Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

2.11.2018

Laji vaatii luonnetta


Saakelin syksy! Pimeys ja hyytävä tuuli! Se tuuli, joka tuntuu etenkin, kun asut täysin laakealla plantaasilla, ilman minkään metsän suojaa. Tuuli on hyytävän kylmä. Sellainen, ettei täysjärkinen ihminen lähde edes kauppaan. Syysmyrsky, joka meillä on aika arkista, eikä edes lueta myrskyksi. Sitä ei ihan jokainen edes ymmärrä, kuinka täällä voi tuulla aina ja kovasti. Sisämaassa asuvat vanhempani eivät riisu takkejaan sisälläkään, koska on niin kova ja kylmä tuuli. Ja se tulee seinistäkin läpi. Että sillä tavalla..

Mitä tekee poniäiti? Pyytää miestä suolaamaan kentän ja varaa valmennuksen, ihan kuten aina ennenkin. Tuuli ei lopu, joskus se on vain vähemmän hyytävä. Poni satulan alle ja menoksi. Muutaman kirosanan saattelemana sitä yhdessä tuumin valmentajan kanssa mietitään, jos voittaisi lotossa.. Tasan ois talli, maneesi ja tarhat saman katon alla. Yhtään en ulos nenääni pistäisi, muuta kuin kävelisi talosta tallille ja takaisin.

Sitten kun täti osaa istua suorassa, piirretään valtava rasti seinään!
Valmennuksessa tulee lämmin, eikä varsinaisesti edes huomaa kelin olevan suoraan sieltä ja syvältä. Perperistä. Lopetellessamme onnistuneita vaihtotreenejä, tallustelee kaksi tomeraa pientä tyttöä kentän laidalle. "Arvaa montako paitaa mulla on päällä? Ihan vaan, koska täällä vähän tuulee ja mä aion ratsastaa tiiketitiistaina Kottilla!"

Seitsemänvuotiaan sisulla ja halulla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Vaikka kuinka kauniisti yrität sanoa, että mitä jos joku toinen päivä..? Ehei, sinne on hyytävään tuuleen jäätävä hikisenä seisomaan ja laitettava ponin selkään pieni tyttö, joka on itse saanut koko ratsastuskerraston päällensä tiptop -tyylikkäästi ja lämpimästi. Poni saa hyvät loppuverryttelyt, se on hyvä.


Siinä kohtaa, kun tyttö pohtii, tuleeko Epolle pahamieli, jos sitä ei tänään ratsastetakaan, kerkeän onneksi väliin muistuttamaan, ettei Eppo liioin tykkää tuulesta. Mutta harjaus tallin lämmössä varmasti pienelle ponille maistuu. Mitäpä tässä enää lisäämään. Tomera nuori neiti! Itse olisin mieluummin käpertynyt koko päiväksi peittojen alle. 


Valmennuksessa tehtiin paljon vaihtoja. Onnistuneita ja epäonnistuneita. Nykyisin vain kaikki puhtaat vaihdot luetaan onnistuneiksi, ennen meille riitti, että takaosa vaihtaa saman päivän-, kierroksen- tai viiden askeleen sisällä. Nyt ei enää mene läpi. Ei kelvannut sarjavaihdotkaan, ei yksi, risti, kaks - tyyliset koreografiat, eikä muutkaan ponimoovit. Vain puhdas vaihto silloin, kun sitä pyydetään. Kolmikaarisella keskilinjaa ylittäessä sekä lyhyillä lävistäjillä, keskihalkaisijan tuntumassa. Suoralla ponilla, suora vaihto säilyttäen linja. Milloin tämä ratsastus muuttui taas näin vaikeaksi?  Tai pitäisi ehkä asetella kysymys toisinpäin. Milloin se muuttuu taas helpoksi?


Yhtä kaikki, rakkaudesta lajiin. Ja ehkä tähän ei pelkästään rakkaus edes riitä. Tämä vaatii intohimoa, luonnetta, itsepäisyyttä ja  jonkinlaista sairasta huumorintajua. Mutta on tämä vaan aina yhtä ihanaa, ja palkitsevaa. #ulkoilmakuntosali

Kuvituksena käytetty syyskuun valmennuskuvia, kun poni alkoi tuntua mahtavalta. 

2 kommenttia:

  1. Tomera pikkuneiti ja todellinen heppatyttö :)
    Hieno Kotti ja sinä näissä kuvissa, muutenkin oikein kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Todellakin tomera pieni heppatyttö! :)

      Poista