Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

4.3.2017

Kun tamma tuli taloon..

..Ja ennakkoluulot olivat kaikkea muuta, kuin todellisuus!

Koska Tamma ei ole päässyt vielä kameran eteen, toimikoon kuvituksena tamman puoliveli Kotti. Kummallakin isänä Stackarp's Pioneer. Kuva kesältä 2015

Siiri, tuo ponieni Kottin ja Frodon sukulainen, tuli täyttämään Simon jättämää aukkoa. Tamma. Meidän tallissa on ollut tasan kaksi tammaa aikaisemmin. Molemmat ovat olleet kaikkea muuta, kuin mitä me tältä harrastukselta haluamme. Joku voisi kutsua tammamaiseksi, minä enemmänkin arjen hankaloittajaksi. Kieltämättä tässä piti jokunen varovainen keskustelutuokio pitää tamman taloon tulosta, ennen kuin tamma meidän talliin tuli. Koska tamma.

Ei minulla turhaan ole ollut selvää sukupuolijakaumaa tallini asukkaissa. Alkuun oli odotettavissa hampaiden kiristystä, pientä ja vähän suurempaakin puolustuspuhetta ja sen sellaista, mitä tammat nyt yleensä ovat saaneet perheessämme aikaan. Etenkin, kun tamman kasvattajanut omistaja kertoi siitä hyvin selvällä kielellä, ettei elämä ole tuon otuksen kanssa  helppoa. Minä valmistauduin sotaan, mutta mitä sainkaan? No, kyllähän me ensimmäisenä iltana keskusteltiin kolme sekuntia tullaanko talliin vai ei. Mutta sehän oli ymmärrettävää.

Tamma, josta on jokusen kerran täytynyt tarkastaa, onko sukupuoli varmasti oikea! Onhan sillä tammamaisia tapoja - pissii karsinan reunaan, hapuilee huulillaan kaikkea, muttei ota hampailla. Oriit ja ruunat ottavat hampailla, eivät hapuile. Pään kanssa kauhea eläminen ja syliin tunkeminen. Tamman selvät tunnusmerkit.

Suitsimme tamman ensimmäistä kertaa, laitoimme satulankin selkään ja lähdimme kentälle liinan päässä pyörimään. Senkin teimme ensimmäistä kertaa, sillä tamma sai viikon ajan kotiutua rauhassa, olihan se ensimmäistä kertaa elämässään poissa tutusta ympäristöstä. Seuraavana päivänä toistettiin sama kaava. Tammalle satula ja suitset ja liinan päässä jolkottelemaan, mutta tehtävää muutettiin loppua kohti - pompittiin vierellä ja noustiin jakkaralta mahalleen selkään. Tässä kohtaa edellisellä tammalla olemme palanneet lähtötilanteeseen -2. Ja satulointi ja suitsiminen on täytynyt aloittaa alusta, sillä pelkästä hienovaraisesta vierellä pomppimisesta on singahdettu pois tältä planeetalta. Tokikaan aikaisemmalla tammalla emme ole edes edenneet tähän tahtiin vaan pelkkään satulaan on jo totuteltu viikko. Siiri oli heti sinut satulan kanssa, sillä ei hetkeäkään ilme värähtänyt. En usko, että loimitettu hevonen osaa niinkään erotella, mitä siellä selässä on takki vai satula. Eniten kärhämää aiheuttaa varmasti vain satulavyö, joka kiinni laitettua muodostaa painetta, mitä löysä loimivyö ei vatsan ympärillä tee. Tästäkään tamma ei tosin sanonut yhtikäs mitään.


Kolmantena treenipäivänä nousin jalustimen varassa selkään, ollen vielä yhden jalan varassa ilmassa, molemmat jalkani samalla puolen. Tamma käveli ratsastajan painon kanssa, mutta en vielä noussut selkään istumaan, sillä vaikka nuori neiti vaikuttikin olevan täysin sinut asian kanssa, halusin sen saada hieman mietiskellä asioita. Neljännellä treenikerralla toistimme tavalliseen tapaan kaiken, mitä joka ikinen kerta olemme tehneet, mutta lopulta nousin tamman selkään istumaan. Ponilla ei ole ilmekään värähtänyt jännittyneisyyden tai epämukavuuden puolelle. Se on koko ajan ollut korvat höröllä, kiltisti seisonut paikallaan, eikä ollenkaan reagoinut mihinkään uuteen negatiivisesti, joka on jo suoranainen ihme. Jokainen hevonen ja poni, jonka selkään olen kiivennyt, on jossakin näissä kohtaa jännittynyt edes hetkeksi, mutta tamma ei. Ei edes silloin, kun ensimmäiset askeleet otettiin ratsastaja selässä istuen, eikä edes silloin, kun otimme ravia.

Tästä tammalle kymmenen pistettä! Jossain kohtaa reaktion on pakko olla jotain muutakin, kuin "jee, tää on tosi nastaa!" Mutta ainakaan selkään nousun alkukoulutuksessa poni ei ole pelästynyt yhtikäs mitään. En ole aiemmin tavannut näin mutkatonta tammaa, jolle kaikki on nastaa ja joka tekee mielellään ihmisen kanssa hommia. Oikeastaan en ole tavannut näin mutkatonta kavioeläintä ollenkaan. Ja ei, tämä ei ole ollenkaan niin paha, kuin mitä kasvattaja kuvaili. Tämä tamma on suorastaan todella kiva! Tästä eteenpäin Tammaa voidaan kutsua ihan nimellä Siiri, vaikka se tamma edelleen onkin, ei sen sukupuolesta tarvitse (ainakaan vielä) tehdä numeroa. Haaveilen jo nyt Siirin saavani syksyksi valmiiksi laatuponikisoihin.

Ottaen huomioon, että Siiri on juuri niin vähäisellä käsittelyllä ollut hiomaton timantti, se on edennyt koulutuksessa erittäin nopeasti ja sulattanut kaikki oppinsa erinomaisesti. Siksi se onkin nyt viiden treenihetken jälkeen ansainnut pienen breikin.


2 kommenttia:

  1. Itse olen ollut, täysin epätieteellisesti, havaitsevinani, että emän luonne on varsin merkittävässä asemassa varsinkin tammavarsan kohdalla. Mutkattomien, elämään ja ihmisiin terveesti suhtautuvien rouvien tyttäret ovat olleet kovin äitiensä kuvia..samoin kuin niiden ämmämäisten, hysteeristen kiukkupussien tyttäret ovat ihan kopiokoneella monistettuja äideistään.. Oreilla en ole havainnut ihan näin vahvaa mamman kopiointia. Tästä syystä en enää astuta kuin mukavia tammoja, koska jälkeläisen sukupuolta ei vaan voi tilata.. ;) toki sillä isälläkin on hieman osuutta asiaan, noin rakenteen, liikkeen ja tempperamenttierojen osalta, mutta asenne ja suhtautuminen elämään tuntuu olevan, varsinkin prinsessoilla, mallioppimisen tulosta. (Ja tietenkin matkassa on toki ne miljoona muuttujaa ihmisten ja ympäristön osalta jnejne..) Mutta positiivisella tammalla on ilo harrastaa! Kun yhteistyö pelaa, niin tamma menee vaikka se kuuluisa perse edellä puuhun mielyttäessään kuskia! :')

    Hei ja ennen kaikkea onnea uuden perheenjäsenen johdosta!! Susta on nyt tainnut tulla täysi ponikuski.. ;) ja pari kuvaa ja muuta faktaa olisi kiva saada uudesta hefosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa omasta kolmen tamman talikannasta voisin yhtyä teoriaasi. Toisen inhottavan tamman emä oli kuulemien mukaan ihan kuuluisa "mulkku" ja ell. Suositteli kiertämään kaukaa. Jälkeläinen oli aivan samanlainen. Toinen oli myös luonteeltaan ja käyttäytymismalleiltaab emänsä kopio.

      Siirin emä taas on itse täydellisyys, kiltti ja yhteistyöhaluinen, oikea ihmisen mieli. Niin on tullut Siiristäkin.

      Usein hienolla isäorilla yritetään överisri korjata emän virheitä, unohtamatta, että isältä saa vain geenit 50/50 ja emä jättää myös itseään. Huonolla emätammalla eiei pitäisi varsoja teettää.

      Kiitoksia! Minusta tosiaan on tullut ponikuski :D Onneksi on vielä muutamia tuttavien hevosia, joilta saa perstuntumaa hevosenkin selästä. Sirpukka kyllä esittelee itsensä, kunhan tässä joutaisi ;)

      Poista