Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

3.11.2019

Hengissä ollaan edelleen

Välillä ihan pelottaa ajatella, mikä matka Kottin kanssa ollaan kuljettu. Ja mikä työmaa Frodossa onkaan edessä. Jos saisin valita, ottaisin ehdottomasti tässä kohtaa valmiimman ratsun, kuin kolmivuotiaan projektin. Mutta haluamaani valmiinpaan ratsuun minulla ei tuskin koskaan ole varaa. On sanonta, että hevoseen kannattaa laittaa rahaa vain sen verran kuin on valmis heittämään kankkula kaivoon. Siksi minulla on ensimmäisen hevoseni jälkeen tullut vain nuoria hevosia. Ne ovat hankintahinnaltaan huomattavasti edullisempia, kuin yhtä laadukkaat jo koulutetut hevoset. 


Nuoret projektit on osittain myös intohimo, on mahtavaa saada tehdä puhdasta tarinaa, ihan alusta asti. Mutta ei se mitään ruusuilla tanssimista aina ole, työmäärästä ja ajankulusta puhumattakaan. En ole pahoillani siitä, että minulla on taas kolmivuotias projekti, täytyy vain olla ajattelematta sitä tosiasiaa, että edessä on aivan valtava työmaa. Toisaalta se on myös viitta, jonka taakse voi helposti piiloutua "minulla ei ole näyttöjä taidoistani, koska minulla on aina ollut vain projekteja." Tuttu lause, eikös? Niinpä. Ei varsinaisesti tarvitse osatakaan ratsastaa, kun työstää ikuisuuden "projekteja". Missä kohtaa ne lakkaavat olemasta projekteja? Nelivuotiaana, viisivuotiaana, kymmenvuotiaana? Mitä pidemmälle pääsemme Kottin kanssa, sitä enemmän alan tykätä valmiimmista hevosista. Ja sellaisen rinnalla minun seitsemänvuotiaskin on vielä täysin projekti. Jonkun toisen mielestä se voisi olla jo ihan valmis etenkin, kun kyse on ponista. Poniahan on Suomen mantereella aivan turha kouluttaa helppo A tasoa pidemmälle, kuulema.  Ja Kottin kanssa olen nimenomaan opetellut ratsastamaan. Viimeisen parin vuoden aikana ihan tosissaan opetellut. Enkä väitä vieläkään osaavani, siksi minulla on edelleen tallissani nuoria projekteja. 

Pian vuosi vaihtuu. Siis oikeasti, meillä on Frodon kanssa kutakuinkin kuusi kuukautta ensimmäiseen oikeaan ratsastuskilpailuun. Mikäli ori on siinä mallilla, että se nelivuotiaana on ikäluokkansa mukana radoilla, mikä toki on tietyllä tapaa tavoitteena.


Pienen hiljaiselon jälkeen koitan taas saada blogini aktivoitua. Kisakauden päättymisen jälkeen iski lamaannus ja stressin purkaus, tuntui, ettei olla saatu mitään aikaiseksi. Ettei olla oikeastaan yhtään mitään. Tarvittiin vähän aikaa ja ymmärrystä tajuta todellisuus. Se mitä tämä vuosi piti sisällään ja kuinka me menimme läpi harmaan kiven. Selviytyen voittajina tästäkin vuodesta, joka tosin ei vielä ole aivan lopussa, mutta lähestulkoon kuitenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti