Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

27.2.2020

Tavoitteet kaudelle 2020

Tavoitteet, niiden asettaminen ja niihin pyrkiminen motivoi treenaamaan ja samalla luo treenaamiseen tarkoitusta. Jos ei tiedä, mitä kohti treenata, ei oikeastaan tiedä mitä treenata. Meillä kaikilla kuuluisi olla jonkinlaisia tavoitteita. Sanana tavoite tuo heti mieleen kilpailemisen, ainakin itselleni. Mutta ei tavoite ole synonyymi kisaradoille pyrkimisestä. Tavoite voi olla se, että nousee satulaan. Tai vaikka se, että käy kerran viikkoon lenkkipolulla. Tavoite voi olla ihan mitä vain. Jokaisella ihan omanlaisensa. Mutta meillä jokaisella pitäisi olla edes jonkinlainen tavoite elämässä.

Helmikuun auringossa, omalla sulalla kentällä
Tavoitteiden ääneen sanominen luo itselleni vähän pelkoa ja paineita. Jos sanon tavoitteet ääneen, se ikäänkuin tekee niistä astetta merkityksellisempiä ja astetta kaukaisempia. Mitä jos epäonnistun? Jos en saavutakaan ääneen sanomaani tavoitetta. Tekeekö se minusta huonon? Olenko treenannut väärin vai asettanut tavoitteen liian suureksi?

Kun personal trainer ehdotti uuteen treeniohjelmaani leuanvetoja, olin asenteella, miten vain. Leuanveto on kuulema monelle naiselle se the tavoite. Ei käynyt edes mielessä, että voisi olla tavoite. Tai siis onhan minulla tavoite, mutta ei tässä lajissa. Pitäisi kuulema olla. Mutta kuinka asettaa tavoite johonkin, josta ei oikeastaan tiedä yhtään mitään? Teen juuri ne asiat ja ohjelmat, jotka PT on minulle treeniohjelmaani laittanut. Se on ihan se ja sama, mitä ohjelma pitää sisällään, minä teen ne vikisemättä. Koska minulla on se tavoite, mutta se ei ole salilla onnistumisessa. Kuulema pitäisi olla. 

Ratsastus, siinä minulla on tavoitteita. Paljon. Ehkä jopa liikaa. Mutta niitä täytyy olla. Laji on sen verran raskas vuorotöiden ja äitinä olemisen rinnalla, että joku syy täytyy olla, miksi sitä jaksaa ja lähtee treeneihin. 


Frodon kanssa tavoitteet ovat maltillisia toistaiseksi. Toki silläkin on pitkän tähtäimen tavoite, mutta tällä kaudella rakennetaan kivijalkaa. Kouluratsastuksessa tulostavoitteiden asettaminen on mahdotonta nelivuotiaalle. Sen ikäiset ratsut saavat kilpailla vain 2-tason luokissa ja sieltä saadut prosentit on aivan "herran hallussa" ja loppupeleissä täysin merkityksettömiä. Sen lisäksi tulostavoitteita on mahdoton asettaa, kun ei ole minkäänlaista lähtötasoakaan. Tärkeintä kuitenkin olisi, että poni kykenisi radalle ja suorittamaan edes kohtuu rennosti. Frodohan on sisäinen jännittäjä ja se jää silloin todella hitaaksi ja laiskaksi, erittäin vaatimattomaksi, kuten laatuponikisoissa saattoi nähdä. Uskon, että ratsastaja selässä ponilla on kuitenkin aavistuksen enemmän rohkeutta, mutta tämä kausi otetaan täysin kokemuksen kautta ja rakennetaan hyvää pohjaa kisaradoille. Frodon on siis tarkoitus kilpailla vain paccelicupissa tänä vuonna, sekä mahdollisesti syksyllä aluemestaruuksissa. Pienesti haaveilen myös jostakin estekisoista, sillä oriin pitäisi hypätä kanssani syksyllä 90cm rata laatuponikisoissa.

Kottin kanssa tavoitteet ovat korkeammalla. Sen tavoitteiden ääneen sanominen on vaikeampaa. Sillä on kivijalka valmiina. Nyt aloitellaan seinien rakentamista. Kottin kanssa kilpailemme vain kansallisella tasolla, pl. aluemestaruudet syksyllä. Todennäköisesti aloitamme kauden vielä yhdellä helppo A radalla, koska ratsastaja tarvitsee pienen muistutuksen, kuinka radat ratsastetaan. Ja erityisesti myös siksi, että uusi valmentaja on antanut ratojen ratsastamiseen aivan uudenlaista näkemystä. Sitä täytyy treenata tosi tilanteessa ensin helpolla radalla. Mutta sen jälkeen jatketaan vain vaativissa luokissa. Haluan saada nostettua ponin tulostason yli 65% vaativa b tasolla. Ponin liikkuminen, kokoamisaste ja vaihdot ovat nyt erittäin hyvällä mallilla, joten en näe syytä, miksi emme onnistuisi.. Peilistä sen sitten näkee, mutta ponin syyksi ei voi laittaa. Tulevan vuoden aikana tavoite on kuitenkin nostaa treeneissä ponin taso taas asteen korkeammalle. Viimeistään ensivuonna ponin on tarkoitus debytoida vaativa a/psg tasolla. Toki olettaen, että kumpikin meistä pysyy terveenä ja perusedellytykset ovat kunnossa. Mutta tällainen on meidän tavoite. Aika haastava tavoite pikkuponille, new forestille. Mutta uskon, että Kotti jos joku onnistuu tavoitteessa, Loppu on vain minusta kiinni.


Kaiken lisäksi olen ottanut tavoitteeksi nostaa kuntoani ja osallistua naisten kymppiin. Siinä on tavoitetta minulle ihan mielettömästi, sillä olen aina ollut todella huono juoksemaan pitkiä matkoja. Henkinen kantti ja usko omaan jaksamiseen loppuu ennen fyysistä kuntoa, joten kokonaisvaltaista treenaamista ja tavoitteiden tavoittelemista on luvassa koko vuodeksi ja jää varmasti ensi vuodeksikin. 

7.2.2020

#positiivisempihevosala - somegaala ehdokkaat 2020

Playsson.net julkaisi somegaalaehdokkaat eilen.
 Kaikki ehdokkaat ovat katsottavissa täältä



Olin hieman hämmentynyt, siitä, että sain viestin, jossa minun kerrottiin olevan yksi ehdokkaista vuoden hevosblogiksi. Mutta eilen tajusin lukea hötölästä syynkin siihen. Hevosblogeissa ehdolla on enää ne harvat jotenkin hengissä sinnittelevät blogit. Siksi siis tämäkin blogi on mukana. Koska olen onnistunut pitämään blogin elossa. Hötönetin luojalle kiitos siitä, että foorumi on olemassa, muuten olisin saattanut kuvitella, että blogi on jostain muusta syystä ehdokkaana. Onneksi tällaiselta väärinymmärrykseltä vältyttiin, ja erityiskiitos sille anonyymille, joka osasi valaista meitä hengissä pihiseviä bloggaajia. 

Syystä tai toisesta blogi on siis ehdolla vuoden hevosblogiksi. Olen ensimmäistä kertaa blogini kanssa ehdolla yhtään missään. Tai ylipäätään tuon bloggaamistani enemmän julki myös henkilökohtaisessa elämässäni ja omissa henkilökohtaisissa someissani. Uskaltauduin vuoden lopussa jakamaan yhden tekstin blogistani facebookissani. Siihen asti olen pitänyt blogia kaikilta niiltä, jotka eivät blogiskeneä tai harrastustani ylipäätään seuraa, aika pimennossa. Kun minulta kysytään harrastuksia, vastaan vain hevoset. En missään nimessä bloggaamista. 

Siihen on yksinkertainen ja kovin ikäväkin syy. Ja osittain sen vuoksi niitä blogeja ei ole enää ehdolle laittaa määräänsä enempää. Jokaisella meistä on omat rajansa. Toiset kestää enemmän fyysisesti, toiset henkisesti. Kukaan ei kuitenkaan jaksa loputtomiin. Ei edes anonyymien sättimistä, vaikkei sillä mitään merkitystä ole. Vai onko? Kaikkea jaksaa aikansa, mutta jossain kohtaa se mitta vaan tulee täyteen, eikä kiva harrastus ole enää kivaa. 

Sopivasti tänä aamuna katsoimme aamupalapöydässä tyttärieni kanssa jotain lasten ohjelmaa. Harvoin kiinnitän niihin huomiota, mutta tänään jäin katsomaan sitä. Siellä oli paljon asiaa sosiaalisesta mediasta ja siitä, kuinka massa vie sielläkin mukanaan. Kun kissakuvasta ja kengurukuvasta piti valita parempi, sai ensin kissa kaikkien äänet. Kuvia muutettiin vähän, jonka jälkeen äänet jakautuivat päinvastoin. Se mitä kuvista muutettiin, oli teksti, jossa näkyi tykkäyksien määrä. Ensin kissakuvalla oli +miljoona tykkäystä ja kengurukuvalla vain alle 20. Kun kuvat vaihtoivat paikkoja, alkoi kengurukuva ollakin parempi. Tämä kolahti eriryisesti itselleni juuri nyt siksi, että luin vasta muutama päivä sitten instagramin kokeilusta mahdollistaa kokonaan tykkäyksien määrän peittämisen. Jolloin kuvasta tulee merkityksellisempi ja yhteisön mukana meneminen on toissijaista. Tämän ihminen tekee tiedostamattaan ja kyllä täytyi myöntää, että tänään, kun asiaa on oikein miettinyt, niin itsekin sorrun tähän. Se toki johtuu osittain jo siitä, että some syöttää meille sisältöä omien algoritmiensä mukaan, jotka me omalla tykkäystoiminnollamme olemme instagramille antaneet. 

Sama pätee ihan kaikkeen somemaailmaan, niin hyvässä kuin pahassa. Lauman mukana seurataan paljon. 

#positiivisempihevosala on meidän ehdokkaiden luoma kampanja. Kukaan meistä ei suinpäin uskaltanut lähteä mukaan ehdokkaaksi, koska kaikella on aina varjopuolensa. Ja jokainen meistä joutui miettimään, kestääkö kaiken sen arvostelun ja haukkumisen. Sometilien ylläpito pitäisi olla kivaa, omaa tekemistä. Se on harrastus, joka pitäisi uskaltaa tuoda julki, siinä missä mikä tahansa muukin. Sellaista, jota ei kenenkään ole pakko seurata ja katsoa, jos ei kiinnosta. Ei blogin pitäminen tarkoita sitä, että haluaisin kymmeneltä anonyymiltä vain lyttäävät kommentit ja arvostelut. En minä tätä blogia sellaisia ihmisiä varten pidä, eikä sinne kenenkään ole pakko mennä. Kaikkien, tai kenenkään ei tarvitse pitää siitä. Mutta sen sijaan, että joka tuutista toitottaisi ällöksyvänsä jotain sometiliä, olisiko vaihtoehto olla kuitenkin ihan hiljaa, tai käydä kertomassa tykkäävänsä niistä someista, joista oikeasti tykkää? En minäkään huutele kaupassa joka tuotteen kohdalla kovaan ääneen, että tuosta en pidä, tuo on aivan paskaa, vaan napsin hyllystä vain ne tuotteet joista pidän. Enkä tee sitä muussakaan yhteydessä. Mielipiteitä saa ja pitää olla, mutta niiden esille tuontiin ja ulosantiin kannattaa miettiä oikeaa tapaa. Ja sitä, onko pohjimmiltaan tarkoitus tuottaa toiselle vain pahamieli. Saako siitä oikeasti niin paljon mielihyvää, että se on kannattavaa? Siispä kehoitan sinuakin keskittymään niihin asioihin joista pidät ja jätä sellaiset omaan arvoonsa, joista et pidä. Elämä on kaikille mukavampaa niin, ennen kaikkea juuri sinulle. Se miksi minä pidän blogia, ei ole huomion hakuisuus. Tämä on toiminut monen monta vuotta päiväkirjana omalle harrastukselleni. En jaa täällä ratsastusohjeita enkä tuota tänne materiaalia, joka auttaisia (tai yleensä vain pahentaisi) sinua ratsastusongelmissasi. Sitä varten meillä kaikilla on omat valmentajat. He antavat juuri sinulle ne oikeat tärpit, juuri sinun hevosesi kanssa. Juuri niitä asioita mitä tarvitsette. On kuitenkin mukava jakaa harrastuksesta edes sitä pientä pintaraapaisua muillekin. Ihmisille, joita juuri tämä minun tekeminen jollain tapaa kiinnostaa tai on samaistuttavaa. On ihanaa saada vertaistukea silloin, kun sitä tarvitsee sekä oman blogin kautta, että teidän muidenkin bloggaajien ja muiden some-alustoja käyttävien julkaisuista. Ennen kaikkea tämän pitäisi olla hyvän mielen harrastus.


5.2.2020

- 10cm vyötäröltä

Kuvasta näkyy hyvin ponin rasvakertymiä ympäri kroppaa. 
Joulukuun alussa otin mittanauhan käteen ja mittasin ponieni vyötärönympärystä matolääkkeiden painoarvion vuoksi. Laitoin ponieni strategisia mittoja ylös vertailua varten. On mittaamattakin ollut selvää, että tallissani asuu myös ylipainoisia poneja. Frodo lihoi ruohon näkemisestä kesällä aivan järkyttävään kuntoon, osittain kaasuuntumisen vuoksi se näytti aivan plussapallolta. Ja Eppo, se on aina ollut lihava meillä ollessaan. Tullessaan se oli todella lihava, paksun rasvaniskan omaava poni.  

Eppo on jojoillut painonsa kanssa läpi meillä olo ajan. Välillä se hoikistuu ja sitten taas lihoo. Huonot pohjat tai muuten surkeat kelit, sekä arjen kiireet ovat Epon suurin ongelma. Kengätön poni ja lapsiratsastaja. En todellakaan pakota lastani ratsastamaan poniaan huonolla kelillä, väsyneenä tai muuten kiukkuisena. Sen lisäksi ratsukko tarvitsee alusta loppuun aina aikuisen apua ja valvontaa. Systemaattinen laihduttaminen on siis Epon kohdalla lähes mahdoton tehtävä. 

Ryhmätarhaus on mitä mainioin tapa saada ponin arkeen muutama ylimääräinen askel. Ponit pitävät toisensa liikkeessä säännöllisin väliajoin kisailemalla. Eppo ja Frodo leikkivät paljon pitkin päivää yhdessä. Kottikin osallistuu joskus poikien temmellykseen, mutta useinmiten katselee sivusta, kun pullukat treenaavat kiloja pois vyötäröltä. 

Tänä talvena ymmärsin pullukoiden nälän ja luonnollisen tarpeen pureskella riittävästi korsirehua. En usko, että ponini olisivat laihtuneet kahdessa kuukaudessa näin paljon, jos niillä olisi jatkuva nälkä ja tarve ahmia ruuat. Frodon lihominen alkoi viime talvena, kun tarhaan laitettiin pyöröpaali. Poni söi, ja söi, ja söi. Itsensä pallukaksi. Sillä oli mahdottoman suuri tarve syödä, vaikka oli nyörejä myöten täynnä. Kun tarhakaverit lopettivat ruokailun, Frodo jatkoi. Kotti on pysynyt koko elämänsä ajan tosi sutjakassa kunnossa. Välillä se on pyöreämpi, mutta sutjakoituu nopeasti palatessaan treeneihin. Se ei koskaan syö viimeiseen heinänkorteen asti, vaan se on jo monena talvena tehnyt ylimääräisistä yöheinistään pehkun itselleen. Frodolla ja Epolla ei aamulla ole korttakaan ollut jäljellä. 

Vaihdoimme olkikuivitukseen. Sekä pihaton sisus, että karsinat ovat täytetty oljilla. Poneilla on purtavaa koko yöksi, eikä nälkä pääse kaihertamaan sisuskaluja. Aluksi oljet hävisivät kahdesta karsinasta muutamassa yössä, mutta pikku hiljaa olkea jäi karsinaan kuivikkeeksikin. Ponit eivät koe enää nälän tunnetta, ovat tyytyväisiä ja syövät maltillisemmin. 

Nälkä ei ole sama asia, kuin liian vähän ruokaa, tai hevosen mielestä on. Vaikka päivittäisestä ravintoannoksesta ponit saisivatkin riittävästi ja jopa liikaa ravintoaineita, voi vatsa silti tuntua tyhjältä. Se taas altistaa nopeasti nälän tunteelle. Ruuat ahmitaan nälissään kauhealla vauhdilla turpaan ja kiirehditään kaverinkin annokselle. Mukaan kuvioihin tulee usein vaihtoehtoiset vatsan täytöt esimerkiksi hiekalla, jos muuta ei ole tarjolla. Vaikka paperilla hevosten päivittäisannos olisikin riittävä, ei se välttämättä ole riittävä pitämään nälkää poissa. Nälän poissa pitäminen on kuitenkin laihduttamisen a ja o. Olki on ollut suuressa roolissa pitämässä ponien nälän kurissa, antamatta niille kuitenkaan liikaa kaloreita. Samalla hevosten luontainen pureskelun päivittäistarve täyttyy huomattavasti todennäköisemmin, poneilla on tekemistä koko päiväksi - ja yöksi, ja vatsassa on aina täytettä. Tulokset olivat saada silmäni pyörälle, sillä Epon rinnanympäryksestä oli hävinnyt 10 senttimetriä! Ja se kyllä ponissa näkyy. Satulavyön saa kiristää yhden pykälän enemmän, satulasta saatiin otettua pois häntäremmi kokonaan, kun pyöreä vatsa ei ole työntämässä satulaa eteen. Rasvaniskakin on sulatettu jo puoliksi pois. 

Tässä näkyy Frodon valtava kaulaan kertynyt rasva, kuva Hertjekker - Mirella Ruotsalainen

Tulokset näkyvät myös Frodossa, joka tosin saa mittauksen vasta myöhemmin. Frodo oli syksyllä aivan järkyttävässä rasvassa. Sillä oli ravintovarat niin lautasilla, kaulassa kuin lavoissakin. Nyt niitä on enää osittain kaulassa, pyllyn päällä ei enää ollenkaan ja satulaankin täytyy hankkia kapeampaa kaarta. 

Ponien lihavuus on aina vakava asia. Se altistaa ne tarpeettomasti terveysongelmille. Yksikään poni ei valitse itse itselleen lisäkiloja taakakseen, eikä ne ymmärrä liikakilojen terveysriskiä. Ponit sen sijaan ymmärtävät nälän tunteen ja kokevat sen tuntiessaan tarpeelliseksi syödä kaiken mikä saatavilla on, mahdollisimman nopeasti.  

Nälkäisen hevosen muutama tunnusmerkki

* Ahmii ruuat vauhdilla
* kiukkuisuus ruoka-aikaan muita kohtaan
* jokainen heinän korsi viimeistä myöten häviää ruokintapaikalta. 
* Syö heinäkasalla nostamatta päätään ylös, pureskelemaan suun tyhjäksi. 

Oman hevosen ruokailua kannattaa seurata ja vertailla vierustovereihin. Poikkeaako jonkun hevosen ruokailutavat muista tallin hevosista, onko hevoset levollisen oloisia ruokaillessaan ja ruokinta-aikaan? Tarkkaile hevosia, niistä oppii aivan mielettömästi, kun pitää silmät ja korvat auki, sekä mielen avoimena. 

1.2.2020

Kuukausikooste nelivuotiaan ponin arjesta


Frodo kääntyi nelivuotiaaksi vuodenvaihteessa. Nelivuotiaan vuoden ensimmäinen kuukausi on ollut merkityksellinen, niin kuin jokainen, tähän asti eletty muukin kuukausi on ollut. On hyvä pitää mielessä, että vuoden vaihtuminen ei vanhenna hevosta yhtään sen enempää, kuin muutkaan vuorokaudet. Eikä tammikuussa tarvitse alkaa kiireellä valmistella hevosta yht'äkkiä tulevaa ikävuotta varten sen enempää kuin muulloinkaan. Nuoren hevosen kanssa on hyvä pitää maltti mukana ja mennä hevosen tahtiin. 

Tämän vuoden tammikuu oli siitä erityinen, että vasta nyt kuukauden viimeisinä päivinä meillä on vähän lunta maassa. Kenttä on ollut hiekalla, pääasiassa myös sulana koko kuukauden. Treeniolosuhteet ovat maneesittomalle tallillekin olleet otolliset, ainakin meillä Virolahdella. Ja muutamat hassut kerrat, kun kaikki on ollut p*skaa, olemme käyneet Frodonkin kanssa naapuritallin maneesilla treenaamassa. Poni on saanut hyvää rutiinia kuljetukseen ja vieraissa paikoissa käymiseen, vaikkei se tunnukaan tämän oriin maailmassa olevan yhtään mikään juttu. 

Frodon viikkoon on pyritty mahduttamaan neljä treenikertaa, jolloin kolme päivää on vapaita. Poikkeuksia lukuun ottamatta tässä on myös pysytty. Aikataulut ovat joskus kuitenkin lipsahtaneet sikäli ponin eduksi, että se on onnistunut saamaan enemmän vapaita. Viikon ratsastuskerrat ovat ajoittuneet eri päiville, kuitenkin niin, että poni on tehnyt viikon työjaksonsa putkeen. Mutta saattanut lepäillä esimerkiksi neljä, viisi tai jopa kuusi  päivää putkeen. Ajallisesti n. 10-15 minuuttia + alku- ja loppukäynnit. Maastossa toki menee se aika, mikä menee, eikä siellä mennä kello kaulassa, joskaan sitä ei tehdä myöskään kentällä työskennellessä. 

Treenit on koostettu monipuolisesti, pääpainona maastoilu. Olemme pyrkineet myös treenaamaan esteiden parissa n. kerran viikossa. Tässäkin vähän lipsuttu mm. kentän kunnon ja aikataulujen vuoksi - pimeällä, tekovalon turvin ei ulkokentällä mennä puomien seassa, saati hypätä. Ihan aina ei myöskään jaksa, tai lähinnä pysty lähtemään maneesille. Kun tiet on vaarallisen liukkaita ajamiseen, ponit pysyy kotona. Lisäksi ponin kanssa on myös työskennelty sileällä ja on se muutaman kerran päässyt myös liinassa työskentelemään. 


Maastossa Frodo on ottanut suurimmat konkreettiset harppauksensa ratsunuralla. Ehkä siksi, että maaston vaihtelevuus ja haasteellisuus ovat laittaneet ponille omaa haastettaan peliin. Ja siksi, että Frodo haastavista olosuhteista huolimatta on ollut erittäin innokas haastamaan omat tasapainovaransa koetukselle. Uskalsimme laukata pätkän metsäpolulla. Seuraavana päivänä laukkasimme koko polun alusta loppuun. Kolmantena päivänä edes takaisin, naapurikuntaan asti. Ns. kinttupolku on oiva tapa saada poni käyttämään kroppaansa ja tasapainottelemaan kuin itsestään. Ennen kaikkea parasta oli se, että Frodo itse oli halukas laukkaamaan, vaikka minulle olisi kelvannut ihan käyntikin. Sen verran haasteellinen polku edessä kuitenkin oli Frodon kropanhallinnan ja tasapainon kannalta. Poni kuitenkin yllätti joka kerralla positiivisesti. Ja samalla se löysi ratsastajan kanssa tasapainoisen, kantavan laukan

Samaa laukkaa olemme etsineet kentällä, sileän treeneissä. Sileä ratsastusalusta ei motivoi ponia käyttämään kroppaansa ja tasapainoaan itsestään. Ratsastajan on siis keksittävä tapa, jolla saa motivoitua ja vaadittua hyvässä hengessä ponilta enemmän, kuin mitä se luonnostaan haluaa tarjota. Laukassa meillä on kuitenkin otettu valtavat harppaukset myös sileällä. Frodo on keksinyt ja ymmärtänyt mitä siltä halutaan. Ravissa tilanne ei ole yhtä hyvä. Isoksi kasvanut sotanorsu on kovin ponneton liikkuessaan ravissa. Onneksi resepti on hankittu, ja lääkkeeksi annetaan kinttupolkuja ravin kera, sekä puomien seassa nyt alkuun. 

Estetreeneissä suurin painotus on itseluottamuksessa ja rohkeudessa, jota ruokitaan maltilla. Frodon kanssa on tehty helppoja, matalien esteiden yhdistelmiä ja linjoja. Matala on todellakin sellainen, josta poni selviää vaikka silmät kiinni, ja tilanteessa kuin tilanteessa maksimissaan kavalettikorkuinen 50cm. Olemme onnistuneet Kottin kanssa tekemään esteratsastajan avulla aivan mielettömät pohjat esteille pelkästään sillä, että ponin kanssa työstettiin vain itseluottamusta helpoilla tehtävillä. Eikä eteen ole tullut tilannetta, jossa poni ei luottaisi siihen, että selviää tehtävästä. Pyrin samaan Frodon kanssa, mutta sen kanssa joudumme tekemään pidemmän polun, sillä ratsastamme Frodoa esteillä itse, oman perheen voimin, eikä meillä ole samanlaista tatsia hommaan, kuin Kottia ratsastaneella ratsastajalla. Uskon kuitenkin, että onnistumme näinkin, Frodo on luonnostaan paljon varmempi ja luottavaisempi alun alkaen. Frodo on kerennyt jo tutustua kahden esteen sarjaan ja kolmen esteen rataan. Se osaa vaihtaa esteiden päällä laukat, ne tulevat sillä erittäin helposti, luonnostaan. Sen lisäksi sen kanssa on tehty paljon erilaisia tehtäviä maapuomien kanssa. 



Kaiken tämän lisäksi Frodo ja Kotti ovat käyneet yhdessä maneesilla treeneissä ja matkustaneet trailerissakin erittäin hienosti kaksistaan. Ori ja suuren egon omaava ruuna tulevat vastaisuudessa tekemään retkiä yhdessä paljon, joten kuljettamisen täytyy sujua stressittömästi niin ihmisille, kuin poneillekin. 

Tammikuu oli kaikkinensa erittäin onnistunut Frodon treenien osalta. Se kehittyy askel kerrallaan eteenpäin. Välillä väläyttäen laadukkuuttaan, välillä näyttäen lähinnä lypsykarjalta. Kaikekseltaan olen kuitenkin tyytyväinen ponin kehittymiseen. Se on iso, tasapainoton ja hitaasti kehittyvä, joten sen on saatava oma aikansa löytää palaset kohdilleen. Nyt sillä on kaiken kukkuraksi aivan valtava karvanvaihto päällä. Kesä on siis tulossa!