Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

24.6.2019

HBD pojat!

24.6.2012 Gottfrid
24.6.2016 Hillside Forgotten Gold
Ja taustoistaan tuntematon Eppo saa juhlia omaa vuosipäiväänsä myös. 

Hyvää syntymäpäivää pojat!
Alla kuvakooste sankareiden virallisista synttärikuvista.











 

21.6.2019

Tunnepuolen juttuja

Se fiilis, joka lopputervehdyksen jälkeen valtaa koko kropan, 
kertoo oleellisen omasta suorituksesta. Suorituksesta ratsun kanssa yhdessä.

Kuva : Hertjekker.net / Mirella Ruotsalainen

Toisinaan sitä on haljeta ylpeydestä, toisinaan kihisee kiukusta niin kovasti, että savu nousee korvista ulos. Tai ihan mitä vain siltä väliltä. Olen kilpailuhenkinen, perfektionisti. Siinä on epäonnistuneen radan jälkeen tekemistä, että onnistuu kasaamaan tuhansiin paloihin, sinne tänne singahdelleet palaset takaisin kokoon. Toisinaan onnistun siinä nopeasti, toisinaan menee jopa viikkoja. Pettymykset kuuluvat lajiin yhtä olennaisesti kuin onnistumisetkin. Ja jos jokin on varmaa niin se, ettei pettymyksiltä voi välttyä. Toivottavasti kuitenkin jokainen kokee myös niitä onnistumisia. 

Se hetki, kun kävelet lopputervehdyksestä stewardin kautta ulos kisa-areenalta ja jäät odottelemaam tulostasi on ehkä kaikkein ihanin, mutta myös kamalin. Tuomarit voivat muuttaa olotilasi hetkessä, romuttaa tai auttaa palasien keräämisessä. Tai tukea sinua juuri siinä omassa tuntemuksessasi. Equipe on tehnyt tästäkin lajista aivan uudenlaista - online seuranta. Esteillä tiesit heti, olitko puhdas ja nopea, vai tuliko puomeja. Kouluratsastuksessa se on enemmän tuomareiden haltuun. Joskus toinen arvostaa suorituksesi aivan kärkeen, mutta toisen mielestä siinä ei ollut mitään hienoa. Arvostelulaji. Jossa toisinaan valitettavasti kyllä myös naamakerroinkin vaikuttaa. 

kuva : Hertjekker.net / Mirella Ruotsalainen

Totuushan on, ettei se suoritus siitä yhtään huonone tai parane, oli tuomarit mitä mieltä vain. Jos itse koit epäonnistuvasi, niin silloin epäonnistuit, vaikka sillä suorituksella voittaisi luokan. Se paras suorituskaan ei huonone siitä sillä, että tuomarit laittavat sinut luokan viimeiseksi. Jos suorittaminen tuntui helpolta ja hyvältä, se oli silloin sitä. 

Olisi hauskaa, jos ratsastajien ajatukset radalla ollessa saisi julki. Miten paljon, ainakin omassa päässäni, voi ajatukset mennä laidasta laitaan ja se hetki, kun mietin mitä hittoa tulee seuraavaksi?! Vaikka kuinka monta kertaa olisi mennyt radan sekä radalla, että unissaan, tulee silti kesken suorituksen ainakin itselleni katkoksia siitä, mitä tulee seuraavaksi. Monissa radoissa on paljon samaa ja se toki sekoittaa vielä lisäksi ajatuksia. 

kuva : Hertjekker.net / Mirella Ruotsalainen

Pikku G on ollut tärkeässä tehtävässä, opettaessaan ratsastajille, ettei laji ole helppo, se vaatii keskittymistä, taitoa ja herkkyyttä. Ennakointia, nopeita reaktioita ja toimintakykyä. Sekä sitä, että ne ajatukset ja focus pysyy radalla siinä asiassa mitä juuri teet. Ja myös ennen rataa. Verryttelyssä ei auta katsella muita, niiden hienoja ratsujaan ja harmonista menoa. Alemmuuskompleksi ei auta radalla. 

Parastahan on, kun onnistunut rata palkitaan. Palkinto ei välttämättä ole se sijoitus, vaan jo hyvät prosentitkin palkitsevat. Kurjinta on saada hyvästä radasta huonot prosentit, se väkisinkin syö mieltä. Teit parhaasi - onnistuit = olet surkea. Tasan ei nallekarkit aina mene, mutta silti sitä jaksaa yrittää aina uudelleen!


Muutamat radat on taas takanapäin. Iloa ja onnea, vähän pettymystäkin, mutta hyvillä mielin jatketaan kohti Kotkaa.

Mette ja Kotti 
8.6.2019 3-taso ponicup osakilpailu FEI HeB lasten esiohjelma A 69,318% 2./27
13.6.2019 2-taso poniderby 1/2 HeB:3 67,727% 5./37
14.6.2019 2-taso poniderby 2/2 k.n.special 64,800% 12/37
Poniderbyn kokonaistulos 8./37
14.6.2019 2-taso (avoin) helppo A:2 61,034% 24/31 

Allekirjoittanut
16.6.2019 3-taso helppo A:2 prestigecup osakilpailu 64,224% 6/10
16.6.2019 2-taso vaativa B:0 60,875% 14/31


9.6.2019

Kuraa, muttei kunniaa

Kisareissu Mikkeliin oli kokemus..


12  vuotta hevosia omistaneena on tullut käytyä ympäri maakuntia isommissa ja pienemmissä paikoissa. Talleissa, luxuslukaaleissa ja myös siellä ladon takana, kisoissa. Vastaan on tullut jos jonkinmoisia tilaratkaisuja niin verryttelyn kuin parkkipaikankin suhteen, mutta sen lisäksi myös pohjia.

Maneesittomalle ratsastajalle ei ole aivan sama millaisella pohjalla ratsuaan liikuttaa. Itseasiassa luulen, että olen vielä aavistuksen tarkempi pohjien kunnosta. Liian kova ja/tai liian pehmeä pohja ei hevosta vielä vahingoita yhden kisapäivän aikana. Paras ratkaisu kestävien jalkojen kanssa on treenata vähän kaikenlaisissa maastoissa, säännöllisen epäsäännöllisesti läpi elämän. Mutta selkeästi voin tältä istumalta määrittää sen, ettei kentän kuulu olla liukasta, upottavaa liejua! Ei kouluaitojen sisällä, mutta ei myöskään ulkoa, verryttelyalueella! Ei kotitreeneissä eikä varsinkaan kisoissa, 3-tason kisoissa. 

Olen ollut raivoissani Toukokuun viimeisestä sunnuntaista lähtien. 3-tason kilpailut. Muistellaas nyt vielä, että kisaamista varten tarvitaan se pakollinen seuran jäsenyys ja hevosten rokotukset vuosittain. Sen lisäksi hevosen vuosimaksu, ratsastajan A-lupa ja luokkamaksu joka on n. 45€. Ja mitä sillä kaikella rahalla sainkaan? Ja toki myös kanssakilpailijat.



En luvattua luksusta parkkialueista, verryttelyolosuhteista saati kisapohjasta. Vaan aivan kaikkea muuta! Tässä kohtaa sitä ihan todella miettii, että nyt ei rahoille tullut vastinetta pennin latia, ja sekös suututtaa.

Sääolosuhteille ei tietenkään kukaan mitään voi, mutta ulkokisoja ei pidä järjestää, jos kenttä ei kestä pientäkään sadetta! Etenkään, jos kentän pohjasta on aiemminkin huomautettu jo useamman kerran (tämän kuulin vasta kisojen jälkeen!) Silloin tehdään ensin pohjaremontti tai pitäydytään hallikisoissa! Kenenkään ratsu ei ansaitse loukkaantua täysin epäkelvon pohjan vuoksi! Jokainen kuitenkin tietää, että Suomessa sataa joka kesä ihan oikeaa vettä! Välinpitämättömyys pistää eniten vihaksi. Ihmisiltä rahat pois ja parhaassa tapauksessa kallis kisakaveri pitkälle saikulle. Saakeli, että suututtaa! 

Parkkialueet, no. Alueet. Hevosten kuljettaminen ei millään pikku micralla oikein suju. Ja isot auto/traileriyhdistelmät tarvitsevat a) tilaa kääntyä b) alustan joka kestää painoa, siis tuhansia kiloja painoa! c) ovat kalliita rikottavaksi! Olen muutaman kerran kysynyt kisapaikoilla mahdollista vetoapua, kun sateista kosteille pelloille on yhdistelmä pitänyt ajaa. Sitä on aina löytynyt, tosin tarvetta ei ole onneksi ollut. Mutta tällä kerralla todettiin jo suoraan, ettei sellaista ole tarjolla, mutta että sinne vain. Ja kyse ei todellakaan ollut märästä, kantavasta laidunpellosta, vaan kantamattomasta ryteiköstä, jossa sai tovin kikkailla, että sai edes ponin ehjänä lastaussillalta ulos. #miksienlähtenythetikotiin? Siinäpä ehkä se suurin suuttumisen syy on. Miksi sitä ei vaan niele taloudellista tappiotaan (näistä olosuhteista ei sanallakaan mainittu missään järjestäjän toimesta!) Ja kaarra mersun tähteä ympäri suoraan kotimatkalle? Ehkä siksi, että matkalla tajusimme, ettei Mikkeli todellakaan ole mikään lähikisa, kun Etelä-Suomeenkin ajaa nopeammin. Ja ehkä siksi, että olin istuttanut pieniä lapsiani autossa puolikkaan päivän, miksi? Vain että voisin kääntää auton nokan kotiin? Viikon aikana olen kasvattanut otsanahkaani sentin kerroksen ja todellakin sanon morjes vastaaville olosuhteille jatkossa! Minulla ei ole varaa rikkoa poniani paskojen kisapohjien takia, kisatkoon ne, joilla siihen varaa on. Ponini ansaitsee paljon parempaa! Kiitos, ei Mikkeliin enää! 

Kaikekseltaan vaativa B kiemuroitiin läpi, pohjasta huolimatta. Ja sen vuoksi tulos jäi siihen mihin jäi. "Ratsasta paremmin" ei tässä kohtaa toimi, kun tärkeintä oli katsoa edes suhteellisen asialliset polut suorittaa kuviot pöytäkirjan vaatimalla tavalla. Olisi ollut väärin poniakin kohtaan vaatia siltä yhtään enempää, täsmällisempää, joustavampaa ja lennokkaampaa suoritusta. Ei saisi valittaa, talkoollahan kisoja pidetään ja sitä rataa. Mutta ihan rehellisesti, penniä venyttävällä perheen äidillä on kyllä rahallensa joku arvo. Ja tässä kohtaa raha ei vastannut saatua arvoa, joten koen oikeuden saada valittaa, sillä teen sen täysin asiasta. 

Positiivisia puolia etsiessämme, selvittiin ehjin nahoin, vaikka parkkiksella meinasi nivelsiteet sanoa allekirjoittaneen jalassa poks, enkä edes enää viitsi valittaen sanoa miksi. No onneksi se oli minun jalkani, eikä ponin, tuuria siinäkin. Ja parannettiinhan me tulostakin Ypäjältä, wou! Tavoitteenani on kuitenkin kisoihin mennä suorittamaan parasta osaamistamme ja tehdä parempia ja parempia suorituksi

  
Olen ehkä liian kranttu pohjien suhteen, mutta niillä on oikeasti aika valtava rooli hevosen terveyteen. Jatkossa pysymme vain priimoilla pohjilla!