Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

25.4.2020

Ryhmätarhan iloista itkuksi

Niin ne tilanteet muuttuu, ihan kaikessa. On ollut onnea saada pitää poneja yhdessä useamman talven ja kesän. Ryhmätarhaus on mahdollistanut poneille isomman tilan talvella, sillä kahdesta tarhasta on tehty yksi. Sääsuojana toimiva kotikutoinen "pihatto" on ollut ympäri vuoden kaikkien käytössä. Siitä on eniten nauttineet forestit, yhdessä ja erikseen. Niin kesällä kuin talvellakin. Laumassa eläessään ponit ovat liikkuneet päivittäin paljon enemmän kuin yksin tarhatessa. Ja onhan laumaeläimelle laumaelämä hyvin tärkeää toteuttaakseen lajityypillisiä tarpeita.

Päivän kännykkäräpsy

Se on ollut myös arjessa äärimmäisen helpottava asia - tieto siitä, että tullessa taivaalta mitä vain, on ponit silti halutessaan suojassa. Koska taloudessamme kaikki käy töissä, eikä kotona ole kukaan aina pelastamassa ponipoloisia. Tieto siitä, että jos yksi poni on tarhassa, on siellä varmasti kaikki muutkin. Ja jos nyt lauma sattuisi yhdessä karkaamaan, on ne huomattavasti helpompi paikantaa ja ottaa kiinni yhdessä, kuin yksinäisiä karkuteille lähteneitä metsäponeja. Lauma, joka elää lauman tavoin. 

Kaksi ruuna ja yksi ori.

Elämäni aikana olen oppinut joitakin asioita tarhauksesta, jotka pätevät aika usein. Muistuttaisin kuitenkin, että yleispätevät ohjeet eivät kuitenkaan ole se ainoa totuus. Juuri sinulla voi olla se ori, joka tarhaa niin tammojen kuin ruunienkin kanssa aivan sulassa sovussa.

Laumat kootaan yksilöllisesti.  Aina.  Uusia jäseniä yhdistäessä on oltava reilusti turvallista tilaa liikkua, vauhdikkaastikin. Tammalaumaan voi laittaa yhden ruunan. Useampi ruuna tappelee tammoista ja laumaelämä ei tällöin ole mukavaa. 

Orin voi yhdistää ruunalaumaan vain nuorena. Lauman lähellä ei tällöin saa olla tammoja.  Vanhemman oriin yhdistäminen laumaan on turhan vaarallista muille poikapuoleisille hevosille.

Ruunalaumat ovat tasaisia, sinne voi aika helposti lisätä ja poistaa uuden ruunan. Toki yksilökemiat ratkaisevat paljon jokaisen lauman onnistumisessa ja riitaisat kaverit on poistettava. Jokaisen laumanjäsenen on saatava syödä rauhassa ja stressittömästi, sekä päästä sään suojaan tarvittaessa.

Oriin pitäminen laumassa vaatii aina tarkkailua.

Tähän päivään asti laumamme on elänyt sopuisasti. Silloin tällöin vähän haastetaan ja kilvoitellaan, mutta ei mitenkään kovasti. Tänään leikit meni vähän pidemmälle. Seurasin ponien käyttäytymistä ikkunasta, niin kuin aina teen. Tiedän niiden rutiinit - syödään, leikitään, levätään. Välillä tarhssa mennään tuhatta ja sataa koko laumana, välillä nautitaan yhdessä ryppäässä auringosta ja rapsutellaan kaverin kanssa.

Nyt Frodo oli päättänyt uhmata Kottin asemaa lauman pomona enemmän. Hakiessani pientä poninia tarhasta valmennusta varten, olikin tarhan perimmäisessä päässä odottelemassa  poni, joka oli huojentuneen näköinen nähdessään minun tulevan riimun kanssa. Ajattelin ensin ponin olevan innokkaana lähdössä treeniin, mutta totuus selvisikin, kun tsekkasin ponia tarkemmin. Reikiä siellä täällä. Tarkemmin katsottuna poni oli pelkkää veristä reikää. 

Frodo päätyi sillä samaisella hetkellä omaan tarhaan. Tarhat ovat siitä helposti fiksattavissa erilliseksi, ettei vaadi muuta kuin porttien sulkemisen. Laumelämä loppui oriilta. 

