Eksyksissä, apuna tiennäyttäjä

Minulla on viimeisten treenien jälkeen ollut todella hyvä fiilis. Hevoset, tai hevonen ja poni ovat toimineet todella hyvin. En tiedä johtuuko tämä minusta ja oman mieleni hallinnasta - tyydyn vähempään, enkä vaadi kaikilta täydellisyyttä, vai onko ratsuni toimineet pääsääntöistä paremmin. Tai ehkä kumpaakin sitä. Kokonaisuus on kuitenkin ollut nyt kunnossa. Olemme ratsukkoina olleet toimivia ja onnistuneet yhdessä. Näistä hetkistä täytyy nauttia ja iloita sekä ottaa opikseen. Vain muuttamalla toiminta- ja ajattelutapojaan, voi saavuttaa jotain, kehittyä.

Eilen lupasin ratsuilleni ennen ratsastusta, että edessä on vapaa viikonloppu, jos kukaan ei possuile. Edessä se olisi ollut kuitenkin, ainakin jollain tapaa, mutta eihän ratsuni sitä tienneet. Sekä pienempi, että isompi ottivat onkeen ja saivat mamman hymyn huulille, kuin myös sen viikonlopun täysin laiduntaen. 

Aamulla vietin aikaa muiden hevosten selässä, joten iltapäivällä oli ihana kavuta omien selkään ja todeta, kuinka tärkeää onkaan tietää hevosen taustat tarkkaan. Ongelmien esiintyessä olisi tärkeää tietää miten ja missä ne alkoivat ja mitä hevonen on kokenut, jolloin korjaaminen on helpompaa. Se onkin yksi suurin syy, miksi ikinä olenkaan päätynyt nuoriin hevosiin. Kun on kerran omistanut mysteerimenneisyyden omaavan nuorehkon hevosen, erinäisin ongelmin, ei halua toista samanlaista. 

Kotti oli taas ensin, sillä jotenkin sen kanssa on kiva hakea fiilistä, ennen Simon selkään nousua. Ja jollain tapaa on kyllä helpompi nousta pieniliikkeisen selästä Simon selkään, kuin toisinpäin. Kottin kanssa lähdimme taas maastoon, sillä minusta sen kanssa on turha humputella kentällä "koulua" ja tympäännyttää poni hommiin. Kotti on kolme, periaatteessa sillä ei edes tarvitsisi ratsastaa. Ponioripäivillekin se kerkeäisi, vaikka homman aloittaisi myöhemmin. Mutta toisaalta haluan, ettei poni saa mainintaa "huonosti valmisteltu". Mutta meillä ei siis ole mikään pakko puurtaa kentällä, sillä siellä vaadittavat asiat jo osataan; kaasu, jarru, kääntyminen oikealle ja vasemmalle. Askellajeista toiseen siirtymiset sujuu sujuvasti ja laukat nousee oikein. Siis on varsin hyvä hetki vain maastoilla, ajatellen myös laatuponikilpailuja, joihin tarvitaan kuntoa ja voimaa. Milläs se kunto ja voima paranisivat, kuin maastoilemalla? 

Meillä on kivan pituinen lenkki, jota itse käyn jalkaisin hölkkäilemässä, sillä onhan minulla "kisakuntoon 2016" -treenit käynnissä. Jotta näyttäysin poninkin selässä sopusuhtaiselta myös mustavalkoisessa vaatetuksessa. Se sisältää myös yhden kivan ylämäen, joka ei hevosten selässä tunnu kovin kummoiselta, mutta jalkaisin se on ihan riittävä. Ja ponille se on varsin tehokas treenauspaikka. Laukkasimme mäen eilen kaksi kertaa ylös. Ensimmäinen kerta meni varsin odotetusti, poni intopiukeana laukkasi mäen ylös. Tulimme käynnillä takaisin alas ja otimme mäen uudelleen. Toisella kerralla alkoi jo voimat loppua ja poni meinasi hyytyä, joten hivenen tarvitsi kannustusta, jotta mäen päälle pääsimme. 

