Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

14.1.2017

Koska luovuttamisesta tulee vaihtoehto?


Luovuttajat eivät koskaan voita, mutta voiko tätä taistoa edes voittaa? Joskus on vain myönnettävä se totuus itselle, ei harhakuvitelmassa ja toiveissa voi loputtomiin elää, vai voiko?

Tapaus Simo-Petteri. Välillä menee paremmin, välillä pahemmin. Välillä ei mene ollenkaan. Mitenkään. Jos olisin ollut tunteeton ja pitänyt hevosen vain hevosena, olisi se jo saanut lähteä viimeistään siinä kohtaa, kun selästä löytyi ongelmia. Todellä järkevä olisi laittanut otuksen mäkeen jo vuosia aiemmin. Minä en. Mutta nyt tuntuu siltä, että saattaisin olla valmis pistämään pelin poikki aivan tuota pikaa.


Ponit ovat edullisempia pitää. Ne ovat helpompia, pääsääntöisesti terveempiä ja kaikella tapaa kannattavampia, kuin kalliiksi käypä toimimaton hevonen, joka syö kuuden ponin edestä. Kieltämättä tässä tallin täyttyessä poneilla, sitä on miettinyt, voisiko sen viimeisenkin paikan täyttää hevosen sijasta ponilla. Usko ja toivo alkaa olla tämän hevosen kohdalla niin kiikun ja kaakun, ettei sitä tahdo enää löytyä.

Talven korvalla meillä meni ihan hyvin, otimme ensimmäiset laukatkin selästä, koska hevonen halusi. Ja tämän vuoden 2017 tärkein asia on varmasti monelle tullut jo selväksi - hevosen pitää saada päättää joistakin asioista. Olin siis hieman muoti-ilmiöksi kohta muodostuvaa ilmiötä edellä! Annoin hevosen päättää laukataanko vai ei. Ja se halusi laukata. Mutta hevonen saisi päättää vain joistakin asioista, ei kaikista. Ei siis siitä, liikutaanko tänään ollenkaan vai ei..


Sitten tuli kaikkea paskaa, kuten kovat ja jäiset maat, työkiireet ja sellaiset Simosta riippumattomat asiat, jonka takia hevonen ei edistynyt ratsun urallaan, koska sitä ei ratsastettu. Ja maailma mullistui, kun vuoden rauhaisaa eloa Kottin kanssa viettänyt otus saa talliinsa uuden kaverin. Frodon. Siitä se tunteiden ja realismin alamäki sitten alkoikin, omistajalla.

Olisi pitänyt toki ymmärtää, että hevonen tarvitsee vähintään happosalpaajia tai jotain vatsaansa. Mutta en päässyt hakemaan toimivaksi todettuja lääkkeitä, taas syynä ne samat asiat, kuin hevosen liikkumattomuuteenkin. Simohan liikkui sinä päivänä, kun Frodon haimme, ennen varsan tuloa. Ja hyvin liikkuikin ratsastaja selässään.

Sen jälkeen ei sitten olekaan liikkunut niin hyvin. Kiukuttelua on ollut havaittavissa selkään nousussa - pukkirodeoita tulkitessani. Välillä hevonen on ollut ihan asiallinen, mutta se saattaa pukittaa tai nousta pystyyn esimerkiksi liikkeelle lähdöissä tai käynnistä raviin siirtymisissä.
Lisää poneja tuli talliin ripotellen yksi kerrallaan, yhteensä kolmen ponin verran. Jokainen tulokas aiheutti samat stressireaktiot hevosessa, jonka vuoksi emme Simoa stressanneet enää ratsastuksilla. Sen sijaan se on jokusen kerran päässyt liinanpäähän ja siinä se on ihan "asiallisesti" mennyt, olosuhteet huomioon ottaen.

Hevosta ei ole ratsastettu ollenkaan tänä vuonna. Mahavaivojahan nuo kiukuttelut varmasti suureksi osaksi on. Mutta kyllä tämä pistää motivaation ja mielen matalaksi. Ja tätä kirjoittaessa huomaan, että mieleni on tehnyt ongelmista jo paljon suurempia ja dramaattisempia, kuin  mitä ne oikeasti sitten ovatkaan. Mietin jo viimeistä mahdollista vaihtoehtoa, mutta nyt tajutessani mieleni oikut, en ehkä vielä kirvestä kaivoon heitä, vaan jatkan taas uudella toivolla ja innolla eteenpäin. 


6 kommenttia:

  1. Noi on kyllä niin rankkoja pohdintoja, eikä kukaan pysty antamaan vastausta. Ja kaikille hevosihmisille lienee tuttu se vatsaa kalvava tunne, kun pohtii hevosensa tulevaisuutta keskellä yötä. Onneksi asiat usein selkenevät itsellekin, kun niistä kirjoittaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Välillä on käytävä reunalla, jotta löytää taas polun, jossa kulkea.

      Poista
  2. Aika useinkin olen miettinyt mikä saa ihmisen pitämään hevosta joka on liian hankala - ottamatta nyt kantaa siihen miksi hevonen on hankala. Sillä samalla rahalla pitäisi hevosta, jonka kanssa työskentely olisi antoisaa ja ihanaa. Sellaisella hevosella ratsastaminen tuntuisi houkuttelevalta jo ennen satulaan nousua ja onnistuneelta jo satulassa, eikä vasta sen jälkeen kun on jälleen kerran huojennuksekseen selvinnyt sieltä satulasta hengissä pois. Kukaan ei moiti jos hankkiutuu eroon liian hankalasta hevosesta, päinvastoin moni muu olisi saattanut tehdä sen jo aiemminkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että hullua on pitää tällaista joka vaan ottaa, muttei anna. Samalla rahalla pitäisi hevosta, joka myös antaisi. Mutta omassa tallissa se hevosen pito on edullisempaa? Joten sitä menoa ei ajattale niin konkreettisesti. Mutta kun se hevonen kolahtaa, niin se kolahtaa, eikä siitä pysty yrittämättä luopumaan. :/

      Poista
  3. Tuo on tuttua. Itsellani oli hankalaa hevosen kanssa pari vuotta ja nyt toimii kuin unelma. Mutta olin monta kertaa heittamassa kirvesta kaivoon. Tsemppia paatoksen tekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että tästä parissa vuodessa selvitään, ehkä. Jos ongelma ei matkalla tule lisää.

      Poista