Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

29.8.2019

Kisaponin arkea


On käsittämätöntä kuinka nopeasti pieni ihminen kasvaa ja kehittyy. Reilu vuosi sitten hankittiin Eppo epäilijä, joka osoittautui oikeaksi hankinnaksi. Eppo ei lähtökohtaisesti oikeastaan istu sanaan lastenponi. Lastenponia siinä on ainoastaan näppärä koko. Se on shettistä isompi niin kooltaan kuin liikkeiltäänkin ja luonne on lasten kanssa aivan kultaa. Mutta ratsastettavuus ei ole kaiken kestävää, liian lujaa vain harvoin menevää. Ei. Vaan aivan päinvastoin.

Eppo pelkää vähän kaikkea, puomit ja pienet estetehtävät saavat sen suorastaan pois tolaltaan. Ensin ajattelin, että poni tykkää niin kovasti, että se ikäänkuin alkaa käydä ylikierroksilla. Mutta kyse on ehkä kuitenkin Eppo epävarman epävarmuudesta, aavistuksen pienestä pelostakin. Poni ei ole aivan varma, selviääkö se puomisarjasta tai pienestä kavaletista, jolloin vauhti astuu kuvaan ja poni juoksee peloissaan pitkin kenttää.


Ilman esteitäkin mennään usein liian kovaa. Pieni ponityttö on siis joutunut heti alkuun aika kovaan kouluun. Kouluun, jossa pettymykset, hiekan maistelut ja mustelmat ovat olleet mukana enemmän ja vähemmän. Toisinaan pelottaa, toisinaan todetaan, että Eppo on maailman toiseksi paras poni. Välillä halutaan enemmän ja välillä vähemmän ratsastaa.

Talven ajan ponityttö oli laukkaamatta askeltakaan. Ihan fiksulla perusteella "poni saattaa liukastua" mutta kesään kääntyessä ei laukka maistunut edelleenkään, joten äitinä koin pienen painostuksen hyväksi. Jos ei laukata, poni myydään meille tarpeettomana kotiin, jossa sille on enemmän käyttöä. Ja niin tyttö otti laukkaa. Joten koin pienen painostuksen hyväksi ideaksi. Painostin lisää. "Kun hoidat Epon tosi hyvin ja ratsastat säännöllisesti, saat ratsastaa Kottilla." Alkuun idea kuulosti ihan niin hyvältä, kuin se tässä kuulostaa.

Mutta tyttö tarttui haasteeseen astettava vakavammin. Nyt meitä vahditaan mieheni kanssa, että varmasti harjaamme ponit aina jokaisella harjalla, joka pakista löytyy. Oikeassa järjestyksessä. Kavioiden puhdistukset, varustamiset, aivan kaikki. Eikä tyttären aikaan voi tehdä enää "pikana varusteet ja menoks" -tallireissuja.



Ja se ratsastus. Kun lupaukset pitää pitää puolin ja toisin, olen joutunut luovuttamaan Kottia toiselle ratsastajalle. Ja miten hienosti se onkaan mennyt, vaikka yksi pieni unohdus Kottilla hetkeksi sattuikin ja maakontaktia otettiin. Kotti on tosi varovainen Ainon kanssa, mutta välillä se suorastaan unohtaa, että selässä on pieni tyttö, etenkin kun ponille sanottiin, että tämänkin ratsastajan kanssa voi jalat mennä laukan tahtiin. Poni oli aivan pyörällä päästään ja yhden onnistuneen laukkapätkän jälkeen innostui hieman liikaa..

Nouse satulaan uudelleen - se on aivan mahtava lääke satulasta tippumiseen ja pienen jännityksen laukaisuun. Kun satulaan on noustu, siellä ollaan vaikka äiti maasta pyytäisi ponia uudelleen laukkaan. Ja niin unohtui tytöltä maahan mätkähtäminen ja ponikin otti vähän iisimmin.

Vielä ei jalasta löydy ihan riittävästi pituutta, mutta huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Onneksi minulle on Frodo kasvamassa, alkaa haiskahtaa siltä, että kohta joudun Kottin kohdalla kakkosratsastajaksi.. 


21.8.2019

Vielä fiilistelyjä Frodosta

Asia jonka olen oppinut hevosten kanssa - iloitse silloin kun on aihetta. Iloitse uudestaan ja uudestaan, samasta aiheesta. Kyllä arkeen kerkeää myöhemminkin. Niin harvoin tässä lajissa saa iloita menestyksestä. 

Poninäyttelyn kuvauspuoli oli meidän osalta heikoilla kantimilla. Jos foresteja joku kuvasi, niin ei meidän ponia. Frodosta ei ole kuvia. Niinpä kuvasimme poikaa kotona ja miksipä ei, sunnuntaina etenkin Ypäjällä satoi niin paljon vettä, että kyllä nämä aurinkoisenkelin kuvat itseäni enemmän miellyttää.

Minun kolmivuotias nuori ponini. Niin iso, niin valmiin näköinen. Mutta vielä niin varsa! 

Kuvat Kristian Kettunen



Kuinka saada kotioloissa täysin ruuna olemaan näinkin terhakkana? 
- laita YouTubesta toisen hevosen hirnuntaa soimaan! 

12.8.2019

Näyttelyn tähti..

..pää. 


Meidän "pieni" tähtipää pääsi ensimmäistä kertaa kansalliseen poninäyttelyyn Ypäjälle. Varauduimme kahden päivän reissuun, eikä tosiaan siksi, että oletimme varsamme kiertävän kehissä toisensa perään, vaan siksi, että on todella työlästä matkustaa pitkiä matkoja kokemattoman matkustajan kanssa. Viimeksi varsa on ollut vieraissa paikoissa, tai ylipäätään trailerissa vuosi sitten Haminan rotunäyttelyssä. 

Näyttelykokemusta meillä on tasan niinkin vähän kuin ei yhtään. Kotti on juoksutettu kertaalleen ponyssä ja Hippoksen kehässä. Frodo kerran Hippoksen kehässä, rotunäyttelyssä sekä ponioripäivillä. Mutta käytännössä katsoen Ponynäyttelyn eteneminen oli täysin vierasta. 

Ypäjä on paikkana mitä mahtavin tällaiselle tilaisuudelle, näin ratsastajan näkövinkkelistä. Nuori näkee sekä derbykentän, että koko miljöön samalla kertaa ja mahdollisuus totuttaa reissulla erlaisiin olosuhteisiin on mitä mainioin. Ja mehän hyödynnettiin se täysin. 

Kotoa lähtiessä jännitti vain se, kuinka tallin takana pidetty testosteronihirviö käyttäytyy julkisilla paikoilla. Ja käyttäytyihän se. Oli varmasti näyttelyn eniten äänessä, mutta siihen se sitten jäikin. Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu ja kohtelias mies tervehtii jokaista ponia. 

Urakkamme alkoi lauantaina nuorten ponien joukossa. Omasta kehästä tuli odotetusti luokkavoitto, sillä ori oli ainoana kehässään. Mutta sen lisäksi tuli myös ykköspalkinto, toki sekin odotetusti. Kyllä tätä ponia on katsottu niin kriittisesti omin ja vierain silmin, että ykkösen poni se todella on. Välissä nuoret tammat kävivät omat kehänsä, ennen nuorten forestien loppukehää, jonne pääsivät luokkavoittajat, sekä ykköspalkinnon saaneet luokassa toiseksi sijoittuneet tammat. Frodo onnistui olemaan lauantain ainut ykköspalkinnon foresti, jota en tosin tiennyt siinä vaiheessa, kun tammojen kanssa olimme yhtä aikaa kehässä kilpailemassa young champion -tittelistä.

Lauantaina Frodolle napsahti oman kehänsä voiton lisäksi voittoloimi ja young champion -titteli. Sen lisäksi se oli paras Suomessa syntynyt nf -orivarsa. Ehkä jo siksi, ettei toinen orivarsa päässyt koskaan omaan kehäänsä. Joten saavutuksena on muistettava pitää myös sitä, että ori käyttäytyi ja esiintyi niin hyvin. Paikallaan se ei aivan kamalan kauaa jaksanut pönöttää, kun piti katsella maisemia ja tutustua  derbykentän näkymiin tulevaisuutta ajatellen. 

Young champion -tittelin vuoksi juoksimme kehässä vielä kolmannen kerran, jokaisen rodun young championin kanssa. Forestit esitettiin roduista viimeisenä, joten Frodolle oli tulossa jo kolmas kehä putkeen ilman yhtäkään henkistä breikkiä, joka alkoi näkyä ponin kärsivällisyydessä seistä paikallaan pitkiä aikoja. Siitä kehästä ei enää tullut menestystä, eikä oikeutta osallistua seuraavan päivän BIS-kehään. 


Mutta oman rotumme loppukehään paikka kyllä aukesi, joten näyttelyt jatkuivat Frodon osalta myös sunnuntaina. Muiden ponien levätessä ja puunausten viimeistelyissä Frodo satuloitiin kahteen otteeseen, sekä lauantai iltana, että sunnuntaina aamulla. Nuori poni sai tutustua vieraisiin paikkoihin myös ratsain. Ja samalla opetella elämään ratsastaja selässään vieraiden hevosten joukossa. Eikä siinä opettelemista sen kummemmin ollut, sillä ori käyttäytyi kuin mikäkin kokenut maailman matkaaja, ollen vasta kuitenkin vain kolme vuotta vanha!

