Blogi       ::       #Gottfrid       ::       #HFG       ::       Muistoissa       ::      

5.5.2016

Elämän raikas tuulahdus

Ihana kesäinen lämpöaalto rantautui meillekin, ehkä Suomen ainoaan kolkkaan, jossa Vappuna oli kylmempi 
 kuin helvetissä ja vettä satoi kuin sieltä syvältä. Mutta nyt oli aika napata tämän blogin toimisto ulkosalle ja nauttia ihanasta kelistä, kuunnella linnun laulua ja  antaa auringon  hivellä lähes väritöntä hipiääni samalla kun kirjoitan blogia. Ihanaa, tästä minä tykkään. Erityistä tästä tilanteesta tekee se, ettei minulla ole kiire yhtään mihinkään. Lapset on mummola vierailulla viikonloppuun saakka ja päivän työt on jo minun osaltani tehty. Kotihommat voi odottaa auringon laskuun tai edes vähän myöhemmäksi. Edessä on tälle päivää enää Kottin maastoreissu.


Vaikka olen äiti, ei minusta saa äiti-ihmistä millään. Saan suorastaan kuvottavia fiiliksiä, jos jouduin kohtaamaan äiti-ihmisiä.  Ne ovat sellaisia, jotka lukevat vauva-palstoja, tietävät kaikki uusimmat trendit ja kieltävät mm. Kanelin joulupuurosta. Huolehtivia höösääjiä, omassa kategoriassa yli-ihmisiä. Siinä missä minä kasvatan lapseni tunteella ja fiiliksellä, ilman uusinta uutta tutkimustietoa tai kasvatustieteiden tutkintoa, on hevosten kohdalla minulla kuitenkin jonkin sortin  "heppa-äiti" -tauti. Mietin tarkkaan, mitä pojat syö, kuinka ne puetaan sään mukaan ja kuinka rutiineista pidetään kiinni. Meillä on tarkat säännöt hevosten kohdalla monista asioista. Olen niiden kohdalla samanlainen höösääjä ja kaiken lisäksi luen kuin piru raamattua hevospalstoja. Kuvottaa jo ajatuskin..

Kyllä mieltäni painoi, kun jätimme pojat tälle vuotta ensimmäistä kertaa yöksi ulos. Koska oli nätti keli, eikä niillä mikään tarve silloin  ole olla sisällä pienessä karsinnassa.  Onnellisempia ne varmasti olivatkin  ulkona kahdestaan ruokabaarin ääressä raittiissa kesäsäässä. Vaikkakin vain tarhassa, sillä laitumille ei vielä ole asiaa. Mutta kuinka vaikeaa oli katkaista henkinen napanuorani. Ajatus siitä, että pojat ovat pimeän yön ulkosalla, mitä jos metsässä rapsahtaa tai niitä muuten vain pelottaa?  Jokainen ylimääräinen ääni, joka ulkoa kantautui sai minut varuilleni. Oliko pojilla kaikki ok? Välillä jo mietin, että käyn ne kuitenkin pelastamassa sisälle, niin saavat levätä rauhassa..

Aamun valjetessa ne kuitenkin rouskuttelivat heiniään onnellisena ja täysin tietämättömänä siitä huolesta joka minulla niitä kohtaan oli. Ne olivat varsin onnellisen näköisiä ja tyytyväisiä elämäänsä.

Ulkoruokintaan siis, kukkaro kiittää kuivikelaskun hetkellistä pienennystä ja mitä vielä. Helppoa elämää, ei tarvitse siivota talleja! No näinhän ei tosiasiassa tilanne ole. Pojat saavat ulkoilla 24/7 hyvillä keleillä, eli silloin kun on lämmintä eikä sada. Laitumilla toki vietetään kesää päivällä ja yöllä, mutta näin tarharuokinnassa en näe järkeä pitää hevosia huonoilla keleillä öitä. Sitä minun henkinen napanuorani ei anna tehdä.

Noin muuten elämä täällä valtakunnassa on hyvin taas. Simon maha alkaa voida paremmin, hevonen itsessään on jo taas kuin Naantalin aurinko - pelkkää hymyä. Toistaiseksi vielä kuitenkin lähinnä lomailla,  jotta vatsa paranee kunnolla, samalla mietitään tulevaa ruokintaa, jotta tilanne saataisiin pidettyä hyvänä. Islanninjäkälä on siis kaikkinensa äärimmäisen hyvässä hetkessä meillä tuotetestauksessa, lisäksi tilasin fortiNut digestive care -yrttivalmisteen, joka on vatsan hyvinvointiin suunnattu rehuseos. Mahahaava ei ollut kaukana itsellänikään, sillä talon ainoa vetoapua sanoi sopimustaan irti ja pelkkien varaosien saantiin menee sekä rahaa, että aikaa yli kuukausi! Miten voi olla, ettei paria hassua rautatankoa saa nopeammin kulkemaan?!? Siinäpä sitä sitten katseltiin, kun suunnitellut kisat sai vetää yli auton takia! Mutta sellainenhan ei käy päinsä. Niinpä meille tuli taloon "varaveturi" jossa tosin vetokykyä on hevosen verran enemmän kuin meidän maasturissa. Joten kaikesta huolimatta olemme Kottin kanssa menossa Hyvinkäälle Paccellicupin ensimmäiseen osakilpailuun tulevana lauantaina.


Treenattuhan ei olla nimeksikään, sillä auton hajoaminen oli jo aavistettavissa Mikkelin reissulla, joten parahin into treeneihin latisi täysin ja poni sai lomaa. Nyt sillä on viikko maastoiltu ja samalla menolla jatketaan. Ei tässä mitään hätiä ole, poni osaa asiat kyse on vain siitä uskaltaako se rentoutua radalla vai ei. Hyvällä tuurilla yli 60% tulos olisi mahdollista, mutta jännittyminen syö kyllä pisteitä niin helposti, että en kyllä ihmeitä odottele. 


Mutta nyt on aika jatkaa nauttimista tästä täydellisestä, aurinkoisesta päivästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti