Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.9.2019

We are the Champions

Kaakkois-Suomen joukkuemestaruudet kilpailtiin Kotkassa, valtavan osallistujamäärän kera! Viime vuoden 7. sija 11 joukkueen joukosta korotettiin tänä vuonna voitoksi, jopa 17 joukkueen joukossa!

Meidän joukkue : Mari Kettunen - Gottfrid, Taina Teittinen - Prince Vaillant Carrus, joukkueen johtaja Nina Heikkola sekä Mette Kauppila - Happy Helge


Ravijärven Ratsastajat

Kolmen ratsukon voimin ladyt - poniratsukko Mette Kauppila - Happy Helge, (A)ikuinen poniratsastaja eli me Kottin kanssa, sekä pararatsastaja Taina Teittinen ponillansa Prince Vaillant Carrus "Jätti" n. 190cm korkuinen poniini, tulimme, näimme ja voitimme. Kaikki. 

Meillä oli alunperin joukossamme vielä yksi suokkiratsukko, mutta hän ei päässytkään kisaamaan, joten me kolme ratsukkoa taituroimme mm. kahdesta luokasta voittoprosentit tauluun ja puolen pisteen erolla napattiin kultaa kaulaan! 
Me menimme Kottin kanssa helppo A:1 luokan, joka suokkiratsukonkin oli tarkoitus mennä. Näin ollen muut joukkueen jäsenet menivät K.N. specialin. Minun ja Kottin urakka alkoi jo aamulla ensimmäisten joukossa, sillä olimme Kottin kanssa luokassamme heti kolmansina. Harmitti aivan suunnattomasti. On jotenkin tosi hankala henkisesti lähteä luokan alkupäässä. Etenkin, kun edeltävänä päivänä henkilökohtaisista mestaruuksista ei liiemmin kenellekään ratsukoille irronnut pisteitä ja prosentit jäi todella mataliksi. Eniten se harmitti kuitenkin ehkä siksi, että tämä olisi meidän viimeinen oikea kisarata tälle vuodelle ja tottakai kauden päättäminen hyvään suoritukseen on aina mukavampaa. Sitä ei edeltävän päivän prosenttipelin vuoksi ollut ollenkaan odotettavissa. Mutta kuinka kävikään. 

Kottin kanssa teimme rikkeettömän radan, josta irtosi 66,442% ja sillä pidettiin ykköstilaa luokan loppuun asti, yhdessä toisen ratsukon kanssa. Meten ja Tainan tehdessä oma osuutensa joukkueen tuloksen eteen, olimme lopulta kullassa tiukasti kiinni. Ja siinä myös pysyttiin! Pisteet olivat tälläkin päivällä todella tiukassa, joten kellon tarkkaa työtä sai radalla tehdä jokaisen ansaitun seiskan ja jopa kasien eteen! Mutta, asia jonka aina jännityksen lisääntyessä unohdan - Luota poniin! 

Radalla poni oli taas todella kevyt, pehmeä ja hyvä ratsastaa. Niin hyvä, ettei siellä oikeastaan voi enää tehdä muuta kuin hymyillä! 


Kotti toi kotiin neljännen peräkkäisen kultamitalin, jonka se on joka vuosi tuonut. Tällä kertaa kultaa napsahti joukkueena, sillä yksilökisaan emme edes ponin kanssa päässeet osallistumaan. Toisinaan on tehtävä töitäkin ja ponin kanssa ollaan etsitty vain hyvää fiilistä työskentelyyn, joten kisataan sitten taas ensi vuonna enemmän vaativalla tasolla. 

Kisojen pienin ja suurin, samassa tiimissä!



Vähän vitsillä ollaan vuosi puhuttu, että tästä otetaan kultaa tänä vuonna. Mitali oli varmasti jokaisella meistä tavoitteena, mutta että kirkkain. Se kieltämättä yllätti! Tähän todella on hyvä päättää kausi 2019. 

