituksen saavan tuollaisia prosentteja. 

Yksin matkailussa on sellainen huono puoli, että tulosseuranta on vähän hatarammalla pohjalla. Et tiedä verrytellessä mitä tuloksia kisakaverit vetävät radalta, etkä tiedä omaa tulostasi, tai sitä mihin se riittää. Tällä kertaa se riitti mestaruushopeaan. Ja kiirekös siinä tuli pinteleitä pampuloida ponipojan jalkoihin. Voiton vei Oona Ylirautia ja Tasmina Rico, jotka taituroivat helppo B luokasta 69,583% ja siihen päälle vielä junioriratsukolle kuuluva +1%. Kolmanneksi tuli poni, jonka emänpuolen sukujuuret tulevat liki 40 vuotiaaseen mummoponiin Nutmeg of Pinthornsiin, joka on myös kolmanneksi tulleen mummo.  Sade Onnismaa ja Jarmin's Mary-Lou taituroivat helppo C luokasta 67,976% 



Sunnuntaina mestaruustaistot jatkuivat esteiden parissa. New Forestit kilpailivat sekä 60cm, että 80cm radalla. Kaksi osakilpailua, joiden yhteisteistulos ratkaisi estemestaruuksien sijat. Meidän ensimmäiset estekilpailut, jännitti aivan kamalasti. Olimme taas ponin kanssa kaksin kisoissa. Estekilpailuissa apukädet ovat selkeästi enemmän tarpeelliset kuin kouluratsastuksessa, mutta onneksi Oona piti hyvää seuraa ponille sillä välin, kun itse kävelin radan. 

Kotti oli tällä kertaa paljon paremman tuntuinen. Laitoin sille vatsaa suojaavan pastan aamulla, joka selvästi auttoi ponia. Kokemuksen puute näkyi meidän suorituksissa mm. pitkillä teillä ja kyllähän sekaan mahtui huonompia lähestymisiä, joko liian lähelle tai kauas. Mutta pääpiirteittäin olen aika tyytyväinen meidän menoon. En nolannut itseäni, tuskin onnistuin musertamaan ponin itseluottamusta, enkä usko, että sille tuli huono fiilis radoista. Päinvastoin, se oikein innostui radan jälkeen aplodeista, kuin olisi ollut voittaja! Ja niinhän se oli, me olimme. Voitin pelkoni, uskaltauduin ottamaan härkää kiinni sarvista ja roudasin itseni kera ponin esteradalle. En jänistänyt, tein sen mitä osasin ja pystyin. Ja yritin vain ratsastaa siististi puhtaita ratoja. Onnistuimme siinä. Voitin itseni!  



Menimme radalle yhteensä kolme kertaa, sillä 80cm luokassa oli puhtaiden ratojen uusinta. Me vedimme luonnollisesti aivan jumboajan, mutta meillä alkoi olla jo aika hauskaakin radalla, uskalsin jopa vähän jo kannustaa ponia etenemään reippaammin esteiden välissä. Uusinnasta ei ole videota, mutta tässä Oonan kuvaamat videot perusradoista. 



Esteiltä mestaruusmitalit menivät seuraaville ratsukoille. Voittoon Johanna Riihimäki - Jessy, hopeaa Marja Laakso - Miss Midnight Miller ja Pronssia poniratsukolle Elina Malin - Arvilan Butterscotch

Este- ja koulumestaruuksien lisäksi jaossa oli näiden kahden lajin yhdistelmämestaruus, jossa kummankin lajin tulokset laskettiin yhteen. Pieni, sievä Gottfrid taituroi molemmissa lajeissa suhteellisen korkealle itsensä, sillä oli esteilläkin jopa viides, osallistujia esteillä oli kahdeksan. Joten se riitti takaamaan meille mestaruuden. Toiseksi tuli Johanna Riihimäki - Jessy ja kolmanneksi Sade Onnismaa Jarmin's Mary-Lou

Kilpailut olivat mitä mahtavimmin järjestetyt. Harjussa on mielettömät puitteet järjestää tällaisia tapahtumia. Samoissa kisoissahan kilpailtiin myös Shettismestaruudet ja voi miten hienoja pieniä poneja kera ratsastajineen Suomesta löytyykään! 

Pienten kämäisten ruusukkeiden sijaan Forestit olivat panostaneet niihin astetta, jos toistakin enemmän. Ei hävetä laittaa mestaruusruusukkeita seinälle, joskin aluemestaruusruusukkeet häpeävät kämäisyyttään näiden rinnalla. On kokoa ja näköä. Kerrassaan upeita! Eihän sitä ruusukkeiden takia kilpailla, mutta tällaisten ruusukkeiden takia tekee jo mieli vähän kilpaillakin!



Kiitos kilpailuista 
New Forest -poniyhdistys
Kotkan Kilparatsastajat
ja kaikki talkoolaiset!

25.9.2019

We are the Champions

Kaakkois-Suomen joukkuemestaruudet kilpailtiin Kotkassa, valtavan osallistujamäärän kera! Viime vuoden 7. sija 11 joukkueen joukosta korotettiin tänä vuonna voitoksi, jopa 17 joukkueen joukossa!

Meidän joukkue : Mari Kettunen - Gottfrid, Taina Teittinen - Prince Vaillant Carrus, joukkueen johtaja Nina Heikkola sekä Mette Kauppila - Happy Helge


Ravijärven Ratsastajat

Kolmen ratsukon voimin ladyt - poniratsukko Mette Kauppila - Happy Helge, (A)ikuinen poniratsastaja eli me Kottin kanssa, sekä pararatsastaja Taina Teittinen ponillansa Prince Vaillant Carrus "Jätti" n. 190cm korkuinen poniini, tulimme, näimme ja voitimme. Kaikki. 

Meillä oli alunperin joukossamme vielä yksi suokkiratsukko, mutta hän ei päässytkään kisaamaan, joten me kolme ratsukkoa taituroimme mm. kahdesta luokasta voittoprosentit tauluun ja puolen pisteen erolla napattiin kultaa kaulaan! 
Me menimme Kottin kanssa helppo A:1 luokan, joka suokkiratsukonkin oli tarkoitus mennä. Näin ollen muut joukkueen jäsenet menivät K.N. specialin. Minun ja Kottin urakka alkoi jo aamulla ensimmäisten joukossa, sillä olimme Kottin kanssa luokassamme heti kolmansina. Harmitti aivan suunnattomasti. On jotenkin tosi hankala henkisesti lähteä luokan alkupäässä. Etenkin, kun edeltävänä päivänä henkilökohtaisista mestaruuksista ei liiemmin kenellekään ratsukoille irronnut pisteitä ja prosentit jäi todella mataliksi. Eniten se harmitti kuitenkin ehkä siksi, että tämä olisi meidän viimeinen oikea kisarata tälle vuodelle ja tottakai kauden päättäminen hyvään suoritukseen on aina mukavampaa. Sitä ei edeltävän päivän prosenttipelin vuoksi ollut ollenkaan odotettavissa. Mutta kuinka kävikään. 

Kottin kanssa teimme rikkeettömän radan, josta irtosi 66,442% ja sillä pidettiin ykköstilaa luokan loppuun asti, yhdessä toisen ratsukon kanssa. Meten ja Tainan tehdessä oma osuutensa joukkueen tuloksen eteen, olimme lopulta kullassa tiukasti kiinni. Ja siinä myös pysyttiin! Pisteet olivat tälläkin päivällä todella tiukassa, joten kellon tarkkaa työtä sai radalla tehdä jokaisen ansaitun seiskan ja jopa kasien eteen! Mutta, asia jonka aina jännityksen lisääntyessä unohdan - Luota poniin! 

Radalla poni oli taas todella kevyt, pehmeä ja hyvä ratsastaa. Niin hyvä, ettei siellä oikeastaan voi enää tehdä muuta kuin hymyillä! 


Kotti toi kotiin neljännen peräkkäisen kultamitalin, jonka se on joka vuosi tuonut. Tällä kertaa kultaa napsahti joukkueena, sillä yksilökisaan emme edes ponin kanssa päässeet osallistumaan. Toisinaan on tehtävä töitäkin ja ponin kanssa ollaan etsitty vain hyvää fiilistä työskentelyyn, joten kisataan sitten taas ensi vuonna enemmän vaativalla tasolla. 

Kisojen pienin ja suurin, samassa tiimissä!



Vähän vitsillä ollaan vuosi puhuttu, että tästä otetaan kultaa tänä vuonna. Mitali oli varmasti jokaisella meistä tavoitteena, mutta että kirkkain. Se kieltämättä yllätti! Tähän todella on hyvä päättää kausi 2019. 

23.9.2019

Laatuponikilpailu 2019

Kaikki postauksen kuvat Hertjekker.net / Mirella Ruotsalainen

Frodo pakattiin lauantaina kyytiin. Sitä ennen oli perjantai 13. joka todellakin oli sellainen, uskomuksen mukainen päivä. Aamuvuoron jälkeen ajoin kotiin. Polkaisin kytkintä vaihtaakseni vankasta veturistani vaihteen. Kytkin painuikin aivan pohjaan, siis normaalista pohjassa asennosta pidemmälle ja jäi sinne. Ja niin jäi myös veturi niille sijoilleen. Mutta kukapa se niin riskillä hevostaloudessa eläisi, että omistaisi vain yhden veturin? Joten suunnitelma b.  Mutta sen auton etukumit on olleet vaihtolistalla ehkäpä noin kaksi kuukautta. Eikä kello neljän jälkeen enää rengasliikkeet ole perjantaisin auki. Muina päivinä kylläkin. Ei kahta ilman kolmatta, ajattelin, joten päätin pitää suunnitelmasta kiinni. Tänään hyppäisin Kottilla. Ja niin hyppäsinkin,  Eikä pelota enää yhtään niin paljon, kuin aiemmin. 

Kolmas auto toden sanoo, joten anopin nuhakupilla lähdettiin matkaan lauantaina. Poni lastautui kyytiin hienosti. En kyllä edes ajatellut varata siihen minuuttiakaan ylimääräistä aikaa. Matka Virolahdelta Hämeenlinnaan kestää yhdellä nopealla tankkaus pysähdykellä, koska anopin auto syö kuin porsas, kutakuinkin 3 tuntia ja 30 minuuttia. Kun ajelee surutta "mittari vääristää ainakin kympin" -mentaliteetilla. Kunnes viimeisillä kilometreillä huomattiin, että kalibrointi on kyllä prikulleen kunnossa.


Kerkesimme katsoa kutakuinkin kaikki kolmivuotiaat. Frodo oli päivän toiseksi viimeinen poni. Trailerissa tuli seistyä ennen suoritusta kuusi kokonaista tuntia. Ja hienosti seisoikin. Suitset päähän, ponia vähän siistimmäksi kuljetuspölyistä ja menoksi. Kävelimme kymmenisen minuuttia alkuverryttelyjä ulkona, edes takaisin maneesin kulmalla. Iso, raamikas ja lihaksikas poni tarvitsisi valittevasti vain huomattavasti enemmän verryttelyaikaa. Tai siis ylipäätään verryttelyaikaa vähän kaikissa askellajeissa. Yksi kierros maneesissa löntystellen ei riitä, koko ajan liikkumaan tottuneelle isolle nuorukaiselle.

Suorituksen taso jäi alkuverryttelyn tasolle. Vähän jäykkää, löysää ja laiskaa menoa. Frodo ei esittänyt itsestään yhtään minkäänlaista liikettä, eikä laatua. Ei hyppykykyä eikä kapasiteettia. En oikeastaan ole edes tunnistaa tuota suorittamista ja liikkumista Frodoksi, tai no laiduntavaksi Frodoksi kyllä, mutta en siksi, joka tekee "töitä" kentällä. Itsevarmuus, eteenpäin pyrkimys, energia. Kaikki oli poissa. Jännittikö Frodoa tilanne? Purkautuuko sen jännitys näin? En osaa vastata, mutta nyt kun mietin, niin voi hyvinkin olla. Se ei koskaan jännityessään pakene, eikä pyöri silmillään hedelmäpelinä. Vaan se jää hitaaksi, todella hitaaksi.  



Jotain Frodo kuitenkin esitti. Siitä tosin ei näissäkään kilpailuissa palkita. Mutta jos orina voi jostain hevostaan kehua, niin tämä ansaitsee kyllä oikeastaan erityismaininnan. Luonne! Kuinka niin äärimmäisen kiltti, lempeä ja ihmisen ystävä voi kolmivuotias ori oikein ollakaan, myös vieraassa paikassa! Tuo poni yllättää käytöksellään joka kerta. Joka kerta varaudun siihen, että se pistää hösseliksi ja ajattelee vain kulkusillaan. Mutta EI. On helpottavaa ajatella, ettei ruunaus ole ajankohtaista ponin käytöksen vuoksi. Frodollehan oli jo kaavailtu ruunaus tälle syksyä, päätimme niin toukokuussa. Mutta toistaiseksi peruimme suunnitelmat ja halusimme katsoa, kuinka nuorukainen käyttäytyy näissä syksyn tapahtumissa. Kummassakin reissussa ori oli niin asiallinen, että suunnitelmat ensimmäisestä kilpailukaudesta toteutetaan orina. 


Pisteitä ei herunut suorituksista, oletettavasti. Mutta mieltä lämmitti aika ylevät rakennepisteet, jotka oikeuttaisivat kirkkaasti I-palkintoon kantakirjauksessa, joka meillä on edessä puolentoista vuoden päästä. Saimme myös maininnan siitä, että poni olisi edukseen hoikemmassa kunnossa.

Olen tyytyväinen ponini käyttäytymiseen ja reissuun kaikkinensa. Tiedossa etukäteen oli, ettei Frodo tule pärjäämään kolmivuotiaana, se on vähän sellainen nallekarhu, joka tekee mitä pyydetään, mutta ei anna itsestään ylimääräistä. Ensi vuonna, kun se esitetään ratsain, odotan parempaa menestystä.


Ja vielä loppuun kuvat arvosteluista. 




12.9.2019

Ikäkriisin kaltainen aivopieru

Se on kuulkaa niin, että poni 133cm ja ratsastaja 165cm ei ihan aina näytä hullummalta kombolta.
Nyt on tapahtunut sellainen historiallinen asia, että rasti seinään ei olisi ollenkaan pahitteeksi! Allekirjoittaneen sisäinen esteratsastaja otti vallan, vaikka olen sitä likipitäen kymmenen vuotta pitänyt kurissa. Samaisen ajan takaa olen ollut kouluratsastusta vihaava esteratsastaja. Hyppäsin mitä vain, millä vain. Niin kauan, kunnes oma hevoseni alkoi heitellä minua selästään puomien sekaan tuon tuosta, eikä se enää halunnut hypätä. Enkä kyllä minäkään, siksi etten enää uskaltanut.

Minusta tuli rimakauhuinen, eikä seuraava hevoseni omannut minkäänlaisia lahjoja tikkujen ylittämiseen. Kouluratsastus alkoi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. Sitten tuli lapset ja itsesuojeluvaisto, äidilliset hormoonit ja sen sellaiset. Unohtamatta sitäkään tosiasiaa, etten ole enää oikeasti 18 -kesäinen. Vaikka kuinka yritän peilille huutaa, ettei kasvoillani saa vielä ryppyjä näkyä! Kymmeneen vuoteen mahtuu niin paljon. 

