Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

9.2.2017

Tuhmuudellakin on rajansa!


Pääsimme vihdoin muutama viikko sitten pikku Geen kanssa Heidi Svanborg-Lodmanin valmennukseen, joka aiemmalta viikonlopulta peruttiin. Kotti on ollut koko alkaneen vuoden vähemmän ratsastettavissa. Olen ollut vain kyydissä pysyjä, joka on yrittänyt jollain tapaa saada poniin hetkittäin kontaktia. Poni on vienyt minua maneesia ympäri kuin märkää rättiä. En kuitenkaan ole uskaltanut viedä kokeilujani toiminnan estämiseksi riittävän pitkälle, sillä poni on perusluonteeltaan äärettömän kiltti, eikä nytkään ole tuhma. Enemmän vain kiinnostunut ympäristöstä ja sen suomista mahdollisuuksista kuin minun avuistani. Siihen lisättynä kasvanut kunto ja innokas asenne eteenpäin menoon. Olen ollut aika toivoton.

Kotti on harrastanut maneesissa taaimmaisen päädyn kyttäilyä ja kiertoa. Sen lisäksi sieltä poistutaan vetämällä pää ylös ja laittamalla kaasu pohjaan. Minulla ei ole ollut poniin mitään apuja sillä hetkellä, kun se päättää lähteä apuja karkuun ja poistua paikalta.  Meno on ollut välillä melko villiä.


Aloittelimme ensimmäisenä päivänä Heidin avustuksella alkuraveista asti, sillä siinä ongelmat korostuvat kaikkein eniten, kun poni on täysissä voimissaan. Kerroinkin nopeasti, että Kottista on tullut pikku tuhma, joka on keksinyt tavan päästä pois avuilta ja tehdä vähän mitä itse tykkää. 
Pelottavaan päätyyn sain kaksi selkeää vaihtoehtoa. 
  1. Ratsastan ponin avuille ensin helpommassa päädyssä ja hivuttaudun pikku hiljaa pelottavaan päätyyn vain, jos poni pysyy hyvin rentona ja avuilla.  Tai..
  2. Työskentelen vain pelottavassa päädyssä niin kauan, että poni antaa periksi.
Nopeasti mietittyä ratkaisu oli selkeä. Alkuun on turha edes mennä kokeilemaan vaikeaa päätyä vaan olla suosiolla siellä, missä työskentelystä olisi edes mahdollisuus tulla jotain. Niinpä pysyimme helpommassa päädyssä ympyrän muotoisella linjalla. Minäkin loppupeleissä olen mukavuuden haluinen, enkä ehdoin tahdoin tahdo olla sanaharkkaa ponin kanssa.


Toinen ongelmamme on ollut tuntuman kanssa. Poni heittää nenän taivaisiin ja muuttuu todella kovaksi heti, kun sitä ei juurikaan huvittaisi kuunnella ratsastajaa. Tätä tapahtuu paljon etenkin esteillä, kun poni on vaan menossa, eikä halua kuunnella ratsastajan pidätteitä. Mutta nykyisin se tekee sitä myös sileällä. Kotti on nyt viisivuotias, joten Heidi käskikin ottamaan ponin pois lastentarhasta. Ratsastushetkiemme ei kuulu enää olla pelkästään ratsastajan kantamista kaikissa askellajeissa, vaan ponin täytyy rueta harjoittelemaan ison hevosen asioita ja ottaa ratsuna olon tosissaan. Treenihetkien on oltava silti motivoivia ja mukavia ponillekin, mutta niitä ei tarvitse enää suorittaa pelkkää hyvää mieltä vaalien. Poni on vielä sen verran nuori, ettei siltä vaadita montaa perusasiaa, mutta vaadittavat asiat on suoritettava tässä kohtaa täsmällisesti, jotta myöhemmin vaadittavien asioiden lisääminen ei tuota ongelmaa. Siispä kadonnutta tuntumaa etsimään. 

  • Ajatuksella, jos poni on epämukava minua kohtaan, on minun oltava epämukava ponia kohtaan. Yksinkertaisesti ja helposti, aina samalla tavalla. 
  • Kun poni käy kovaksi ja nousee edestä, täytyy minun lukita kyynärpääni kylkiin ja pitää ohjat käsistä. Samalla pitää pohkeet kiinni kyljistä, jotta paine eteenpäin menoon säilyy. Kun käteni ovat kyljissäni, ei ohjat päästä periksi, muttei myöskään vedä taaksepäin, vaan pysyvät koko ajan samallaisena.
  • Heti kun poni myötää, on minun tultava pehmeäksi omista avuistani ja rentouttaa käteni ja irroitettava jalkani. Se riittää ponille kiitokseksi, koska silloin sen mukavuustaso nousee, samalla kuin omanikin. 
Ensimmäinen päivä menikin siihen, että sisäistimme ponin kanssa säännöt, joilla jatkossa pelataan. Samat säännöt oli pidettävä jokaisessa askellajissa, jotta asia on yksinkertainen ja selkeä ponille. Silloin, kun se tekee oikein, se saa olla rauhassa. Mutta jos se alkaa vastustelemaan apuja, täytyy se saada takaisin avuille tekemällä sen olo epämukavaksi ei toivotuissa tilanteissa. Näin ollen avuilla oleminen on ponille kannattavaa. 