23.9.2019

Laatuponikilpailu 2019

Kaikki postauksen kuvat Hertjekker.net / Mirella Ruotsalainen

Frodo pakattiin lauantaina kyytiin. Sitä ennen oli perjantai 13. joka todellakin oli sellainen, uskomuksen mukainen päivä. Aamuvuoron jälkeen ajoin kotiin. Polkaisin kytkintä vaihtaakseni vankasta veturistani vaihteen. Kytkin painuikin aivan pohjaan, siis normaalista pohjassa asennosta pidemmälle ja jäi sinne. Ja niin jäi myös veturi niille sijoilleen. Mutta kukapa se niin riskillä hevostaloudessa eläisi, että omistaisi vain yhden veturin? Joten suunnitelma b.  Mutta sen auton etukumit on olleet vaihtolistalla ehkäpä noin kaksi kuukautta. Eikä kello neljän jälkeen enää rengasliikkeet ole perjantaisin auki. Muina päivinä kylläkin. Ei kahta ilman kolmatta, ajattelin, joten päätin pitää suunnitelmasta kiinni. Tänään hyppäisin Kottilla. Ja niin hyppäsinkin,  Eikä pelota enää yhtään niin paljon, kuin aiemmin. 

Kolmas auto toden sanoo, joten anopin nuhakupilla lähdettiin matkaan lauantaina. Poni lastautui kyytiin hienosti. En kyllä edes ajatellut varata siihen minuuttiakaan ylimääräistä aikaa. Matka Virolahdelta Hämeenlinnaan kestää yhdellä nopealla tankkaus pysähdykellä, koska anopin auto syö kuin porsas, kutakuinkin 3 tuntia ja 30 minuuttia. Kun ajelee surutta "mittari vääristää ainakin kympin" -mentaliteetilla. Kunnes viimeisillä kilometreillä huomattiin, että kalibrointi on kyllä prikulleen kunnossa.


Kerkesimme katsoa kutakuinkin kaikki kolmivuotiaat. Frodo oli päivän toiseksi viimeinen poni. Trailerissa tuli seistyä ennen suoritusta kuusi kokonaista tuntia. Ja hienosti seisoikin. Suitset päähän, ponia vähän siistimmäksi kuljetuspölyistä ja menoksi. Kävelimme kymmenisen minuuttia alkuverryttelyjä ulkona, edes takaisin maneesin kulmalla. Iso, raamikas ja lihaksikas poni tarvitsisi valittevasti vain huomattavasti enemmän verryttelyaikaa. Tai siis ylipäätään verryttelyaikaa vähän kaikissa askellajeissa. Yksi kierros maneesissa löntystellen ei riitä, koko ajan liikkumaan tottuneelle isolle nuorukaiselle.

Suorituksen taso jäi alkuverryttelyn tasolle. Vähän jäykkää, löysää ja laiskaa menoa. Frodo ei esittänyt itsestään yhtään minkäänlaista liikettä, eikä laatua. Ei hyppykykyä eikä kapasiteettia. En oikeastaan ole edes tunnistaa tuota suorittamista ja liikkumista Frodoksi, tai no laiduntavaksi Frodoksi kyllä, mutta en siksi, joka tekee "töitä" kentällä. Itsevarmuus, eteenpäin pyrkimys, energia. Kaikki oli poissa. Jännittikö Frodoa tilanne? Purkautuuko sen jännitys näin? En osaa vastata, mutta nyt kun mietin, niin voi hyvinkin olla. Se ei koskaan jännityessään pakene, eikä pyöri silmillään hedelmäpelinä. Vaan se jää hitaaksi, todella hitaaksi.  



Jotain Frodo kuitenkin esitti. Siitä tosin ei näissäkään kilpailuissa palkita. Mutta jos orina voi jostain hevostaan kehua, niin tämä ansaitsee kyllä oikeastaan erityismaininnan. Luonne! Kuinka niin äärimmäisen kiltti, lempeä ja ihmisen ystävä voi kolmivuotias ori oikein ollakaan, myös vieraassa paikassa! Tuo poni yllättää käytöksellään joka kerta. Joka kerta varaudun siihen, että se pistää hösseliksi ja ajattelee vain kulkusillaan. Mutta EI. On helpottavaa ajatella, ettei ruunaus ole ajankohtaista ponin käytöksen vuoksi. Frodollehan oli jo kaavailtu ruunaus tälle syksyä, päätimme niin toukokuussa. Mutta toistaiseksi peruimme suunnitelmat ja halusimme katsoa, kuinka nuorukainen käyttäytyy näissä syksyn tapahtumissa. Kummassakin reissussa ori oli niin asiallinen, että suunnitelmat ensimmäisestä kilpailukaudesta toteutetaan orina. 


Pisteitä ei herunut suorituksista, oletettavasti. Mutta mieltä lämmitti aika ylevät rakennepisteet, jotka oikeuttaisivat kirkkaasti I-palkintoon kantakirjauksessa, joka meillä on edessä puolentoista vuoden päästä. Saimme myös maininnan siitä, että poni olisi edukseen hoikemmassa kunnossa.

Olen tyytyväinen ponini käyttäytymiseen ja reissuun kaikkinensa. Tiedossa etukäteen oli, ettei Frodo tule pärjäämään kolmivuotiaana, se on vähän sellainen nallekarhu, joka tekee mitä pyydetään, mutta ei anna itsestään ylimääräistä. Ensi vuonna, kun se esitetään ratsain, odotan parempaa menestystä.


Ja vielä loppuun kuvat arvosteluista. 




12.9.2019

Ikäkriisin kaltainen aivopieru

Se on kuulkaa niin, että poni 133cm ja ratsastaja 165cm ei ihan aina näytä hullummalta kombolta.
Nyt on tapahtunut sellainen historiallinen asia, että rasti seinään ei olisi ollenkaan pahitteeksi! Allekirjoittaneen sisäinen esteratsastaja otti vallan, vaikka olen sitä likipitäen kymmenen vuotta pitänyt kurissa. Samaisen ajan takaa olen ollut kouluratsastusta vihaava esteratsastaja. Hyppäsin mitä vain, millä vain. Niin kauan, kunnes oma hevoseni alkoi heitellä minua selästään puomien sekaan tuon tuosta, eikä se enää halunnut hypätä. Enkä kyllä minäkään, siksi etten enää uskaltanut.

Minusta tuli rimakauhuinen, eikä seuraava hevoseni omannut minkäänlaisia lahjoja tikkujen ylittämiseen. Kouluratsastus alkoi tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. Sitten tuli lapset ja itsesuojeluvaisto, äidilliset hormoonit ja sen sellaiset. Unohtamatta sitäkään tosiasiaa, etten ole enää oikeasti 18 -kesäinen. Vaikka kuinka yritän peilille huutaa, ettei kasvoillani saa vielä ryppyjä näkyä! Kymmeneen vuoteen mahtuu niin paljon. 

Kolmenkympin kriisikö iski? Puomit ovat siirtyneet kentän laidalta useasti pelikentälle, oli alla kumpi poni tahansa. Niitä on nosteltu maasta ilmaan kavalettipaloilla. Sentti kerrallaan. Kunnes kerran sanoin, että tehkääpä tuosta pieni pystyeste. Sellainen suurempien kavalettipalojen kokoinen, eli 60cm. Sen ylitys Kottin selässä tuntui niin laskenleikiltä. Miksi en ole aiemmin tehnyt tätä? Joten pyysin vähän lisää. Lisää esteitä. Lisää korkeutta. 


Arvatkaapa mitä tästä seurasi? 

Totta tosiaan, me olemme menossa rodun mestaruuksiin, vaikka alkuperäisesti olen ajatellut jättäväni ne täysin välistä. Ja jättäisinkin, jos menisin vain koulupuolen. Mutta olen päättänyt mennä myös esteille! Minulla on kaksi kokonaista viikkoa aikaa treenata. Eli todella vähän, koska tässä välissä on vielä aluejoukkuemestaruudetkin. Fyysistä treeniä tärkeämpää onkin treenata henkinen puoli kuntoon. Kotti kyllä menee kuin juna ja onhan meillä kotikenttäetu, kun kilpailut järjestetään Harjussa. Ei me muuten oltaisi menossa ollenkaan. Korkeudet ovat esteillä 60cm sekä 80cm, sisältäen siis kaksi osakilpailua. Yritämme päästä vielä treenaamaan valvovan silmän alla pariin otteeseen esteitä, ettei nyt aivan soitelle sotaan lähdetä. Mutta ihan totta, me ollaan menossa estekilpailuihin. Ja toden totta, tuo videolla oleva hyppy on meidän ensimmäinen yhteinen ylittämämme este. Tsemppaan itseäni sillä, että ponin selästä on lyhyt matka maahan.. 


Sitä sanotaan, että minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Kyllä ja ei. Se voi päteä asioihin, kuten pyöräily. Mutta ratsastukseen se ei päde. Eikä varsinkaan esteiden ylitykseen, silmään nähdä etäisyyksiä ja tasapainoon pysyä mukana ennalta arvaamattomissa lentoradoissa. Mutta toisaalta, minulla on ratsuna ystävä, johon olen pystynyt luottamaan ihan jokaisessa tilanteessa. Se on luotsannut meidät ihan kaikesta kunnialla läpi. Tavoitteemme on päästä 60cm rata maaliin asti. Se on sitten herran haltuun, kestääkö pääni korkeampaa kierrosta. Pienen ponin selästä esteet näyttävät suuremmilta, kuin ison hevosen selästä. Onneksi edesmennyt hevoseni oli ratsastettavuudeltaan saman kaltainen kuin poni - kaikki lähestymiset ratkottiin onnistuneesti eteen ratsastuksella. 

#kuuluisatviimeisetsanat 

11.9.2019

Laatuponikilpailuun valmistautumista


Frodo on nauttinut poninäyttelyn jälkeen nuoren ponin elämää - laidunlomaa. Sovitimme Frodolle yhtä satulaa, mutta se osoittautui aivan karmeaksi ratsastajan persukselle, eikä priimaksi varsaponillekaan, joten jatkamme elämäämme vieläkin Kottin satuloilla. Barnsbyn koulusatula oli omalla ahterille aivan liian leveällä penkin profiililla varustettu, enkä kyennyt siinä istumaan pikaista kokeilua enempää. Olisi kiva löytää Frodolle oma satula, joka olisi ponille täysin passeli. Mutta Kottin satulat ajavat satunnaiset ratsastelut vielä aivan hyvin. 

Poni tahtoi olla nättinä, joten harjoittelimme kouluratsulookia letittämällä ponin harjan ja laittamalla pampulat jalkoihin. 
Olen käynyt ponin selässä muutamia kertoja. Frodon selässä on vietetty hyvin vähän aikaa, todella satunnaisesti. Pääasiassa se on saanut käydä vain maastossa laukkailemassa eteenpäin, kasvattaen samalla kuntoa ja toiveissa on toki ollut myös vatsanympäryksen pienennyskin. Poni on täysin kolmivuotiaan koulutasolla, joten sen kanssa ei tarvitse hinkata kentällä yhtään ylimääräistä. Frodo kääntyy kumpaankin suuntaan, menee kaikissa askellajeissa jo kohtalaisen tasapainoisesti ja osaa kulkea kuolaintuella. Muuta kolmosen ei tarvitsekaan osata. Kaikki muut höyteet ja temput tulee  paljon myöhemmin.


Frodo on kuitenkin iso kaveri, joka on vähän fiiliksellä "norsu posliinikaupassa". Sillä ei ole oikein notkeutta eikä elastisuutta kropassaan ja valtavan massan kantaminen vaatii valtavat voimavarat ja lihaksiston. Joten näppäränä kouluratsastajana päätin vähän helpottaa esteratsastajankin työtä ja näyttää poniotukselle vähän puomeja. Mikä onkaan parempi tapa oppia käyttämään kropan ulottuvuuksia, oikeita lihaksia ja pitämään yllä nuoren mielenkiintoa, kuin leikkiä puomeilla?



Frodolla pitäisi suvun puolesta olla lahjakkuutta esteille, joskin tiedossa on myös, että emälinjan tuotokset ovat erittäin kyvykkäitä, mutta hitaasti kehittyviä. Frodo kyllä syttyy irtohypytyksessäkin nollasta sataan sekunnissa, kujan alkuun päästessään. Se hyppää voimakkaasti, hyvällä tekniikalla, ainakin kotioloissa. Mutta ison ruhon kanssa voimanpuute näkyy vielä vahvasti liikkumisessa. Poni kuitenkin käyttää erittäin hyvin niveliään, myös polvesta ja kintereestä ja oikeasti ravaa aika näyttävästi. En uskalla edes ajatella, miltä se näyttää, kun saamme sitä vuosia rakennella raameihin.



Frodolla on lauantaina edessä laatukatselmus laatuponikilpailun merkeissä. En odota menestystä. Kotti pärjäsi aikanaan vastaavassa iässä todella hyvin. Se sai päivän parhaat estepisteet sekä erittäin hyvät askellajipisteet. Se oli koko päivän toiseksi paras, häviten juniorichampionille vain 0,017 pistettä! Kotti oli valmisteltu paljon paremmin. Sillä oli myös jo tuon ikäisenä paljon halukkaampi asenne esteille, sellainen, ettei alta meinannut keretä pois, kun ponin kujan jälkeen kirmasi alkuun uudelleen. Frodo jää kujan jälkeen sinne, ei kirmaile alkuun.. Eikä hallitse kroppaansa ollenkaan niin hyvin kuin pieni tallikaverinsa tuolloin. Ja kun on nähnyt Kottin esittämässä omaa laatuaan, ei tämä nuori esitä sitä läheskään yhtälailla. Laatua on, mutta se ei vielä tule esille samalla aktiivisuudella.




Frodolla on edessään rakennearvostelu, irtohypytys ja liikkeiden arviointi vapaana. Se kuuluu isoihin poneihin, alle 148cm kategoriaan, joten estekorkeus nousee suurimmillaan 90cm asti. Sen ei pitäisi olla ponille ongelma. Kaikki on sitten kiinni päivän fiiliksestä, haluaako poni väläytellä laatuaan, vai ei. Päivään on mahdutettu yhteensä 40 nuorta ponia, joka on kunnioitettavan paljon. Mukaan tarvitaan paljon reipasta mieltä ja porkkanoita. Porkkanoilla ne ponit suorittaa.


6.9.2019

Kisamatkalla

Tempaistiin Gottfridin kanssa kisareissu etelä-Suomeen. Nopeimmat ovatkin saaneet jo bongata tiedon kisareissun onnistumisesta instagramin puolelta @mkriding. Mutta miten se oikeasti meni? 

Elokuun viimeinen päivä suunnattiin ponin kanssa kaksin kohti tuntematonta. Meille uusi rata, uusi kisapaikka ja yö aivan tuntemattomassa paikassa. Ja se yksin navigointi, ehkä kaikista ikävintä oikeasti maalla asuvalle ihmiselle. Tuomarinkylän ratsastajilla oli ensimmäinen kisapäivä. Olemme viimeksi olleet radalla hyvin heikoilla suorituksilla Lappeenrannassa. Eikä sen jälkeen ole oikein motivoinut lähteä mihinkään, ei edes ajatella muuta kuin saada poni kuntoon ja suorittamaan iloisesti kanssani. 


Niinpä treenattiin vasemmalla lonkalla, enemmänkin vain fiilisteltiin hyviä hetkiä ja vältettiin kaikin keinoin huonoja fiiliksiä. Ja poni tuntui kotona olevan jo aivan liekeissä. Joten uskaltauduin lähtemään kisoihin, tavoitteena saada fiilistellä radalla, ilman sen kummempia tulostavoitteita. Ja niinpä Helsingissä fiilisteltiin. Ihan en onnistunut saamaan verryttelyssä parasta mahdollista fiilistä ulos, mutta hyvillä mielellä sain lähteä radalle. Ratana helppo A kenttäkilpailuohjelma nro. 6

Alkutervehdykseen kaartaessa tunsin, kuinka tästä on tulossa hyvä rata. Poni ei topannut eteenpäinpyrkimystään, ei heittäytynyt kättä vasten, eikä poistunut avuiltani. Ja niin me kehitimme hyvän turvallisen kuplan ympärillemme. Alkutervehdyksen jälkeen ylläpidin kuplaa ehjänä ja ensimmäinen keskiravi oli vaisu, sillä en uskaltanut oikeastaan muuta kuin hengittää mukana. Väistöt ja voltit sujuivat hyvin ja toiseen keskiraviin poni ampaisi todella kivasti. Pysähdys onnistui hyvin, mutta peruutuksessa tuli ikävästi vähän liian leveä askellus takajalan kanssa, jonka vuoksi poni kolhaisi kouluaidan pidikettä ja jännittyi. Siitä suoraan keskikäyntiin, joka oli aluksi kovin jännittynyttä, mutta rentoutui onneksi loppua kohti. Laukkaohjelma olikin sitten jo oikeasti tasoistamme suorittamista. Poni liikkui halukkaasti eteenpäin, kolmikaarinen sujui leikitellen ja keskilaukkoihin poni suorastaan syttyi. Kupla pysyi ehjänä koko suorituksen ajan, johon oli todella tyytyväinen. 

Toinen tuomari oli kanssani aika samoilla linjoilla ja antoi 65% joka oli mielestäni juuri tähän suoritukseen hyvä. Toinen tuomari ei oikein pitänyt näkemästään niin paljoa ja antoi 62,9% joten lopputulemana 63,958% jolla luokassa 11./30 eli ei ihan sijoille ylletty, mutta pääasia oli, että poni oli iloisena mukana radalla. 

Helsingistä suunnattiin kohti yösijaamme Troija talleja Järvenpäähän, sillä syyskuun ensimmäisenä päivänä oli sama rata Järvenpään ratsastusseuran kilpailuissa. Suunnistimme ponin kanssa kisoihin taas kaksin, mutta muu perheeni saapui kannustamaan meitä. Verryttely sujui paremmin kuin edellisenä päivänä ja tällä kertaa päätin vähän uskaltaa ratsastaakin, hengittämisen lisäksi. Ja se todella kannatti. 

Poni oli aivan mielettömän kevyt ja halukas, alkurata oli täysin rikkeetön, peruutuksesta yksi ylimääräinen askel, kun menin laskuissa sekaisin. Keskikäynti meni hyvin siihen asti, kunnes ponille tuli kakkahätä ja laukannosto oli edessä. Koska herraponiini ei voi tehdä kolmea asiaa kerrallaan (kakkia, liikkua eteenpäin ja vaihtaa askellajia!) niin laukannosto ei ollut aivan priima, vaan siinä hetkeksi poni totesi, ettei pysty nyt. Mutta heti kun hätä oli hoidettu, poni nosti laukan ja laukkaohjelma oli taas radan parasta antia. 

Video Järvenpään radasta alla, kuvattuna puhelimella, joten laatu ei päätä huimaa. 



Rata kokonaisuudessaan oli aivan älyttömän kiva, tasainen ja rikkeetön ja siitä myös palkittiin. Tuloksena 67,396% jolla luokassa 2./24! Parasta kaikessa oli, että alapisteiden kohdalla ratsastajan asennosta, apujen käytöstä ja moitteettomuudesta sain 7,5 pistettä, joka oli vielä kaiken lisäksi kertoimella kaksi! Olen tehnyt aivan älyttömästi töitä oman kroppani kanssa sen jälkeen, kun saimme keväällä Ypäjältä yhdeltä radalta kommentin "istut liikettä vasten" ja se todella kolahti silloin kovasti.

Tästä on kiva ottaa taas ponin kanssa vähän leppoisampi viikko ja jatkaa sitten treenejä kohti joukkuemestaruuksia.