Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

7.7.2018

Kaksivuotiaan kesä - yhtä ylämäkeä


Varsaponin, joka ei pian ole enää mikään varsa vaan nuori, elämä on ollut yhtä vuoristorataa. Laidunkaverin, suomalaisen Onnin kanssa kesä on vierähtänyt mukavasti. Siitä päivästä lähtien, kun Frodon pitkäaikainen kaveri Roki poistui meidän tallin muonavahvuuksista karkailujen vuoksi, olen saanut itsekin nauttia kesästä. Enää ei tarvitse kikkailla ja miettiä, missä poni pysyy ja miten sen saa kiinni. Frodo ei onnekseni karkaillut kaverin kanssa, mutta olisi varmasti pian sen oppinut. Onni on oikein lupsakka kaveri, vielä vähän vauva, mutta kiltti ja todellakin sopiva kaveri meidän rauhaa rakastavalle Frodolle.

Vaikka elämä sinänsä on ollut Frodon kohdalla hyvinkin mukavaa, laitumella 24/7 jo kahden kuukauden ajan, on sillä ollut myös huolia matkassa. Eräänä päivänä varsani oli kuin puujaloilla. Tönkköä ja epämääräistä liikkumista, josta ei oikein ottanut selvää, missä mahtoi olla ongelma. Tilanne helpottui hieman muutamassa tunnissa, mutta priimaksi varsa ei tullut. Kolmantena päivänä kutsuin eläinlääkärin käymään. En hetkeäkään epäillyt mitään "laidunsairautta", kuten kaviokuumetta. Eikä se sitä todella ollutkaan.


Eläinlääkärin käynnistä ei tultu yhtään viisaammaksi, mutta tuikattiin rokotteet samoilla matkakuluilla molemmille pojille. Eppoa ei meillä vielä tuolloin ollut. Samantien ponini kuukahti käytävälle, kuin olisi saanut valtavan annoksen rauhoitusta. Emme tajunneet tilanteen johtuvan rokotteesta, vaan enemmänkin siitä, että Frodo on väsynyt laidunelämästä. Varsat pääsivät takaisin laitumeen ja Frodon olemus kohentui heti, mutta illalla varsa oli taas heikommassa hapessa. Sen kaula oli kosketusarka, sillä oli neurologisia oireita liikkuessaan - se meinasi kaatua nurin, kun joutui kääntymään. Pää ja kaula oli vinossa, eikä ponini pystynyt sen koommin niitä liikuttamaankaan. Se kuitenkin söi ja joi, joten aivan yöhön kuolemassa se ei ollut. Seuraavana päivänä ponini sai kipulääkettä, joka helpotti heti oloa. Yksi annostus riitti, toista ei ole tarvittu. 

Frodo sai myös elämänsä ensimmäisen hierojan käsittelyn, sillä ontuman paikannukseen tarvittiin nyt lihasexperttiä. Selästä löytyikin kipeitä kohtia, ponini mitä ilmeisemmin on venäyttänyt selkänsä. Hierojan käsittely tuntui Frodosta mitä parhaimmalta, ja ori osaa sen näyttää monella tapaa. ;) Lääkkeeksi saimme laidunta, arnikaa ja yöksi loimitusta, jottei selkä ota kylmää. Pian hieronnan jälkeen ponini liikkuikin jo paljon paremmin. Elämä alkoi voittaa ja sitä rataa. 



Poninäyttelyyn oli tänä vuonna tarkoitus lähteä. Ei lähdetä. Unohdin viimeisenä ilmoittautumispäivänä ilmoittaa ponini sinne ja minusta on kohtuutonta maksaa 10€ extraa seuraavana päivänä ilmoittautumiseen. En tietenkään voinut aiemmin ilmoittautua, kun orini oli kuolemassa ja jalaton, tai pitäisi kai sanoa, että selätön. Kipeää hevosta ei ilmoiteta yhtään mihinkään, vaikka tapahtumaan olisi kuukausia aikaa! Toisaalta hitusen harmittaa, että pääsi unohtumaan ilmoittautuminen, sillä orini olisi oikeasti aivan mielettömän hyvässä kunnossa kaksivuotiaaksi. Mutta ei voi mitään, tämä on niin kallista harrastusta ilman korotusmaksujakin, joten näin nyt sitten kävi. 

Onneksi Haminassa on parin viikon päästä NF-rotunäyttely (toivottavasti!) mikäli osallistuvia poneja on riittävästi. Näyttely siellä on joka tapauksessa, mutta käsittääkseni tämän statuksen rotunäyttelystä saa vain, mikäli osallistujia on x-määrän verran. Sinne sitten ilmoitin Frodoliinin. Kottinkin oli tarkoitus mennä, mutta loppujen lopuksi totesin, ettei kannata, koska olin taas tarkan markan täti -mentaliteetilla liikenteessä. Kottia ei ole koskaan oikein arvotettu rotunsa edustajana, joten miksipä mennä pahoittamaan mieltänsä? Se on äärimmäisen lahjakas käyttöponi ja painonsa arvosta kultaa ilman näyttelyitäkin ja se saa kerätä rusetit muualta kodin seinää koristamaan. Siispä vain yhden ponin kanssa näyttelyyn. 


Kaikki alkoi näyttää jo erinomaisen valoisalta Frodon elämässä, kunnes hetken karsinassa oleskelun tuotoksena oli ponin pelastusoperaatio seinältä. Jokseenkaan en käsitä, miten yksikään hevonen tulee toimeen huomattavasti pienemmissä karsinoissa! Meillä on oikeasti isot, tilavat karsinat jopa isolle hevoselle, saati sitten poneille. Ja silti ne saavat itsensä piehtaroitua seiniä vasten. Onneksi olimme koko ajan paikalla, ponin ei tarvinnut odotella karsinassa apua. Sen verran nopeasti tuo otus kuitenkin luovutti, ettei se apuun rientäessäni enää itse yrittänyt ollenkaan. Onneksi minulla oli Onnin omistaja apuna, niin saimme pienen, maailmaa vastatuuleen kulkevan ponipojan takaisin tähän maailmaan. Kovin oli pieni poni huojentunut, kerkesi varmaan käymään jo taivaan porteilla, mutta onneksi mamma kävi vielä nykäisemässä pojan takaisin. Siinä se sitten painoi ison päänsä syvälle syliini ja olisi varmasti tullut aivan kokonaankin, mutta on ymmärtänyt jo, ettei aivan kokonaan enää syliin mahdu, häntä jää jo sylin ulkopuolelle.. Sellainen mamman poika se on! 

Nyt, koputamme puuta ja toivomme, että vastoinkäymiset tämän oriin osalta olisivat vaikka tässä. Ihan liikaa on kaksivuotiaan nuoren miehen elämässä ollut huonoa tuuria ja surkeita sattumuksia.   

1 kommentti:

  1. mun russi on saanut itsensä piehtaroitua jumiin vain isossa karsinassa.. pienemmässä se joskus harvoin onnistuu potkimaan vesiastian nurin, mutta itse ei ole jäänyt jumiin kertaakaan. isommassa se lisäksi helposti rupeaa kiertämään kehää, joten senkään vuoksi liian iso ei ole sille sopiva.

    VastaaPoista