Kevättä kohti, suunpieliä ylöspäin

Olen viimeisen viikon aikana aktivoitunut. Minulla ei ole enää fiilis "pakko, koska valmennus on kohta" vaan enneminkin "jes, valmistaudutaan valmennukseen." Kieltämättä olen hyvin tunnepitoinen ratsastaja, mutta tämä lajihan on juurikin paljon sitä tunnetta. Täytyy oppia tuntemaan ja tunnistamaan jokaisen liikkeen ja asian kohdalla, mikä on hyvä ja mikä ei hyvä. Auton kanssa voi tuijottaa mittareita ja katsoa niistä milloin on oikea vaihe päällä, vielä parempi, jos omistaa automaattivaihteiston. Hevosen kanssa samanlainen mittareiden ja kaavojen tuijotus ei onnistu, hevonen on se mittari, se on se kaava -kokonaisuudessaan, mutta sen tulkinta on täysin tunnepitoinen asia. Et voi tietää miltä mansikka maistuu, jos et ole koskaan sitä maistanut! - Kyra Kyrklund

Minun tunnepitoisuuteni on kuitenkin laaja-alaista. Jos hevonen tuntuu huonolta, vaikuttaa se mielialaani pitkään, ei pelkästään ratsastuksen aikana vaan päiviä, jopa viikkoja sen jälkeenkin. Siksipä Simon pukittelu -episodi sai mieleni kovin matalaksi, enkä oikeastaan edes halunnut nousta hevosen selkään. Ehkä siksikin, että tiedostin jonkun olevan vinossa, kun hevonen noin kovasti yht'äkkiä protestoi. 

Maanantain hieronnassa hevoselta löytyikin sitten hoidettavaa ja paljon. Mistä moinen tarve lihashoidolle johtui onkin toinen juttu. "Ratsasta paremmin ja monipuolisemmin, niin pysyy lihaksisto kunnossa!"  Voi toki olla, että ratsastustapani, treenimme ja kaikki mitä teen hevosella kipeyttää sen. Olemme alkaneet treeneissä oikeasti keskittymään  biomekaanisesti optimaalisen liikkumatavan etsimiseen. Emme ole todellakaan puolivälissä tai edes alkusanoja pidemmällä, sillä oppiminen sekä hevosella, että minulla kestää kauan. Mutta olen ainakin tehnyt muutoksia kaikilta osin, niin oman ajatusmaailmani kuin tekojenikin kannalta. En voi sille mitään, etten osaa ratsastaa paremmin, mutta sille voin jotain, että opettelen koko ajan lisää!

Hieroja tosin lohdutteli jo, ettei Simon lihasongelmiin ole tarvinnut muuta, kuin liukastua. Eli minun ei vielä tarvitse vaipua epätoivoon oman ratsastukseni kanssa, vaan voin jollain tapaa hyvillä mielin jatkaa harjoituksia hevoseni selässä, pelkäämättä, että tuhoan aarteeni terveyden omilla teoillani. 

Hieronnan jälkeen olinkin varsin sekavin odotuksin menossa taas ratsastamaan. Toki hevonen sai lepopäivän hierontaa seuranneeksi päiväksi. Mutta sen jälkeen jatkoimme harjoitteluamme kevyesti hölkkäillen. On jollain tapaa jopa pelottavaa nousta hevosen selkään, kun ei tiedä mitä vastassa on. Onko hieronta oikeasti apu hevoselleni vai minun päälleni? Selkään noustuani tunnustelen hevosen liikkeitä hyvin tarkasti. Liikkuuko se suoraan, taipuuko se molempiin suuntiin, vai onko se kenties jopa huonompi kuin ennen hierontaa. 

Simo tuntui kuitenkin hyvin suoralta. Normaalisti se on vähän vino ja kaulastaan mielellään mutkalla, mutta nyt se liikkui koko pitkän linjansa korvien välistä häntään, suorana käynnissä. Ennen hierontaa oli myös havaittavissa, että kaarteissa hevosen käynnistä häviää tahti ja se alkaa hapuilemaan peitsin kaltaista sekoitusta. Simolle se on hyvin epätavallista, sillä sen käynti on todella hyvää ja tahdikasta. Nyt sellainen tahdittomuus oli taas tiessään ja hevonen selvitti pienemmätkin ympyräkuviot käynnissä tahdikkaasti kumpaankin suuntaan. 

Otimme myös vähän hyvän mielen ravia. Ajatuksena oli vain eteen alas -ratsastus. Simo ravaili varsin pontevasti ja mielellään eteenpäin. Se tuntui todella hyvältä ja sai oman mieleni varsin iloiseksi. 

Tänään jatkoimme Simon kanssa treenejä, sillä huomenna meillä on valmennus. Aloitimme kävelemmä pitkän aikaa, mutta sen jälkeen rikoin kaavojani ja nostin laukan. Laukkasimme isoa, lennokasta laukkaa pitkin uraa. Otin hevosta välillä vähän lyhyämmäksi ja päästin taas pitkäksi. Oikea laukka tuntui jopa mielettömän hyvältä. Sain keskittyä viime valmennuksen oppeihin, josta en ole saanut kirjoitettua vieläkään blogiini. Valmennus painottui laukkaan ja siinä minun istuntaani, kuinka lantion kanssa ajatellaan liukumäen laskua. 

Laukan jälkeen ravailimme hetken, jonka jälkeen vaihdoimme suuntaa ja otimme laukkaa vaikeampaan suuntaan. Pienesti jännitti, saanko tuntea rodeohärän paluun, vai onko sen tilalle tullut oikeasti hevonen. Ja niin vain kävi, että pelkästään korvan asento kävi ensimmäisen laukka-askeleen aikana "härkä asennossa", mutta matka jatkui eteenpäin laukalla, korvat hörössä. Tähänkin suuntaan leikin uraa pitkin laukatessa, hevosen pituudella. Välillä kokosin sitä aavistuksen ja päästin taas pitkäksi. Simo tuntui todella hyvältä myös ravissa, joten otin vielä toiseen suuntaan hieman laukkaa. Laukattuamme muutaman kierroksen pitkänä kuin nälkävuosi, otin hevosta paremmin avuille, istuin laukka-askelta lyhyemmäksi, menimme intuiitiomme vallassa lävistäjälle ja naps, pyynnöstä vaihdoimme laukan! Hupsista.. Tuon hevosen työmotivaatio ja yrittäminen on ihan mieletöntä, ja se tunne, kun se kasvaa kehuista. Ehkä lopulta se on sitä, mitä tämä koko harrastus on. - Toistemme palkitsemista.  

Kuvissa saa komeilla Kotti, joka tanssi tiistaina auringon kanssa. Eilen sekin pääsi ratsun hommiin, lähinnä vain askellajien läpi käyntiä ja vähän taivutteluja. Kotti on aina ollut kovin jäykän oloinen ja nyt siihen täytyy viimein puuttua ihan tosissaan, ponin kanssa jatkamme siis teemalla "vetreyttä pieneen kroppaan". Siitä lisää myöhemmin!