Lauantaina kävimme askellajit läpi kummassakin kierroksessa ja hivuttauduimme vähän kerrallaan maneesin perälle. Lopulta poni olikin jo varsin miellyttävä ratsastaa ja pääosin avuilla koko ajan. Sunnuntaina meillä oli valmennus heti aamusta, joten poni kerkesi levätä vain yön yli. Ja itse kerkesimme käydä vain kotona nukkumassa.

Tällä kerralla kerkesin ponin kanssa lämmittelemään itsenäisesti käynnissä ja ravissa. Kotti oli heti alusta lähtien paljon miellyttävämpi ja palvelualttiimpi. Saimme jopa ravattua maneesin ympäri kaikessa rauhassa, ilman karkuun lähtemistä. Heidin kanssa pääsimmekin aloittamaan heti työn tekoa. Alkuun testattiin ponin kuuliaisuutta käynti - ravi -siirtymisillä. 
  • Vasemmassa kierroksessa minun on saatava vasen jalka läpi, jotta poni pysyy suorana siirtymisissä. Se valahtaa helposti etuosastaan sisälle ja pökkää pyllyn oikealle. Ajatus avotaivutuksesta auttoi saamaan sisäjalan kunnolla läpi ja ponin kuuntelemaan sitä. 
  • Oikeassa kierroksessa minun on pidettävä enemmän oikealla pohkeella takaosaa uralla ja vasemmalla jalalla pidettävä etuosa pois seinään nojaamisesta. Tässäkin poni liikkuu mielellään vinona ja nojailee seinään.
  • Ponin on reagoitava heti apuihin. 


Siirtymisiä työstettiin hetken aikaa, sillä ponin vinous korostui todella kovasti niissä. Vinohan se on aina ollut, mutta siirtymiset ovat sen verran työläitä sen mielestä, että se tekisi ne mielellään siinä asennossa, missä ne ovat sille luonnostaan helpoimpia. Siirtymisten jälkeen jatkoimme ravissa keskihalkaisijalle ja siitä pohkeen väistöön. Ensin väistöt oikealle. Olin aika tyytyväinen ponin työntekoon, sillä emmehän ole väistöjä tehneet kentällä juuri ollenkaan. Ainoastaan maastossa. 
Minulle väistöt ovat vaikeita. En hahmota omaa kroppaani ja sen toimintaa. Ongelma on tullut Nemon kanssa, joka ei väistänyt mitenkään vasemmalle. Se on saanut minut jopa inhoamaan väistöjä, enkä juurikaan ole sen takia tehnyt yhdelläkään hevosella väistöjä.  

Kotti kuitenkin lähti oikealle väistämään erinomaisesti. Takaosa lähti kuitenkin edelle ja sitä korjasimme muutamalla uusinta yrittämällä. Vasemmalle väistöt eivät sujuneet aivan samalla tavalla. Väistön alku lähtee oikein mallikkaasti, mutta homma kusee puolessa välissä, kun poni alkaa helpottaa itseään ja lähtee vain kääntämään päätä ja kaulaa menosuuntaan ja heittää takaosan kunnolla oikealle, juoksee tehtävästä pois. Muutaman uusinta yrityksen jälkeen poni oli jo asenteella, "älä neuvo, tiedään kyllä kuinka homma tehdään!" Sellainen se on, kun se saa päähänsä, että tietää mitä siltä vaaditaan, se haluaa työrauhan ja ottaa nokkiinsa, jos sen tekemisiin puututaan. Oli kyse sitten esteistä tai sileällä työskentelyssä.

Tilannetta pyrittiin korjaamaan hämäämällä ponia, ratsastamalla kerran keskihalkaisija suoraan. Ja toinen. Taisi mennä kolmaskin, ennen kuin poni oikeasti kuunteli pohkeita ja meni suoraan, eikä lähtenyt väistämään. Mutta ihminen on ilkeä, se tahtoo aina sotkea pienen ponin aivoitukset ja samantien, kun poni oli kunnolla suorana menossa linjalla, pyysinkin sitä taas väistämään. Saimme hyvät väistöt aikaan lopulta, kun ponin päätä oli sotkettu riittävästi ja se malttoi taas kuunnella.

Laukassa tärkeintä oli vain pitää yllä puhdas myötälaukka. Kotti on opetellut vaihdon saloja ja nyt se vaihtaisi etenkin oikeaa laukkaa mielellään vasempaan. Aina, kun poni vaihtoi luvatta laukkaa, oli minun käännettävä se pienelle ympyrälle -> tehdä olo epämukavaksi, koska vaihto oli luvaton. Heti kun poni vaihtoi laukkaa, täytyi muuttaa kurssin suuntaa miellyttävämmän kokoiselle reitille. Toki ratsastajana minun täytyi pitää huoli, etten vahingossakaan heilauta painoani tai apujani niin, että poni voisi käsittää ne vaihdon avuiksi. Kotti liikkuikin toisen päivän valmennuksessa paljon paremmin ja miellyttävämmin kuin ensimmäisenä päivänä ja siihen sai olla varsin tyytyväinen.

Meillä on vielä pitkä tie edessämme, mutta vuosi on vielä alussa ja poni on ostepaatin käsittelyn jälkeen ollut aivan älyttömän hyvä ratsastaa. Valmennuksesta saadut vinkit on otettu arkiseen käyttöön ja treenihetkemme alkaa olla taas nautittavia ja miellyttäviä kummankin mielestä. Kottilla on edessä hammaskaluston kuntokartoitus ja satuloiden uudelleen sovittamista, taas. Kylmät pakkaspäivät vietettiin lepäillen, sillä meistä ponin kanssa on tullut aika mukavuuden haluisia.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti