Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

15.12.2014

15# yksin ratsastus

Suurin osa meistä päivittäin ratsastavista, joutuu työskentelemään hevosen kanssa valtaosan yksin, ilman maasta tulevaa apua = opettajaa.

Ihanne tilanteessa jokaisella ratsastuskerralla on maasta joku neuvomassa. Normaali palkkaiselle ihmiselle se on käytännössä mahdotonta toteuttaa. Kuinka selvitä yksin ratsastuksesta kunnialla?

Minulla on ihanne tilanne, siinä mielessä, että kotoa löytyy toinen joka osaa antaa maasta neuvoa. Vaikka varsinaisesti mieheni ei osaa antaa minulle ratkaisun avaimia, jota valmentajalta odotan, osaa hän sanoa milloin meno näyttää hyvältä ja milloin ei. Suuri apu on jo siitä, että minulle huudetaan maasta käsin esimerkiksi kädestä tai ryhdistä, tai siitä miltä hevonen ja meno maahan näyttää.

Toki kannattaa etukäteen miettiä, kestääkö kantti kuulla kritiikkiä omasta menosta ihmiseltä, jonka pärstäkertoimen näkee joka päivä aamuin illoin ja joista sinun piti olla teistä se parempi tässä lajissa. Jos kantti ei kestä, ei sitä kannata silloin apuna käyttää.

Itselleni mieheni apu on ollut korvaamatonta. Vaikka välillä sanaharkkaa tulee mm. Näkemyseroista ja omalle puolisolle on niin paljon helpompi sanoa vastaan, kuin ulkopuoliselle, on kaikesta aina selvitty. Minulle apua on ollut myös siitä, että mieheni on ollut lähes aina myös valmennuksissa mukana ja kuunnellut valmentajan ohjeita, joita hän sitten huutelee ja muistuttelee kotona.

Jos tällaista kultalusikkaa ei suusta vielä löydy, kannattaa sellainen hankkia tai kouluttaa omasta kullasta. Miehet, lapset ja eläimet - kaikki oppivat samalla tavalla. ;) 


Minulle apua on ollut kovasti myös suorasanaisesta valmentajasta, jonka silmän alla ei ratsastella sekuntiakaan, vaan oikeasti ratsastetaan. Vähä sanainen, mutta sitäkin suorempi ja selvempi tapa sopii minulle, sillä kotona ratsastaessani mielessäni kuulen koko ajan ne valmentajan sanat - eteen, istu, jalka alas, hellitä! Jne. Joka hetki pystyn kuvittelemaan mitä valmentaja sanoisi. Toki kotona treenaamista auttaa myös se, että valmentaja sanoo, mitä täytyy nyt työstää kotona oikeasti urakalla. Itselleni myös tieto siitä, että valmennukseen voin hyvillä mielin mennä, vaikka hevonen olisi ollut viimeiset hetket todella huono, auttaa selviytymään kotona. Minun ei tarvitse yrittää opetella yksin täydellisyyttä. Valmennuksiin mennään oppimaan, ei näyttämään mitä osataan.

Viikko- tai edes päiväsuunnitelmia en ole koskaan tuntenut omaksi. Jos olen yrittänyt suunnitella treenaavani tänään jotain tiettyä asiaa, on suunnitelmat karisseet mielestä viimeistään siinä vaiheessa kun olen noussut hevosen selkään ja todennut sen olevan ihan vääränlaisella tuulella suunnitelmiini.

Usein ratsastankin hevosia fiiliksen mukaan. Jos hevonen tuntuu yhteistyökykyiseltä ja työmotuvoituneelta voi sen kanssa tehdä paljon vaativampia asioita, mutta jos hevosella on ei huvita päivä, on turha lähteä kaivamaan verta nenästä yksin ja tyytyä vain keventelemään.

Yksin ratsastuksessa tärkeää on myös nähdä omaa ratsastusta säännöllisesti. Ulkokentällekin voi asentaa peilit, joita kannattaakin harkita, etenkin jos ratsastaa aivan yksin usein. Myös videointi ja kuvaaminen auttavat paljon. Oman ratsastuksen näkeminen ja analysointi on hyvin tärkeää.

Katso paljon muiden ratsastusta. Katso eritasoisia ratsukoita ja opettele erottamaan hyvä ja huono ratsastus. Netti on täynnä videoita, katso niitä. Katsomalla toisten ratsastusta ja analysoimalla sitä sekä vertaamalla omaan ratsastukseen voi oivaltaa monia asioita. Itse katson lähes päivittäin ratsastusta, joko omaa tai toisten. Lajilla ei niin väliä, kaikki ratsastus on hyödyllistä katsottavaa.

Ajattele. Yksin ratsastuksen tärkein apu olet sinä itse! Ajatus on oltava mukana koko ajan. Ongelma tilanteissa sinä olet yksin, ja joudut keksimään ratkaisun itse. Uskalla kokeilla, hevonen ei mene rikki, vaikka tekisit asioita eritavalla. Kokeile eri lähestymistapoja vaikeisiin asioihin. Kuuntele ja lue hevostasi ja muista kiittää.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti