Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

21.3.2019

Elämä opettaa

Mutta poni opettaa vielä enemmän!


Poniäidin rooli on toisinaan tuskastuttavan ihanaa. Poniäitinä olen saanut kokea mm. Hööks -kuvaston selaamisen uuden ulottuvuuden. Siinä kohtaa kun poniäiti oli kymmenen vuotias, oli Hööksin sivut A4 -kokoisia ja niitä tutkittiin samalla kaavalla kuin nyt. Ainoastaan sillä erotuksella, että kaverina oli toinen kymppivee tyttö, eikä meillä ollut poneja, tai mitään muutakaan kuin hullut unelmat. Nyt katselen tyttärieni kanssa kuvastoa kuunnellen "oooi, Eppo tahtoo tuon, ja tuo sopisi Eppon tyyliin.." Ja poniäiti joutuu tylysti toteamaan, ettei poni todellakaan tarvitse, eteenkään turkoosia timanttiotsapantaa ja huopaa. 


Mutta näppärä tyttö keksii keinot ja hankkii mummilta rahat otsapantaan, jonka Eppo todella tarvitsee! Sitähän äidin ei oikeastaan enää käy kieltäminen, kyllähän sävysävyyn pukeutuminen on ratsastuksen kaltaisessa harrastuksessa erittäin tärkeää. Täytyy oppia arvostamaan omaa arvokasta lajiaan siinä määrin, että ymmärtää sen vaativan arvoisensa pukeutumisen. Eikä äidin auttanut muuta kuin pyytää ponigroomia kääntämään auton nokka kohti Helsinkiä. Pikainen pyörähdys Hippo-Sportin kautta, jossa komeili todella hieno turkoosi timanttiotsapanta 198€ hintalapulla sai miltei ponin omistajat toteamaan, että tuo kyllä sopisi.. Mutta onneksi poniäidin refleksit ja tilannetaju on kohdillaan ja onnistuin muistuttamaan riittävän ajoissa Hööksin kuvastossa kimaltelevasta, hieman huokeammasta otsapannasta. Huh.. 


Siispä matkasimme Hööksiin, josta pieni tyttö osti pienelle ponilleen kauan haaveilemansa otsapannan ja vielä pienempi tyttö osti samaan sävyyn huovan. No eipä paljon tyylikkäämmäksi mustahkon sävyn omaava ponipoika voisi enää muuttuakaan. Vai mitä olette mieltä? Turkoosi kyllä sopii tuollaiselle tummalle ponille oikein hyvin. Ja uskon, että Eppokin arvostaa sinistä enemmän kuin pinkkiä. Tosimies ei pukeudu pinkkiin vaan turkoosiin! 


Eppo on käynyt muutaman kerran treenaamassa tyttöjen kanssa maneesilla. Mutta tänään oli niin mainio keli ja kenttäkin todella kivassa kunnossa, että otimme ponin treeneihin kotikentälle. Kevät on ihan pian täällä, kentästä näkyy jo hiekkaakin. Siinä missä kevät tulee, tyttö kasvaa. Tänään sain pidentää jo jalustinhihnoja reiällä pidemmäksi, kun polvet meinasivat olla kainaloissa. Ja kuvissakin ratsukko alkaa näyttää ratsukolta, eikä pelkästään ponilta jolla on pieni ratsastaja selässään. 

vertailuksi viime kesän kuva ensimmäiseltä ratsastuskerralta omalla ponilla. 

Eppo on erityinen. Siinä missä käsivarttani vihloo vielä Eppon hampaiden jäljet eläinlääkärin käynnin jäljiltä #casehampaidenraspaus. Sekä uhmakkaat pyllyn käännöt, kun ponitäti olisi halunnut sovittaa Lemieuxin lampaankarvalla täysin vuorattua riimua, jota poni pelkäsi kuollakseen, on se kuitenkin tyttöjen kanssa kuin enkeli. Eppolla on selkeästi ymmärrystä ja näkemystä siitä, että pieni tyttö on kaikista turvallisin ja paras ihminen mitä pieni poni voi saada. Poni on elementissään tyttöjen kanssa. Siitä oikein huokuu viisaus ja arvokkuus. Ponimaisen pilkkeen lisäksi.. 


10 kommenttia:

  1. No nyt on tyylikäs ratsukko! <3

    VastaaPoista
  2. On kyllä kasvanut tyttö! Kivan näköinen ratsukko. Eppo taitaa olla mitä parhain opetusponi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eppo on kyllä täydellinen, siitä löytyy riittävästi haastetta opettaakseen lapsille, ettei poni ole kone, mutta samalla se kuitenkin on täysin lasten käsiteltävissä ja mitä parhain niiden kanssa.

      Poista
  3. Turkoosi on paras väri, tytöillä selvästi hyvä maku! Eppo kuulostaa aikamoiselta kultakimpaleelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tälle tytölle ei kelpaa mikään pinkki, vaikka äiti askarteli pinkin unelman huoneeseenkin maalin ja tapetein.. :D Eppo on kyllä todellinen kimpale kultaa!

      Poista
  4. Ihana ratsukko ja oikeastaan kamalaa miten nopeasti lapset kasvavat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Mä jo mietin, että Eppohan jää kohta pieneksi isommalle. Onneksi on kuitenkin vielä vähän kasvuvaraa ponissa. Mutta loppujen lopuksi pikkuponiaika on tosi lyhyt.

      Poista
  5. Nyt on kyllä varusteet ja ratsukko kohdallaan - tästä on äärimmäisen hyvä jatkaa treenejä!

    Pörheää Menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Nyt kun jalatkin yltää jo satulan alle, niin on parempi treenatakin. :D

      Poista