Ai että suututti. Suututti, etten päässyt valmennukseen, mutta vielä enemmän suututti se, että tuo maailman kultaisin poni oli tuossa kunnossa. Vain muutaman tunnin tarhailun jäljiltä, ihan silmieni alla poni oli tuossa kunnossa!

Onneksi tallistani löytyy ihan kaikkea mahdollista ja mahdotontakin. Kipulääkettä, haavansidontavälineitä ja puhdistusaineita. Ainoa ongelma oli, kuinka sitoa koko poni? Kaikki sidontatarvikkeet, jotka tallistani löytyi ovat suunniteltu haavansidontaan pääasiassa jalkoihin, niissä eniten haavoja tuppaa olemaan. Mutta rungolle saatava laastari olikin vaikeampi. Liimapinteli ei toiminut, joten kineositeippi pääsi uusiin tarkoituksiin. Sekään ei klipatussa ponin karvassa oikein tahtonut pysyä. 

Pikapikaa ponin teippaukset jälkeen lähdin vielä hakemaan apteekista erilaisia teippejä, joita testasin iltasidonnassa. Kumpikaan teipeistä ei oikein toiminut tehtävässään halutusti, mutta poni on pumpuloitu raakavillalla kokonaan. Poni on nyt reikäinen ja auttamatta poissa treeneistä hetken. 


Jatkossa Frodo tarhataan yksin. Se myös joutuu laiduntamaan yksin kesällä, sillä en uskalla ottaa riskejä kokeillakseni yhdistää laumaa enää yhdeksi. En niin kauan, kun Frodo on orina. Ikää Frodon kannalta, mutta luontaiset vietit ovat liian suuria. 

Kotti ja Eppo sen sijaan saavat nyt tarhailla kaksistaan. Oikeastaan tämä on toisaalta tosi hyvä juttu, sillä Frodo täytyy saada vielä hoikemmaksi ja heinän säännöstely onnistuu hyvin näin. Mutta samaan aikaan lauman saama liikunta vähenee, joka taas on se kurjempi juttu.

Mutta näillä mennään!

18.4.2020

(A)ikuinen ponityttö

Kaikki postauksen kuvat Laura Taimioja Photography 


Kirjoitin jo instaan aiheesta kuukausia sitten, mutta kirjoitan myös tänne. Aikuiset, ponit ja niiden yhdistelmät. Lähinnä ratsastajan ja ratsun koko aiheuttavat nykyisin jatkuvaa keskustelua. Kuinka ponit ovat vain pieniä lapsia varten ja järkevä ostaa jo 10 -vuotiaalle lapselle hevosen ponin sijasta, koska lapsi kasvaa, poni on pieni ja eikä niillä opi edes ratsastamaan. 

Tämä blogi on ollut monta kertaa linkitettynä keskusteluihin, jossa aiheena on pieni ratsu ja iso ratsastaja ja/tai aikuinen ratsastaja. 


Olen ponini kanssa pelännyt lähteä vieraiden valmentajien valmennuksiin. Mitä jos minut haukutaan ylipitkäksi, jos valmentaja ei tykkää yhtään olemassa olevasta kombosta ja tällöin valmennuksen anti jää vain valmentajan kukkarolle. Sen vuoksi en ponin kanssa reissannut valmennuksissa ensimmäisiin vuosiin. Kävin vain tutulla ja turvallisella valmentajalla. Kisoihin uskaltauduin siitä huolimatta, että olen viimeiseen asti pelännyt jonkun tuomarin viheltävän minut ulos radalta, sen vuoksi, että emme ole sopusuhtaisia. Sellainen pelko perseessä olen nämä vuodet ponini kanssa kulkenut. Vielä yksikään tuomari ei ole kuitenkaan katsonut meitä pahalla, päin vastoin. Toisinaan paperissa lukee jopa "kaunis, sopusuhtainen ratsukko!" Siltikään se ei poista epävarmuuttani esiintyä ratsastajana ponini selässä.


Ponini on pieni. Se on säkäkorkeudeltaan vaivaiset 133cm. Minä olen 165cm pitkä. Teoriassa minä olen siis ponia aivan valtavan paljon isompi. Senttejä en poniini lisää saa, enkä itseltäni toisaalta poiskaan. Mutta asia, johon minä voin vaikuttaa, on ponin taakka, jonka ratsastaja aiheuttaa. Aiemmin ajattelin vain pelkkiä kiloja. Vaa'an piti näyttää jotain tiettyä lukua ja mieluusti reilusti alle sen. Koska sillähän on merkitystä painanko 200 grammaa enemmän vai vähemmän. Halusin olla kevyt, hinnalla millä hyvänsä, kiinnittämättä huomiota siihen, mistä painoni koostuu. Olen kuitenkin aina omannut kohtalaisen hyvän kehonhallinnan, jonka vuoksi en kokenut tarpeelliseksi treenata lihaksistoani paremmaksi - lihas lisää helposti painoa. Viime vuonna ruokavalioni koostui pääasiassa vain proteiinista, joka saatiin lihasta, kalasta tai kanasta, sekä porkkanoista. Ruokaympyrästäni puuttui täysin hiilihydraatit, rasvat ja sokerit, vitamiineista puhumattakaan. Olin koko vuoden nuutunut, vetämätön ja alituiseen flunssassa. Eikä se kyllä ihme ollutkaan tuolla ruokavaliolla. Ja kaikki vain siksi, että minua netissä haukuttiin anonyymisti liian isoksi ponini selkään niin monesti.


Sain istassa paljon tsemppiviestejä ja huomasin, etten ole asiani kanssa yksin. Julkisesti bloggaava ratsukko on vaan niin paljon helpompi ottaa mukaan räävittäväksi netin foorumeille. Minun tarkoitukseni bloggauksessa ei ole olla esimerkkinä liian suuresta ratsastajasta liian pienellä ponilla. Vaan tarkoitukseni on olla esimerkkinä siitä, että aikuinenkin pystyy ratsastamaan ponilla tavoitteellisesti. Sen vuoksi kaikesta huolimatta haluan jatkaa bloggaamista. Koska aikuinen todellakin pystyy ratsastamaan ponilla. Harrastamaan tavoitteellisesti ja olla vakavasti otettava ratsastaja.

Poniratsastus ei ole mitään pikkupuuhastelua, vaan ihan yhtä tosissaan siellä selässä saa tehdä ja harjoitella asioita kuin hevosenkin kanssa. Ponien kansssa on vain monta erilaista mutkaa matkassa, joista yksi suurimmista on uskallus. Täytyy uskaltaa ja olla rohkea, muuten sinua ei oteta tosissaan.


Kottin kanssa olemme vihdoinkin uskaltautuneet eri valmentajien silmien alle. Ehkä suurin kiitos siitä kuuluu meidän kotivalmentajallemme, joka on luonut uskoa minuun. Vakuuttanut, että minulla voi olla ihan oikeita, kunnollisia tavoitteita. Vakuuttanut, että me todellakin pystytään kaikkeen ihan yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Ja minä olen vihdoin uskaltanut alkaa tavoittelemaan haaveitani, joita en vielä tammikuun alussa uskonut olevan olemassakaan.

Osallistuimme Helmikuussa Stella Hagelstamin valmennukseen, jonka kotivalmentajamme järjesti tallilleen. Pelotti ihan sikana. Mitä jos Stella toteaa, ettei tässä kombossa ole järkeä?! Mutta sen sijaan, että niin olisi käynyt, Stella kannustikin jatkamaan. Kehui ponia, sen liikkeitä, työmotivaatiota ja nöyryyttä. Sitä, kuinka se ollakseen poni ja periäkseen ponien perisynnit, kykenee silti ulkoutumaan pikkusievästä ja muovautumaan ratsastajan alla ihan mihin tahansa. Ja kuinka tällaisia poneja pitäisi olla enemmän. Siitä olen niin samaa mieltä!


Katsoessani itse näitä kuvia, jotka kaikki ovat Stellan valmennuskesta, olen tyytyväinen syksyiseen päätökseen muuttaa elämäntapojani ammattilaisen avustuksella. Olen syönyt itseltäni kroonisen flunssani pois, terveellisellä, kaiken kattavalla ruokavaliolla. Olen käynyt säännöllisesti lenkkipoluilla ja salilla hankkimassa peruskuntoa ja lihaksistoa. Ja nyt alan nauttia niiden hedelmistä jo poninikin selässä. Vielä on työmaata edessä, mutta oikealla tiellä ollaan. Ja mitä painooni tulee, se ei ole varsinaisesti muuttunut mihinkään, sen sijaan kropan koostumus on.


Uskaltakaan tekin! Jokaisella on oikeus harrastaa tätä lajia ilman paineita muiden mielipiteistä. Ei ole kiinni kilosta tai sentistä, vaan siitä, että ratsu voi suorittaa hyvin ja mielellään. Ponini ei toden totta suorittaisi näin, jos sillä olisi liian suuri taakka kannettavanaan. Sekä siitä, että ratsastajalla on hyvä tunne ratsunsa selässä. Kaikki ei tykkää pienistä ratsuista, se vaatii aivan erilaista kehonhallintaa kuin iso ratsu, jollaisten selkään taas minä en taivu. Kaikkeen vaikuttaa myös ratsun rakenne ja  ryhdikkyys. Pienikin poni voi tuntua isolta, jos se osaa kantaa kroppansa hyvin. Toisaalta iso ratsu voi tuntua aivan pieneltä, jos se on lyhyellä ja alas liittyvällä kaulalla varustettu. Kyse ei siis todellakaan ole pelkistä korkeussenteistä, vaan yksilöistä. Kahden yksilön sopivuudesta toisillensa. Minä en todellakaan ratsastaisi tällä ponilla tällä tavoin, jos se ei tuntuisi minulle sopivalta.



Tiedän, että ponini on äärimmäisen laadukas pieni ratsu. Tiedän, että sillä olisi annettavanaan poniratsastajalle paljon menestystä. Mutta vielä enemmän sillä on annettavaa minulle ja meidän perheelle. Saattaahan se vielä tehdä omistajansa onnelliseksi ponikarkeloissakin, mutta toistaiseksi poni saa kokeilla rajojaan isompien poikien karkeloissa, senteistään riippumatta. Kyllä me pitkälle radalle yhdessä mahdutaan!


Loppuun vielä kuva lennokkaasta vaihdosta. Niiden työstäminen on vielä pitkä prosessi, mutta tältä ne nyt tällä kertaa linssin läpi näytti. Täytyy nyt todeta, että teksti on kirjoitettu Helmikuussa, heti Stellan valmennuksen jälkeen. Nyt poni tekee jo kolmosilla sarjavaihdot. Kun palaset alkoi loksahdella kasaan, on ollut vain ilo ja nautinto työskennellä ponin kanssa kaikkea sitä, mitä en ole koskaan ennen saanut kokea hevosten selässä. 

Nauttikaa poneistanne, nauttikaa hevosistanne. Nauttikaa harrastuksestanne! Ja vaikka kuinka joku eksyy kuitenkin kommenttiboksiin lyttäämään ja kertomaan, kuinka olen liian iso ponini selkään, aion silti nauttia tästä ponista. Kaikkine suuruuksineni pienestä ponistani. Erään kerran kuulin sanonnan, joka meni kutakuinkin näin "tiedät, että sulla on jotain erityistä, jos se aiheuttaa muissa suurta ärtymystä!" 

8.4.2020

Nelivuotiaan kuulumiset


Nelivuotias nuorukainen ei ole ainut, joka on ottanut suuria harppauksia ratsun uralla eteenpäin. Mutta kerrottakoon nyt kuitenkin vain nelivuotiaan arjesta, kukaan tuskin uskoisi kuitenkaan, mitä vanhempi poni tekee jo nyt!

Frodo ei ole tuntunut minulle mieleiseltä ponilta ratsuna. Se on alusta lähtien ollut liian hidas, raskas ja reaktioton. Vaikka poni on tehnytkin alusta asti kaiken mitä pyydetään, juuri niin kuin nuori hevonen voi tehdä. On se kuitenkin ollut minun mieleeni muuta kuin mistä itse pidän. Jos olisin ostamassa nuorta, joka koeratsastaessa olisi toiminut samoin kuin Frodo, olisi se jäänyt ostamatta. Ne kemiat, joiden pitäisi kolahtaa kovasti yksiin, eivät ole kolahtaneet. Jos Frodo ei olisi varsana näyttänyt laatuaan ja olisi luonteeltaan jotain muuta kuin mitä on, olisin jo laittanut ponin eteenpäin. Mutta maitovarsana Frodo vaikutti ihan laadukkaalta kaverilta, joten olen antanut sille aikaa, neljä vuotta. Ja onhan se luonteeltaan aivan täydellinen, joten kehtaa katsoa kotona vaikka pidempäänkin  odotellen. 


Vuoden ajan Frodolla on harjoiteltu ratsun alkeita. Vuosi on mennyt siihen, että poniin on tullut nopeutta, reaktiokykyä ja sitä fiilistä, jota minä haluan selässä ollessani ratsulta saada. Mutta nyt se on mieleinen ja tuntuu siltä, että sen kanssa on mieleistä tehdä töitä. Frodo on alkanut saamaan kroppaansa hallintaan ja väläyttelemään sitä laatua, jota maitovarsana ponista oli nähtävissä. Se on iso kaveri, jolla kestää aikaa etsiä palasia hallintaan. Sillä on erittäin hyvä nivelten käyttömekaniikka ja aktiivisuus takajaloissaan. 

Kun Frodo on vihdoin löytänyt sisäisen ratsumoodinsa, on sen kanssa pystynyt laittamaan alulle paljon asioita, sellaisiakin, joita nelivuotias ei vielä tarvitse. Mutta jos jotain olen oppinut tämän vuoden aikana, niin se, että asioita laitetaan alulle hyvissä ajoin, ennen kuin niitä edes tarvitaan. Yllättävintä on ollut Frodon tasapaino ja kantokyky laukassa, se kykenee tekemään myös vastalaukka kaarteet nippanappa 20 metriä leveällä kentällä, horjumatta tasapainonsa kanssa. Poni väistää myös pohjetta kivasti niin käynnissä kuin jo ravissakin. Ja tekee aina puhtaat vaihdot, mikäli eteen tulee tilanne, jossa vaihto lipsahtaa vahingossa mukaan kuvioihin. 



Onhan tää poni aivan äärettömän hieno ollut aina ja hienommaksi vain muuttuu kasvaessaan. Se on vasta neljä ja liikkuu luonnostaan ylämäkeen, itsensä kantaen. Hieman vielä pullukassa kunnossa, mutta kovasti on saatu kilojakin karistettua matkan varrella. Tästä on hyvä lähteä tekemään pienestä miehestä oikeaa ratsua, kun kaikki tarvittavat palikat, etenkin se yhteinen kemia on vihdoin löytynyt.  


2.4.2020

Ei kisoja ainakaan kuukausiin

Sitähän se nyt on. Kisakausi oli tarkoitus aloittaa viimeistään Ypäjällä huhtikuun lopussa. Ei aloiteta. Sen sijaan, että aivan mahdottomasti harmittaisi, olen salamyhkäisen tyytyväinen. Mikä mahdollisuus tämä onkaan? Lisää treeniaikaa ihan hirmuisesti.

Laura Taimioja Photography

En varmasti ole ainoa, joka näkee perutut kisat mahdollisuutena. Mahdollisuutena säästää rahaa, lomapäiviä kotiaskareisiin. Säästää jopa ratsuakin turhalta reissaamiselta ja stressiltä - sitähän kisaaminen ja reissaaminen ympäriinsä aiheuttaa, tahdoin tai en. Ja se treenaaminen, palautua takaisin syvään treenimoodiin, jossa opetellaan uutta ja hiotaan taitoja paremmaksi.

Koska sitten kisoihin? No sitähän ei kukaan tiedä. Ei välttämättä koko vuonna. Se nyt vain sattuu oleman täysin Herran tai lähinnä vallitsevan pandemian vallassa päättää.

Laura Taimioja Photography

Toki harmittaa, jos koko kisakausi menee ohitse, mutta on se vuosi ensi vuonnakin, eikä tasonostot vaadi kisaradoilla juoksemista, vain ja ainoastaan hyvää treeniä. Viimeistään ensi vuonna olemme radoilla kummankin ponin kanssa, entistä kovempana ja parempana. Näin se nyt vaan sattuu olemaan.