Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

27.2.2020

Tavoitteet kaudelle 2020

Tavoitteet, niiden asettaminen ja niihin pyrkiminen motivoi treenaamaan ja samalla luo treenaamiseen tarkoitusta. Jos ei tiedä, mitä kohti treenata, ei oikeastaan tiedä mitä treenata. Meillä kaikilla kuuluisi olla jonkinlaisia tavoitteita. Sanana tavoite tuo heti mieleen kilpailemisen, ainakin itselleni. Mutta ei tavoite ole synonyymi kisaradoille pyrkimisestä. Tavoite voi olla se, että nousee satulaan. Tai vaikka se, että käy kerran viikkoon lenkkipolulla. Tavoite voi olla ihan mitä vain. Jokaisella ihan omanlaisensa. Mutta meillä jokaisella pitäisi olla edes jonkinlainen tavoite elämässä.

Helmikuun auringossa, omalla sulalla kentällä
Tavoitteiden ääneen sanominen luo itselleni vähän pelkoa ja paineita. Jos sanon tavoitteet ääneen, se ikäänkuin tekee niistä astetta merkityksellisempiä ja astetta kaukaisempia. Mitä jos epäonnistun? Jos en saavutakaan ääneen sanomaani tavoitetta. Tekeekö se minusta huonon? Olenko treenannut väärin vai asettanut tavoitteen liian suureksi?

Kun personal trainer ehdotti uuteen treeniohjelmaani leuanvetoja, olin asenteella, miten vain. Leuanveto on kuulema monelle naiselle se the tavoite. Ei käynyt edes mielessä, että voisi olla tavoite. Tai siis onhan minulla tavoite, mutta ei tässä lajissa. Pitäisi kuulema olla. Mutta kuinka asettaa tavoite johonkin, josta ei oikeastaan tiedä yhtään mitään? Teen juuri ne asiat ja ohjelmat, jotka PT on minulle treeniohjelmaani laittanut. Se on ihan se ja sama, mitä ohjelma pitää sisällään, minä teen ne vikisemättä. Koska minulla on se tavoite, mutta se ei ole salilla onnistumisessa. Kuulema pitäisi olla. 

Ratsastus, siinä minulla on tavoitteita. Paljon. Ehkä jopa liikaa. Mutta niitä täytyy olla. Laji on sen verran raskas vuorotöiden ja äitinä olemisen rinnalla, että joku syy täytyy olla, miksi sitä jaksaa ja lähtee treeneihin. 


Frodon kanssa tavoitteet ovat maltillisia toistaiseksi. Toki silläkin on pitkän tähtäimen tavoite, mutta tällä kaudella rakennetaan kivijalkaa. Kouluratsastuksessa tulostavoitteiden asettaminen on mahdotonta nelivuotiaalle. Sen ikäiset ratsut saavat kilpailla vain 2-tason luokissa ja sieltä saadut prosentit on aivan "herran hallussa" ja loppupeleissä täysin merkityksettömiä. Sen lisäksi tulostavoitteita on mahdoton asettaa, kun ei ole minkäänlaista lähtötasoakaan. Tärkeintä kuitenkin olisi, että poni kykenisi radalle ja suorittamaan edes kohtuu rennosti. Frodohan on sisäinen jännittäjä ja se jää silloin todella hitaaksi ja laiskaksi, erittäin vaatimattomaksi, kuten laatuponikisoissa saattoi nähdä. Uskon, että ratsastaja selässä ponilla on kuitenkin aavistuksen enemmän rohkeutta, mutta tämä kausi otetaan täysin kokemuksen kautta ja rakennetaan hyvää pohjaa kisaradoille. Frodon on siis tarkoitus kilpailla vain paccelicupissa tänä vuonna, sekä mahdollisesti syksyllä aluemestaruuksissa. Pienesti haaveilen myös jostakin estekisoista, sillä oriin pitäisi hypätä kanssani syksyllä 90cm rata laatuponikisoissa.

Kottin kanssa tavoitteet ovat korkeammalla. Sen tavoitteiden ääneen sanominen on vaikeampaa. Sillä on kivijalka valmiina. Nyt aloitellaan seinien rakentamista. Kottin kanssa kilpailemme vain kansallisella tasolla, pl. aluemestaruudet syksyllä. Todennäköisesti aloitamme kauden vielä yhdellä helppo A radalla, koska ratsastaja tarvitsee pienen muistutuksen, kuinka radat ratsastetaan. Ja erityisesti myös siksi, että uusi valmentaja on antanut ratojen ratsastamiseen aivan uudenlaista näkemystä. Sitä täytyy treenata tosi tilanteessa ensin helpolla radalla. Mutta sen jälkeen jatketaan vain vaativissa luokissa. Haluan saada nostettua ponin tulostason yli 65% vaativa b tasolla. Ponin liikkuminen, kokoamisaste ja vaihdot ovat nyt erittäin hyvällä mallilla, joten en näe syytä, miksi emme onnistuisi.. Peilistä sen sitten näkee, mutta ponin syyksi ei voi laittaa. Tulevan vuoden aikana tavoite on kuitenkin nostaa treeneissä ponin taso taas asteen korkeammalle. Viimeistään ensivuonna ponin on tarkoitus debytoida vaativa a/psg tasolla. Toki olettaen, että kumpikin meistä pysyy terveenä ja perusedellytykset ovat kunnossa. Mutta tällainen on meidän tavoite. Aika haastava tavoite pikkuponille, new forestille. Mutta uskon, että Kotti jos joku onnistuu tavoitteessa, Loppu on vain minusta kiinni.


Kaiken lisäksi olen ottanut tavoitteeksi nostaa kuntoani ja osallistua naisten kymppiin. Siinä on tavoitetta minulle ihan mielettömästi, sillä olen aina ollut todella huono juoksemaan pitkiä matkoja. Henkinen kantti ja usko omaan jaksamiseen loppuu ennen fyysistä kuntoa, joten kokonaisvaltaista treenaamista ja tavoitteiden tavoittelemista on luvassa koko vuodeksi ja jää varmasti ensi vuodeksikin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti