Kun omat taidot ei vain riitä

Pienen pippurisen läsipään elämäntehtävä on olla mahdollisimman haastava tapaus. Olen jo monesti sanonut, että Nemo on ollut elämäni suurin opettaja, ja niin varmasti onkin. Hevonen on opettanut minulle nimenomaan kokonaisuudessaan paljon, niin paljon, ettei muut siihen pysty. Se on valottanut ja avartanut maailmankuvaani ja todistanut, että asiat voi tehdä toisin. Mutta ruokinnan puolella Nemo ei varsinaisesti ollut paras opettaja. Se oli hyvä rehunkäyttäjä, pysyi siis hyvässä lihassa vain näkemällä ruokaa. Sen lihaksisto oli hyvä ja kaikinpuolin vatsan toiminta varsin hyvä. Sillä ei varsinaisesti ollut ruuansulatusongelmia, paitsi ihmisen aiheuttamana mm. liian vähäisen korsirehun vuoksi, josta siitäkin ongelmasta pääsimme muuttamalla omaan talliin. Nemon kanssa vältimme ähkyt ja diagnosoidut mahahaavat, ei sillä, etteikö mahahaava pahimmassa oikutteluvaiheessa olisi ollut pois suljettu juttu, näin jälkeenpäin ajatellen. Hyvin vahvasti se pois suljettiin haukkumalla minut vain huonoksi ratsastajaksi, joka ei osannut laittaa pelleilevää hevostaan kuriin. Voi kunpa olisi ollut selkärankaa silloin, tai edes jollakin tavalla luottoa omiin tekemisiini, mutta menneitä on turha voivotella. 

Siispä Simon elämäntehtävä on selkeästi olla opettajana, pintaraapaisua syvemmälle. Välillä todella mietin, onko tästä koskaan pois pääsyä. Voinko joskus herätä onnellisenä siitä, että minulla on ihana harrastus kera ihanien hevosten, jotka voisivat kokonaisvaltaisesti hyvin. Pelkkä kinttujen terveys ei riitä. Ei riitä, että hevosen vatsahaava on hoidettu, kun lihaksistossa puskee jo seuraava ongelma. Sen jälkeen varmasti jo suustakin löytyy taas hoidettavaa ja.. Olo on kuin olisi ongelmien oravanpyörässä, joka ei koskaan pysähdy. 

Kinttujen hoitoon olen alkuvuoden satsannut rahaa, aikaa ja opettelua. Kun pelkkä klinikalla pyörähdys kolmen kuukauden välein ei ole kovin kauas kantavaa toimintaa, vaan välissäkin olisi tapahduttava asioita, jotka edesauttavat paranemisprosessia. Sen lisäksi, että tein elämäni ensimmäisen otsapantaostoksen tänä vuonna, tein myös elämäni ensimmäisen kylmäyssuoja ostoksen, joka osoittautui täysin fiaskoksi, niin kuin slow feeding-verkot. Finntackin pakastettavat kylmäsuojat kestivät kerran pakastamisen, ja sitten kuului räks ja plob. Mönjät olivat hevosen vasta klipatulla piikityskohdalla ärsyttämässä ihoa ja suojat ns. entiset. Mutta en vaipunut epätoivoon, vaan totesin, ettei köyhän olisi taaskaan ollut vara ostaa halpaa. Niinpä sitten sormet syyhyten etsittiin netistä lisää kylmäystuotteita ja jotenkin posti toi meille Horsewaren ice-vibe kylmäsuojat. Vannoin tuotteen maksavan itsensä takaisin, sillä voisin jättää törkykalliin nivelpulverin pois ärsyttämästä mahaa ja tyhjentämästä kukkaroa. 

Niinpä jalkoja hoidetaan kylmäämällä ice-vibellä joka treenikerran jälkeen 20 minuutin ohjelmalla. Todella näppärää, sillä tällainen lahopää ei muista koskaan katsoa kelloa ja ajantaju joskus vallan laukkaa. Saa siis huoletta kylmätä jalkoja ilman kellon katsomista, kun ohjelma pitää huolen siitä. 

Koska rasituslämmön minimointi kylmäämällä ei riitä pitämään kinttuja kunnossa, muutenhan tämä olisi liian helppoa, on tehtävä muutakin. Jo Nemon aikaan mukaan on otettu keraamiset kuidut, sillä Nemolla käytettiin Back on Trackin pintelin alusia. Ne on kuitenkin kovin työläät pintelöidä, etenkin kiireessä, joten haaveilin pitkän aikaa suojista. Lopulta vertailtuani tovin jos toisenkin keraamisen kuidun ja magneettien välillä, päädyimme magneettituotteisiin, jotka tosin nekin sisältävät osittain keraamisia kuituja. 

Sen lisäksi, että vannoutuneesti hoidan hevoseni kinttuja ulkoisesti, etenkin etujalkoja, täytyy niveliä hoitaa myös sisäisesti, eikä pelkästään klinikalta saadun piikin muodossa. Nivelravinteita on kahlattu läpi jos jonkinmoista. Niitä on vertailtu paperilla ja osaa on myös testattu. Eri värisiä pulvereita ja nesteitä, naurettavalla hinnalla. No maksaahan se väriaine tietenkin. Lopulta päädyimme Msm-jauheeseen, joka imeytyäkseen tarvitsee rinnalleen C-vitamiinin. Pyrin välttämään teollisia valmisteita, joten c-vitamiinin lähteeksi on valittu ruusunmarja, jota hevonen pystyy hyödyntämään hyvin. 