Kolmenkympin kriisikö iski? Puomit ovat siirtyneet kentän laidalta useasti pelikentälle, oli alla kumpi poni tahansa. Niitä on nosteltu maasta ilmaan kavalettipaloilla. Sentti kerrallaan. Kunnes kerran sanoin, että tehkääpä tuosta pieni pystyeste. Sellainen suurempien kavalettipalojen kokoinen, eli 60cm. Sen ylitys Kottin selässä tuntui niin laskenleikiltä. Miksi en ole aiemmin tehnyt tätä? Joten pyysin vähän lisää. Lisää esteitä. Lisää korkeutta. 


Arvatkaapa mitä tästä seurasi? 

Totta tosiaan, me olemme menossa rodun mestaruuksiin, vaikka alkuperäisesti olen ajatellut jättäväni ne täysin välistä. Ja jättäisinkin, jos menisin vain koulupuolen. Mutta olen päättänyt mennä myös esteille! Minulla on kaksi kokonaista viikkoa aikaa treenata. Eli todella vähän, koska tässä välissä on vielä aluejoukkuemestaruudetkin. Fyysistä treeniä tärkeämpää onkin treenata henkinen puoli kuntoon. Kotti kyllä menee kuin juna ja onhan meillä kotikenttäetu, kun kilpailut järjestetään Harjussa. Ei me muuten oltaisi menossa ollenkaan. Korkeudet ovat esteillä 60cm sekä 80cm, sisältäen siis kaksi osakilpailua. Yritämme päästä vielä treenaamaan valvovan silmän alla pariin otteeseen esteitä, ettei nyt aivan soitelle sotaan lähdetä. Mutta ihan totta, me ollaan menossa estekilpailuihin. Ja toden totta, tuo videolla oleva hyppy on meidän ensimmäinen yhteinen ylittämämme este. Tsemppaan itseäni sillä, että ponin selästä on lyhyt matka maahan.. 


Sitä sanotaan, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Kyllä ja ei. Se voi päteä asioihin, kuten pyöräily. Mutta ratsastukseen se ei päde. Eikä varsinkaan esteiden ylitykseen, silmään nähdä etäisyyksiä ja tasapainoon pysyä mukana ennalta arvaamattomissa lentoradoissa. Mutta toisaalta, minulla on ratsuna ystävä, johon olen pystynyt luottamaan ihan jokaisessa tilanteessa. Se on luotsannut meidät ihan kaikesta kunnialla läpi. Tavoitteemme on päästä 60cm rata maaliin asti. Se on sitten herran haltuun, kestääkö pääni korkeampaa kierrosta. Pienen ponin selästä esteet näyttävät suuremmilta, kuin ison hevosen selästä. Onneksi edesmennyt hevoseni oli ratsastettavuudeltaan saman kaltainen kuin poni - kaikki lähestymiset ratkottiin onnistuneesti eteen ratsastuksella. 

#kuuluisatviimeisetsanat 

11.9.2019

Laatuponikilpailuun valmistautumista


Frodo on nauttinut poninäyttelyn jälkeen nuoren ponin elämää - laidunlomaa. Sovitimme Frodolle yhtä satulaa, mutta se osoittautui aivan karmeaksi ratsastajan persukselle, eikä priimaksi varsaponillekaan, joten jatkamme elämäämme vieläkin Kottin satuloilla. Barnsbyn koulusatula oli omalla ahterille aivan liian leveällä penkin profiililla varustettu, enkä kyennyt siinä istumaan pikaista kokeilua enempää. Olisi kiva löytää Frodolle oma satula, joka olisi ponille täysin passeli. Mutta Kottin satulat ajavat satunnaiset ratsastelut vielä aivan hyvin. 

