Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

26.1.2017

Kotti piristää paskimmankin päivän!

Tiedättekö sen tunteen, kun ymmärtää, että taistelu on täysin turhaa? Jossain kohtaa on vain pakko viheltää peli poikki ja todeta luovuttavansa. Tässä kohtaa järjen on voitettava tunteet ja on myönnettävä, ettei pysty enää tekemään yhtään enempää. Minä valitettavasti tiedän. Onneksi kaviovahvuudesta löytyy poni, joka piristää huonoinpanakin päivänä. 


Kotti kävi maanantaina osteopaatilla. Tai oikeastaan pitäisi kai sanoa, että osteopaatti kävi Kottilla. Hoidettavaahan löytyikin aika paljon, mutta Kotti oli kestänyt kehuttavasti osteopaatin käsittelyn. Itsehän en taaskaan päässyt paikalle, joten mieheni toimi Kottin henkisenä apulaisena ja sanansaattajana. Siitä asti poni on vain ollut, aina tähän päivään. Olen käynyt Kottia moikkaamassa joka ilta. Syötellyt muutaman leipäpalasen, paijannut ja pussaillut. Sekä tehnyt illalliseksi yrttiannoksen. Mitä kaikkea muuta ponin omistajuus voikaan olla täysihoitotallilla? Aika nastaa. 



Tänään kaivoin ponin takkiensa alta, satuloin sen ja nousin selkään. Käskynä oli aloittaa rauhallisesti ja kevyesti, mutta Kotti oli aikalailla toista mieltä. Ei onneksi aivan karmea, mutta melko virtaisa poni kuitenkin. Yritä siinä sitten rauhallisesti ja kevyesti sanoa toiselle, että tänään ei saisi tehdä sivuloikkia, eikä muitakaan ponimaisia mulkurointeja pelottavimmassakaan kulmassa. Viisivuotias poniruunani on jonkin sortin uhmamaisessa iässä. Kaikkea kyseenalaistetaan. Onko tämä sitten sitä ponimaista pilkettä silmäkulmassa?



Poni on hoikistunut. Satula kävi joulukuussa kavennuksessa, sillä lapaläskeistä luovuttiin osittain. Nyt niistä on luovuttu nähtävästi vielä enemmän, sillä satula on taas edestä leveä. Korjattakoon nyt alkuun romaanilla, sillä oletettavaa on, että siihen olisi jotain lihastakin jossakin vaiheessa tulossa. Satulasta huolimatta poni liikkui aivan käsittämättömän hyvin, letkeäasti ja lennokkaasti. Kyllähän meillä erimielisyytemme oli vauhdin ja tuntuman suhteen ajoittain, mutta päällimmäisenä kuitenkin mieleen jäi ihan mukavasti mennyt ratsastustuokio. Ja äidin lämmiteltyä poni valmiiksi, ratsasti sillä vielä omistajansakin. Palkaksi Kotti sai ahkeroinnistaan kaksi kokonaista porkkanaa. Tällä menolla lapaläskit tulevat pian takaisin..



Viime viikonlopun valmennusten peruutus lamaannutti mieleni hetkeksi, mutta onneksi pääsemme tänä viikonloppuna uudella yrittämällä Heidin silmän alle.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi3/2/17 14:03

    Moi! Ois kiva jos voisit tehdä jonkun yhteenveto postauksen tuosta Simon tilanteesta ja siis mitä sillä on todettu ja mitkä on ollut oireet. Luin sun blogia aikasemmin aktiivisemmin, mutta nyt en ole hetkeen lukenut ja oon tippunut vähän kärryiltä :D Ja omalla heppasella on kans ollut kaikenlaisia epämääräsiä oireita, niin jotenkin samaistun aina sun kirjotuksin Simosta.

    VastaaPoista
  2. Hei! Voisin joskus sellaisen kirjoittaa, jossain muodossa :)

    VastaaPoista