Meillä oli mukana matkalla myös mieheni, tällä kertaa pyörällä, joka on Kottille uusi juttu. Poni ei kuitenkaan välittänyt pahemmin pyöräilijästä, joka suhahteli milloin edessä, milloin takana ja soitteli välillä kelloakin. Kotimatkalla nousin ponin selästä alas ja reippailimme yhdessä kotiin. Ei ihan parhaat mahdolliset varusteet reippailuun, sillä kengät ja saappaanvarret eivät kovin mukavat hommaan olleet. Mutta tyytyväisenä kummatkin pääsimme takaisin kotiin, loppuhoitoja tekemään. Olen ponia totuttanut jalkojen kylmäyksen ajan Back on Trackin loimeen. Se on Simon kokoa, joten himppasen iso ponille, mutta käytävällä ollessa silmän alla se on saanut kelvata. 

 

Kottin jälkeen oli Simo-Petterin vuoro. Edellispäivän ratsastuksista olin vielä niin innoissani, että ajattelin jatkaa samalla kaavalla, siis siirtymisia. Simo tuntui heti alkuun kovin löysältä, se ei häseltänyt tai kyttäillyt ulkopuolisiin planeetoihin, vaan oli varsin rennolla mielellä lähdössä. Liekö varustusajan syöminen saanut pojan ruokalepo -moodiin. Kottilla jäi loppuhoidoista käytävälle keskeneräisen heinäpaalin loppu, jota Simo sai nautiskella varustamisen ajan. 

Selkään nousussa hevonen seisoi paikallaan varsin mukavasti. Yleensä se yrittää lähteä liikkeelle viimeistään siinä vaiheessa, kun olen saanut kammettua itseni selkään, mutta etsin vielä toista jalustinta. Nyt se seisoi löysin ohjin paikallaan niin kauan, kunnes annoin merkin liikkeelle lähtöön. Kävelimme kumpaankin suuntaan hetken aikaa, jonka jälkeen oli ensimmäinen raviin siirtyminen. Se olikin taas kovin takkuista, joten pyysin heti raipan avuksi. Lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen hevosen kanssa askellajista, joten matka jatkui. Muutama siirtyminen, joissa jokaisessa oli vähän takkuilua takaisin raviin siirtymisessä. Ravasimme lopulta hevosen kanssa hetken aikaa harjoitusravia, jossa keskityin vain tahtiin. Pian huomasin hevosen taas käyttävän lyhyen sivun jälkimmäistä kulmaa kiihdytyskaistana, joten yritin istunnalla saada pidettyä ratsuni nahoissaan. Koin pienen ahaa -elämyksen, sillä tiivistäessäni istuntaani, hevoseni töksähti käyntiin. Samantien ajoin sitä pelkästään istunnalla takaisin raviin, johon hevonen reagoi takkuilematta. Teimme muutamia todella hyviä siirtymisiä ravin sisällä, pelkästään istunnalla. Olen jollain tapaa jäänyt hitaiden hevosten kanssa käyttämään liikaa jalkaa ja taas Simon kanssa jarruttamaan liikaa kädellä. Koko peruspilari, istunta on ollut apuna vain mukana ja tehostamassa jalkaa ja kättä, vaikka tilanteen pitäisi olla toisinpäin. Teimme siirtymisiä myös käyntiin ja takaisin raviin, pelkän istunnan avulla, jotka onnistuivat todella näppärästi. Hevonen toimi hyvin ja myös taipui kumpaankin suuntaan, kun vain muistin avata lonkan ja antaa koko sisäjalalla tilaa. Jään jotenkin etenkin vasemmalla jalalla kiinni reidellä, jonka vuoksi taipuminen vasempaan on ollut todella työlästä. 

Oli ihan mahtava fiilis huomata hevosessa suuri ero, kun itse uskaltauduin päästää irti vanhoista tavoistani ja avuistani. Täytyy kyllä myöntää, että vatsalihakset huusivat vielä tuntien jälkeenkin, eikä lenkille enää illalla kyennyt, mutta hevonen näytti minulle tien ja suunnan, jota kohti minun täytyy lähteä itseäni muuttamaan. Se otus on kyllä mahtava opettaja ja laittaa aina miettimään omaa toimintaani. Vaikka en olekaan koskaan väheksynyt istunnan merkitystä, ei minulla ole koskaan aiemmin ollut allani näin herkkää ratsua, nimenomaan istunnalle herkkää.

Tässä vielä videon pätkää eilisestä ratsastuksesta, hetkistä, jolloin en vielä ihan ollut kartalla istuntani vaikutuksesta. Ja jostain syystä lähes kaikki postauksen kuvat ovat samasta kierroksesta.