Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

17.6.2018

Estekauden korkkaus, migreeni ja skumppaa!

Niin se odotettu päivä tuli, lauantai, estekisat. Kuka odotti eniten, minä, poni vai arvon omistajat, en tiedä, mutta kotoa lähtiessä omistajakaksikolla oli selvät suunnitelmat tulevasta! #Kottivoittoon. Onhan se hyvä, että omistajat uskovat poniinsa, ja miksipä eivät uskoisi, ovathan he nähneet lähes jokaisen treenin esteiden parissa ja todenneet aina, että ihan hyvin sä Kotti hyppäät.

Kotti aloitti estekisakauden 2-tason kilpailuista, Kotkasta. Yhden startin taktiikalla, 80cm korkeudella. Se on ponin ponibreedersin ensimmäisen päivän ratakorkeus. Toisena päivänä edessä on 90cm rata, mutta korkeushan ei tälle ponille ole tuottanut koskaan ongelmia. Ehkä siksi, että korkeudet on pidetty järkevinä ja maltillisina aina, eikä ponia viedä turhaan taitojensa äärirajoille. Se on saanut kasvattaa itseluottamustaan esteiden parissa kahden vuoden ajan, maltilla. Eikä sitä ole koskaan tarve viedäkään epäreiluun tilanteeseen. Luottavaisen ja toimivan ponin salainen resepti lienee piilevän siinä, kaikkien muiden ainesosien lisäksi.

Kotkan kuuma ja paahtava kisapäivä starttasi Kottin osalta 7.30 aamun herätyksellä. Poni kömpi unihiekat silmissä karsinan pohjalta ylös. Kyllä, Kotti on tottunut nukkumaan yhdeksään, ja se myös nukkuu makuultaan niille main. Pesin ponin edellisenä iltana, sillä muutoin radalla olisi ollut vain näkyvissä pölypilvi ja laukan rytmin kuuntelu. Joten aamulla vain harjaus, ja ohjekertaus siitä, että tänään olisi suotavaa olla taas super poni, kuunnella ratsastajan ohjeita ja luottaa järkevissä määrin myös omaan harkintakykyyn, mikäli ratsastajalle tulisi ajatuskatko. Superponin taikaviitta ylle ja menoksi.

Kisapaikalle saavuttiin omistajakaksikon ja ponin kanssa neljästään, sillä ykkösgroomimme oli buukannut itsensä töihin. Liekö niin kovasti jännittänyt, ettei uskaltanut lähteä mukaan..  Poni sai trailerissa hieman heräillä ja syödä aamupalaansa, ennen varustamista. 6- ja 4-vuotiaat omistajat saivat toimia apugroomeina, ja voi kuinka paljon heistä voikaan olla apua! Kun poni on toimiva ja asiallinen, voi vanhemman laittaa narun päähän pitelemään ponia, nuorempi tuo varusteita trailerista, minkä kerkeää ja äiti varustaa. Homma sujuu kuin liukuhihnalla konsanaan. Vaikka ponille pieni erhe sattuikin ja kiitokseksi kaikesta tallasi vanhemman omistajansa varpaiden päälle, ihan vain muistutuksena, että koko ajan täytyy olla pitelijänkin hököllä!

Verryttely sujui mitä ilmeisemmin hyvin. Poni hyppi esteet ja meno näytti hyvältä. Koska Kotti on pikkuponi, oli startti heti toisena. Joten rataan tutustumisen jälkeen, jonka aikana minä sain kunnian olla käsihevosen pitelijänä, olikin melko suoraan meno odottelualueelle. Mitä tällainen koulutuuppari, entisessä elämässään esteitäkin hypännyt, radoista ymmärtää, näytti rata aikas mukavalta. Siinä oli selkeät linjat ja tiet, ei mitään yllätys mutkia esteille. Erittäin reilun oloinen rata, ajatellen Kottin esteuraa. Kyseessähän oli ponin elämän kolmas 80cm rata, ja viides rata ylipäätään.

Radan aikana yritin kuvata ja katsoa samaan aikaan. Minä en ole se, joka meidän perheessä radat kuvaa, joten se ei ole vahvinta alaani, etenkään, kun jännitti niin pirusti! Mutta radan jälkeen viereinen katsoja osasi valaista, että kyllä se taisi puhdas rata olla. Ja niinhän se oli, sekä vielä kaiken lisäksi nopea. Niin nopea, että se riitti helposti luokan voittoon! Voi kuinka ylpeä sain taas tuosta pienestä sankarista olla, kuinka se voikin olla niin mahtava?! Tottakai unohtamatta meidän mahtavaa estekuskia Jaanaa, joka on tehnyt kaiken työn ponin kanssa esteiden parissa. 


Kotimatka voittajaponin kanssa sujui hienosti, tosin matkaseuraa sain migreenistä, joka äityi niin pahaksi, että kotona sain vain ponin ulos trailerista ja vietyä laitumelle, jonka jälkeen sohvan pohjalle rojahdus täysin tiedottomaan tilaan. Ehkä jännitys, kuuma päivä ja kaikki se helpotus onnistumisen myötä laukaisivat sen. Kisamatka oli ehkä kuitenkin suurin koettelemus minulle, sillä meillä ei ole montaakaan viikonloppua vapaana ennen ponibreedersiä, ja voi olla, että tämä saattaa jäädä ainoaksi startiksi ennen koitosta, ellemme keksi vielä jostain järkeviä kisoja. Sen takia etenkin minun oli tärkeää saada näistä kisoista hyvä fiilis, sellainen, että pystyn uskomaan ja luottamaan poniini, siihen, ettei sitä viedä liian vaikean paikan eteen. Sellaisiakin suorituksia ko. kisassa on nähty. Vaikka poni hyppää treeneissä tosi hyvin, on kisatilanne aina kuitenkin eri juttu. Nyt voin kuitenkin olla luottavaisin mielin, ponilla ei ollut minkään sortin vaikeuksia, päin vastoin, se suorastaan liiteli esteeltä toiselle onnensa kukkuloilla. Ja meillä on mahtava esteratsastaja, josta olen ikionnellinen. 

Kun lopulta illalla selvisin sohvan pohjalta elävien kirjoihin, oli aika korkata mieheni kanssa taas kerran Kottin menestyksen johdosta lasilliset skumppaa. Ei näitä ole aiempina vuosina, muiden hevosten kanssa oikein päässyt korkkaamaankaan. Kyllä tuo poni on vain niin lottovoitto perheellemme, kuin voikaan olla. Viikon päätteeksi vielä sunnuntaina toimittiin omistajien alkeisratsuna, nauttien kesästä ja lämmöstä. Pienten ihmisten rakkauden osoituksista ponia kohtaan. Ja siitä itsestään, ponista!<3


4 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä upea poni!

    VastaaPoista
  2. Teillä on kyllä ollut onnistunut reissu! Onnittelut luokan voitosta ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tämän ponin kanssa onnistuneits reissuja onkin mukava määrä :)

      Poista