Matka kohti näyttelykehää alkoi puolilta päivin. Päätimme lähteä trailerilla matkaan, jotta ori oppisi odottamaan trailerissa parkkipaikalla. Ja siellähän se tuhosi heinäverkkoaan kaikessa rauhassa. Ja pääsisimme lähtemään nopeasti kotimatkalle. No aivan näin ei sitten mennytkään.. 

Loppukehässä Frodo valittiin parhaaksi NF oriksi. Sen lisäksi koko näyttelyn parhaaksi forestiksi, jonka vuoksi se voitti champion -tittelin! Ja se nopea kotimatkalle lähtö saatiin unohtaa, sillä poni pääsi tämän myötä aivan viimeiseen, kaikkien rotujen BIS-kehään! 

Esiintymismehuja oli oriissa jäljellä, mutta vastassa oli niin upeita poneja kaikista muista roduista, ettemme edes odottaneet menestystä. Mutta olihan se mahtavaa olla edustamassa omaa rotua siinä  samassa kehässä muiden parhaiden ponien kanssa. 

Mukaan tarttui kaksi voittoloimea, viisi pokaalia ja yksi lautanen, joskin kaksi pokaalia ja lautanen ovat kiertopalkintoja. Sekä ruusukkeita vinopino. ja vuoden ilmainen jäsenyys suomen hevosen omistajien keskusliittoon. Kovasti mainostettiin myös Hippoksen maksavan rotujen parhaille poneille rahaakin, saapa nähdä kilahtaako tilillä.  

9.8.2019

Aika kultaa muistoja

Viisi vuotta sitten alkoi meidän tarina. Minun ja Gottfridin. Ajattelin ensin kirjoittaa, kuinka hetkeäkään en ole katunut. Elämä ponin kanssa on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Kunnes mietin tarkemmin. Alku aina hankalaa..


Kaduin, ensimmäistä kertaa noin puolituntia kauppojen jälkeen. Kotimatkalla kirosin, mitä helvettiä tuli taas tehtyä. Ja vannoin, että kun kotiin päästään poni pysyköön siellä, sen kanssa en matkustele! 

Tarina olisi ihan aidosti ja oikeasti voinut mennä näin: "ostin ponin. Pienen söpön orin. Saimme sen kirveellä traileriin, seuraava kerta on paloiteltuna. Kotona päästin sen laitumeen, enkä ole sen jälkeen saanut kuin viisi kertaa kiinni. Kerran päästiin selässäkin käymään, säikähti niin kovasti, ettei sen jälkeen ole tarvinnut sitäkään harjoitella. Mutta kaunis se on, vaikkakin sairaalloisen lihava. 


Minun rohkea pieni maailman matkaaja. En edes muistanut, kuinka vaikea alku meillä oli. Kuinka tuntitolkulla yritin saada ponia kiinni laitumelta. Sen jälkeen harjoittelimme useita tunteja kentällä, hieman rajatummalla alueella. Kuinka sitä lastattiin traileriin Vermon varikolla, ja kuinka todella kotimatkalla sanoin, ettei yhtäkään lastausongelmaista tähän taloon pitänyt hankkia.

Kuinka timantti voikin olla niin hiomaton?! 

Kun sain ponin kotona kiinni, oli jo yömyöhä ja pimeää. Seuraavana päivänä harjoittelimme hippoksen näyttelyä varten sekä lastausta, että esiintymistä. Pimeäksi meni sekin päivä.

Poni ei luottanut meihin, joten se ei toiminut meidän kanssa saumattomasti pitkään aikaan. Viikot kuluivat ja Kotti alkoi olla pikku hiljaa aika kiva. Ts. Saimme sen kiinni halutessamme laitumelta. Se oli alkuun hyvin varauksellinen ori, joka koki tarpeekseen pitää kaikki aistit herkkänä ja ottaa ritolat tarpeen vaatiessa. Mutta pohjimmiltaan äärimmäisen kiltti ja herkkä.

Loppu sitäkin helpompaa. 

Kun palaset alkoivat loksahdella paikoilleen, oli aika haudata sotakirveet ja hävittää muistista alun vaikeidet. Ja ne ihan totta oli täysin unohdettu, niin helppoa arki on ollut. 

Viisi vuotta. On päiviä, jotka vaihtaisin pois, mutta en siksi, että poni olisi ollut pettymys, vaan siksi, että en ole ymmärtänyt kuinka hieno eläin minulla on ollut. Kotti on ehdottomasti once in a lifetime -poni. Poni, johon voi luottaa silloinkin, kun mihinkään muuhun ei voi! Poni, joka antaa aina kaikkensa ja vielä enemmän.