Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       #EPPO       ::      Muistoissa       ::      

17.6.2017

Niin lähellä, mutta niin kaukana!

Elämäni kolmannet kansalliset kilpailut on vihdoin takana. Minulla ei kisakokemusta ole oikeasti kovinkaan paljoa. Helppo A tasoiset radat ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Uunolla on yksi kansallinen helppo B ja aluetasolla helppo A. Kottilla yksi alue A ja kansallinen A. Siinäpä ne sitten oli, helppo A -ohjelmat ja kansalliset. Harjoituskisoja en laske kisoiksi, mutta niissäkin on vain kolme kertaa käyty puksuttelemassa aata, kaksi niistä Nemolla ja yksi Kottilla. Nyt oli siis vuorossa kolmannet kansalliset ja kolmas A, Lahassa 4 -tason kilpailuissa, joissa viime vuonna kisasimme 2 -tason helppo B ohjelman, tehden kauden pohjanoteerauksen. Odotin sellaista tältäkin päivältä, mutta asiat ei menneetkään niin.



Vuorossa oli 5v. sarjakilpailun toinen osakoe. Yhteensä osakokeita on neljä ja finaaliin pääsee seitsemän parasta. Sinne me tavoittelemme puolitosissamme, koska tällä hetkellä meillä on sinne mahdollisuus vielä päästä. Luokkana oli jälleen FEI Helppo A esiohjelma 5v. hevosille. Sama mikä Hyvinkäällä poiki varsin mukavan tuloksen ja seitsemännen sijan.

Master Dressagen tilukset ovat hulppeat! Sellaiset, että sinne tällainen maalaistollo ponillaan eksyy vain silloin, kun on menossa nolaamaan itsensä ja ratsunsa hienojen ja vielä hienompien kouluratsujen joukkoon. Muita poneja siellä ei ollut, ei tänään eikä kolmena muunakaan päivänä, mutta sehän ei taaskaan yllättänyt.

Päivä oli kuuma, ainakin syväflunssaa sairastavalle ratsastajalle. Kunto on erittäin heikko ja oikea paikka olisi vieläkin sängyn pohjalla, ei ponin selässä! Mutta mitäpä ponikärpäsen puraisema ratsastaja itselleen voi? Ponit ja parhaat itsensä nolaamistilanteet menevät kaiken edelle!


Minulla on vakava raippaongelma. Se alkoi valmennus keissistä, jonne menin kaksin ponin kanssa. Laitoin raipan hetkeksi trailerin lokasuojan päälle. Hetki kesti siihen asti, että jossain kohtaa kotimatkaa katsoin toiveissani, olisiko raippa vielä matkassa. Ei ollut. Hyvä raippa on henkireikä. Pituus on ratkaiseva tekijä vain siinä mielessä, että sen täytyy olla riittävän lyhyt, mutta se raipan jäntevyys, sen on oltava oikeanlainen. Kotoa löytyi kaksi muuta raippaa, joista toinen on ihan ok, mutta pitkä. Toinen on lyhyenpi, mutta kauhean jäykkä. Yritin verryttelyssä opetella sietämään jäykkää raippaa, mutta ei. Ei sen kanssa vain voi ratsastaa. Siispä radalle oli mentävä ilman raippaa. Juuri nyt, kun raipan tuoma lisäapu olisi ollut tarpeen heikon kuntoni vuoksi.

Rata itsessään meni ihan ok. Alkutervehdyksestä liikkeelle lähtö takkusi, keskiraveissa sain hetkeksi tunteen, että nyt mennään, mutta vain hetkeksi, sillä en jaksanut ylläpitää sitä. Ensimmäinen koottu ravi oli hyvä. Käynti oli hyvää kauttaaltaan. Laukannosto reilusti ravin kautta. Tässä kohtaa se raippa olisi ollut tärkeä apu, herätellessä poni laukannostoon. Laukka sujui hyvin ja toinen nostokin onnistui paremmin. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä rata, mutta olin tyytymätön, sillä poni tuntui tahmatassulta.



Starttasin luokan puolivälin jälkeen. En tiennyt lainkaan muiden tuloksia, joten en osannut yhtään arvioida mitä tänään meille tulisi. Olin pettynyt suoritukseen ja kiukuttelin miehelleni,  ettei tänne asti tarvitsisi tulla tekemään tuollaisia suorituksia! Minulla on radan jälkeen vain oma tunne, se tieto miltä poni tuntui minusta. Ja se tieto, miltä se hyvänä päivänä tuntuu. Voi että ärsytti! Selväjärkisesti ajateltuna rata oli kuitenkin kerrassaan mainio. Se oli pääpiirteittään ehjä, ei suuria rikkoja. Poni liikkui tahdikkaasti ja tasaisesti ja esitti kaikki vaaditut asiat.

Ja niin tuomarikin oli asian nähnyt. Tulokseksi meidän ennätys prosentit 73%! Eikä siinä vielä kaikki, sillä hetkellä luokan toiseksi! Lopulta kaksi viimeistä ratsukkoa meni meistä vielä ohi, mikä ei ollut lainkaan yllättävää. Se mikä oli yllättävää, että voittaja oli meistä alle kahden pisteen päässä! Olimme neljänsiä, ensimmäisiä ei sijoittuneita. Aikamoista, kilpailussa, jossa en kuuna päivänä uskonut ponin kanssa pärjääväni. Koskaan ei saisi olla uskomatta oman ratsunsa hyvyyteen, ei edes silloin kun vastassa on oikeasti superhienoja hevosia! Sillä hieno on ponikin!

En ehkä pääse tänä vuonna näissä karkeloissa yhtä lähelle sijoitusta, tai mistä sitä koskaan tietää. Kouluratsastus on laji, jossa kaiken on natsattava radan aikana. Poni on siitä varma puurtaja, ettei se pelkää radan ulkopuolisia asioita, joka tällä kertaa koitui taas monen kohtaloksi. 



Ei muuta, kuin katseet kohti Lappeenrantaa, josta edellinen ennätystulos oli viime vuodelta hallussa. 

5 kommenttia:

  1. Tosi nättiä ja siistiä suorittamista! Äänitehosteet videossa aivan ihania :D

    VastaaPoista
  2. Kovia prosentteja sinä tällä ponilla kyllä taiot, ei voi kun nostaa hattua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllähän noihin itsekin aina yllättyy, kun kyseessä on kuitenkin rodunomaisesti liikkuva poni. :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista