Sanotaan, ettei vahinko tule kello kaulassa. Voinee pitää paikkaansa, sillä se kello ainakin kaulasta puuttui. Reilun kahden viikon ajan elämää on ponien sijasta tahdittanut perheen vanhempi tytär. Kävi vahinko, josta seurasi pakollinen tarve kotihoitoon. Ei siksi, että tytär olisi niin kipeä, vaan siksi, että lääkitykset vaativat. Ja siksi, että tilaa on seurattava koko ajan.
Poneista Eppo on saanut olla aivan rauhassa, ison pyöröpaalin äärellä. Luojalle kiitos, että juuri muutama päivä aiemmin pyöröpaali oli taas pitkän talven jälkeen päätynyt tarhaan. Pikavisiitti Helsingissä meni yön yli reissuksi. Eipä hätiä, kun poneilla oli ruokaa nenän edessä ja yöksi pääsivät vielä talliinkin ihan normaalisti. Ensimmäisen viikon aikana Eppo seisoskeli usein tarhassa kohdassa, josta näkee talomme ovelle. Aiva kuin odottaen, milloin pieni tyttö tulee ja ottaa hänet yhteiselle seikkailulle. Se saattoi seisoa katsomassa taloamme useita tunteja hievahtamatta mihinkään. Eräänä päivänä kävin jo hätistelemässä sitä liikkeelle, kun pelkäsin sen olevan kipeä. Sitten seurasi se päivä, kun poni sai vihdoin ystävänsä huomiota harjauksen merkeissä. Voi sitä riemua, en tiedä kummalla oli suurempi, tytöllä vai ponilla.

Frodolla kerettiin ottamaan laukat kumpaankin suuntaan ennen tyttären tapaturmaa, joten se jäi tosi hyvälle mallille. Ja todellakin jäi, ei tässä nyt ole ollut aikaa, eikä resursseja kahden ihmisen lähteä liikuttelemaan yhtä ponia. Frodon ulkoinen olemus hehkuu paalin siirtymistä tarhasta sen vatsaan. Nyt ratsutreenit ovat tauolla ja ponin kanssa työstetään liikkuvuutta kroppaan maastakäsin.
Kotti on valmistautunut kisaturneeseen kaiken hälinän keskellä. Alunperin minun piti lähteä I-tason valmentajakouluun pääsiäisen jälkeen, mutta se ei nyt tyttären vuoksi ole mitenkään mahdollista. Kottin kisasuunnitelmat kuitenkin ovat ja pysyvät. Tulevat kolme viikkoa on viikonloppureissuja kisoihin. Ensin Lappeenrantaan hallimestaruuksiin, seuraavaksi Ypäjälle kahden päivän ja neljän startin vuoksi. Viimeinen rutistus tehdään vielä Porvooseen 2-tason kisoihin. Yhteensä kahdeksan starttia kolmen viikon sisälle. Siinä onkin pienoinen työmaa, mutta sen jälkeen edessä onkin pidempi palauttelujakso.
Tällaista tänne hiljaisuuden keskelle oikeasti kuuluu. Tytär voi jo hyvin, joskaan ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa, etenkin kun kyse on niinkin herkästä osasta kuin silmästä. Mutta toipumassa ollaan!