Torstai - toivoa täynnä?

Simon kuntoutusohjeessa oli maininta rauhallisesta menosta, joka ei sisällä hyppyjä, pomppuja eikä vielä käyntiä enempää vauhtiakaan. Simo oli kuitenkin aivan eri mieltä asioista eilen, mikä oli kyllä odotettavissakin. Sen takia varasinkin jo liinan ja kaikki, että tarvittaessa on vähän pelivaraa.

Aluksi käveltiin vallan mukavasti ilman ongelmia, kunnes jossain rapsahti vähän kovemmin. Hevonen teki odottamattoman hyppyloikan minun oikealta puoleltani vasemmalla sijaitsevalle kyntöpellolle. Samalla loikalla hevosen kevyt takapaa lensi upeasti, osuen oikeaan kylkeeni, jonka eteen refleksin omaisesti kerkesin suojaamaan laittaa oikean käteni. Onneksi pakkasen vuoksi olin pukeutunut paksummin, joten selvisin henkeä haukkoen, ilman luuruhjeita ja pahempaa kipuakaan. Tosin kipu iskeytyi vasta yöllä, suuremmalla volyymilla, jonka vuoksi tänään on ollut tuskaiset olot.

Simo harjoitteli kynnetyllä, jäisellä pellolla kevätjuhlan koreografioita vielä hetkisen, ennenkuin sain kasattua itseni ja saatua hevosen hallintaan. Ja eikun kentälle jatkamaan kävelyä. Hieman on energiaa ja räjähdysherkkyyttä havaittavissa. Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin minulle eikä hevosellekaan.

Sitten olikin ponin vuoro. Ponin kanssa on lenkkeilty paljon. Pienen ponin rinnalla tunsin hetken olevani hyvinkin pieni, sillä poni näki naapurimme dogit pellolla leikkimässä ja oli aivan varma että noin isoille otuksille täytyi näyttää kuinka iso hän itse on. Poni on onneksi oppinut kulkemaan ihmisen kanssa hyvin, eikä ongelmia tullut matkaan, mutta olihan se vähän huvittaa kun pieni poni yllättäen kasvoi edestä hyvinkin isoksi ja steppasi vieressäni passage-askelin esittäen itseään koirille. Kävelyretkellä tuli vastaan myös pelottava sauvakävelijä, josta poni oli aivan varma, että se on vähintäänkin nälkäinen sapelihammastiikeri.  Ponilla oli vähän vaikeuksia pysyä pystyssä liukkaalla tiellä, mutta onneksi olen varautunut talveen poninkin osalta: Pienet hokkikengät odottavat laittoa.

Lopuksi oli vielä Nemon vuoro. Aamulla tarhatessa Nemo esitti taitojaan taitoluistelun parissa hyppien ja pomppien vierellä koko tarhamatkan. Ratsain oli samaa virettä havaittavissa, hevosella oli menopäällä, mutta jarrut hieman hukassa. Alussa jouduimmekin tekemään paljon siirtymisiä, jotta hevonen malttaisi odottaa ja kuunnella. Kenttä oli hiukan pinnalta jäässä, mutta herkkä jalkainen Nemo ei reagoinut kentän pohjaan millään tapaa, onneksi. Nemo on heti täysin jalaton, jos pohja on liian kova.

Kun jonkinlainen yhteisymmärrys välillemme vauhdin suhteen oli saatu, jatkoimme työskentelyä laukassa. Koska hevonen oli räjähdysherkällä päällä, ja itselläni oli tunne, ettei olisi aamulla pitänyt sängystä nousta, työstimme paljon laukan kokoamista ja vähän piruettilaukan alkua. Nemo on yllättävän nopeasti kuntoutunut näin hyväksi; sitä voi koota todella paljon ja tehdä oikeasti raskasta työskentelyä, vaikka hevonen oli alkuvuodesta ihan hirveä. Hetken työsketelimme kumpaankin suuntaan laukkaa, joka oli todella kivasti ylöspäin menossa. Loppuravailuissa oli taas meno "luvattoman" lujaa, mutta parempi niin. Tämän hevosen kanssa on meno harvoin liian menevää.

Ensimmäiset pakkaset saavat aina  hevosteni mielen vireäksi, usein liiankin vireäksi.