Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

29.8.2019

Kisaponin arkea


On käsittämätöntä kuinka nopeasti pieni ihminen kasvaa ja kehittyy. Reilu vuosi sitten hankittiin Eppo epäilijä, joka osoittautui oikeaksi hankinnaksi. Eppo ei lähtökohtaisesti oikeastaan istu sanaan lastenponi. Lastenponia siinä on ainoastaan näppärä koko. Se on shettistä isompi niin kooltaan kuin liikkeiltäänkin ja luonne on lasten kanssa aivan kultaa. Mutta ratsastettavuus ei ole kaiken kestävää, liian lujaa vain harvoin menevää. Ei. Vaan aivan päinvastoin.

Eppo pelkää vähän kaikkea, puomit ja pienet estetehtävät saavat sen suorastaan pois tolaltaan. Ensin ajattelin, että poni tykkää niin kovasti, että se ikäänkuin alkaa käydä ylikierroksilla. Mutta kyse on ehkä kuitenkin Eppo epävarman epävarmuudesta, aavistuksen pienestä pelostakin. Poni ei ole aivan varma, selviääkö se puomisarjasta tai pienestä kavaletista, jolloin vauhti astuu kuvaan ja poni juoksee peloissaan pitkin kenttää.


Ilman esteitäkin mennään usein liian kovaa. Pieni ponityttö on siis joutunut heti alkuun aika kovaan kouluun. Kouluun, jossa pettymykset, hiekan maistelut ja mustelmat ovat olleet mukana enemmän ja vähemmän. Toisinaan pelottaa, toisinaan todetaan, että Eppo on maailman toiseksi paras poni. Välillä halutaan enemmän ja välillä vähemmän ratsastaa.

Talven ajan ponityttö oli laukkaamatta askeltakaan. Ihan fiksulla perusteella "poni saattaa liukastua" mutta kesään kääntyessä ei laukka maistunut edelleenkään, joten äitinä koin pienen painostuksen hyväksi. Jos ei laukata, poni myydään meille tarpeettomana kotiin, jossa sille on enemmän käyttöä. Ja niin tyttö otti laukkaa. Joten koin pienen painostuksen hyväksi ideaksi. Painostin lisää. "Kun hoidat Epon tosi hyvin ja ratsastat säännöllisesti, saat ratsastaa Kottilla." Alkuun idea kuulosti ihan niin hyvältä, kuin se tässä kuulostaa.

Mutta tyttö tarttui haasteeseen astettava vakavammin. Nyt meitä vahditaan mieheni kanssa, että varmasti harjaamme ponit aina jokaisella harjalla, joka pakista löytyy. Oikeassa järjestyksessä. Kavioiden puhdistukset, varustamiset, aivan kaikki. Eikä tyttären aikaan voi tehdä enää "pikana varusteet ja menoks" -tallireissuja.



Ja se ratsastus. Kun lupaukset pitää pitää puolin ja toisin, olen joutunut luovuttamaan Kottia toiselle ratsastajalle. Ja miten hienosti se onkaan mennyt, vaikka yksi pieni unohdus Kottilla hetkeksi sattuikin ja maakontaktia otettiin. Kotti on tosi varovainen Ainon kanssa, mutta välillä se suorastaan unohtaa, että selässä on pieni tyttö, etenkin kun ponille sanottiin, että tämänkin ratsastajan kanssa voi jalat mennä laukan tahtiin. Poni oli aivan pyörällä päästään ja yhden onnistuneen laukkapätkän jälkeen innostui hieman liikaa..

Nouse satulaan uudelleen - se on aivan mahtava lääke satulasta tippumiseen ja pienen jännityksen laukaisuun. Kun satulaan on noustu, siellä ollaan vaikka äiti maasta pyytäisi ponia uudelleen laukkaan. Ja niin unohtui tytöltä maahan mätkähtäminen ja ponikin otti vähän iisimmin.

Vielä ei jalasta löydy ihan riittävästi pituutta, mutta huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Onneksi minulle on Frodo kasvamassa, alkaa haiskahtaa siltä, että kohta joudun Kottin kohdalla kakkosratsastajaksi.. 


2 kommenttia:

  1. Oi kun on pienellä heppatytöllä hyvin asiat, tuskinpa edes osaa arvostaa itsestäänselvyyttä. :) Ihanaa sinnikkyyttä noin nuorelta, että jaksaa ja ennenkaikkea uskaltaa jatkaa vaikka kentän hiekkaan on tutustuttu turhankin tiheään lähietäisyydeltä!

    Muistan hyvin ensimmäisen tippumiseni, vaikka sen jälkeen on reilusti yli sata kertaa tullut mitä erilaisin tyylein jalkauduttua vasten tahtoani.... Ikivanha shettismummo innostui kavaletista niin, että hui, lähti ihan laukalle ja hyppäsi! Tulin kuperkeikalla alas, järkytys oli suuri, mutta takaisin selkään nostettiin ennenkuin ehdin alkaa itkemään ja toinen yritys, samalla toinen kerta ikinä laukkaa onnistui jo hymy huulilla. :)

    Sieltä on hieno hevosihminen tulossa, ja vaikka ei harrastus jatkuisi aikuisena, on ainakin hyvä oppi saatu eläinten kohteluun ja kunnitoitukseen. :)

    - Minja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmasti täasä kohtaa elämää osaa arvostaa, mutta ehkä vanhemmiten sitten. Toivottavasti.

      Mikäpä elämässä tärkeämpää olisikaan kuin toistemme kunnioitus, oli se sitten eläin tai ihminen. Sen nämä ponit ovat mahtavia opettamaan. Ja nöyryyden. :)

      Poista