Poni tahtoi olla nättinä, joten harjoittelimme kouluratsulookia letittämällä ponin harjan ja laittamalla pampulat jalkoihin. 
Olen käynyt ponin selässä muutamia kertoja. Frodon selässä on vietetty hyvin vähän aikaa, todella satunnaisesti. Pääasiassa se on saanut käydä vain maastossa laukkailemassa eteenpäin, kasvattaen samalla kuntoa ja toiveissa on toki ollut myös vatsanympäryksen pienennyskin. Poni on täysin kolmivuotiaan koulutasolla, joten sen kanssa ei tarvitse hinkata kentällä yhtään ylimääräistä. Frodo kääntyy kumpaankin suuntaan, menee kaikissa askellajeissa jo kohtalaisen tasapainoisesti ja osaa kulkea kuolaintuella. Muuta kolmosen ei tarvitsekaan osata. Kaikki muut höyteet ja temput tulee  paljon myöhemmin.


Frodo on kuitenkin iso kaveri, joka on vähän fiiliksellä "norsu posliinikaupassa". Sillä ei ole oikein notkeutta eikä elastisuutta kropassaan ja valtavan massan kantaminen vaatii valtavat voimavarat ja lihaksiston. Joten näppäränä kouluratsastajana päätin vähän helpottaa esteratsastajankin työtä ja näyttää poniotukselle vähän puomeja. Mikä onkaan parempi tapa oppia käyttämään kropan ulottuvuuksia, oikeita lihaksia ja pitämään yllä nuoren mielenkiintoa, kuin leikkiä puomeilla?



Frodolla pitäisi suvun puolesta olla lahjakkuutta esteille, joskin tiedossa on myös, että emälinjan tuotokset ovat erittäin kyvykkäitä, mutta hitaasti kehittyviä. Frodo kyllä syttyy irtohypytyksessäkin nollasta sataan sekunnissa, kujan alkuun päästessään. Se hyppää voimakkaasti, hyvällä tekniikalla, ainakin kotioloissa. Mutta ison ruhon kanssa voimanpuute näkyy vielä vahvasti liikkumisessa. Poni kuitenkin käyttää erittäin hyvin niveliään, myös polvesta ja kintereestä ja oikeasti ravaa aika näyttävästi. En uskalla edes ajatella, miltä se näyttää, kun saamme sitä vuosia rakennella raameihin.



Frodolla on lauantaina edessä laatukatselmus laatuponikilpailun merkeissä. En odota menestystä. Kotti pärjäsi aikanaan vastaavassa iässä todella hyvin. Se sai päivän parhaat estepisteet sekä erittäin hyvät askellajipisteet. Se oli koko päivän toiseksi paras, häviten juniorichampionille vain 0,017 pistettä! Kotti oli valmisteltu paljon paremmin. Sillä oli myös jo tuon ikäisenä paljon halukkaampi asenne esteille, sellainen, ettei alta meinannut keretä pois, kun ponin kujan jälkeen kirmasi alkuun uudelleen. Frodo jää kujan jälkeen sinne, ei kirmaile alkuun.. Eikä hallitse kroppaansa ollenkaan niin hyvin kuin pieni tallikaverinsa tuolloin. Ja kun on nähnyt Kottin esittämässä omaa laatuaan, ei tämä nuori esitä sitä läheskään yhtälailla. Laatua on, mutta se ei vielä tule esille samalla aktiivisuudella.




Frodolla on edessään rakennearvostelu, irtohypytys ja liikkeiden arviointi vapaana. Se kuuluu isoihin poneihin, alle 148cm kategoriaan, joten estekorkeus nousee suurimmillaan 90cm asti. Sen ei pitäisi olla ponille ongelma. Kaikki on sitten kiinni päivän fiiliksestä, haluaako poni väläytellä laatuaan, vai ei. Päivään on mahdutettu yhteensä 40 nuorta ponia, joka on kunnioitettavan paljon. Mukaan tarvitaan paljon reipasta mieltä ja porkkanoita. Porkkanoilla ne ponit suorittaa.