Helsinki Horse Fair 2016

Minä odotin tämän vuoden Horse Fairia aivan erityisestä syystä. Syy löytyy vuosien takaa.

Dadi vuonna 2011

Kun vuonna 2012 vein ponini Pornaisista Orimattilaan, kuvittelin ja uskoin näkeväni, sekä kuulevani ponista viimeisen kerran. Ja niin se todella alkoikin. Ponista ei kuulunut mitään, ainoa murhe jonka siitä sain oli omistajanvaihdos ilmoituksen tekemättä jättäminen. Lopulta selvitettyäni asiaa lakimiehen kautta, sain helpotuksen huoliini, kuullessani, ettei hippoksen pitämä rekisteri ole millään tavalla pätevä. Jos "nimissäni" oleva poni nyt jonkun omaisuutta kävisi mälläämässä, en joutuisi siitä vastuuseen, sillä minulla oli kauppakirja ponista. 

Poni vaihtoi onnekseen omistajaa uudelleen ja kesällä sain yhteyden uuteen omistajaan. Oli kiva kuullu ponin voivan hyvin ja olevan varsin tykätty. Ikäväkseni kuulin myös ponin joutuvan myyntiin. Lopulta poni päätyi nykyiselle omistajalleen, ratsastuskouluun, jossa se on yksi tykätyimmistä poneista. Vaikea uskoa, mutta niin vain on. 

Poni ei meille ollut koskaan  "se oikea." Se ei sytyttänyt, eikä siihen tullut minkäänlaista sidettä. Mutta kyllähän se harmitti, että poni oli teillä tietämättömillä, enkä tiennyt edes onko se enää hengissä. Kun kuulin nykyisen omistajatallin ratsukoiden tulevan Horse Fairiin, olin haukkana kyselemässä josko se meidän entinen ponikin olisi, nuoresta iästään huolimatta, tulossa paikalle. Ja arvatkaas mitä? Siellä se pieni karvainen ponipallero oli!

Okei, ei enää niin pieni ja vähemmän karvainenkin, mutta sama poni edelleen! Olipa ihanaa nähdä vanha ponimme areenalla. Tepe, vasta kuusivuotias nuorukainen valloitti Horze-areenan heti aamusta.

Horse Fair muutoin oli ihan mukava reissu. Tällä kertaa olin yksin matkassa, joten pelkkä ajaminen Helsinkiin oli pieni jännitys, mutta onnekseni olin ajoissa matkassa, siis reilusti ennen ruuhka-aikaa, ja pääsin autollani perille varsin näppärästi. Edelleen hämmennytti, ettei parkkihallista ollut minkäänlaisia opasteita eteläiselle sisäänkäynnille.

Esityksistä katsoin lähinnä vain Just Dressagen knock out -kilpailun. Muita hieman sivusin, minkä kerkesin, mutta rehellisesti sanottuna hevosten kanssa leikkiminen ei minua kiinnosta. Olen jollain tapaa tosikko, mutta jalkapallot, naksuttimet jne. ei ole todellakaan minun juttuni.  Kiinnitin siis enemmän huomiota paikalle tulleisiin yrittäjiin.

Huoltani herätti rotuesittelyn hevoset, tai jokunen niistä. Hevosten hyvinvointi on koko harrastuksen tärkein asia. Eläintä täytyy hoitaa ja kohdella hyvin sekä oikeuden mukaisesti. Huonokuntoinen, lihakseton, laiha tai muuten sairaan näköinen eläin ei edusta missään nimessä hyvinvoivaa hevosta. Mikään hevonen ei saa olla rodusta tai lajista riippumatta huonokuntoisen näköinen. Ensivuonna todella toivon, ettei mitään rotua ole edustamassa saman näköisiä hevosia, mitä tänä vuonna muutaman rodun kohdalla oli. Ehei, ei todellakaan kaikki olleet huonokuntoisia, siellä oli valtaosa varsin hienossa kunnossa olevia rotunsa edustajia, mutta muutama sellainen, jonka paikka ei todellakaan olisi ollut messukeskuksessa missään muodossa. 

Minulle hevosten hyvinvointi on tärkeintä, ja sen täytyisi olla jokaiselle lajin harrastajalle se ykkösasia. 

 Messujen tarjonta oli ihan hyvä. Itse toivoisin toki enemmän hyödyllisiä näytöksiä, sellaisia josta harrastaja voisi saada jotain ideaa ja ajatuksia omaan tekemiseensä ja harrastamiseensa, omassa lajissaan. Pääasiassa varmasti hevospuolen kävijät ovat lajin harrastajia, mutta nyt sisältö palveli enemmän täysin ummikkoa hauskoine esityksineen ja kisoineen, sekä "marginaalilajien" harrastajia. Toki täytyy ymmärtää, että sisältöä on vaikea luoda kaikille sopivaksi, joten yleiskatsaus "mitä kaikkea hevosella voi tehdä" -ajatuksella on varmasti ihan passeli tällaisiin tapahtumiin.

Itse tein myös shoppailukierroksen, jossa lähemmin tutustuin Simo-Petterin satulamerkkiin Zaldiin ja sen jälleenmyyjään. Keskustelimme pitkän tovin minun satulastani ja siitä, kuinka paljon siihen on mahdollista tehdä muokkauksia, aivan siipien pituudesta selkärangan kanavan leveyteen ja kaikkea siltä väliltä. Unohtamatta anatomista lapatilaa, jonka senkin voi muokata hevosen tarpeisiin sopivaksi. Vaikka virallinen edustaja Malin Holmlund puhuikin vain ruotsia ja englantia, toimi keskustelu todella jouhevasti tulkin kautta. Sovimmekin jo samalla, että palaamme asiaan, kunhan messuilta kunnolla kotiudumme ja saan selvitetty satulani sekä hevoseni strategiset mitat. 

Just Dressagen osasto oli tietenkin paikka, jossa minun oli käytävä, sillä Simo-Petteri ilmoitti jo edeltävällä viikolla irtisanovansa työsopimuksen, mikäli karusellimaksuja ei makseta Eggersmannin lakunameilla. Siinä sitten tietenkin saapashaukkana näin upeat Alberto Fascianin saappaat ja pian olin vetämässä ratsastushousuja jalkaan, jotta voin sovittaa saapasta. Ja sehän istui täydellisesti. Jäin kuitenkin vielä harkitsemaan saapasostoksia, joten ehkä seuraavalla kerralla, kun Just Dressagella asioin, teen saapasostokset, sillä makutuomari ja virallinen saappaan kiillottaja ei ollut paikalla kertomassa mielipidettään. Kävikin sitten niin, että ihastuin sovitusta varten vaihtamiini ratsastushousuihin. Montarin essentials hinghwaist silikonipaikkaiset ratsastushousut olivat kuin nakutetut jalkaani. Mutta en raaskinut niitä ostaa ja kotona jo hieman kadutti. Mitäpä vielä.. Tsekkasin facebookin pitkästä aikaa koneella, sillä yleensä olen vain mobiililla, ja minulle oli viestipyyntö, jossa olin voittanut facebook arvonnan Montar suomi - sivulla. Arvatkaapa kuka oli voittanut juuri ne housut, joihin rakastuin messuilla?! Tämä ei voinut olla ollenkaan totta, mutta niin vain oli käynyt. 

Mukaan lähti Eggermannin lakunamien lisäksi Manskin puodista Esperadon kouluhuopa sekä ponille Eskadronin blingbling pintelit. Staffanbergiltä tein vielä heräteostoksen, fuksian värisistä kavalettipaloista.. Ja ei muuta kuin treenaamaan. Paitsi, että ne puomit on lumikinoksen alla.. Samalla sain esitteen, jossa oli varin mielenkiintoisia tarjouksia estekalustoista ja kavalettikokonaisuuksista, joten lisää kavalettipaloja täytynee hankkia.

Väen paljous ja hälinä ei sovi tällaiselle maalaislikalle. Ehkä suurin stressin aihe saattoi olla ajaminen, jota pääkaupunkiseudulla en ole Viikkiin matkoja lukuunottamatta koskaan harrastanut. Julmetun väsymyksen ja päänsäryn siellä lopulta sai, mutta kivaa oli silti tavata lajin harrastajia ja eri yrittäjiä, joiden kanssa tuli jutusteltua paljon. 

Otin osaa myös Playsson.netin bloggaajatapaamiseen, josta on tulossa ihan omia postauksia myöhemmin. Luvassa on mm. mahtavalla palkinnolla varustettu arvonta!