Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

5.6.2020

Aika aikaansa kutakin

Blogin tie hiljaiseloon on alkanut jo vahvasti heti alkuvuodesta. Siihen on syynsä - AIKA!



Minulla ei enää tahdosta riippumatta riitä aikaa kirjoittaa, kuvittaa ja toteuttaa postauksia. Nytkin luonnoksissa lepäilee lähes 100 tekstiä, josta puuttuu se jokin - joko kuvat tai viimeistely. Ja ne jää julkaisematta sen vuoksi. Minulla ei ole ollut sitä hetkeä ja jaksamista istua rauhassa koneen ääreen ja työstää postauksia loppuun asti. 

Eikä siinä, ainahan voi julkaista treenit ja oivallukset jälkikäteen, eihän se nyt haittaa oliko tapahtumasta päivä tai viikko, eikö? Paitsi, että tuntuisi todella typerältä laittaa ilmoille postaus viime viikon ensimmäisistä kakkosen yksittäisistä vaihdoista ja kolmosen onnistuneista sarjoista, kun eilen teimme jo viiden sarjan kakkosia. Siinä menee jo fiilis hehkuttaa jotain yksittäistä, kun tilanne tällä viikolla on jo niin kaukana edellisestä.



En ihan totta tiedä, mitä me ponin kanssa vedetään kurkusta alas, sillä sellaista haipakkaa tässä on kehitytty koronan aikana. Mutta blogiin en vain yksinkertaisesti kerkeä niitä onnistumisia ja kehittymisiä päivittämään. En siis millään. Sen sijaan jatkan, ja panostan kaiken bloginkin syömän ajan jo olemassa oleville muille kanavillemme, jos et vielä seuraa, niin otapa nyt haltuun meidän Facebook - sivut sekä instagram-tili. Toisesta näistä löytyy myös mm. Kolmosen vaihtosarjat viidellä vaihdolla, ihan videona - ettei nyt kukaan luule, että liioittelisin onnistumisillani!

Blogini on seurannut monta vuotta hevosharrastustani ja hevosystäviäni. Olen menettänyt monta ihanaa hevosta ja toisaalta saanut monta uutta poniystävää. Blogi on muunmuassa seurannut sekä Kottin, Frodon ja Eppon matkaa koko meillä oloajan. 



Olen kasvanut ja oppinut blogin aikana aivan mielettömästi. Niin hevosista, kuin elämästä ylipäätään. Olen oppinut ratsastamaan ja kouluttamaan ponejani. Olemme ponieni, etenkin Kottin kanssa opeteltu yhdessä kaikkea uutta. Ja kaiken sen jakaminen on ollut todella mukavaa. 



Blogi on seurannut Frodoa koko sen elämän ajan, heti syntymästä lähtien. Sen kasvua varsasta isoksi poniksi. On mahtavaa palata aina uudelleen muistelemaan kaikkea sitä, mitä olen joskus ollut, kokenut ja oppinut. Ja kuinka kauas siitä olenkaan jo tullut. 



KIITOS kaikille näistä vuosista blogini parissa. Enkä mä nyt sano, että tämä olisi loppu, mutta toistaiseksi ainakin vähennän bloggaamista huomattavasti. Voi olla, että vuoden päästä fiilis on toinen. Joskin lisää aikaa tuskin arkeen tulee, kaksi treenattavaa ratsua, työt ja vielä perhe, sekä perheen pienimmille hankittu poni, syövät kyllä aikaa niin paljon, että nopeammat somealustat ovat yksinkertaisesti vain mahdollisuus. Toivottavasti jatkat seuraamistamme myös jatkossakin instan ja facen puolella.

Pian käynnistyy kisakausikin ja hullunkuriset haaveet laitetaan käytäntöön. Seuraa siis menoamme täällä ja täällä.

KIITOS!
Blogi jää olemaan tällaisenaan, ehkä palaan, ehkä en.

23.5.2020

Ponipojat aitojen sisällä



Nyt se on korkattu, kouluratakausi 2020. Vielä ei ole kisalupia maksettu, sillä kalenteri ammottaa tyhjyyttä heinäkuulle asti. Mutta kun ne maksetaan, on ponipojat valmiina, mutta mihin? Tänään pääsimme aitojen sisään rataharjoituksien merkeissä, sillä ratoja jos mitä tarvitaan alle. Vaikka  tehtävät sujuisivat yksittäin ja peräjälkeen, niin yhdeksi radaksi laittaminen on vielä oma juttunsa. Siihen tarvitaan rutiinia, etenkin ratsastajalle. Ponithan tekee juuri sitä, mitä pyydän.


Ruunikot matkustivat hienosti yhdessä, pompulat harjassaan ja pimpulat jaloissaan. Valkoiset huovat toivat jo vähän fiilistä tulevasta. Onhan sillä nyt eroa, onko huopa musta vai valkoinen! Jotenkin ne aina kulkee fiinisti ja rennosti mustassa, mutta valkoinen on kuin laittaisi häämekon päälle ja marssii alttarille.

Kotti pääsi tekemään tuttavuutta vaativa B radalle FEI junioreiden esiohjelmaan, sillä se on mm. Aluemestaruuksien rata ja löytyy melko monesti avoimena luokkana myös kansallisista kisoista. Sillä aloitimme. Ja aika tyytyväisiä kauden ekaan "tehtävät pakettiin" rataan sai olla!



Toisena ratana Kottille valikoitui vaativa A:2 meidän kummankin ensimmäinen vaativa A rata! "Sitten joskus" - päivä oli tänään. Tänään ratsastin vaativa A radan alkutervehdyksestä lopputervehdykseen ja ihan hyvällä fiiliksellä! Tehtiin hyviä pätkiä ja pätkiä, joita tarvitsee vielä viilata enemmän, mutta me tehtiin se silti. Minun pieni forresterini. Samalla radalla aiotaan aloittaa kisakausikin heinäkuussa, sillä kyseessä on 7-8v. Hevosten sarjakilpailun yksi radoista. Huisia, kuinka nopeasti asiat loksahtelevat paikalleen, kun on inspiroiva valmentaja! Video radasta kahdessa osassa. 



Nopea ponien vaihto, sillä vielä oli vuorossa Frodonkin ensi kosketus valkoiseen huopaan ja rataan. Frodo on osoittautunut olemaan äärimmäisen hienosti käyttäytyvä ori. Se kertoo tulleensa paikalle ja vastaa kysyttäessä kuka on, mutta ratsastajan noustessa satulaan ollaan hissun kissun ja kuunnellaan ratsastajaa.


Frodon ensimmäinen rata oli luonnollisesti helppo B nelivuotiaiden kouluratsastusohjelma. Sillä se on ainoa järkevä ohjelma aloittaa dressageratsun ura nelivuotiaana. Ja kuinka hienosti nuori poni siitä suoriutuikaan. Välillä unohdan sen todella olevan vasta neljä vuotta vanha! 


Tästä on todellakin hyvä jatkaa matkaa kohti frakkikauppaa ja kisakautta! Mutta ensin treenataan vielä kuukausi. 


1.5.2020

Tuhmikon puolentunnin muutos!


Säännöllinen valmentautuminen pitää kultaisella keskitiellä. Niin sekin tuli taas todettua, kun Frodo joutui Kottin sijasta valmennukseen, ihan omien tihujensa seurauksena. Kahdesta ponista tulee valittua aina Kotti etusijalla valmennuksiin. Kotti on paljon pidemmällä koulutuksellisesti ja sen kanssa tehdään paljon asioita, joihin ehdottomasti tarvitsen apua ja neuvoja. Frodo on pääasiassa vain perusasioiden äärellä, joten sen kanssa valmentautuminen ei ole ollut vielä niin ajankohtaista tai tuntunut kuumottavan tärkeältä. Tottakai, jos rahavarani olisivat rajattomat, olisin Frodonkin kanssa käynyt jo paljon valmentautumassa. Mutta minun taloudessani on priorisoitava asioita.  Nytkin Kottin kanssa oli tarkoitus lähteä valmennukseen, mutta poni olikin siinä kunnossa, ettei se missään nimessä ollut kykenevässä kunnossa. Joten Frodo vedettiin pakasta vähän ykskaks yllättäen. 


Edellisessä valmennuksessa loppuvuonna saimme reseptin "eteen, ponia nopeammaksi jaloistaan, sillä se oli äärettömän hidas ja laiska." Frodo on kovin säästeliäs ja ihastelisi mieluummin maisemia kuin liikkuisi liian lujaa eteenpäin. Niinpä olen keitellyt soppaa saamani reseptin mukaisesti -> jos vähänkään tuntuu hitaalta, pyydetään ponia eteenpäin. Takaraivossani on soinut vain sanat "se ei tule menemään liian lujaa vaikka kuinka pyytäisit."

Olin onnistunut keitoksessani, sillä nyt minulle sanottiin heti alkuun, että poninihan juoksee liian lujaa! Jes! Hitaasta ja laiskasta Frodosta on tullut pikakiituri. Aluksi oli outoa kuulla tuollaiset sanat, sillä olen ratsastanut ponia koko talven ajatuksella, että se on edelleen liian hidas ja pitäisi saada nopeammaksi. Enkä oikeastaan ollut koskaan pysähtynyt miettimään sitä tosiasiaa, että meillä on jo aika paljon vauhtia liikkumisessa, jopa liikaakin. 


Eteenpäinpyrkimys on ponilla ollut koko ajan kasvussa, mutta sen lisäksi me olemme tarvinneet myös liikkumiseen reippaanpaa tempoa. Ponin lihavuus on ollut yksi suuri syy sen laiskaan ja hitaaseen liikkumiseen. Siihen yhdistettynä nuoren ponin kunto, joka on myös ollut aika heikkoa, on tietenkin ollut selvää, ettei se edes pysty eikä kykene kunnolla tekemään töitään. Poni on talven aikana laihduttanut hienosti, mutta se on vieläkin aivan liian lihava. Joten laihduttamista jatketaan vielä kovemmin ottein, mikä onkin nyt helpompaa, kun poni ei pääse syömään kavereiden heiniä tarhatessaan yksin.  

Laihtuminen on mahdollistanut Frodon suorittamaan paremmin, mutta ylimääräiset kilot vyötäröllä kuitenkin estävät sitä suorittamasta parastaan. Mitä enemmän poni hoikistuu, sitä paremmalta se alkaa näyttämään. Sen liikkuminen ja olemus ovat heti paljon jalompaa. 


Frodon kanssa aloimme harjoittelemaan vähän alkeellista kokoamista, eli ponilta vauhtia rauhallisemmaksi, jolloin se luonnostaan otti takajalkojaan paremmin alle ja alkoi kantamaan itseään paremmin - niin kuin nelivuotiaan harjoituksissa on suotavaa - vähän kerrallaan kohti alinta porrasta, pyramidin kivijalkaa. Pääasiassa Frodo liikkuu hyvin pyöreänä, selvästi helpommin liian lyhyenä ja korkeassa muodossa, kuin tallikaverinsa Kotti, joka mieluummin liikkuu matalassa, suoralla niskalla ja ylälinjalla. Kummankin ponin kanssa työstetään kuitenkin muotoa matalammaksi, pysyen silti pyöreänä. Kottille pyöreänä pysyminen pitkällä kaulalla ja matalassa muodossa on vaikeampaa, kun taas Frodon saaminen matalammalle ja pidemmälle kaulalle on vaikeaa, se pysyy kyllä pyöreänä senkin edestä.

  
Vauhdin haltuunottaminen auttoi heti meidän ongelmakohtiin - siirtymisiin askellajista alaspäin. Kun poni sai takajalkojaan allensa paremmin, se luonnollisesti pystyi myös siirtymään rojahduksen sijasta laukasta raviin ja ravista käyntiin. Ero yhden puolen tunnin aikana oli merkittävä. Ponin koko ratsastettavuus muuttui sitä mukaa, kun se opetteli vastaamaan pidätteisiin hidastamalla tempoa ja ottamalla takajalkojaan kroppansa alle paremmin. 

Kun on saanut ajella viritetyllä Ferrarilla jo jonkin tovin, on kontrasti virittämättömään Ferrariin valtava. Poneilla on neljä vuotta ikäeroa. Saman aikaa Kottia on viritetty koko ajan paremmaksi. Se vastaa "ajatuksiini", kun taas Frodolle kaikki pitää selittää hyvin rautalanka -mentaalilla. Toisinaan saatan vähän unohtaa sen, että Frodo todellakin on vielä raakile, ja sitä täytyy neuvoa ja tukea joka askeleella. 

Puolentunnin loppupuolella ravikin näytti jo ravilta!
Minun täytyy keksiä toimiva, kestävä systeemi ponieni kanssa valmentautumiseen. Frodon kanssa tarvitsemme ehdottomasti valmennusta, jotta poni kehittyy parhaalla mahdollisella tavalla eteenpäin. Olen toistanut sekä Simolla, että Kottilla jo saman virheen - alkanut valmentautumaan vasta nelivuotissyksyllä / viisivuotiskaudelle. Se on yhden kokonaisen treenikauden heittoa hukkaan. Jopa yhden tärkeimmistä, pohjat tehdään nuorena, ja kerralla hyvin tehty on aina askel eteenpäin. 

Hienointa kuitenkin oli kuulla, että nuorempikaan poni ei häviä liikkumisessaan Kottille. Nyt vain toivotaan, että ponit pysyvät kunnossa, jotta voin kaikessa rauhassa kasvatella useita vuosia budjettiani seuraavaan nuoreen;  hevoseen. 


Vaikka tätä vuotta vaivaakin covid-19 
on tämä silti ollut hevoselämässäni ehdottomasti paras vuosi! 

25.4.2020

Ryhmätarhan iloista itkuksi

Niin ne tilanteet muuttuu, ihan kaikessa. On ollut onnea saada pitää poneja yhdessä useamman talven ja kesän. Ryhmätarhaus on mahdollistanut poneille isomman tilan talvella, sillä kahdesta tarhasta on tehty yksi. Sääsuojana toimiva kotikutoinen "pihatto" on ollut ympäri vuoden kaikkien käytössä. Siitä on eniten nauttineet forestit, yhdessä ja erikseen. Niin kesällä kuin talvellakin. Laumassa eläessään ponit ovat liikkuneet päivittäin paljon enemmän kuin yksin tarhatessa. Ja onhan laumaeläimelle laumaelämä hyvin tärkeää toteuttaakseen lajityypillisiä tarpeita.

Päivän kännykkäräpsy

Se on ollut myös arjessa äärimmäisen helpottava asia - tieto siitä, että tullessa taivaalta mitä vain, on ponit silti halutessaan suojassa. Koska taloudessamme kaikki käy töissä, eikä kotona ole kukaan aina pelastamassa ponipoloisia. Tieto siitä, että jos yksi poni on tarhassa, on siellä varmasti kaikki muutkin. Ja jos nyt lauma sattuisi yhdessä karkaamaan, on ne huomattavasti helpompi paikantaa ja ottaa kiinni yhdessä, kuin yksinäisiä karkuteille lähteneitä metsäponeja. Lauma, joka elää lauman tavoin. 

Kaksi ruuna ja yksi ori.

Elämäni aikana olen oppinut joitakin asioita tarhauksesta, jotka pätevät aika usein. Muistuttaisin kuitenkin, että yleispätevät ohjeet eivät kuitenkaan ole se ainoa totuus. Juuri sinulla voi olla se ori, joka tarhaa niin tammojen kuin ruunienkin kanssa aivan sulassa sovussa.

Laumat kootaan yksilöllisesti.  Aina.  Uusia jäseniä yhdistäessä on oltava reilusti turvallista tilaa liikkua, vauhdikkaastikin. Tammalaumaan voi laittaa yhden ruunan. Useampi ruuna tappelee tammoista ja laumaelämä ei tällöin ole mukavaa. 

Orin voi yhdistää ruunalaumaan vain nuorena. Lauman lähellä ei tällöin saa olla tammoja.  Vanhemman oriin yhdistäminen laumaan on turhan vaarallista muille poikapuoleisille hevosille.

Ruunalaumat ovat tasaisia, sinne voi aika helposti lisätä ja poistaa uuden ruunan. Toki yksilökemiat ratkaisevat paljon jokaisen lauman onnistumisessa ja riitaisat kaverit on poistettava. Jokaisen laumanjäsenen on saatava syödä rauhassa ja stressittömästi, sekä päästä sään suojaan tarvittaessa.

Oriin pitäminen laumassa vaatii aina tarkkailua.

Tähän päivään asti laumamme on elänyt sopuisasti. Silloin tällöin vähän haastetaan ja kilvoitellaan, mutta ei mitenkään kovasti. Tänään leikit meni vähän pidemmälle. Seurasin ponien käyttäytymistä ikkunasta, niin kuin aina teen. Tiedän niiden rutiinit - syödään, leikitään, levätään. Välillä tarhssa mennään tuhatta ja sataa koko laumana, välillä nautitaan yhdessä ryppäässä auringosta ja rapsutellaan kaverin kanssa.

Nyt Frodo oli päättänyt uhmata Kottin asemaa lauman pomona enemmän. Hakiessani pientä poninia tarhasta valmennusta varten, olikin tarhan perimmäisessä päässä odottelemassa  poni, joka oli huojentuneen näköinen nähdessään minun tulevan riimun kanssa. Ajattelin ensin ponin olevan innokkaana lähdössä treeniin, mutta totuus selvisikin, kun tsekkasin ponia tarkemmin. Reikiä siellä täällä. Tarkemmin katsottuna poni oli pelkkää veristä reikää. 

Frodo päätyi sillä samaisella hetkellä omaan tarhaan. Tarhat ovat siitä helposti fiksattavissa erilliseksi, ettei vaadi muuta kuin porttien sulkemisen. Laumelämä loppui oriilta. 

Ai että suututti. Suututti, etten päässyt valmennukseen, mutta vielä enemmän suututti se, että tuo maailman kultaisin poni oli tuossa kunnossa. Vain muutaman tunnin tarhailun jäljiltä, ihan silmieni alla poni oli tuossa kunnossa!

Onneksi tallistani löytyy ihan kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Kipulääkettä, haavansidontavälineitä ja puhdistusaineita. Ainoa ongelma oli, kuinka sitoa koko poni? Kaikki sidontatarvikkeet, jotka tallistani löytyi ovat suunniteltu haavansidontaan pääasiassa jalkoihin, niissä eniten haavoja tuppaa olemaan. Mutta rungolle saatava laastari olikin vaikeampi. Liimapinteli ei toiminut, joten kineositeippi pääsi uusiin tarkoituksiin. Sekään ei klipatussa ponin karvassa oikein tahtonut pysyä. 

Pikapikaa ponin teippaukset jälkeen lähdin vielä hakemaan apteekista erilaisia teippejä, joita testasin iltasidonnassa. Kumpikaan teipeistä ei oikein toiminut tehtävässään halutusti, mutta poni on pumpuloitu raakavillalla kokonaan. Poni on nyt reikäinen ja auttamatta poissa treeneistä hetken. 


Jatkossa Frodo tarhataan yksin. Se myös joutuu laiduntamaan yksin kesällä, sillä en uskalla ottaa riskejä kokeillakseni yhdistää laumaa enää yhdeksi. En niin kauan, kun Frodo on orina. Ikää Frodon kannalta, mutta luontaiset vietit ovat liian suuria. 

Kotti ja Eppo sen sijaan saavat nyt tarhailla kaksistaan. Oikeastaan tämä on toisaalta tosi hyvä juttu, sillä Frodo täytyy saada vielä hoikemmaksi ja heinän säännöstely onnistuu hyvin näin. Mutta samaan aikaan lauman saama liikunta vähenee, joka taas on se kurjempi juttu.

Mutta näillä mennään!

18.4.2020

(A)ikuinen ponityttö

Kaikki postauksen kuvat Laura Taimioja Photography 


Kirjoitin jo instaan aiheesta kuukausia sitten, mutta kirjoitan myös tänne. Aikuiset, ponit ja niiden yhdistelmät. Lähinnä ratsastajan ja ratsun koko aiheuttavat nykyisin jatkuvaa keskustelua. Kuinka ponit ovat vain pieniä lapsia varten ja järkevä ostaa jo 10 -vuotiaalle lapselle hevosen ponin sijasta, koska lapsi kasvaa, poni on pieni ja eikä niillä opi edes ratsastamaan. 

Tämä blogi on ollut monta kertaa linkitettynä keskusteluihin, jossa aiheena on pieni ratsu ja iso ratsastaja ja/tai aikuinen ratsastaja. 


Olen ponini kanssa pelännyt lähteä vieraiden valmentajien valmennuksiin. Mitä jos minut haukutaan ylipitkäksi, jos valmentaja ei tykkää yhtään olemassa olevasta kombosta ja tällöin valmennuksen anti jää vain valmentajan kukkarolle. Sen vuoksi en ponin kanssa reissannut valmennuksissa ensimmäisiin vuosiin. Kävin vain tutulla ja turvallisella valmentajalla. Kisoihin uskaltauduin siitä huolimatta, että olen viimeiseen asti pelännyt jonkun tuomarin viheltävän minut ulos radalta, sen vuoksi, että emme ole sopusuhtaisia. Sellainen pelko perseessä olen nämä vuodet ponini kanssa kulkenut. Vielä yksikään tuomari ei ole kuitenkaan katsonut meitä pahalla, päin vastoin. Toisinaan paperissa lukee jopa "kaunis, sopusuhtainen ratsukko!" Siltikään se ei poista epävarmuuttani esiintyä ratsastajana ponini selässä.


Ponini on pieni. Se on säkäkorkeudeltaan vaivaiset 133cm. Minä olen 165cm pitkä. Teoriassa minä olen siis ponia aivan valtavan paljon isompi. Senttejä en poniini lisää saa, enkä itseltäni toisaalta poiskaan. Mutta asia, johon minä voin vaikuttaa, on ponin taakka, jonka ratsastaja aiheuttaa. Aiemmin ajattelin vain pelkkiä kiloja. Vaa'an piti näyttää jotain tiettyä lukua ja mieluusti reilusti alle sen. Koska sillähän on merkitystä painanko 200 grammaa enemmän vai vähemmän. Halusin olla kevyt, hinnalla millä hyvänsä, kiinnittämättä huomiota siihen, mistä painoni koostuu. Olen kuitenkin aina omannut kohtalaisen hyvän kehonhallinnan, jonka vuoksi en kokenut tarpeelliseksi treenata lihaksistoani paremmaksi - lihas lisää helposti painoa. Viime vuonna ruokavalioni koostui pääasiassa vain proteiinista, joka saatiin lihasta, kalasta tai kanasta, sekä porkkanoista. Ruokaympyrästäni puuttui täysin hiilihydraatit, rasvat ja sokerit, vitamiineista puhumattakaan. Olin koko vuoden nuutunut, vetämätön ja alituiseen flunssassa. Eikä se kyllä ihme ollutkaan tuolla ruokavaliolla. Ja kaikki vain siksi, että minua netissä haukuttiin anonyymisti liian isoksi ponini selkään niin monesti.


Sain istassa paljon tsemppiviestejä ja huomasin, etten ole asiani kanssa yksin. Julkisesti bloggaava ratsukko on vaan niin paljon helpompi ottaa mukaan räävittäväksi netin foorumeille. Minun tarkoitukseni bloggauksessa ei ole olla esimerkkinä liian suuresta ratsastajasta liian pienellä ponilla. Vaan tarkoitukseni on olla esimerkkinä siitä, että aikuinenkin pystyy ratsastamaan ponilla tavoitteellisesti. Sen vuoksi kaikesta huolimatta haluan jatkaa bloggaamista. Koska aikuinen todellakin pystyy ratsastamaan ponilla. Harrastamaan tavoitteellisesti ja olla vakavasti otettava ratsastaja.

Poniratsastus ei ole mitään pikkupuuhastelua, vaan ihan yhtä tosissaan siellä selässä saa tehdä ja harjoitella asioita kuin hevosenkin kanssa. Ponien kansssa on vain monta erilaista mutkaa matkassa, joista yksi suurimmista on uskallus. Täytyy uskaltaa ja olla rohkea, muuten sinua ei oteta tosissaan.


Kottin kanssa olemme vihdoinkin uskaltautuneet eri valmentajien silmien alle. Ehkä suurin kiitos siitä kuuluu meidän kotivalmentajallemme, joka on luonut uskoa minuun. Vakuuttanut, että minulla voi olla ihan oikeita, kunnollisia tavoitteita. Vakuuttanut, että me todellakin pystytään kaikkeen ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Ja minä olen vihdoin uskaltanut alkaa tavoittelemaan haaveitani, joita en vielä tammikuun alussa uskonut olevan olemassakaan.

Osallistuimme Helmikuussa Stella Hagelstamin valmennukseen, jonka kotivalmentajamme järjesti tallilleen. Pelotti ihan sikana. Mitä jos Stella toteaa, ettei tässä kombossa ole järkeä?! Mutta sen sijaan, että niin olisi käynyt, Stella kannustikin jatkamaan. Kehui ponia, sen liikkeitä, työmotivaatiota ja nöyryyttä. Sitä, kuinka se ollakseen poni ja periäkseen ponien perisynnit, kykenee silti ulkoutumaan pikkusievästä ja muovautumaan ratsastajan alla ihan mihin tahansa. Ja kuinka tällaisia poneja pitäisi olla enemmän. Siitä olen niin samaa mieltä!


Katsoessani itse näitä kuvia, jotka kaikki ovat Stellan valmennuskesta, olen tyytyväinen syksyiseen päätökseen muuttaa elämäntapojani ammattilaisen avustuksella. Olen syönyt itseltäni kroonisen flunssani pois, terveellisellä, kaiken kattavalla ruokavaliolla. Olen käynyt säännöllisesti lenkkipoluilla ja salilla hankkimassa peruskuntoa ja lihaksistoa. Ja nyt alan nauttia niiden hedelmistä jo poninikin selässä. Vielä on työmaata edessä, mutta oikealla tiellä ollaan. Ja mitä painooni tulee, se ei ole varsinaisesti muuttunut mihinkään, sen sijaan kropan koostumus on.


Uskaltakaan tekin! Jokaisella on oikeus harrastaa tätä lajia ilman paineita muiden mielipiteistä. Ei ole kiinni kilosta tai sentistä, vaan siitä, että ratsu voi suorittaa hyvin ja mielellään. Ponini ei toden totta suorittaisi näin, jos sillä olisi liian suuri taakka kannettavanaan. Sekä siitä, että ratsastajalla on hyvä tunne ratsunsa selässä. Kaikki ei tykkää pienistä ratsuista, se vaatii aivan erilaista kehonhallintaa kuin iso ratsu, jollaisten selkään taas minä en taivu. Kaikkeen vaikuttaa myös ratsun rakenne ja  ryhdikkyys. Pienikin poni voi tuntua isolta, jos se osaa kantaa kroppansa hyvin. Toisaalta iso ratsu voi tuntua aivan pieneltä, jos se on lyhyellä ja alas liittyvällä kaulalla varustettu. Kyse ei siis todellakaan ole pelkistä korkeussenteistä, vaan yksilöistä. Kahden yksilön sopivuudesta toisillensa. Minä en todellakaan ratsastaisi tällä ponilla tällä tavoin, jos se ei tuntuisi minulle sopivalta.



Tiedän, että ponini on äärimmäisen laadukas pieni ratsu. Tiedän, että sillä olisi annettavanaan poniratsastajalle paljon menestystä. Mutta vielä enemmän sillä on annettavaa minulle ja meidän perheelle. Saattaahan se vielä tehdä omistajansa onnelliseksi ponikarkeloissakin, mutta toistaiseksi poni saa kokeilla rajojaan isompien poikien karkeloissa, senteistään riippumatta. Kyllä me pitkälle radalle yhdessä mahdutaan!


Loppuun vielä kuva lennokkaasta vaihdosta. Niiden työstäminen on vielä pitkä prosessi, mutta tältä ne nyt tällä kertaa linssin läpi näytti. Täytyy nyt todeta, että teksti on kirjoitettu Helmikuussa, heti Stellan valmennuksen jälkeen. Nyt poni tekee jo kolmosilla sarjavaihdot. Kun palaset alkoi loksahdella kasaan, on ollut vain ilo ja nautinto työskennellä ponin kanssa kaikkea sitä, mitä en ole koskaan ennen saanut kokea hevosten selässä. 

Nauttikaa poneistanne, nauttikaa hevosistanne. Nauttikaa harrastuksestanne! Ja vaikka kuinka joku eksyy kuitenkin kommenttiboksiin lyttäämään ja kertomaan, kuinka olen liian iso ponini selkään, aion silti nauttia tästä ponista. Kaikkine suuruuksineni pienestä ponistani. Erään kerran kuulin sanonnan, joka meni kutakuinkin näin "tiedät, että sulla on jotain erityistä, jos se aiheuttaa muissa suurta ärtymystä!" 

8.4.2020

Nelivuotiaan kuulumiset


Nelivuotias nuorukainen ei ole ainut, joka on ottanut suuria harppauksia ratsun uralla eteenpäin. Mutta kerrottakoon nyt kuitenkin vain nelivuotiaan arjesta, kukaan tuskin uskoisi kuitenkaan, mitä vanhempi poni tekee jo nyt!

Frodo ei ole tuntunut minulle mieleiseltä ponilta ratsuna. Se on alusta lähtien ollut liian hidas, raskas ja reaktioton. Vaikka poni on tehnytkin alusta asti kaiken mitä pyydetään, juuri niin kuin nuori hevonen voi tehdä. On se kuitenkin ollut minun mieleeni muuta kuin mistä itse pidän. Jos olisin ostamassa nuorta, joka koeratsastaessa olisi toiminut samoin kuin Frodo, olisi se jäänyt ostamatta. Ne kemiat, joiden pitäisi kolahtaa kovasti yksiin, eivät ole kolahtaneet. Jos Frodo ei olisi varsana näyttänyt laatuaan ja olisi luonteeltaan jotain muuta kuin mitä on, olisin jo laittanut ponin eteenpäin. Mutta maitovarsana Frodo vaikutti ihan laadukkaalta kaverilta, joten olen antanut sille aikaa, neljä vuotta. Ja onhan se luonteeltaan aivan täydellinen, joten kehtaa katsoa kotona vaikka pidempäänkin  odotellen. 


Vuoden ajan Frodolla on harjoiteltu ratsun alkeita. Vuosi on mennyt siihen, että poniin on tullut nopeutta, reaktiokykyä ja sitä fiilistä, jota minä haluan selässä ollessani ratsulta saada. Mutta nyt se on mieleinen ja tuntuu siltä, että sen kanssa on mieleistä tehdä töitä. Frodo on alkanut saamaan kroppaansa hallintaan ja väläyttelemään sitä laatua, jota maitovarsana ponista oli nähtävissä. Se on iso kaveri, jolla kestää aikaa etsiä palasia hallintaan. Sillä on erittäin hyvä nivelten käyttömekaniikka ja aktiivisuus takajaloissaan. 

Kun Frodo on vihdoin löytänyt sisäisen ratsumoodinsa, on sen kanssa pystynyt laittamaan alulle paljon asioita, sellaisiakin, joita nelivuotias ei vielä tarvitse. Mutta jos jotain olen oppinut tämän vuoden aikana, niin se, että asioita laitetaan alulle hyvissä ajoin, ennen kuin niitä edes tarvitaan. Yllättävintä on ollut Frodon tasapaino ja kantokyky laukassa, se kykenee tekemään myös vastalaukka kaarteet nippanappa 20 metriä leveällä kentällä, horjumatta tasapainonsa kanssa. Poni väistää myös pohjetta kivasti niin käynnissä kuin jo ravissakin. Ja tekee aina puhtaat vaihdot, mikäli eteen tulee tilanne, jossa vaihto lipsahtaa vahingossa mukaan kuvioihin. 



Onhan tää poni aivan äärettömän hieno ollut aina ja hienommaksi vain muuttuu kasvaessaan. Se on vasta neljä ja liikkuu luonnostaan ylämäkeen, itsensä kantaen. Hieman vielä pullukassa kunnossa, mutta kovasti on saatu kilojakin karistettua matkan varrella. Tästä on hyvä lähteä tekemään pienestä miehestä oikeaa ratsua, kun kaikki tarvittavat palikat, etenkin se yhteinen kemia on vihdoin löytynyt.  


2.4.2020

Ei kisoja ainakaan kuukausiin

Sitähän se nyt on. Kisakausi oli tarkoitus aloittaa viimeistään Ypäjällä huhtikuun lopussa. Ei aloiteta. Sen sijaan, että aivan mahdottomasti harmittaisi, olen salamyhkäisen tyytyväinen. Mikä mahdollisuus tämä onkaan? Lisää treeniaikaa ihan hirmuisesti.

Laura Taimioja Photography

En varmasti ole ainoa, joka näkee perutut kisat mahdollisuutena. Mahdollisuutena säästää rahaa, lomapäiviä kotiaskareisiin. Säästää jopa ratsuakin turhalta reissaamiselta ja stressiltä - sitähän kisaaminen ja reissaaminen ympäriinsä aiheuttaa, tahdoin tai en. Ja se treenaaminen, palautua takaisin syvään treenimoodiin, jossa opetellaan uutta ja hiotaan taitoja paremmaksi.

Koska sitten kisoihin? No sitähän ei kukaan tiedä. Ei välttämättä koko vuonna. Se nyt vain sattuu oleman täysin Herran tai lähinnä vallitsevan pandemian vallassa päättää.

Laura Taimioja Photography

Toki harmittaa, jos koko kisakausi menee ohitse, mutta on se vuosi ensi vuonnakin, eikä tasonostot vaadi kisaradoilla juoksemista, vain ja ainoastaan hyvää treeniä. Viimeistään ensi vuonna olemme radoilla kummankin ponin kanssa, entistä kovempana ja parempana. Näin se nyt vaan sattuu olemaan. 

27.2.2020

Tavoitteet kaudelle 2020

Tavoitteet, niiden asettaminen ja niihin pyrkiminen motivoi treenaamaan ja samalla luo treenaamiseen tarkoitusta. Jos ei tiedä, mitä kohti treenata, ei oikeastaan tiedä mitä treenata. Meillä kaikilla kuuluisi olla jonkinlaisia tavoitteita. Sanana tavoite tuo heti mieleen kilpailemisen, ainakin itselleni. Mutta ei tavoite ole synonyymi kisaradoille pyrkimisestä. Tavoite voi olla se, että nousee satulaan. Tai vaikka se, että käy kerran viikkoon lenkkipolulla. Tavoite voi olla ihan mitä vain. Jokaisella ihan omanlaisensa. Mutta meillä jokaisella pitäisi olla edes jonkinlainen tavoite elämässä.

Helmikuun auringossa, omalla sulalla kentällä
Tavoitteiden ääneen sanominen luo itselleni vähän pelkoa ja paineita. Jos sanon tavoitteet ääneen, se ikäänkuin tekee niistä astetta merkityksellisempiä ja astetta kaukaisempia. Mitä jos epäonnistun? Jos en saavutakaan ääneen sanomaani tavoitetta. Tekeekö se minusta huonon? Olenko treenannut väärin vai asettanut tavoitteen liian suureksi?

Kun personal trainer ehdotti uuteen treeniohjelmaani leuanvetoja, olin asenteella, miten vain. Leuanveto on kuulema monelle naiselle se the tavoite. Ei käynyt edes mielessä, että voisi olla tavoite. Tai siis onhan minulla tavoite, mutta ei tässä lajissa. Pitäisi kuulema olla. Mutta kuinka asettaa tavoite johonkin, josta ei oikeastaan tiedä yhtään mitään? Teen juuri ne asiat ja ohjelmat, jotka PT on minulle treeniohjelmaani laittanut. Se on ihan se ja sama, mitä ohjelma pitää sisällään, minä teen ne vikisemättä. Koska minulla on se tavoite, mutta se ei ole salilla onnistumisessa. Kuulema pitäisi olla. 

Ratsastus, siinä minulla on tavoitteita. Paljon. Ehkä jopa liikaa. Mutta niitä täytyy olla. Laji on sen verran raskas vuorotöiden ja äitinä olemisen rinnalla, että joku syy täytyy olla, miksi sitä jaksaa ja lähtee treeneihin. 


Frodon kanssa tavoitteet ovat maltillisia toistaiseksi. Toki silläkin on pitkän tähtäimen tavoite, mutta tällä kaudella rakennetaan kivijalkaa. Kouluratsastuksessa tulostavoitteiden asettaminen on mahdotonta nelivuotiaalle. Sen ikäiset ratsut saavat kilpailla vain 2-tason luokissa ja sieltä saadut prosentit on aivan "herran hallussa" ja loppupeleissä täysin merkityksettömiä. Sen lisäksi tulostavoitteita on mahdoton asettaa, kun ei ole minkäänlaista lähtötasoakaan. Tärkeintä kuitenkin olisi, että poni kykenisi radalle ja suorittamaan edes kohtuu rennosti. Frodohan on sisäinen jännittäjä ja se jää silloin todella hitaaksi ja laiskaksi, erittäin vaatimattomaksi, kuten laatuponikisoissa saattoi nähdä. Uskon, että ratsastaja selässä ponilla on kuitenkin aavistuksen enemmän rohkeutta, mutta tämä kausi otetaan täysin kokemuksen kautta ja rakennetaan hyvää pohjaa kisaradoille. Frodon on siis tarkoitus kilpailla vain paccelicupissa tänä vuonna, sekä mahdollisesti syksyllä aluemestaruuksissa. Pienesti haaveilen myös jostakin estekisoista, sillä oriin pitäisi hypätä kanssani syksyllä 90cm rata laatuponikisoissa.

Kottin kanssa tavoitteet ovat korkeammalla. Sen tavoitteiden ääneen sanominen on vaikeampaa. Sillä on kivijalka valmiina. Nyt aloitellaan seinien rakentamista. Kottin kanssa kilpailemme vain kansallisella tasolla, pl. aluemestaruudet syksyllä. Todennäköisesti aloitamme kauden vielä yhdellä helppo A radalla, koska ratsastaja tarvitsee pienen muistutuksen, kuinka radat ratsastetaan. Ja erityisesti myös siksi, että uusi valmentaja on antanut ratojen ratsastamiseen aivan uudenlaista näkemystä. Sitä täytyy treenata tosi tilanteessa ensin helpolla radalla. Mutta sen jälkeen jatketaan vain vaativissa luokissa. Haluan saada nostettua ponin tulostason yli 65% vaativa b tasolla. Ponin liikkuminen, kokoamisaste ja vaihdot ovat nyt erittäin hyvällä mallilla, joten en näe syytä, miksi emme onnistuisi.. Peilistä sen sitten näkee, mutta ponin syyksi ei voi laittaa. Tulevan vuoden aikana tavoite on kuitenkin nostaa treeneissä ponin taso taas asteen korkeammalle. Viimeistään ensivuonna ponin on tarkoitus debytoida vaativa a/psg tasolla. Toki olettaen, että kumpikin meistä pysyy terveenä ja perusedellytykset ovat kunnossa. Mutta tällainen on meidän tavoite. Aika haastava tavoite pikkuponille, new forestille. Mutta uskon, että Kotti jos joku onnistuu tavoitteessa, Loppu on vain minusta kiinni.


Kaiken lisäksi olen ottanut tavoitteeksi nostaa kuntoani ja osallistua naisten kymppiin. Siinä on tavoitetta minulle ihan mielettömästi, sillä olen aina ollut todella huono juoksemaan pitkiä matkoja. Henkinen kantti ja usko omaan jaksamiseen loppuu ennen fyysistä kuntoa, joten kokonaisvaltaista treenaamista ja tavoitteiden tavoittelemista on luvassa koko vuodeksi ja jää varmasti ensi vuodeksikin. 

7.2.2020

#positiivisempihevosala - somegaala ehdokkaat 2020

Playsson.net julkaisi somegaalaehdokkaat eilen.
 Kaikki ehdokkaat ovat katsottavissa täältä



Olin hieman hämmentynyt, siitä, että sain viestin, jossa minun kerrottiin olevan yksi ehdokkaista vuoden hevosblogiksi. Mutta eilen tajusin lukea hötölästä syynkin siihen. Hevosblogeissa ehdolla on enää ne harvat jotenkin hengissä sinnittelevät blogit. Siksi siis tämäkin blogi on mukana. Koska olen onnistunut pitämään blogin elossa. Hötönetin luojalle kiitos siitä, että foorumi on olemassa, muuten olisin saattanut kuvitella, että blogi on jostain muusta syystä ehdokkaana. Onneksi tällaiselta väärinymmärrykseltä vältyttiin, ja erityiskiitos sille anonyymille, joka osasi valaista meitä hengissä pihiseviä bloggaajia. 

Syystä tai toisesta blogi on siis ehdolla vuoden hevosblogiksi. Olen ensimmäistä kertaa blogini kanssa ehdolla yhtään missään. Tai ylipäätään tuon bloggaamistani enemmän julki myös henkilökohtaisessa elämässäni ja omissa henkilökohtaisissa someissani. Uskaltauduin vuoden lopussa jakamaan yhden tekstin blogistani facebookissani. Siihen asti olen pitänyt blogia kaikilta niiltä, jotka eivät blogiskeneä tai harrastustani ylipäätään seuraa, aika pimennossa. Kun minulta kysytään harrastuksia, vastaan vain hevoset. En missään nimessä bloggaamista. 

Siihen on yksinkertainen ja kovin ikäväkin syy. Ja osittain sen vuoksi niitä blogeja ei ole enää ehdolle laittaa määräänsä enempää. Jokaisella meistä on omat rajansa. Toiset kestää enemmän fyysisesti, toiset henkisesti. Kukaan ei kuitenkaan jaksa loputtomiin. Ei edes anonyymien sättimistä, vaikkei sillä mitään merkitystä ole. Vai onko? Kaikkea jaksaa aikansa, mutta jossain kohtaa se mitta vaan tulee täyteen, eikä kiva harrastus ole enää kivaa. 

Sopivasti tänä aamuna katsoimme aamupalapöydässä tyttärieni kanssa jotain lasten ohjelmaa. Harvoin kiinnitän niihin huomiota, mutta tänään jäin katsomaan sitä. Siellä oli paljon asiaa sosiaalisesta mediasta ja siitä, kuinka massa vie sielläkin mukanaan. Kun kissakuvasta ja kengurukuvasta piti valita parempi, sai ensin kissa kaikkien äänet. Kuvia muutettiin vähän, jonka jälkeen äänet jakautuivat päinvastoin. Se mitä kuvista muutettiin, oli teksti, jossa näkyi tykkäyksien määrä. Ensin kissakuvalla oli +miljoona tykkäystä ja kengurukuvalla vain alle 20. Kun kuvat vaihtoivat paikkoja, alkoi kengurukuva ollakin parempi. Tämä kolahti eriryisesti itselleni juuri nyt siksi, että luin vasta muutama päivä sitten instagramin kokeilusta mahdollistaa kokonaan tykkäyksien määrän peittämisen. Jolloin kuvasta tulee merkityksellisempi ja yhteisön mukana meneminen on toissijaista. Tämän ihminen tekee tiedostamattaan ja kyllä täytyi myöntää, että tänään, kun asiaa on oikein miettinyt, niin itsekin sorrun tähän. Se toki johtuu osittain jo siitä, että some syöttää meille sisältöä omien algoritmiensä mukaan, jotka me omalla tykkäystoiminnollamme olemme instagramille antaneet. 

Sama pätee ihan kaikkeen somemaailmaan, niin hyvässä kuin pahassa. Lauman mukana seurataan paljon. 

#positiivisempihevosala on meidän ehdokkaiden luoma kampanja. Kukaan meistä ei suinpäin uskaltanut lähteä mukaan ehdokkaaksi, koska kaikella on aina varjopuolensa. Ja jokainen meistä joutui miettimään, kestääkö kaiken sen arvostelun ja haukkumisen. Sometilien ylläpito pitäisi olla kivaa, omaa tekemistä. Se on harrastus, joka pitäisi uskaltaa tuoda julki, siinä missä mikä tahansa muukin. Sellaista, jota ei kenenkään ole pakko seurata ja katsoa, jos ei kiinnosta. Ei blogin pitäminen tarkoita sitä, että haluaisin kymmeneltä anonyymiltä vain lyttäävät kommentit ja arvostelut. En minä tätä blogia sellaisia ihmisiä varten pidä, eikä sinne kenenkään ole pakko mennä. Kaikkien, tai kenenkään ei tarvitse pitää siitä. Mutta sen sijaan, että joka tuutista toitottaisi ällöksyvänsä jotain sometiliä, olisiko vaihtoehto olla kuitenkin ihan hiljaa, tai käydä kertomassa tykkäävänsä niistä someista, joista oikeasti tykkää? En minäkään huutele kaupassa joka tuotteen kohdalla kovaan ääneen, että tuosta en pidä, tuo on aivan paskaa, vaan napsin hyllystä vain ne tuotteet joista pidän. Enkä tee sitä muussakaan yhteydessä. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta niiden esille tuontiin ja ulosantiin kannattaa miettiä oikeaa tapaa. Ja sitä, onko pohjimmiltaan tarkoitus tuottaa toiselle vain pahamieli. Saako siitä oikeasti niin paljon mielihyvää, että se on kannattavaa? Siispä kehoitan sinuakin keskittymään niihin asioihin joista pidät ja jätä sellaiset omaan arvoonsa, joista et pidä. Elämä on kaikille mukavampaa niin, ennen kaikkea juuri sinulle. Se miksi minä pidän blogia, ei ole huomion hakuisuus. Tämä on toiminut monen monta vuotta päiväkirjana omalle harrastukselleni. En jaa täällä ratsastusohjeita enkä tuota tänne materiaalia, joka auttaisia (tai yleensä vain pahentaisi) sinua ratsastusongelmissasi. Sitä varten meillä kaikilla on omat valmentajat. He antavat juuri sinulle ne oikeat tärpit, juuri sinun hevosesi kanssa. Juuri niitä asioita mitä tarvitsette. On kuitenkin mukava jakaa harrastuksesta edes sitä pientä pintaraapaisua muillekin. Ihmisille, joita juuri tämä minun tekeminen jollain tapaa kiinnostaa tai on samaistuttavaa. On ihanaa saada vertaistukea silloin, kun sitä tarvitsee sekä oman blogin kautta, että teidän muidenkin bloggaajien ja muiden some-alustoja käyttävien julkaisuista. Ennen kaikkea tämän pitäisi olla hyvän mielen harrastus.


5.2.2020

- 10cm vyötäröltä

Kuvasta näkyy hyvin ponin rasvakertymiä ympäri kroppaa. 
Joulukuun alussa otin mittanauhan käteen ja mittasin ponieni vyötärönympärystä matolääkkeiden painoarvion vuoksi. Laitoin ponieni strategisia mittoja ylös vertailua varten. On mittaamattakin ollut selvää, että tallissani asuu myös ylipainoisia poneja. Frodo lihoi ruohon näkemisestä kesällä aivan järkyttävään kuntoon, osittain kaasuuntumisen vuoksi se näytti aivan plussapallolta. Ja Eppo, se on aina ollut lihava meillä ollessaan. Tullessaan se oli todella lihava, paksun rasvaniskan omaava poni.  

Eppo on jojoillut painonsa kanssa läpi meillä olo ajan. Välillä se hoikistuu ja sitten taas lihoo. Huonot pohjat tai muuten surkeat kelit, sekä arjen kiireet ovat Epon suurin ongelma. Kengätön poni ja lapsiratsastaja. En todellakaan pakota lastani ratsastamaan poniaan huonolla kelillä, väsyneenä tai muuten kiukkuisena. Sen lisäksi ratsukko tarvitsee alusta loppuun aina aikuisen apua ja valvontaa. Systemaattinen laihduttaminen on siis Epon kohdalla lähes mahdoton tehtävä. 

Ryhmätarhaus on mitä mainioin tapa saada ponin arkeen muutama ylimääräinen askel. Ponit pitävät toisensa liikkeessä säännöllisin väliajoin kisailemalla. Eppo ja Frodo leikkivät paljon pitkin päivää yhdessä. Kottikin osallistuu joskus poikien temmellykseen, mutta useinmiten katselee sivusta, kun pullukat treenaavat kiloja pois vyötäröltä. 

Tänä talvena ymmärsin pullukoiden nälän ja luonnollisen tarpeen pureskella riittävästi korsirehua. En usko, että ponini olisivat laihtuneet kahdessa kuukaudessa näin paljon, jos niillä olisi jatkuva nälkä ja tarve ahmia ruuat. Frodon lihominen alkoi viime talvena, kun tarhaan laitettiin pyöröpaali. Poni söi, ja söi, ja söi. Itsensä pallukaksi. Sillä oli mahdottoman suuri tarve syödä, vaikka oli nyörejä myöten täynnä. Kun tarhakaverit lopettivat ruokailun, Frodo jatkoi. Kotti on pysynyt koko elämänsä ajan tosi sutjakassa kunnossa. Välillä se on pyöreämpi, mutta sutjakoituu nopeasti palatessaan treeneihin. Se ei koskaan syö viimeiseen heinänkorteen asti, vaan se on jo monena talvena tehnyt ylimääräisistä yöheinistään pehkun itselleen. Frodolla ja Epolla ei aamulla ole korttakaan ollut jäljellä. 

Vaihdoimme olkikuivitukseen. Sekä pihaton sisus, että karsinat ovat täytetty oljilla. Poneilla on purtavaa koko yöksi, eikä nälkä pääse kaihertamaan sisuskaluja. Aluksi oljet hävisivät kahdesta karsinasta muutamassa yössä, mutta pikku hiljaa olkea jäi karsinaan kuivikkeeksikin. Ponit eivät koe enää nälän tunnetta, ovat tyytyväisiä ja syövät maltillisemmin. 

Nälkä ei ole sama asia, kuin liian vähän ruokaa, tai hevosen mielestä on. Vaikka päivittäisestä ravintoannoksesta ponit saisivatkin riittävästi ja jopa liikaa ravintoaineita, voi vatsa silti tuntua tyhjältä. Se taas altistaa nopeasti nälän tunteelle. Ruuat ahmitaan nälissään kauhealla vauhdilla turpaan ja kiirehditään kaverinkin annokselle. Mukaan kuvioihin tulee usein vaihtoehtoiset vatsan täytöt esimerkiksi hiekalla, jos muuta ei ole tarjolla. Vaikka paperilla hevosten päivittäisannos olisikin riittävä, ei se välttämättä ole riittävä pitämään nälkää poissa. Nälän poissa pitäminen on kuitenkin laihduttamisen a ja o. Olki on ollut suuressa roolissa pitämässä ponien nälän kurissa, antamatta niille kuitenkaan liikaa kaloreita. Samalla hevosten luontainen pureskelun päivittäistarve täyttyy huomattavasti todennäköisemmin, poneilla on tekemistä koko päiväksi - ja yöksi, ja vatsassa on aina täytettä. Tulokset olivat saada silmäni pyörälle, sillä Epon rinnanympäryksestä oli hävinnyt 10 senttimetriä! Ja se kyllä ponissa näkyy. Satulavyön saa kiristää yhden pykälän enemmän, satulasta saatiin otettua pois häntäremmi kokonaan, kun pyöreä vatsa ei ole työntämässä satulaa eteen. Rasvaniskakin on sulatettu jo puoliksi pois. 

Tässä näkyy Frodon valtava kaulaan kertynyt rasva, kuva Hertjekker - Mirella Ruotsalainen

Tulokset näkyvät myös Frodossa, joka tosin saa mittauksen vasta myöhemmin. Frodo oli syksyllä aivan järkyttävässä rasvassa. Sillä oli ravintovarat niin lautasilla, kaulassa kuin lavoissakin. Nyt niitä on enää osittain kaulassa, pyllyn päällä ei enää ollenkaan ja satulaankin täytyy hankkia kapeampaa kaarta. 

Ponien lihavuus on aina vakava asia. Se altistaa ne tarpeettomasti terveysongelmille. Yksikään poni ei valitse itse itselleen lisäkiloja taakakseen, eikä ne ymmärrä liikakilojen terveysriskiä. Ponit sen sijaan ymmärtävät nälän tunteen ja kokevat sen tuntiessaan tarpeelliseksi syödä kaiken mikä saatavilla on, mahdollisimman nopeasti.  

Nälkäisen hevosen muutama tunnusmerkki

* Ahmii ruuat vauhdilla
* kiukkuisuus ruoka-aikaan muita kohtaan
* jokainen heinän korsi viimeistä myöten häviää ruokintapaikalta. 
* Syö heinäkasalla nostamatta päätään ylös, pureskelemaan suun tyhjäksi. 

Oman hevosen ruokailua kannattaa seurata ja vertailla vierustovereihin. Poikkeaako jonkun hevosen ruokailutavat muista tallin hevosista, onko hevoset levollisen oloisia ruokaillessaan ja ruokinta-aikaan? Tarkkaile hevosia, niistä oppii aivan mielettömästi, kun pitää silmät ja korvat auki, sekä mielen avoimena. 

1.2.2020

Kuukausikooste nelivuotiaan ponin arjesta


Frodo kääntyi nelivuotiaaksi vuodenvaihteessa. Nelivuotiaan vuoden ensimmäinen kuukausi on ollut merkityksellinen, niin kuin jokainen, tähän asti eletty muukin kuukausi on ollut. On hyvä pitää mielessä, että vuoden vaihtuminen ei vanhenna hevosta yhtään sen enempää, kuin muutkaan vuorokaudet. Eikä tammikuussa tarvitse alkaa kiireellä valmistella hevosta yht'äkkiä tulevaa ikävuotta varten sen enempää kuin muulloinkaan. Nuoren hevosen kanssa on hyvä pitää maltti mukana ja mennä hevosen tahtiin. 

Tämän vuoden tammikuu oli siitä erityinen, että vasta nyt kuukauden viimeisinä päivinä meillä on vähän lunta maassa. Kenttä on ollut hiekalla, pääasiassa myös sulana koko kuukauden. Treeniolosuhteet ovat maneesittomalle tallillekin olleet otolliset, ainakin meillä Virolahdella. Ja muutamat hassut kerrat, kun kaikki on ollut p*skaa, olemme käyneet Frodonkin kanssa naapuritallin maneesilla treenaamassa. Poni on saanut hyvää rutiinia kuljetukseen ja vieraissa paikoissa käymiseen, vaikkei se tunnukaan tämän oriin maailmassa olevan yhtään mikään juttu. 

Frodon viikkoon on pyritty mahduttamaan neljä treenikertaa, jolloin kolme päivää on vapaita. Poikkeuksia lukuun ottamatta tässä on myös pysytty. Aikataulut ovat joskus kuitenkin lipsahtaneet sikäli ponin eduksi, että se on onnistunut saamaan enemmän vapaita. Viikon ratsastuskerrat ovat ajoittuneet eri päiville, kuitenkin niin, että poni on tehnyt viikon työjaksonsa putkeen. Mutta saattanut lepäillä esimerkiksi neljä, viisi tai jopa kuusi  päivää putkeen. Ajallisesti n. 10-15 minuuttia + alku- ja loppukäynnit. Maastossa toki menee se aika, mikä menee, eikä siellä mennä kello kaulassa, joskaan sitä ei tehdä myöskään kentällä työskennellessä. 

Treenit on koostettu monipuolisesti, pääpainona maastoilu. Olemme pyrkineet myös treenaamaan esteiden parissa n. kerran viikossa. Tässäkin vähän lipsuttu mm. kentän kunnon ja aikataulujen vuoksi - pimeällä, tekovalon turvin ei ulkokentällä mennä puomien seassa, saati hypätä. Ihan aina ei myöskään jaksa, tai lähinnä pysty lähtemään maneesille. Kun tiet on vaarallisen liukkaita ajamiseen, ponit pysyy kotona. Lisäksi ponin kanssa on myös työskennelty sileällä ja on se muutaman kerran päässyt myös liinassa työskentelemään. 


Maastossa Frodo on ottanut suurimmat konkreettiset harppauksensa ratsunuralla. Ehkä siksi, että maaston vaihtelevuus ja haasteellisuus ovat laittaneet ponille omaa haastettaan peliin. Ja siksi, että Frodo haastavista olosuhteista huolimatta on ollut erittäin innokas haastamaan omat tasapainovaransa koetukselle. Uskalsimme laukata pätkän metsäpolulla. Seuraavana päivänä laukkasimme koko polun alusta loppuun. Kolmantena päivänä edes takaisin, naapurikuntaan asti. Ns. kinttupolku on oiva tapa saada poni käyttämään kroppaansa ja tasapainottelemaan kuin itsestään. Ennen kaikkea parasta oli se, että Frodo itse oli halukas laukkaamaan, vaikka minulle olisi kelvannut ihan käyntikin. Sen verran haasteellinen polku edessä kuitenkin oli Frodon kropanhallinnan ja tasapainon kannalta. Poni kuitenkin yllätti joka kerralla positiivisesti. Ja samalla se löysi ratsastajan kanssa tasapainoisen, kantavan laukan

Samaa laukkaa olemme etsineet kentällä, sileän treeneissä. Sileä ratsastusalusta ei motivoi ponia käyttämään kroppaansa ja tasapainoaan itsestään. Ratsastajan on siis keksittävä tapa, jolla saa motivoitua ja vaadittua hyvässä hengessä ponilta enemmän, kuin mitä se luonnostaan haluaa tarjota. Laukassa meillä on kuitenkin otettu valtavat harppaukset myös sileällä. Frodo on keksinyt ja ymmärtänyt mitä siltä halutaan. Ravissa tilanne ei ole yhtä hyvä. Isoksi kasvanut sotanorsu on kovin ponneton liikkuessaan ravissa. Onneksi resepti on hankittu, ja lääkkeeksi annetaan kinttupolkuja ravin kera, sekä puomien seassa nyt alkuun. 

Estetreeneissä suurin painotus on itseluottamuksessa ja rohkeudessa, jota ruokitaan maltilla. Frodon kanssa on tehty helppoja, matalien esteiden yhdistelmiä ja linjoja. Matala on todellakin sellainen, josta poni selviää vaikka silmät kiinni, ja tilanteessa kuin tilanteessa maksimissaan kavalettikorkuinen 50cm. Olemme onnistuneet Kottin kanssa tekemään esteratsastajan avulla aivan mielettömät pohjat esteille pelkästään sillä, että ponin kanssa työstettiin vain itseluottamusta helpoilla tehtävillä. Eikä eteen ole tullut tilannetta, jossa poni ei luottaisi siihen, että selviää tehtävästä. Pyrin samaan Frodon kanssa, mutta sen kanssa joudumme tekemään pidemmän polun, sillä ratsastamme Frodoa esteillä itse, oman perheen voimin, eikä meillä ole samanlaista tatsia hommaan, kuin Kottia ratsastaneella ratsastajalla. Uskon kuitenkin, että onnistumme näinkin, Frodo on luonnostaan paljon varmempi ja luottavaisempi alun alkaen. Frodo on kerennyt jo tutustua kahden esteen sarjaan ja kolmen esteen rataan. Se osaa vaihtaa esteiden päällä laukat, ne tulevat sillä erittäin helposti, luonnostaan. Sen lisäksi sen kanssa on tehty paljon erilaisia tehtäviä maapuomien kanssa. 



Kaiken tämän lisäksi Frodo ja Kotti ovat käyneet yhdessä maneesilla treeneissä ja matkustaneet trailerissakin erittäin hienosti kaksistaan. Ori ja suuren egon omaava ruuna tulevat vastaisuudessa tekemään retkiä yhdessä paljon, joten kuljettamisen täytyy sujua stressittömästi niin ihmisille, kuin poneillekin. 

Tammikuu oli kaikkinensa erittäin onnistunut Frodon treenien osalta. Se kehittyy askel kerrallaan eteenpäin. Välillä väläyttäen laadukkuuttaan, välillä näyttäen lähinnä lypsykarjalta. Kaikekseltaan olen kuitenkin tyytyväinen ponin kehittymiseen. Se on iso, tasapainoton ja hitaasti kehittyvä, joten sen on saatava oma aikansa löytää palaset kohdilleen. Nyt sillä on kaiken kukkuraksi aivan valtava karvanvaihto päällä. Kesä on siis tulossa!


28.1.2020

Vuoden vauhdikas aloitus


Uusi vuosi toi tullessaan monta muuttujaa. Alkanut vuosi on ollut arjessa pelkkää uuden opettelua ja rutiinien hakemista. Siihen ei todellakaan ole mahtunut edes ajatus blogin avauksesta saatikka kirjoittamisesta. Syksyllä kisakauden jälkeen mietin todella, että mitäs tässä nyt tehtäisi. Kulunut kausi oli ihan onnistunut loppujen lopuksi. En kuitenkaan saavuttanut mitään suurempia tuloksia, enkä ylittänyt itseäni. Haittaakos se, no tuskin. Mutta mietin todella, haluanko laittaa ihan kaiken sen rahan vain tällaiseen? Halvemmallakin voisi päästä ja muitakin mahdollisuuksia on. On joko löysättävä tai kiristettävä, mutta samalla tavalla en halua vuosi toisensa perään harrastaa, Harrastuksen kilpailullinen puoli on kuitenkin minulle se suuri motivaattori. Haluan kilpailla, haluan menestyä. En halua jumputella aluetasoa ja helppo A ratoja lopun elämääni. 

Otin yhteyttä muutamiin oman alansa ammattilaisiin ja aikataulujen vuoksi kävi todellinen klisee, jossa uusi vuosi ja uudet kujeet tulivat todella merkitykseensä.

Vaihdoimme kokonaisvaltaisesti treenikuvioita, emmekä pelkästään ratsukon osalta vaan myös ratsastajan oheistreenit ja elämäntavat joutuivat kokemaan suuria muutoksia. Kahden uuden valmentajan avulla lähdemme kokeilemaan mitä tuleva vuosi ja tulevaisuus tuo tullessaan. Toisen silmän alla treenataan ratsuja ja toisen valvonnassa tehdään ponitädistä urheilijaa.


25.1.2020 eikä vieläkään talvesta tietoa. 

Liikkumistottumukseni ovat olleet aina jokseenkin hyvällä mallilla. Tai sillä mallilla, että liikun paljon. Mutta mitään suunniteltua liikuntakalenteria, saati nimenomaan ratsastukseen sovitettuja oheistreenejä en ole sen kummemmin harrastanut. Sen sijaan ruokavalion ja ennen kaikkea syömistapojeni kanssa olemme joutuneet treenaamaan kovasti. Syön silloin kun on nälkä, sitä mitä kiinni saan - ei kelpaakaan, vaan viiden aterian säännöllinen päivittäisrytmi on ihan oikeasti vaatinut treeniä. En ole ikinä syönyt näin paljon, enkä näin monesti päivässä. Mäkkisafkat kisapäivinä saa unohtaa.. 

Ratsastajan polullani olen ottanut isompia harppauksia, kuin ikinä ennen. Uusi valmentajani on laittanut minut ajattelemaan aivan toiselta näkökantilta koko harrastusta, lähinnä ratsastusta. Mitä minä haluan, missä haluan olla x ajan kulutta. Ennen kaikkea sitä, että minulla on aivan yhtä suuri oikeus haaveilla vaikeammista luokista, kuin kenellä tahansa muullakin ratsastajalla. Ja laittaa tavoitteet sinne, missä todella haluan joskus olla. 


Kaikkiaan olemme saaneet ihan valtavasti oppia, avaimia selvitä ongelmatilanteista ja rohkeutta treenata ja kokeilla myös kotona. Olemme tehneet paljon kaikkea meille vierasta, mm. Leikitelty sarjavaihdoilla, joita lyhyen radan pitkälle sivulle onnistuimme saamaan neljä!

Meillä on unelmia. Minulla on unelmia. Ja katson ponejani edelleen ruusunpunaisten linssien läpi. Näillä siis mennään, tänäkin vuonna!