Pukki päivässä pitää mielen tarkkaavaisena

Kulunut viikko on ollut taas niin kiireistä, etten ole kerennyt istua koneen äärelle ollenkaan. Tiistaina Kottista tuli ruuna. Laser-ruunaus suoritettiin Viikissä ja toipuminen on lähtenyt varsin hyvin käyntiin. Poni on virkeä ja hyvän tuulinen. Lämpöä ja turvotusta on toki seurattava päivittäin ja reilun viikon päästä poni voikin jo palailla pikkuhiljaa treeneihin. Ponia onkin odottamassa päheät glitter pimpulat (=pintelit!), jotka tarttuivat mukaan horse fairista. Mutta tällä hetkellä tönötetään vielä karsinassa ja käydään vain kävelyillä tuulettamassa turkkia.

Simo otti ponin ruunauksen hieman raskaammin. Herkkis, jolle rutiinit ja tuttu, turvallinen ystävä on tärkeä, ei voinut hyväksyä kerralla yksin ulkoilua. Kun heinät jää syömättä ja hätäileminen kaverin perään on suurta, joutui herkkämielikin viettämään normaalia enemmän aikaa sisällä. Alku on aina hankalaa, mutta onneksi tilanne on jo rauhoittunut ja herkkämielikin voi jo ulkoilla täysi päiväisesti. 

Simo on viikon aikana liikkunut normaalia vähemmän ihmisen toimesta. Kertaalleen hölkkäillyt liinan päässä, pari kertaa olen itsenäisesti sitä ratsastanut, saamatta oikeastaan minkäänlaista kontaktia hevoseen ja kerran meillä on ollut valmennus. Vatsaa on selvästi vähän korventanut, sillä ilme on enemmän hapanta kuin hyvän mielistä. Pohkeesta palkinnoksi saa enemmän pukin tapaista tai jarrua, kuin eteenpäin liikkumista ja muutenkin moottori on ollut enemmän tyhjäkäynnillä käytössä. Onneksi tilanne on koko ajan mennyt parempaan suuntaan, eikä missään kohtaa ole tullut mitään valtavia raivareita, pieniä kiukun purkauksia vain.

On sanomattakin selvää, että tällä viikolla emme ole tehneet mitään vaikeaa, pelkkää kaasun ja jarrun etsimistä lähinnä, tai oikeastaan kai voisi sanoa rentouden etsintää. Valmennuksessa Simo menikin jo varsin mallikkaasti, ei toki mikään häikäisevä, mutta tilanteeseen nähden hyvin. Löysimme satunnaisesti jo varsin kivoja pätkiä, jossa hevonen oli avuilla ja liikkui hyvin. Koska hevonen reagoi pohkeesta hyvinkin helposti kiukustumalla, oli minun opeteltava käyttämään jalkaa taas eri tavalla. Kun yksi variaatio ei toimi, täytyy muuttua ja elää tilanteen mukaan. 

Pieni, todella nopea "tzäk" -apu yläpohkeella, joka ei saa jäädä puristamaan, vaan käy salamana kyljessä "säikäyttämässä" herkkähipiän eteenpäin. Täytyi varoa, etten irroittaessani jalkaa kyljestä, ruennut puristamaan reisillä itseäni satulaan, etenkin istuessani ravia alas, oli todella työ pitää koko alaraaja rentona. 

Alkuvuoden valmennusten anti on ollut varsin suurta. Olen saanut paljon uusia ideoita ja mielikuvia siihen, kuinka siellä hevosen selässä pitäisi olla. Vaikka kesän kisat tuntuvat kaukaiselta haaveelta, on ne jokaisen valmennuksen jälkeen yhtä askelta lähempänä. 

• Harjoitusravi - alan pikkuhiljaa päästä jyvälle hevoseni ravista ja siinä istumisesta. Mitään julkaisukelpoista se ei vielä todellakaan ole, mutta en ole enää kuolemassa hevosen selkään, kun istun alas satulaan. Eikä hevosenikaan tarjoa ensimmäisenä laukkaa, vaan jatkaa ravaamista. 
• Laukan nostot - Laukka nousee kohtuullisen hyvin kumpaankin suuntaan. Vaikka kiukun puuskia ja välillä suurempiakin pukkeja tulee, etenkin vasenta laukkaa nostaessa, saan tilanteen haltuun ja laukan jatkumaan eteenpäin. 
• Laukassa istunta - Ajattelu liukumäestä, (=lantion kääntö) on ollut todella näppärä apu, jolla olen saanut persukseni pysymään satulassa ilman, että puristan jaloilla. Näin olen saanut myös jalat rennoksi ja alas. 
• Käyntityöskentely - Käyntiin on alkanut löytyä tuntuma ja rentous. 

 Täytyy siis vain jatkaa uskomista hevoseeni!