Kuulumisia

Simo-Petteri jatkoi kranio-hoidon jälkeen siitä mihin viimeksi jäimme; maneesiin. Edellisen maneesireissun jälkeen hevonen liikkui liinassa muutaman kerran, mutta pääasiassa se siis lomaili kokonaisen viikon.

Maneesilla oli vielä yksi pelottava kohta, jota puhistiin, pöhistiin ja vähintäänkin jännitettiin, mutta suuremmilta sivuloikilta vältyttiin maastakäsin kävelytyksissä. Varusteet päälle ja.. Tarina voisi jatkua siitä, kuinka treenasimme kaikessa rauhassa ja hevonen oli hyvä. Mutta joskus täytyy olla yllätyskäänteitä. Ennen selkään nousua sellainen tarjoutui, kuin tilauksesta, nimittäin maneesin ovi avautui ja saimme treeniseuraa. Arvatenkin meidän rauhallinen treenihetkemme koki pienen kolahduksen. Simo ei ole tottunut tilanteisiin, jossa kesken työhetken paikalle tulee seuraa. Se on tottunut puurtamaan yksin kaikessa rauhassa. Meille äärettömän hyvää harjoitusta oli rauhallinen seuraneiti ratsastajineen, joka häiritsi herkkämielen keskittymistä ja ohjaustehostimen toimintaa. Mutta herkkämielen on opittava ja totuttava muuttuviin tilanteisiin. 

Simon mielestä kaikki keskittyminen olisi täytynyt saada suunnattua paikalle tullutta tyttöä kohtaan, mutta ratsastaja oli tai ainakin yritti olla, toista mieltä. Ratsastuksellisesti positiivista oli, että sain hevosen kuitenkin jotenkin kuuntelemaan ja tekemään asioita, jotka olivat tasoa sisäänratsutus. Nostimme laukkaa, ravailtiin ja käveltiin. Laukkaa herra herkkämieli tarjotteli joka kolmannella askeleella myös ravissa, sillä sen mielestä laukka nyt vain on jotain tosi kivaa!

Maneesireissu ei mennyt ihan suunnitellusti, mutta toisaalta se oli kyllä todella hyvä treenikerta hevosta ajatellen. Maneesireissulta pieni fiksaamaton video. Hyvin epätasaista menoa, josta harmonia on kaukana, mutta joskus näinkin.

Kotona treenejä jatkettiin maastakäsin puomeillen, sillä ponit pääsivät irtohyppäämään. Simo ja kavaletit, ihan hauska näky. Toisaalta harmittaa, ettei hevonen ole syntynyt rautajaloin, jolloin voisin kuvitella oikeasti sillä hyppäävänikin. Simolla on esteälyä, hyvä hyppykyky ja intoa hommaan. Mutta Simon jaloilla ei tosiaankaan hypätä, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Olen jokaisen hevosen kanssa lopettanut esteet kuin seinään, siinä vaiheessa kun etujaloista on löytynyt jotain hoidettavaa. Vaikka eläinlääkärin sanat olisivatkin lupaavia vielä estekäyttöönkin. Minä haluan pitää hevoset kunnossa, ja jos saan ne pidettyä paremmassa kunnossa sillä, että hyppäämiset lopetetaan, niin sitten tehdään niin. Simolla ei koskaan olla hypätty selästä, mutta vuosi sitten sitä irtohypytettiin muutaman kerran. 

Tänään oli taas ratsastuksen vuoro. Jo heti selkään noustessa oli tunne siitä, ettei tänään olla noustu oikealla jalalla. Ja ravista esiin tuli kaikki vaiheet joihin nelivuotias hevonen lihaksistollaan kykenee. Aiheena oli ihan perusasia - pohkeesta eteen. Siis niin, että käynnistä siirrytään raviin ja ravataan tasaista tahtia eteenpäin. Ratsastajalle ei kelvannut piaffit, ei passaget eikä lisättyravi. Ratsastaja oli tyytyväinen vain siihen harjoitusraviin, joka lopulta kaiken vaativien asioiden tarjoamisen jälkeen löytyi pienen hiekanjyväsen alta. Sitä ennen käänsimme kentän joka ikisen hiekkamurusen. Joskus minusta todella tuntuu, että käsissäni on liian vaikea hevonen. Simo on äärettömän herkkä ja reagoi jokaiseen liikahdukseen, jonka kehollani teen. Sen lisäksi se ottaa vielä ulkopuolelta ärsykkeitä. Toisaalta, ollessaan hyvä se on todella hieno ja miellyttävä hevonen. Mutta huonoina päivinä koko touhu sen kanssa on sieltä ja syvältä. 

 

Ponit, joita tallissa on siis tällä hetkellä kaksi, edustavat samaa rotua. Tosin muutoinhan meillä olisi vain kaksi kaviokastakin. Ystäväni teki talvella "heräteostoksen" ja samalla reissulla soitti minulle, että tällainen olisi tulossa, koska oli hyvin tajunnut, että meille forestit ovat aina tervetulleita. Niinpä sovimme samantien, että tamma tulee meille koulutukseen ja ratsutukseen. Ja niinhän se sitten tuli, viikko sitten. Ikää kolme vuotta, kuten Kottillakin. Tosin aivan eri planeetoilta. Sinänsä on kiva, että on kaksi saman lajin edustajaa ja vielä saman ikäisiäkin, mutta toisaalta sitä sitten vertailee niitä kovasti keskenään. Kotti on hyvin kehittynyt ikäisekseen, se näyttää ulkoisesti jo hyvinkin valmiilta ja onhan se koulutuksellisestikin jo melko pitkällä. Tamma taas on vielä kovin varsamainen ja siitä huokuu keskenkasvuisuus kauas.

Kotti pääsi vähän mieltä virkistämään, sillä tammaa varten teimme irtohypytyskujan, jossa Kotti kävi ristikoita pomppimassa ja vähän ilottelemassa kentällä. Sekä piehtaroimassa oikein ajan kanssa. Voi sitä riemua ja nautintoa, minkä poni saa aina piehtaroidessaan kentän hiekalla. Se on ihan eritoista, kuin laitumella tai tarhassa. Tammakin selviytyi estetehtävistä hyvin tyylikkäästi. Sillä on selkeästi hyppylahjoja ja kykyä hommaan.

Tiistaina Simolla ja Kotilla on hammashuolto, joten poni saa vielä lomailla siihen saakka, että suu saadaan kuntoon. Sen jälkeen alkaa kottillakin syyskausi treenien parissa, ennen pakkasia ja liukkautta, jolloin on taas pidenpää lomaa tiedossa.