En sano, että meillä vielä nytkään olisi kaiken kattava jalkojen ylläpito paketti, mutta parempaan suuntaan olemme kuitenkin menossa. Seuraava suurennuslasin alla oleva kohde jaloissa on varmasti kaviot, joihin täytyy paneutua enemmän, kunhan ongelmasta nimeltä vatsa, pääsemme paremmille vesille. 

Koska minulla ei ole todistettavasti päätä opiskeluun, en kykene ammentamaan edes hevostietoutta yhtään sen nopeammin. Tarvitsen aikaa oppimisprosessille ja tiedon sisäistämiselle, jota kaiken aikaa haen lisää. Joudun täten opiskelemaan yhtä aihetta kerralla. Ensin oli jalkojen aika ja nyt kuuma tiedon hankinta on ruoansulatuselimistön ympärillä. 

Ylipäätään ruokinta on minulle jollain tapaa vierasta. Syö se minkä kulutat, jos haluat lihoa syö enemmän, jos laihtua syö vähemmän. Rautainen ohjenuora, jota olen toteuttanut omassa elämässäni ja samalla myös hevosten kanssa. Jos ne laihtuvat, annetaan enemmän heinää, jos lihovat pyritään sitä vähän rajoittamaan tai lisätään liikuntaa. Yksinkertaista. 

Minulla ei ole koskaan ollut hevosta joka elää näin vahvasti vatsan kautta. Uuno, joka pysyi hoikkana aina, söi se sitten mitä ja miten paljon vain, aiheutti toki jonkinmoista stressiä ja sen kanssa koluttiin läpi täysirehut, joista luvattiin näkyvät muutokset parissa viikossa. Yhtä kaikki, rahan tuhlausta. Ei sen koommin halpa kaurakaan auttanut ongelmiimme. Luovutin, hyväksyin tilanteen, että hevonen on laiheliini, joka ei ylimääräistä saa päällensä, teki sillä mitä vain. Nemo taas pysyi hyvässä kunnossa millä vain, sen lisäksi, ettei se koskaan nirsoillut minkään asian suhteen, joka ruokakipoista löytyi. Nemolla olikin suuri valttikortti sen syljen eritys. Hevoselta valui sylki suunpielistä, kun kuuli rehukuppien kolinaa ja voi sitä syljen määrää, kun syksyisin huudeltiin omenoita syömään. Sylki lensi pitkällä kaarella koko matkan, kun hevonen laukkasi omenaämpäreitä kohti. 

Olen myöntänyt itselleni, että nyt tuli aita vastaan. Tarvitsen apua hevoseni ruokinnassa. Tarvitsen apua siihen, että saan pidettyä mahan kunnossa, hevosen terveenä ja suoliston toimivana. En halua joutua kierteeseen, jossa syötän vähän väliä gastrogardia, jos tilanteen voi ennaltaehkäistä ruokinnalla. Hevosen luonteeseen en voi vaikuttaa, se on stressiherkkä ja aina valppaana ympäristöstään, joten mahahaavan uusiutuminen sen puolesta on hyvinkin mahdollista. Mutta jos saan edes muutamat gastrogard-kuurit vähemmäksi sillä, että pyrin ruokkimaan ennaltaehkäisevästi, miksi en tekisi niin? 

Markkinat ovat pullollaan mahahaavaisen tukihoitoon erinäisiä valmisteita. On sekä orgaanisia että epäorgaanisia. Tuoteselostukset varsin myyviä ja minä tunnetusti se, joka lankeaa aina niihin. Minulle voisi myydä vaikka paskaa, jos myyjä sanoo sen olevan aukoton apu ongelmiini. Nyt en kuitenkaan halua tehdä samoin kuin nivelvalmisteiden kanssa, joiden kanssa etsittiin, kokeiltiin, tuumailtiin ja vaihdettiin tuotetta, pääsemättä puusta pitkälle, sen sijaan ärsytimme vain vatsaa vaihtuvilla aineilla. Nyt en halua hakuammunnalla kokeilun ja erheen kautta kulkea polkua, jossa erheet maksavat paljon. Haluan kerralla edes jotenkin sinne päin olevan ruokinnan, jota tarvittaessa voi hienosäädellä. Sen lisäksi, että edessä on syksyinen matolääkintäkin. Siispä yhteys ruokinta suunnittelijaan, joka loihtii Simolle gurmee illallisen tuossa tuokiossa. Tai ainakin auttaa siinä. Ruokinta on siitä haasteellista, että sen ongelmakohdat, kuten jonkin puutos ei näy heti, eikä seuraavana päivänäkään. Siksi onkin tärkeää, että se sisältää kaiken tarvittavan.

Ystäväni säästövinkit muistaen: "mieti jokaisen asian kohdalla, tarvitsenko tätä todella?" Tämän asian tiimoilta totesin nyt todella tarvitsevani. Tässä kohdassa meillä on vasta tilannekartoitus meneillään hevosesta, sen terveydestä ja mm. syömistavoista, joten minulla ei ole vielä ruokalistaa valmiina. Mutta hyvällä tiellä ollaan jo, sillä apua on haettu.